Laituri

Kerhomme ongelma on järveltä puhaltava tuuli. Laituri aukeaa selälle vastaranta pahimmoillaan 7 kilometrin päässä.Maapohja pehmeää ja ei kestä maavallia aallonmurtajaksi.Laituri on ajateltu rakentaa maahan painettujen sähköpylväiden varaan. 8..10 metrin pylväät painetaan maahan niin syvälle kuin menee. Vettä laiturin päässä on noin 1,5 metriä ja laiturin kansi noin 1m veden pinnasta Kysymys kuuluu kestääkö ja toimiiko laituri aallonmurtajana jos laiturin selän puoleinen reuna laudoitetaan umpeen pohjaa astipystyyn lyödyillä 2x5 tuuman lankuilla.Aallon korkeudeksi voisi olettaa vaikka 1 metri. Oma epäilyni on että kestää. Mutta miten sitä voisi jotenkin etukäteen laskeskella ettei tarttis ihan kahjon mainetta päällensä ottaa?
72629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mukaan pysty ihan hahmottamaan, mutta kyllä 2 tuumainen kestää aallon kuin aallon, jos ne pylväät kestää pohjassa.En oikein käsitä, jos laituri on rannasta selälle päin, kuinka se toimisi aallonmurtajana. Tietysti T-kirjaimen muotoisena, jonkin verran, mutta siitähän ei ollut puhettakaan.

Äänestä
  • tulee olemaan L-muotoinen.
    lähinnä kiinnoistaisi voiko sitä aallon voimaa jotenkin laskeskella

    Äänestä

Jos laudoitat laiturin esim koolingilla niin kestää, mutta talvella pitkän selän aiheuttama jääpaine työntää laiturin vähitellen maihin.

Äänestä

varsinkin jos ne lankutkin työnnetään sinne pohjaan niin syvälle kun pituutta riittää.jäät tuossa suurimpana pulmana on,eli kiviä sinne sisään sitten painoksi kuten kiviarkut ennen tehtiin

Äänestä

Kyllä varmaan aallokon paineen kestää varsinkin jos jätät laudoituksen harvaksi että vesi pääsee läpi, jos paalutat noin metrin välein niin ei tarvitse mitään laudoitusta aalto murtuu niihin pystytolppiin, eikä silloin tule ristiaallokkoa "suojan" puolelle. Tosin 7 km selkä harvoin nostaa aallonkorkeuden yhteen metriin, nousisihan aalto silloin jo laiturisi päälle ja kun vesikin on noin matala niin metrinen aalto murtuu ennen kuin tavoittaa laituria. Mutta jäät työntävät tekeleesi rantaan jos tuuli työntää jääkentän maihin päin.

Äänestä
  • kuulostaa mielenkiintoselta että metrin välein pystytolppat toimii aallon murtajana. Olen kuvitellut että se vaatii nimenomaan umpiseinän, tasoittaakseen aallon.Rauhoittaako se myös pienempää aallokkoa?
    No se ilmoittamani aallonkorkeus on hatusta heitetty. Tarkoitus olis vain koittaa rauhoittaa laituriin kiinnitettyjen veneiden liikehdintää. Täällä sisäsuomessa kun ei olla totuttu pitään veneitä kovin hankalissa paikoissa, ja kun laiturille pitäisi päästä hyppimättä niin keula kiinnitetään 1/2 metrin mittaisella puotinarulla ilman joustinta laituriin, arvaahan sen kuinka siinä käy.Heti kun syksyllä vähän tulee sopivalta suunnalta niin narut on poikki ja laiturit, oma sekä naapuriveneet hajalla.

    Äänestä

  • laituri kirjoitti:

    kuulostaa mielenkiintoselta että metrin välein pystytolppat toimii aallon murtajana. Olen kuvitellut että se vaatii nimenomaan umpiseinän, tasoittaakseen aallon.Rauhoittaako se myös pienempää aallokkoa?
    No se ilmoittamani aallonkorkeus on hatusta heitetty. Tarkoitus olis vain koittaa rauhoittaa laituriin kiinnitettyjen veneiden liikehdintää. Täällä sisäsuomessa kun ei olla totuttu pitään veneitä kovin hankalissa paikoissa, ja kun laiturille pitäisi päästä hyppimättä niin keula kiinnitetään 1/2 metrin mittaisella puotinarulla ilman joustinta laituriin, arvaahan sen kuinka siinä käy.Heti kun syksyllä vähän tulee sopivalta suunnalta niin narut on poikki ja laiturit, oma sekä naapuriveneet hajalla.

    Kyllä tuollainen tolppaviirakko rikkoo aallot hyvin ja onhan siinä kaksi tolppariviä kun oletan että laiturin kummallakin puolen on tolpat. Ei tarvitse muita esteitä ja jos on tilaa niin pudottaa tolppien väliin muutaman kivenlohkareen vaikka olisi kokonaan veden alla niin allto murtuu. Niin se kiinnitys on tietenkin veneen omistajan murhe ei laiturinrakentajan, kyllä seuran sääntöihin voidaan sisällyttää ehto veneen kiinnityksestä ja joustimista ja lepuuttajista. Ainakin minun vuokraamassani (kunnan laituri) on tälläinen vuokra ehto, muussa tapauksessa vokralle ei seuraavana vuonna pääse. Eli vaaditaan joustimet köysiin ( laiturin kiinnitysrenkaatkin kestää paremmin) sekä lepuuttajat ettei aiheuta vaaraa naapuriveneelle ja riittävän vahvat kiinnitysköydet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kestääkö kirjoitti:

Kerhomme ongelma on järveltä puhaltava tuuli. Laituri aukeaa selälle vastaranta pahimmoillaan 7 kilometrin päässä.Maapohja pehmeää ja ei kestä maavallia aallonmurtajaksi.Laituri on ajateltu rakentaa maahan painettujen sähköpylväiden varaan. 8..10 metrin pylväät painetaan maahan niin syvälle kuin menee. Vettä laiturin päässä on noin 1,5 metriä ja laiturin kansi noin 1m veden pinnasta Kysymys kuuluu kestääkö ja toimiiko laituri aallonmurtajana jos laiturin selän puoleinen reuna laudoitetaan umpeen pohjaa astipystyyn lyödyillä 2x5 tuuman lankuilla.Aallon korkeudeksi voisi olettaa vaikka 1 metri. Oma epäilyni on että kestää. Mutta miten sitä voisi jotenkin etukäteen laskeskella ettei tarttis ihan kahjon mainetta päällensä ottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu