Elelin vuosikaudet vuokralla. Asuntojen hinnat hirvittivät minua. En halunnut ryhtyä maksamaan järjettömiä hintoja osakkeesta kerrostalossa. Tuhnuttelin ja odottelin josko asuntojen hinnat hieman järkevämmälle tasolle tippuisivat. Eivät tippuneet. Iltauutiset kertoivat tilastokeskuksen julkaisseen taas hintojen nousevan.
Asuntojen hinnat eivät ottaneet tippuakseen. Vuokraisäntäni kyllä nosteli vuokraani tasaiseen tahtiin joka vuosi. Viime maaliskuussa tipahti postiluukusta taas indeksikorotusta lähes 20€/kk. Päässäni napsahti, aloin lopullisesti harkita velan ottamista ja oman ostamista. Laskeskelin, että hintojen pitäisi oikeasti tipahtaa YLI 20% seuraavan kolmen vuoden aikana, että kannattaisi odottaa. Tämä tiputus olisi pitänyt siis tippua sen päivän hinnoista. Puolen vuoden kuluttua (tänään) hinnat olisivat kuitenkin korkeammalla, ja tiputus pitäisi olla vieläkin rajumpi.
Eikä alamäen alkamisesta ollut näkyvillä mitään merkkejä vielä.
Näin siis lopulta hain lainatarjouksen pankista, ja aloin katsella omaa. Hintataso oli jo valmiiksi hyvin selvillä, olinhan jo muutaman vuoden ajan seurannut silmä kovana asuntomarkkinoiden kehittymistä. Kuukauden verran kävin näytöillä 5 tai 6 kohdetta tarkastin paikan päällä. Lopulta miellyin erääseen luukkuun ja tein tarjouksen, 3000 euroa alle pyyntihinnan. Tarjouksen jätettyäni melkein kaduin, pelkäsin että joku sen kämpän kuitenkin ostaa nenäni edestä. Selkä suorana päätin kuitenkin senverran pitää kiinni tuhnuisista kalsareistani, että en ihan pyyntihintaa maksa!! Ilo oli suuri kun tarjoukseni sitten menikin läpi.
Nyt ajatus on jo hieman tasaantunut. Iso velka ei vituta niinkään paljoa, kuin ne kymmenet tuhannet eurot, jotka tungin ihramahaisen vuokraisäntäni perseeseen. Velka tuossa pikkuhiljaa lyhenee, kuukauden vaihde on taas käsillä. Paljon mieluumin maksan palasen taas pankille tästä kämpästä, kuin lähettäisin taas vuokraisännälle elatusapua.
Niin, ja onhan tässä tuulipukuelämässä se hyvä puoli, että säästän pesupulveria, kun ei tarvitse jatkuvasti tuhnuisia kalsareita pyykätä.
Ystävällisin terveisin:
- EX-Tuhnu -
Asuntojen hinnat eivät ottaneet tippuakseen. Vuokraisäntäni kyllä nosteli vuokraani tasaiseen tahtiin joka vuosi. Viime maaliskuussa tipahti postiluukusta taas indeksikorotusta lähes 20€/kk. Päässäni napsahti, aloin lopullisesti harkita velan ottamista ja oman ostamista. Laskeskelin, että hintojen pitäisi oikeasti tipahtaa YLI 20% seuraavan kolmen vuoden aikana, että kannattaisi odottaa. Tämä tiputus olisi pitänyt siis tippua sen päivän hinnoista. Puolen vuoden kuluttua (tänään) hinnat olisivat kuitenkin korkeammalla, ja tiputus pitäisi olla vieläkin rajumpi.
Eikä alamäen alkamisesta ollut näkyvillä mitään merkkejä vielä.
Näin siis lopulta hain lainatarjouksen pankista, ja aloin katsella omaa. Hintataso oli jo valmiiksi hyvin selvillä, olinhan jo muutaman vuoden ajan seurannut silmä kovana asuntomarkkinoiden kehittymistä. Kuukauden verran kävin näytöillä 5 tai 6 kohdetta tarkastin paikan päällä. Lopulta miellyin erääseen luukkuun ja tein tarjouksen, 3000 euroa alle pyyntihinnan. Tarjouksen jätettyäni melkein kaduin, pelkäsin että joku sen kämpän kuitenkin ostaa nenäni edestä. Selkä suorana päätin kuitenkin senverran pitää kiinni tuhnuisista kalsareistani, että en ihan pyyntihintaa maksa!! Ilo oli suuri kun tarjoukseni sitten menikin läpi.
Nyt ajatus on jo hieman tasaantunut. Iso velka ei vituta niinkään paljoa, kuin ne kymmenet tuhannet eurot, jotka tungin ihramahaisen vuokraisäntäni perseeseen. Velka tuossa pikkuhiljaa lyhenee, kuukauden vaihde on taas käsillä. Paljon mieluumin maksan palasen taas pankille tästä kämpästä, kuin lähettäisin taas vuokraisännälle elatusapua.
Niin, ja onhan tässä tuulipukuelämässä se hyvä puoli, että säästän pesupulveria, kun ei tarvitse jatkuvasti tuhnuisia kalsareita pyykätä.
Ystävällisin terveisin:
- EX-Tuhnu -
Vastaukset 5
Vanhimmat
..niin sitä pitää jos on waan mahdollista..
Loistava tarina tuulipuvusta! Epäröidään ja epäröidään ja sitten mennään ja ostetaan täysin väärään aikaan. No, markkinat tarvitsevat tykinruokaa, onhan se ennenkin nähty.
Kiitos vielä hyvästä tarinasta!
Kiva että tarinani miellytti sinua. Oikein mukavaa saada palautetta. :-)
Niin, muistan ajatelleeni vuonna 1998 että perhana kun olis ollut mahdollisuuksia ostaa kolme- neljä vuotta sitten, ei nyt enää kannata mennä ostamaan.
Vuonna 2002 työnantajani vaihtui, olin hetken epävarma tulevasta ja jatkoin vuokratuhnuttelua. Sain sitten uuden työpaikan (jossa jatkan edelleen) ja ajattelin, että perhana sentään olisi sittenkin pitänyt ostaa vuonna 1998 muttei se enää kannata.
Tänä keväänä ajattelin edelleen että vittu miksi en ostanut jo vuonna 2002 kun sain kunnon työpaikan. Perkele sentään. Olin maksellut maksellut 6000-7000€/vuosi tasaista tahtia vuokrina ihramahaisen vuokraisäntäni elatuksiin.
Romahdusta ei näy vieläkään mailla eikä halmeilla, puoli vuotta olen kohta omassa asunut ja kuulostellut. Niin että ei se enää näytä niin "täysin väärään aikaan" ostetulta..:)
Aiemmin tuhnuttelin jippiin asuntofoorumeilla. Nyt sielläkin on jo hiljaista nykyään. Ei paljoa lämmittänyt lähetellä aina vaan jonkun Tyrväisen ennustuksia hintaromahduksesta, kun itse vuokraa makseli. Suvi-Anne Siimes varoitteli asuntokuplasta jo vuonna 1998. Ei paljoa lämmitä kun tuli makseltua kymmeniä tuhansia euroja vuokria.
Mutta kyllä tämä tästä. Hyvää jatkoa vaan Svetlanallekin sinne. Mitäpä sinä omaa ostamaan jos työnantaja vuokraa sullekin luukun missä asustaa ja harjoittaa toimintaa. Silloin ei oman osto tietenkään kannattaisi.
Asuntojen realihinnat ovat saavuttaneet edellisen kuplan tason. Näin ei ollut vielä -98, silloin oltiin vasta toipumassa syvästä notkahduksesta mikä oli poikkeuksellisen suuri eikä käy oikein vartauksen enää. Asunnot ovat aina kalliita, nyt ne vain ovat poikkeuksellisen kalliita. Mikään ei ainakaan Helsingissä enää tue hintojen nousua.
Tänne muuttajat ovat Hesarin mukaan pakolaisia ja opiskelijoita, palkkakehitys huonompaa kuin muualla maassa ja korotkaan eivät enää laske.
Toisekseen, jos olet ostamassa pienempää luukkua ei pienillä notkahduksilla ole niin suurta merkitystä. Isoja perheasuntoja ostavat ovat tulilinjalla kun alkaa ryskymään.
Niin ja vielä, on totta että työnanatajani maksaa osittain asumiseni. Työ ei vain ehkä ole ihan sitä mitä luulet koska sukupuoleni on väärä enkä tällä pärställä muutenkaan saisi sellaisia tuloja että toimeen tulisi....:)
Kiva tarina. Ihan vähän lisää uskottavuutta, niin saat kirjasi läpi jollekin kustantajalle. Olisi ihan kiva lukea Tuulipuvun tärkein päätös