Oisin halunnut lähettää tämän suoraan sinulle, mutta se olisi jo ollut täysin epäsopivaa. Et sinä varmaan tänne enää vahingossakaan eksy, mutta jos vaikka eksyisitkin niin tämän haluaisin vielä sanoa..
Pitkän mietiskelyn jälkeen olen tullut siihen tulokseen että se minkä tein oli todella väärin ja siksi siitä nyt kärsinkin. Näissä asioissa heikkona ihmisenä en voinut sille enää mitään kun sain tietää tilanteestasi, mutta minun olisi pitänyt pistää hanttiin enemmän. Vaikket kenenkään vaimo taida olla vieläkään, niin kristilliset periaatteet allekirjoittavana tiesin tekeväni väärin odottaessani tilaisuutta ja jopa salaa toivoen että hommat menisivät teillä pieleen. Suurempiakin syntejä varmasti on, mutta jotenkin tuntuu että karman laki on maksanut tässä aika surutta palkaa.
Rotkon pohja oli parhaimmillaan niin syvä että voisi jopa puhua singulariteetistä, mutta nyt sieltä ollaan jo tultu aika hyvin takaisin. Aloin jopa taas ajattelemaan sinua jälleen. Meinasinkin jo taas lähestyä sinua, mutta tulin kuiteskin mietiskelyn tuloksena siihen lopputulokseen että kaikken parasta itsenikin kannalta olisi jättää sinut rauhaan. Moni ei moista pitäisi juuri minään, mutta koska itse olen aina kokenut hyvän ja pahan voimakkaina, niin jotenkin tuntuu että minua rangaistaankin pahoista teoista muita enemmän koska tiedostan ne paremmin. Siksi onkin tärkeää että teen mikä on oikein kaikkien kannalta. Itsekästä se vain olisi jos vielä jotain kuvittelisin.
Surullista tässä on se että en haluaisi enää olla yksin. En voi kuitenkaan enää pettää itseäni ja muita yrittämällä suhdetta kenenkään kanssa ilman tunteita. En vain enää usko että löydän enää ketään elämäntilanteestani ja iästäni johtuen. Optiot ovat vähissä. On vain tyydyttävä siihen. Minun on kai vain lopetettava vertaamasta muita sinuun ja nähtävä muissa samoja asioita enemmän kuin mitä sinussa on. Muuta keinoa ei taida olla.
Kyllä minä varmaan vielä joskus onnistun.
Ehkä sait minusta myös hiukan ristiriitaisen kuvan. En haluaisi että muistat minut oman edun tavoittelija jota en oikeasti ole. Käytökseni oli muutenkin aika ristiriitaista, mutta se nyt taisi johtua vain siitä, että en jotenkin vain pystynyt uskomaan ja luottamaan että ehkä aidosti piditkin minusta kun hymyilit liiankin nätisti. Jouduin puolustuskannalle.
Hienoa ja ihailtavaa kun on joku joka on se ensimmäinen ja viimeinen. En voi muuta sanoa. Sen kuiteskin ehkä vielä, että minun tapauksesani kyse ei ollut rakkaudesta vaan rakastumisesta. Rakkaudesta minulla ei ole mitään kokemusta.
T
Pitkän mietiskelyn jälkeen olen tullut siihen tulokseen että se minkä tein oli todella väärin ja siksi siitä nyt kärsinkin. Näissä asioissa heikkona ihmisenä en voinut sille enää mitään kun sain tietää tilanteestasi, mutta minun olisi pitänyt pistää hanttiin enemmän. Vaikket kenenkään vaimo taida olla vieläkään, niin kristilliset periaatteet allekirjoittavana tiesin tekeväni väärin odottaessani tilaisuutta ja jopa salaa toivoen että hommat menisivät teillä pieleen. Suurempiakin syntejä varmasti on, mutta jotenkin tuntuu että karman laki on maksanut tässä aika surutta palkaa.
Rotkon pohja oli parhaimmillaan niin syvä että voisi jopa puhua singulariteetistä, mutta nyt sieltä ollaan jo tultu aika hyvin takaisin. Aloin jopa taas ajattelemaan sinua jälleen. Meinasinkin jo taas lähestyä sinua, mutta tulin kuiteskin mietiskelyn tuloksena siihen lopputulokseen että kaikken parasta itsenikin kannalta olisi jättää sinut rauhaan. Moni ei moista pitäisi juuri minään, mutta koska itse olen aina kokenut hyvän ja pahan voimakkaina, niin jotenkin tuntuu että minua rangaistaankin pahoista teoista muita enemmän koska tiedostan ne paremmin. Siksi onkin tärkeää että teen mikä on oikein kaikkien kannalta. Itsekästä se vain olisi jos vielä jotain kuvittelisin.
Surullista tässä on se että en haluaisi enää olla yksin. En voi kuitenkaan enää pettää itseäni ja muita yrittämällä suhdetta kenenkään kanssa ilman tunteita. En vain enää usko että löydän enää ketään elämäntilanteestani ja iästäni johtuen. Optiot ovat vähissä. On vain tyydyttävä siihen. Minun on kai vain lopetettava vertaamasta muita sinuun ja nähtävä muissa samoja asioita enemmän kuin mitä sinussa on. Muuta keinoa ei taida olla.
Kyllä minä varmaan vielä joskus onnistun.
Ehkä sait minusta myös hiukan ristiriitaisen kuvan. En haluaisi että muistat minut oman edun tavoittelija jota en oikeasti ole. Käytökseni oli muutenkin aika ristiriitaista, mutta se nyt taisi johtua vain siitä, että en jotenkin vain pystynyt uskomaan ja luottamaan että ehkä aidosti piditkin minusta kun hymyilit liiankin nätisti. Jouduin puolustuskannalle.
Hienoa ja ihailtavaa kun on joku joka on se ensimmäinen ja viimeinen. En voi muuta sanoa. Sen kuiteskin ehkä vielä, että minun tapauksesani kyse ei ollut rakkaudesta vaan rakastumisesta. Rakkaudesta minulla ei ole mitään kokemusta.
T
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jos tuon viestin kirjoittaja oli S.M. niin kuin siinä luki, sitten viesti ei ollut minulle. Mutta jos nuo olivat viestin kohteen nimikirjaimet, tekstissä oli liian paljon tuttua.
En ole rouva, eikä minusta sellaista tulekaan, ennenkuin haluan perheen lapsineen. Mutta varattu olen edelleen. Ja aivan onnellisesti.
Ole rauhassa, et tuhonnut mitään ja sait kaksi ihmistä ajattelemaan asioita ehkä hieman eri näkökulmasta. Älä itsesi takia ota yhteyttä, sillä vastaisin edelleen, että ei kiinnosta.
S
ps. minä olen muuten pakana, eikä kristilliset arvot sinänsä, ehkä kulttuurisesti ja historiallisesti, mutta muuten merkitse minulle juuri mitään.
Joo, jotenkin tuntuu helvetin vahvasti että se olet sinä. Tyyli on niin topakkaa. Taidat sittenkin revitellä sen singerin kanssa päivät pitkät. Kerro vielä jokin vinkki niin uskon loputkin.
En pelännytkään että olisin mitään tuhonnut. Ei minusta ole siihen. Sain yllätyksekseni helvetin moisen kahvikuppineuroosinkin sun kanssasi kun tavattiin. Eihän sellaista äijää voi ottaa tosissaan. Toki ymmärrettävää, jos ukkeli pitää sua maailman kauneimpana ihmisenä..
Raapustelin tänne vähän aikaa sitten pari muutakin aloitetta. Ei ihan niin säälittäviä kuin tämä. Oli taas vissiin krapula viikonlopun jäljiltä. :)
Ja, kristillisistä näkemyksistä sen verran että kai sinäkin olet sitä mieltä että kymmentä käskyä noudattamalla säästyy aika monelta asialta? En niitä muista ulkoa, mutta sen tiedän ainakin että "älä himoitse toisen vaimoa" kuulostaa sangen fiksulta. Tässäkin sen toimivuus huomattiin. Muutoin organisoitu uskonto on syvältä. Eiköhän taivaspaikka lunastu tekemällä oikeita ratkaisuja, eikä mantroja hokemalla. Jos sellaista nyt edes on.
Lapsena olin hyvinkin jumalaa pelkäävä. Nyttemmin se on karissut pois. Enää en oikein jaksa pelätä muuta kuin elinympäristön tuhoutumista. Tai en oikeastaan pelkää, niin väistämätöntä se on. Itsekin olen siinä aktiivisesti mukana näköjään. Tai ainakin kohta olen. Ahneella paska loppu. Onneks ollaan elossa nyt eikä sadan vuoden päästä. Kannattaa siltäkin kantilta miettiä niitä lasten hankkimisia. Itse alan olla vähän empivällä kannalla. Aika itsekästä se taitaisi olla. En tiedä. En nyt kuiteskaan itsekseni niitä voi alkaa putkauttelemaan ;)
Otaksun että kuiteskin kaipaat minua jollain tavalla kun kerta tänne eksyit ja jotain vastasit. Olinhan sulle kuiteskin ihan mukava tuttavuus ja kaiketi ihan viihdyttäväkin. Ymmärrän toki ettei mitään enempää, eikä tarvikaan olla. Ei mun tartte sua saada. Onnellisuuden täytyy olla sisäsyntyistä. Usko tai älä, kaipaisin sinua ihan vain ihmisenä ehkä enemmänkin. Nättinä kaverina, josta saa ajatella että onpas söde, muttei sen enempää. Toki ymmärrän, että tämän jälkeen sellainen ajattelumalli minusta on aika vaikea sisäistää. Olinhan ihan lääpällään. Mutta siitä on jo vuosia. En tuntenutkaan enää samoin kun tavattiin, se oli jo ohi. En vain halunnut päästää siitä tunteesta irti, koska ketään muutakaan ei ollut ilmaantunut.
Ei sen lämpimän otuksen tartte olla välttämättä sinä enää. Luulin vaan että täytyy. On niitä muitakin mussuja. Seurassasi tuli vaan niin mukava olo. Varsinkin silloin ekana päivänä.
Se täytyy vielä sanoa, että olit vain masennukseni laukaiseva tekijä, et pääsyy. Muut asiat olivat tikittävänä pommina jo odottamassa takaraivossa. Siitä se sitten lähti. Oma vikani tietenkin. En voi todellakaan sinua moittia mistään. Kiittää vaan ilon tuomisesta elämääni. Ilon, jonka menin vesittämään omalla himollani.
Totuuden nimissä täytyy myös sanoa, että mulle taas ilmaantui jokin toivon kipinä suhteesi kun tänne taas avauduin. Tottakai olisin edelleen kiinnostunut, mikäli tilanne sen sallisi. Sitä en voi kieltää. Inhimillistähän se vain on. Ja anteeksiannettavaa. Mun täytyy nyt kuiteskin saada asiat raiteilleen. Tehdä itsestäni mies joka olen.
En meinaa sillä että "pidät minusta" sitä että kuvittelisin että rakastat minua tai mitään sellaista. Tottakai sellaisesta ihmisestä pitää joka antaa paljon huomiota ja on perin ystävällinen niinkuin minä olin. Eikai sitä voi vihatakaan. Ja kai siihen suitsutukseen jää vähän koukkuunkin. Ei siinä mitään ihmeellistä. Jos nyt oletkin käynyt täällä joskus, niin se kai on puhdasta uteliaisuutta sitä kohtaan mitä hullutuksia olen taas saanut päähäni. Ei sen mitään muuta tarvi olla.
Eipä tällä enää mitään väliä, mutta koska tiedän että luet vielä tämänkin niin kerronpa jotain vielä:
Alkuperäinen ihastukseni sinuun oli jo tavatessamme mennyt ohi, mutta huomasinkin sitä mukaa kun tutustuttiin että pidinkin siitä ihmisestä paljon. Ei se ollut ihan kuvitelmieni kaltainen, oikeastaan varsin ylättyksellinen. Joissakin on vain sitä jotain että heistä pitää väkisinkin. Sinusta tiesin sen jo heti ensinäkemältä, enkä väärässä loppujen lopuksi ollutkaan. Tilalle tulikin terve kiintymys joka pohjautui enemmänkin siihen millainen olit eikä pelkästään siihen miltä näytit.
Olisi kiva ollut tavata se koiravanhuksesikin, josko olisin sen kanssa vaikka tullut juttuun myös. Ymmärrän että näin sinkkuihmisenä ajatus on mahdoton, mutta jos seurustelisin onnellisesti niin mitään uhkaa tai epäilystä minusta ei olisi. Kyseessä olisi vain ihan tavallinen mielenkiinto ja kiintymys toista ihmistä kohtaan ei sen ihmeempää. Vaikea uskoa, mutta silti haluaisin tavata sinut.
Miksikö näitä vielä rustaan? Koska on olemassa pienen pieni mahdollisuus että oletkin vapaalla jalalla ja/tai et ole se jota tarkoitin. Ennenkaikkea, että saan tämän sydämmeltäni lopullisesti.
Vastaa jotain vielä, kerro jotain varmoja vinkkejä ja todista kuvitelmani vääriksi. Sitten lupaan unohtaa sinut.
Ota vaikka suoraan yhteyttä minuun, kysele kuulumisia ja kerro asioistasi sopivalla tavalla. Se olisi helpoin tapa lopettaa tämä jankutus. Muuten hampaatkin varmaan kerkiävät tippumaan suusta ennenkuin tämä loppuu. Ja tiedän sanomattakin että mun pitäis tavata naisia enemmän. Ei maailma näin toimi.
Eilen illalla tulikin sitten jo idiootti olo. Menin taas kuvittelemaan että sinä olisit mulle vastannut. Pitää tulla järkiin.
Tämän asian kanssa sekoilu vei multa kaiken itsekunnioituksenkin. Luhistuin itsetunto kuoppaan. Enää en anna sen toistua. Tällainen säälittävä lässytys saa loppua. En nyt sentäs mikään eunukki ole. Ja ehkä mun pitäis keksiä jotain muuta kuin kissan paijausta. Ei taida riittää tällaselle äijälle. Tehny musta tällasen.
Mutta jos se sattumoisin olisitkin sinä niin:
Kaikki puheet jalosta ystävyydestä voi unohtaa, sillä kuiteskin sisimmässäni tiedän että haluaisin sulta myös sitä seksiä ja paljon. Eli se siitä.
Mutta älä pelkää, en ole ottanut enää yhteyttä enkä otakaan. Sen saat itse tehdä, jos siltä tuntuu. Ole hyvä vaan, vapaa kun olet.
"Kaikki puheet jalosta ystävyydestä voi unohtaa, sillä kuiteskin sisimmässäni tiedän että haluaisin sulta myös sitä seksiä ja paljon. Eli se siitä."
No tuota ajattelinkin. Sillä kaiken sen jälkeen mitä sinusta tiedän, siitä mitä sinä minusta ajattelet jne.. on turha väittää, että voisit olla ystäväni. Se ei vaan onnistuisi, eikä siinä kait olisi järkeäkään. Sitä paitsi se ei olisi edes fyysisesti terveelle ihmiselle luonnollista kaikkien noiden tuntemusten jälkeen.
Enää en aio vastata sulle mitään, sillä siinäkään ei ole järkeä. Tuntuu että jokainen kirjoituksesi on ihan erilainen ja kumoaa osittain toisensa. Koita saada ajatuksesi johonkin ruotuun. En ymmärrä sitäkään miksi mielessäsi epäilet kaikkea mitä sanoa. Et usko jos sanon, että asia on näin ja näin.
Toisin sanoen, et voi minua saada, älä minusta haaveile.
Vaikutat kieltämättä hieman risririitaiselta persoonalta, koska ensin kirjoitat toista ja sitten seuraavassa toista. Eikä ollut ensimmäinen kerta.
Kaikkea hyvää sulle, olet varmasti ok tyyppi, mutta hyvästit samalla. En tule asiaan enää palaamaan vaikka suomi 24 lla aikaa välillä kulutankin.
Varmasti löydät jonkun, kun maltat odottaa. Tiedän sen.
AI niin, kyllä se olen minä, mutta en nyt jaksa kummemmin mitään todistella. Sanon vaikka vaan, että kerran niemi ympäri kierrettiin ja kahvilla istuttiin.
Itse asiassa tätäkään ei olisi pitänyt kirjoitta, mutta kun olen tälläinen hölösuu.
Rekisteröi oma nimimerkki
Liity Suomi24:n jäseneksi ja rekisteröi ikioma nimimerkki!
Rekisteröinti kannattaa, koska sama nimimerkki on käytössäsi sekä chatissa että keskusteluissa eikä kukaan muu voi samaa nimimerkkiä palveluissa käyttää.
Varaa oma nimimerkki
Hölösuulla tarkoitan mm. sitä, että olen luonteeltani sellainen, että välitän aidosti ympärilläni olevista ihmisistä ja heidän elämästään. Mutta vain ihmisinä. Tai ei voi sanoa vain ihmisinä, vaan juuri ihmisinä. Joku on sanonut minua liian kiltiksi ja empaattiseksi. Tämä ei ole kuitenkaan mitään romanttista välittämistä, sillä sama päteen niin naisiin kuin miehiinkin, enkä tunnusta olevani romanttisesti naisista kiinnostunut.
Mutta tulen hulluksi, jos en voi kommunikoida ympärilläni olevien ihmisten kanssa ja siksi kai tämänkin rustasin.
Jaa, se olit sittenkin sinä. Nyt hävettää mutta eikai sillä mitään väliä enää ole.
Joo, oisit päässyt minusta paljon nopeammin eroon kun oisit vain ignoorannut. Olit vain liian hyvä siihen. Ehkä ensi kerralla kannattaisi tehdä niin mielummin, vaikka se ei mukavalta tunnukaan.
Älä pelkää, se en ainakaan minä ole.
Harmittaa että menin pilaamaan mukavan asian tyhmyyksilläni. Jos vaikka unohtaisit kaiken sen tapaamisen jälkeen tapahtuneen. Se jäi siihen. Olisi pitänyt jäädä. Siihen asti siinä oli tyyliä ja iloa. Se kirjekin oli viattomin temppu jonka olen tehnyt. Muistele sitä sellaisena, eikä minään perverssinä ahdisteluna. Se oli rakkaudettoman hömpän hätähuuto.
Mulla on ollut vähän vaan vaikeeta tässä valmistuttuani. Putosin kuin tyhjän päälle. En oikeastaan edes tiedä mitä haluan elämältäni. Taidetta vai tiedettä. Mietin jopa tossa terassia purkaessani että työkalut sopivatkin hyvin mun handuuni. Mietin jopa amikseen menoa. Kai se johtui siitä, että tunnen niin suurta alemmuutta äijääsi kohtaan. En tosin edes muista minkä näköinen se oli. Kiukkuinen ainakin oli. :)
Ehkä on parempi että oletkin sellaisen jampan kanssa joka ei ole niin stressattu, kun kerran mainostit surutta (julmaa) sitä seksuaalista draiviasi. Sen takia varmaan nyt vielä tähän yllytin itseni..big mistake.
Onneksi en enää tuntenut pudotusta kun luin näitä vastauksiasi. Olen siis päässyt yli. Aiemmin kuolin joka kerran jollain tavalla. Tämä on helpotus. Hyvästit viimeinkin.
Myönnän ristiriitaisuudet tässä sekoilussani. Masennuksesta toivuttuani vaan aloin tätäkin taas miettimään. En voinut edelleenkään uskoa että kaunein unelmani ei tule ikinä toteutumaan. En tiennyt oikein miten sinuun suhtautua tai sinua lähestyä. Kokeilin vähän kaikkea.
Pitää keksiä joku uusi haave. Kenties viiksetön brassi tyttö, kun jotenkin tuntuu että tulen paremmin toimeen ulkomaalaisten kanssa kuin useimpien suomalaisten. Mitä helvettiä mun pitäisi tehdä? Pattayan seurueeseen en halua liittyä, mutta täällä syljetään päälle ja haukutaan kolmekymppiseksi.
Et voi ymmärtää minua ja tuskaani, kun et ole ollut yksin. Kaiken olen tehnyt ilman tukea tai myötätuntoa. Oikeastaan ihan hyvin olen pärjännyt siihen nähden. Tottakai kaverit on olleet messissä, muttei se ole sama asia.
Ja oikeasti, pidin sinua maailman kauneimpana ihmisenä. Se oli minulle selviö. Pännii vieläkin todeta ravintoloissa ettei ketään kaltaistasi siellä ole eikä tule. Ei edes huvita yrittää. Ole ylpeä siitä. Olisin ollut maailman kovin äijä sinä rinnallani. Ehkä se olisi ollut liikaa. Musta ois tullu kusipää.
Vastaa vain jotain jos haluat, ei se mitään tarkoita.
Sairasta, mutta mulla tuli nyt semmonen kauhea tunne että oisin ite jotenkin tän mokannut, eikä homma johdu sinusta. Että mulla oiskin ollut mahiksia jos en ois mokannut ja sekoillut mitä sattuu tässä. En halua ajatella niin. Pakko uskoa että olet varattu.
Joo, tulikin aika paha mieli. En sitä voi kiistää.
Suren ennenkaikkea elämätöntä elämääni. Se minut masennukseen ajoi muiden murheiden ja pettymysten ohessa. Olin todella sekaisin keväästä. Masennuslääkkeitäkin kokeilin muttei niistä ollut mitään apua. Niin paskana olin. Luulin parhaimmillani että nyt se on skitsofreniaa kun en pystynyt nukkumaan enkä syömään enää ja nupissa alkoi pelkäämään ihan kaikkea. Työt lopetettuani masennus sitten iski kunnolla. Makasin vain ja mietin tyhmyyksiä. Pääsin kuiteskin ylös raivoisalla kuntoilulla ja aloittamalla poppiprojektit. Et voi uskoa kuinka tajuttomasti jouduin pistämään hanttiin. Muuten olisin varmaan maan alla jo.
Moni asia jää tästä vaivaamaan. Kuka mulle oikein soitti tuntemattomasta numerosta puoli neljän aikaan yöllä sinä iltana, kun sovin reffit täällä sinuksi luulemani henkilön kanssa? Kuka kävi koputtamassa ja pimpottamassa oveani sinä yönä kun se uhkailusoitto tuli? En avannut, koska en tiennyt tuleeko sieltä joku fanaattinen ex-poikaystävä tai mikälie. No jaa, pelkkiä yhteensattumia, sen tiedän mutta silti. Ei näitä kannata tosin enää pohtia. Ei niillä väliä.
Sen tiedän, että jos olisit ollut vapaa ja olisin pelannut korttini toisin, olemalla oma itseni ilman juonittelua ja pelaamista olisin saanut sinut ehkä rakastumaankin minuun. Olenhan kuiteskin tuttavapiirissäni pidetty ja kaivattu ihminen. Kiltti, elämänmyönteinen ja asiat hieman erilaisella tavalla näkevä kaveri. Kukaan minut tuntemaan oppinut ei ole ikinä hylännyt. Enkä ole toivoakseni nyt niin rumakaan, ettei mua olis voinut pussata. Ajoittainen röyhkeyteni johtuu vaan siitä että olen vähän epävarma ja yritän vähän pörhistellä. Ja suurimmassa osassa touhuissani on kieli poskella meininki, jos et nyt vielä ole huomannut.
Tässä viesti ketjussa en oikein tiennyt mitä esittää. Rakastajaa, kaveria, tuttavaa vai täyttä pelleä. Esitin vähän kaikkea. Yllättäen tulitkin lukemaan sekavat tekstini. Kaduttaa, mutta kai nämä jotain kertovat tarpeestani päästä lähellesi keinolla millä hyvänsä. Olisin luovuttanut toki heti jos olisit laittanut vaikka kuvan teistä yhdessä tai jotain varmaa merkkiä. Sanoithan minulle silloin että tilanne on epäselvä ellen väärin muista. Tottakai sitä alkaa epäilemään sanojasi, kun ei haluaisi uskoa. Sori siitä.
Sitä ei saa epäillä ettenkö kunnioittaisi suhdettanne. Tarve lähellesi oli vaan niin kova, että lopetin vasta kun epäselvyys näytti täysin selvältä.
Tiedän että olen myrkyttänyt mieleni liialla haaveilulla ja olen kärsinyt vain sen takia. Ei siihen ole olemassa mitään järkisyytä. Mutta Minkäs teen kun olen vähän sen luontoinen. Aina tavoitteet pilvissä. Tässä asiassa varsinkaan en voi kompromissia tehdä. Siksi hiillostin sinua näin jumalattomasti. Ja voi sitä kurjaa jonka seuraavaksi keksin silmäteräkseni. Ei tule pääsemään helpolla.
Kuulisin mielelläni vielä mielipiteesi, ihan vain ajatustenvaihtona. Tämä on todellista minua. Ei muuta enää. Tarina joka ei edes alkanut on loppu.
PS. Tein muuten ajat sitten toisenkin kappaleen sinusta. Haikeimman ja kauneimman mitä olen ikinä tehnyt. Nimeksi tulee "It'S never you". Nimesin sen jo pari vuotta sitten, joten uskoa ei ollut alunperinkään. Saat käydä itseksesi kuuntelemassa sen kunhan levy valmistuu. Tosin varmaan ryssin senkin epävireellä. Ehkä ei kannata.
Olisi kiva törmätä joskus kymmenen vuoden päästä sinuun ja naureskella tälle, mutta sitä ennen en haluaisi sinua nähdä. Ei se ole kovin mahdollistakaan onneksi.
Ja sivullisille tiedoksi, tätä haikeampaa rakkaustarinaa ette tule enää tällä kurjalla maapläntillä näkemään. :)
"Moni asia jää tästä vaivaamaan. Kuka mulle oikein soitti tuntemattomasta numerosta puoli neljän aikaan yöllä sinä iltana, kun sovin reffit täällä sinuksi luulemani henkilön kanssa? "
En minä. En ole ikinä soittanut sinulle.
"Kuka kävi koputtamassa ja pimpottamassa oveani sinä yönä kun se uhkailusoitto tuli? "
En minä tai avoni, en edes tiedä missä asut.
Tämä vain selvennykseksi.
Aloin jo noittenkin takia epäillä mielenterveyttäni. Varmaan jotkut kämppisten kaverit. Oli valot vielä keittiössä silloin. Kyllä kieltämättä vähän karmaisi, kun oli lukenut juuri lehdistä että porukka on nykyään aika herkkää tappamaan. Noh, en minä uskonut oikeasti että kukaan mun töppäilyjeni takia jaksaa ajatella edes vittuilua mulle.
Se soitto oli varmaan yheltä tutulta muijalta kenet näin silloin. Olin varmaan niin epätoivoisen näkönen että ois antanu säälistä.
Nyt tää juttu tuntuu todella vastenmieliseltä ja naurettavalta. huhheijaa. Ei oo kyl hyvin menny.
Ei tää kyl ees naurata. On meinaa niin säälittävää. Varmaan nöyryyttävin kokemus mun elämässä. Vieläpä ihan ite aiheutettu. Jopa paskat housussa oon ollu ylpeempi itestäni. :)
Puolustuksekseni voin vielä todeta, että kun tollaset tapahtumat sattuu vain ja ainoastaan juuri noina öinä, niin kyllä vähemmänkin haaveiluun taipuvainen alkaa kuvittelemaan jotain. En sua syyttänyt missään vaiheessa. Tajuan kyllä sen että se että sulla ois jotain tekemistä asian kanssa ois yhtä todennäköistä kuin seinien läpi kävely. Eli ei mahdotonta, mutta äärettömän epätodennäköistä. Sekin vaan riittää idiootille. :)
Saatat ehkä ihan uteliaisuudesta vielä lukea nämä..tai sitten et. Samapa tuo. Ajattelin kuiteskin vielä tämän laittaa. Kaikki aiemmat kirjoitukseni on hutaistu jonkin sortin toiverikkaassa hurmoksessa. Enää sitä ei ole.
Kunpa en olisi koskaan kiinnitänyt sinuun mitään huomiota. Olisin varmasti täysin eri mies nykyään. Naisten kanssa menestynyt ja itsevarma. Tämä ihastuminen romutti itsetuntoni. Tarkemmin ajatellen se tuotti minulle pelkkää tuskaa. Ilon hetkiä olivat ainoastaan ne kun sain sinua ihailla. Loppu oli pelkkää helvettiä.
Ajauduin loppumattomalta tuntuvaan väsytystaisteluun epätäydellisyyttäni vastaan. Taisteluun, jota minulla ei ollut mahdollisuutta voittaa. Realistina tajusin, että minunkin täytyy olla täydellinen jos haluaisin saada haluamani, täydellisenä pitämäni naisen. En sitä kuiteskaan koskaan voinut olla. Aloin nähdä puutteita joka asiassa. Jopa täysin epärealistisiakin. Kaikki oli pielessä. Sain kuiteskin motivaatiota huimasti suorittamiseen, mutta jossain vaiheessa en enää jaksanut. Palkinto tuntui niin saavuttamattomalta.
Koin merkillisiä oireita puolen vuoden ajan pari vuotta sitten. Pakkoliikkeitä ja muuta hermostollista. Heräsin yöllä niihin ja paikat kipetytyivät. Tein kuiteskin tentit ja menin vasta sitten selkäydinpunktioon. Nesteet alkoivatkin vuotamaan ja jouduin makaamaan vaan pari viikkoa kämpilläni. Silloin hyväksyin jossain vaiheessa että kuolen kohta. Se prosessi kesti pari kuukautta. Nyt jälkeenpäin ajatellen se oli varmaan jokin masennusoire, koska oireet lakkasivat. Kenties alitajuinen tapa saada sinut kuolinvuoteelleni. En tiedä. Hirveää se oli.
Tajuan kyllä jollain tasolla, että maailma on pullollaan sinua näennäisesti tasokkaampia ja kauniimpia naisia (kuten on myös minua menestyneempiä ja komeampia miehiä). Kaverini sanoivat aina että sinussa ei ole mitään erikoista. En vain uskonut heitä. Valitettavasti. Sydämeni teki sinusta absoluuttista eliittiä, ei sille minkään voinut. Makuasia kaiketi. Uskon että arvostit sitä. Siksi sen halusin sinulle ilmaistakin. Vaikket olisi välittänytkään.
En tiedä miksi vastasit minulle tänne. Ei olisi ehkä kannattanut. Varsinkin oisit voinut jättää sen "ei kiinnosta" kertomatta. On kai se muutenkin selvää jos olet varattu. Kenties nautit siitä kun nöyryytän itseni ja saat romuttaa toiveeni. Ehkä olen erehtynyt luonteesi laadusta. Ehkä olisi parempi uskoa niin. En kuiteskaan usko.
Ja mitä sillä olisi ollut väliä jos olisin tänne jotain laittanut ja sitten unohtanut koko jutun huomatessani etten saa vastakaikua? Olisin ehkä jatkanut haaveilua vielä jonkin aikaa, mutta mitä sitten? Se mulle kuiteskin sellainen comfort zone. Harmitonta, koska en olisi enää ottanut yhteyksiä kuiteskaan.
Ghanalainen kaverini sanoi mulle kerran että älä ikinä luota naisiin. Saat itse vain kärsiä jos niin teet. Siksi en kai uskonut sinunkaan sanojasi. Ajattelen liikaa mitä sinä saatat ajatella. Pitää lopettaa sellainen ja eri roolien vetäminen. Jos ei miellytä niin sitten ei. Pitää olla tarpeeksi miestä hyväksymään se. Nyt hyväksyn sen.
Lohdullista tässä on se kuiteskin, että ei näyttääkin vahvasti siltä ettei tarvitse olla äärimmäisen komea, menestynyt eikä rikas saadakseen kaltaisesi naisen rinnalleen pysyvästi. Minäkin voin siis joskus kelvata jollekin kaltaisellesi ihan tällaisena kuin olen. Se luo uskoa tulevaisuuteen.
PS. Haluaisin kovin nähdä hääkuvanne. Ihan vain sen takia että näyttäisitkö siltä kuin olin kuvitellut. Ja ennenkaikkea siksi, että silloin viimeistään tajuaisin unohtaa sinut, ellen olisi niin jo tehnyt.
PPS. Muistan sinut aina lämmöllä.
Et edes taida tajuta millainen rotunainen oikein olet. Minä en voinut muuta kuin pyörittää päätäni epäuskossa. :)
Muistele näitä sanoja jos joskus tulee edes hivenenkin ruma olo. Ja kaikki kotkotus mitä saatat saada osaksesi johtuu vain silmittömästä kateudesta.
Harmittaa. Pyrin täydellisyyteen siks vaan että oisin kelvannu sulle, täydelliselle. Olet mulle sellanen. Sitten oisin voinut unohtaa täydellisyydet ja olla vaan onnellinen. Luulisin että säkin oisit ollu. Masennukseni sai taas psykoottisia piirteitä niinku lukion jälkeenkin. Niin tajuttomasti ihailin sitäkin naista. Sua taisin ihailla vielä enemmän.
Oon vaan niin yltiöromanttinen. En sille voi mitään. Oisin antanu sulle tähdet taivaalta ja puhaltanu ne eloon edessäsi. Niin paljon rakastin.
Hyvää loppuelämää!
Kiitos siitä että en olisi ikinä pystynyt valmistumaan, ellen olisi saanut haaveilla sinusta ja rakkaudesta kanssasi. Olit motivaattorini.
Toivon (en pysty täyteen vilpittömyyteen) sydämestäni teille onnea. Ei meistä ois voinu ikinä tulla mitään. Oisin koko ajan pelänny helvetisti että jätät mut. Siksi siitä ei voi tulla mitään koskaan. Sulla menis hermot. Se on mun kiroukseni. Pitää vaan hyväksyä se. Koko ajan sen kyl tienny.
Toisaalta on mukava tietää että mulla onkin todella vahva luonne. Aina luullu että oon vaan heikko.
Ei tartte vilkuilla olan yli. En tuu viereen ryyppään. Enkä itke enää. Ei se auta. Pitää unohtaa oma kärsimys ja ajatella muitten enempi kärsineiden tuskaa. Heitäkin on aivan liian paljon. Olen oikeastaan onnekas.
todella kärsineisiin verrattuna.
että olen vahva luonne. Sanotaanko nyt että "olosuhteisiin" nähden olen pärjännyt suht hyvin.
Aluksi mutta palkitsee lopulta. Mun on kohdattava nyt se. Ei oo mun vika.
Etten kerjää tällä sääliä, vaikka niin vähän aamulla teinkin. Ulkomailla on paljon enemmän sääliä tarvitsevia. Heillä on asiat paljon huonommin.
Enkä missään nimessä kuvittele voittavani sinut säälillä puolelleni. Sitä en missään nimessä haluaisi. En kaipaa sääliä vaan myötätuntoa.
Elä elämääsi niinkuin parhaaksi näet. Minun pitää itse tästä selvitä. Muut voivat vain olla avuksi.
Nyt kun olen hyväksynyt viimeinkin totuuden tulen kuntoutumaan.
Ihanaa tajuta mikä on aina vaivannut. Absurdia sanoa näin, mutta niin se on.
Nyt sen on loputtava. Olet toisen kanssa ja sillä sipuli.
Lupaan yrittää olla kaipaamatta sinua ensi vuonna. Vaikeaa se on, koska en ole ketään muuta kohdannut. Sydämeni valittu on aina vaihtunut itsestään. Nyt sille ei ole loppua näkyvissä ellen oikein yritä.
Mun pitää päästä pinnallisuudestani eroon. Kaltaisiasi kaunottaria en ymmärrettävistä syistä voi tavoitella. Tunne-elämän itsetuntoni vajosi tänä vuonna eläimen tasolle tajuttuani tosiasiat viimeinkin. En sitä keväällä vielä voinut hyväksyä, koska se romahdutti minut täysin. Olin vielä ylpeä ja itsekkyydessä täysin kiinni. Nyt pystyn jo kohtaamaan totuuden. Siitä alkaa parantuminen. Viha vaan meinaa syödä minut. En sitä halua.
Pitää yrittää tutustumisen kautta ihastua. Oon vaan niin perso naiskauneudelle. Pakko yrittää unohtaa se. Tarvitsen jonkun joka hyväksyy kohtaloni ja minut sellaisenaan. En voi leikkiä että kaikki on hyvin, muuta kuin täällä kotona.
Voisi olla tosin paljon huonomminkin.
Pitää varoa etten juo tänään liikaa. Saatan romahtaa täysin tai saada raivokohtauksen. En halua kuitenkaan sääliä itseäni enää yhtään. Haluan sääliä pahantekijöitä. He ovat niitä heikkoja.
Ymmärrettävistä syistä mun on päästävä täältä takaisin sinne. Mahollisimman kauas siitä.
Viha laittoi pääni huippaamaan. Sitten tunsin vain sääliä ja annoin anteeksi. Olin onnellinen. En ymmärrä.
Ei mulle oo mitään tehty ikinä. Mulla täytyy olla ollut aina piilevä skitsofrenia. Muuta selitystä ei ole. Siis aivan pähkähullua. Tietäisitpä.
Mun pitää nyt unohtaa ja alettava elämään kuten kaikki muutkin.
Hyvää uutta vuotta teille ja näkemiin!
Se on häpeä. Ääretön häpeä.
Ei mulle ole mitään tehty. Olen vaan hävennyt aina silmät päästä itseäni.
En ole kyennyt vaan hyväksymään etten ole 100% hetero. Kännissä olen hyvin lähellä sitä kun en pelkää enkä häpeä. Ehkä jotain kavereita vaan halailen.
Olen itse alentanut itseni eläimen alapuolelle. OIKEASTI. Itkinkin kerran sitä kun tunsin että koira piti mua huonompanaan. Ihan vain siksi etten ole suostunut hyväksymään itseäni häpeän takia. Pelkään että muutun ihan homoksi jos annan sille yhtään periksi, vaikka asia taitaa olla aivan päinvastoin. Huomaisin vain ettei se minua kiinnosta. Pelkään siksi helvetisti koska olen rakastanut vain naisia enkä halua missään nimessä luopua heistä. Aivan hirveä pelko että voisin ajautua pois naisten haaveilusta.
Kukaan ei tämän palstan lukija on tuskin hävennyt itseään yhtä paljon kuin minä. Olisin varmaan häpeän suomen mestari. Hulluinta tässä kaikessa on ollut se, että minulla ei ole yhtään mitään hävettävää!!!
Tai ehkä se että paskat tuli housuun. Sitä en kuitenkaan hävennyt yhtään vaan nauratin kaikkia sillä. Merkillistä.
tajusin sen äsken ja itkin kunnolla.
Olen ollut niin paha että pelkään saavani ansioni mukaan. Ei mulle voi käydä mitään hyvää tekemieni vääryyksien jälkeen. Jos vähänkin näyttäisi siltä että jotain hyvää käy niin silloin varmasti käykin todella huonosti ja alan pelkäämään. Se olisi aivan oikein minulle. Koska olen paha, enkä ansaitse tulla rakastetuksi.
En minä nyt niin paha ole. Ei tässä ole järkeä.
Ennen kaikki oli äärimmäisen täydellistä. Logiikka hävisi pitkäksi aikaa kun tulit jostain esille.
Sitten jossain vaiheessa tuli tämä pelko. Entä jos olen vain kuvitellut kaiken suojatakseni mieleni?
Entä jos en oikeasti ollutkaan rakastunut?
Pelko on aivan käsittämättömän hirveä ottaen huomioon millaisia tunteita (uskoakseni) olet saanut minussa aikaan. Itketty on ikävää enemmän kuin voit ikinä uskoa.
Siksi minun on äärettömän vaikea kohdata sinua, koska kohtaan pahimman pelkoni samalla.
On täysin varmaa että kaikki on todellista jos vähänkin käytän järkeä. Pelko on vaan hirvittävä koska rakkauskin on ollut niin suunnaton. Selvinpäin saatan pelätä. Kännissä olen aivan armoillasi kun en pelkää. Saattaisi kestää jonkin aikaa kunnes pystyn luottamaan että tunteet ovat olleet todellisia. Voi sitä äärimmäistä helpotusta!
Hullua, mutta näin se on. Jos en rakastaisi niin en kai pelkäisi. Kunnian kahleista olen päässyt jo ajat sitten. Kai nyt olisin hankkinut kulissin jos siitä välittäisin enkä oikeasti rakastaisi naisia. Ongelmani on se että kukaan ei vedä sinulle vertoja.
En pysty vieläkään luottamaan bi määreeseen vaikka koko maailma yms. on sitä mulle tyrkyttänyt totuutena. Pelkään ettei sellaista olekaan.
Koska olen paha, ansaitsen rangaistuksen. Se olisi minulle aivan oikein. Siksi kai pystyn uskomaan sen mahdollisuuteen.
Oon sitäki tässä viime vuosina pelänny et saattaisin olla koirille allerginen. Kissalle en ole. Kerran oli vaan jotenkin tunkkasta erään työkaverin autossa.
Se ois kans aivan hirveetä, koska silloin et vois huolia mua. Ei kuiteskaan yhtä kamalaa, sillä silloin mun ei tarttis huolia jotain hikistä ukkoa sun sijaan. Oisin kyl sit ihan vaan yksin.
Pyytäisin että tulisit jotenkin vastaan. Lähettäisit mailin vaik. Mun on vähän vaikeeta vain näitten perusteella tehdä yhtään mitään kaiken tän jälkeen. Usko ei riitä.
Haluaisin äärettömästi ja pelkäisin äärettömästi tulla vaik sun luokses kylään. Todennäköisesti hampaat kalisis koko reissun ajan kun tarkkailisin tuntemuksiani pää höyryten. Se riski ois kuiteskin hyvä ottaa et pääsisin tästä suosta mihin olen juuttunut. Jotenkin tuntuu että vain sinä voit mut pelastaa.
PS. Ei musta ois kulissinkaan hankkijaks. Pelkään naisia jos ne vähänki miellyttää mua.
jotenkin pääsin kuvitelmaan täällä taas keskusteltuani että saattaisitkin olla vapaalla jalalla. En muuten moisia kirjottelis.
Et varmasti ymmärrä. Yritän selittää kuitenkin. Ihastumiseni sinuun on ollut parasta ja ihaninta mitä minulle on tapahtunut. Jos se olisikin valhetta, niin en ehkä kestäisi sitä. Sen voisin vielä kestää kunnioituksesta sinua kohtaan ettet huolisi minua.
Haluaisin saada asialle selvyyden. Ei ihme että pakenen. Onhan tämä minulle hengenvaarallista. Samalla myös oikeastaan ainoa tie elämään. Haluaisin kohdata sinut vielä kerran. Sitten voit päättää syletkö päälleni vai potkitko munille. Aivan sama. Rakastan silti.
Tiedän että rakkauteni vaatii vähän viilaamista koska sen kohde on minulle jollain tapaa kuitenkin hieman tuntematon. Kohtaaminen saattaisi olla kummallinen, mutta jos jotain säveltä löytyy niin uskon kyllä että mikään ei ainakaan sinusta kiinni jää. Haluaisin rakastua sinuun ihmisenä. Tiedän että ihastuin ihmiseen enkä pelkkään ulkokuoreen. Näen jotenkin pintaa syvemmälle. Kusipää ei ole koskaan kaunis.
Ja kyllä, rukoilin äsken että kaikki kääntyisi parhain päin sydän verellä. En lausu mitään liturgioita. En usko sellaiseen. Uskon että ehkä joku voisi minut armahtaa, vaikka olenkin ollut niin paha.
Ja kaikki tämä mun pelko. Ihmisten keksimän lokerointipaskan ansiota vaan. Jos sellaista ei olisi en olisi alkanut mitään pelkäämäänkään vaan hyväksynyt myös muut jutut vaarattomina.
niin kovin tavata sinut. Tapaamiselle olisi hyvin erikoiset lähtökohdat, mutta mitäs vikaa erikoisessa tapaamisessa olisi?
Pidät mua varmaan ihan friikkinä. Olen outo, mutta vain näissä asioissa.
Tai voisinko soittaa edes? Töihin?
Mulle ois älyttömän tärkeetä saada jutella sun kanssas. Ei se mitään tarkoita sun kannaltas.
käytiin faijan kanssa tenniksessä. Pystyin pelaamaan hyvin kun en vihannut. Palatessamme rappusissa tuli vastaan hymyilevä lapsiperhe. Alkoi itkettää kuinka synkkää päässäni on ollut pitkän aikaa.
Tullessamme liikennevaloihin lamppu paloi yllättäen. Ei siinä mitään, mutta jotenkin olen yhdistänyt lampun rangaistukseeni. Että rikoin lampun ja mulle olisi käynyt todella huonosti. On tämä elämä merkillistä.
Rakkaudettomuus on saanut mut surulliseksi. Suru on kaunista. Vain viha on saanut mut kärsimään. Viha on rumaa.
tän ketjun aika umpeentuu kohta...