Viimeksi kyselin, miten postimerkit olisi helpoin irrottaa, ja sainkin todella hyviä neuvoja, jotka toimivat.. Tällä kertaa kysyisinkin, että kun noin puolet postimerkeistä ovat jo tarramerkkejä, niin kuinka niiden keräily onnistuu..?? Irrotus, yms..??
Tarrapostimerkeistä
Henzu
21760
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tarramerkitkin irrotetaan ihan samalla tavalla.
Ja se mainitsemani serla on talouspaperia.
Joku taisi siitä jotain sanoa..
Itse teen niin, että annan hetken olla serlan päällä ja sitten siirrän merkit toisen paperin päälle, kun enimmät vedet on valuneet pois.
Itse laitan vasta täysin kuivat merkit ns. painon alle.
Tarramerkeistä tuntuu lähtevän "liikaa" paperia, eli niistä jää kuoreen liiman lisäksi jotain muutakin... Niinpä olenkin pitänyt tarramerkit kuoressaan.
Kun säilyttää koko kuoren, kannattaa kiinnittää huomiota kuoren kuntoon, käsialaan ja tietysti leimaan. Itse asiassa kuorestahan se leima näkyy parhaiten (kokonaan). Siis vaikka leima osuisi suurin piirtein merkille, menee siitä väkisinkin osa kuorelle.
Ja jos on pakko saada irtonainen merkki, ainahan sen voi liottaa kuoresta.