Pekka Nebelung

Taina

on mielestäni seksikäs!

74

14430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minusta

      jotain ihan muuta.

    • Gisella.

      "Erikoinen" artisti siinä mielessä ,että vaikka olen hänet kolme kertaa nähnyt livenä esiintymässä ,eio hänestä ole jäänyt oikeastaan mitään mieleen.
      Johtunee varmasti siitä ,että hänessä ei ole karisman häivääkään ja äänestä ja olemuksesesta puuttuu kaikenlainen loistokkuus ja hohto.
      Samankaltaisia "artisteja" mahtuu neljätoista tusinaan. Eli lyhyesti sanottuna täysin yhdentekevä artisti.

    • hetken aikaa katsellut

      Olen samaa mieltä. Pekka on TODELLA seksikäs!! Siinä mies jolla on ulkonäköä ja huumorintajua. Harvemmilla miehillä on sekä huumoria että ulkonäköä samaan aikaan kun tässä oikeen asiaa miettii. Minä olen monta kertaa nähnyt Pekan ja vieläkin ajattelen että voiko edes hänenlaistaan henkilöä olla edes olemassa, siinä mies joka laulaa keikan aikana kaikki biisit koko kroppaansa mukana käyttäen. Minä en ainakaan tätä näkyä ollut aikasemmin nähnyt kenestäkään muusta artistista. Hänen lavakarismansa on aivan mahtavaa.

      Oletteko kuulleet Pekan ikinä nauravan??
      - Aivan ihana nauru hänellä, todella söpöä, sitä vaan jaksaisi kuunnella loputtomiin. Seksikästä!

      Pekka= Sulonen, todella komea, "nappisilmä", mieletön lavaflirtti, seksikäs, upea pakkaus, miehekäs mies, huumorintajuinen, todellinen herrasmies, hyvä kuuntelija, ihana persoona...yms.
      Tämänlaista miestä saa etsimällä etsiä!!!

      • Jack

        Kukapas sen kissan hännän nostaa, ellei kissa itse...

      • Tirlittan

        Vai että vielä pitäis kuunnellasen nauruakin, vaikka lauluäänessäkin on jo tarpeeksi kestämistä ? Kohta laatta lentää... Tuokaa oksennusämpäri !

        Tämä samainen tyyppihän pyrki about kymmenen kertaa tangokuninkaaksi siinä onnistumatta. Ei ääni ja karisma riittänyt edes siihenkään titteliin, vaikkei siihen nykyään paljoa edes vaadita.

      • rosa

        Just niin.Näinhän minäkin Pekan näen.Tunnen sen verran hyvin,et voi yhtyä edelliseen.Nähdään taas pian Pekka.

      • Minä vain
        Tirlittan kirjoitti:

        Vai että vielä pitäis kuunnellasen nauruakin, vaikka lauluäänessäkin on jo tarpeeksi kestämistä ? Kohta laatta lentää... Tuokaa oksennusämpäri !

        Tämä samainen tyyppihän pyrki about kymmenen kertaa tangokuninkaaksi siinä onnistumatta. Ei ääni ja karisma riittänyt edes siihenkään titteliin, vaikkei siihen nykyään paljoa edes vaadita.

        Eiköhän se sentään kerran vaan sinne yrittäny ja pärjäski hyvin...vituttaako?

      • suuri fanittaja
        Tirlittan kirjoitti:

        Vai että vielä pitäis kuunnellasen nauruakin, vaikka lauluäänessäkin on jo tarpeeksi kestämistä ? Kohta laatta lentää... Tuokaa oksennusämpäri !

        Tämä samainen tyyppihän pyrki about kymmenen kertaa tangokuninkaaksi siinä onnistumatta. Ei ääni ja karisma riittänyt edes siihenkään titteliin, vaikkei siihen nykyään paljoa edes vaadita.

        Pekka on aivan ihanan sympaattinen ihminen ja on aina välittänyt yleisöstään!!!! Hän ottaa todella hyvin myös nuoremman sukupolven huomioon ja välittää kaikista. Ja tahdon korjata virheesi,sillä Pekka on osallistunut 3 kertaa Tangomarkkinoille ei 10 kertaa. Sielä on muita kamalempiakin ihmisiä jotka on yrittänyt jo melkein sen 10 kertaa. Pekan ei tarvitse tuhlata aikaansa tyhmässä ja turhassa kilpailussa,kun pärjää muutenkin.

      • Anonyymi
        Tirlittan kirjoitti:

        Vai että vielä pitäis kuunnellasen nauruakin, vaikka lauluäänessäkin on jo tarpeeksi kestämistä ? Kohta laatta lentää... Tuokaa oksennusämpäri !

        Tämä samainen tyyppihän pyrki about kymmenen kertaa tangokuninkaaksi siinä onnistumatta. Ei ääni ja karisma riittänyt edes siihenkään titteliin, vaikkei siihen nykyään paljoa edes vaadita.

        Kyllähän hän voitti ja kerran vain kävi.ei kannata alkaa puhumaan pötyä kun ei tiedä mitään.!

      • Anonyymi

        Mä olin kerran laivaristeilyllä ja siellä esiintyi Pekka Nebelung ja Volga (muistaakseni?). En tuntenut ennestään ko. laulajaa, mutta sen keikan muistan ikäni. Nebelung esitti Sieluni kaunis Maria - biisin siihen malliin, etten unohda koskaan! 🤩 Valitettavasti en ole sitä löytänyt Youtubesta.

    • mä vaan

      Järkyttävän hirvee ! Karismaa saa hakea suurennuslasilla ja silloinkin turhaan. Tuon kyseisen ukkelin karisma on onnistunutkin kiertämään harvinaisen kaukaa. En ymmärrä, miten kukaan voi sanoa häntä karismaattiseksi ? "Karisma" sana menettää merkityksensä jos/kun sitä aletaan kyseiseen heppuun käyttämään.

      En myöskään ymmärrä kuinka kukaan voi hänestä pitää? Jos hänellä olisi edes ulkonäköä ja lulunääntä niin sitten ymmärtäisin, mutta nyt tässä tapauksessa en.

      • True Humppis

        Noh, makuja on niin monenlaisia.

        Se kuitenkin täytyy sanoa, että hyvän maun mukaisesta keskustelusta täällä ei juuri mitään tiedetä.

        Sekin eittämättä tulee mieleen, ettei tanssimusiikin ymmärtäminenkään ole kaikilla oikein hallussa.

      • just

        lulunääntä?

      • Ansku
        True Humppis kirjoitti:

        Noh, makuja on niin monenlaisia.

        Se kuitenkin täytyy sanoa, että hyvän maun mukaisesta keskustelusta täällä ei juuri mitään tiedetä.

        Sekin eittämättä tulee mieleen, ettei tanssimusiikin ymmärtäminenkään ole kaikilla oikein hallussa.

        Täälä mollataan "hiukan" parempia ja "hiukan" komeampi äänisiäkin artisteja, mitä tuo Pekka Nebelung on.

      • Kirjoitustaitoinen

        Jee, nyt kaikki kirjoittamaan!!!! Luluääntä,luluääntä,mitä se oikein on!!! ????Kirjoitusvirhe, tästä alkaa uusi keskustelu!!!!
        Senkin tyhmä !!! Opettele kirjoittamaan!!

      • True Humppis
        Ansku kirjoitti:

        Täälä mollataan "hiukan" parempia ja "hiukan" komeampi äänisiäkin artisteja, mitä tuo Pekka Nebelung on.

        Tottahan toki täällä mollataan jokseenkin ketä vain. Itsekin olen kirjoittanut melko suorasanaisesti mielipiteeni eräästä artistista.

        Jonkinlainen taso kuitenkin pitäisi yrittää kirjoituksissa säilyttää ihan jo hyvien tapojen rappeutumisen ehkäisemiseksi.

        Sitäpaitsi aiheeseen: Mitenkähän Unelmavävyt onnituivat SMORK -ykkösiksi pääsemään, vaikka Pekka oli mukana?

        Jonkinlaisia asiaperusteita olisi hyvä käyttää ja esiin tuoda, jos aikoo noinkin rajusti ruveta ihmisiä solvaamaan kuin tässäkin säikeessä tehdään.

        Joo, tiedän: Toivotonta täällä on hyviä tapoja odottaa noudatettavan.

      • vai näin tällä kertaa

        Mukautuva kaveri. Aiemmin väitettiin häntäheikiksi, nyttemin limanuljaska. Joo, smorkinkin pojat voittivat taannoin...

      • vaan
        vai näin tällä kertaa kirjoitti:

        Mukautuva kaveri. Aiemmin väitettiin häntäheikiksi, nyttemin limanuljaska. Joo, smorkinkin pojat voittivat taannoin...

        Pekka on voittanut 2 kertaa trumpetinsoiton suomenmestaruuden, kerran kingakaraoken, suomen tähdessä tuli toiseksi (molemmissa valittiin yleisön suosikiksi), niin ja kaksi osallistumista tangoihin, molemmilla kerroilla 10 parhaan joukossa, smork-voitto.

        Mitenköhän nämä asiat voi saavuttaa, jos ei osaa laulaa tai soittaa, tai ei ole pätkääkään karismaa?

        Ai niin, unohdin! Onhan se mahdollista!

        Suomessahan keikkailee mieletön määrä ammattitaidottomia ihmisiä! Taitaa Pekka olla niistä yksi musikaalisesti taitavimmasta päästä, olematta edes artisti, soittaja vaan!

      • sinulla

        niitä?

        Siis lauluääntä(tsekkaa kirjoitusasu), tai ulkonäköä?
        Pitääkö sinusta joku? Mieti sitä! Enpä usko!

      • hymy
        sinulla kirjoitti:

        niitä?

        Siis lauluääntä(tsekkaa kirjoitusasu), tai ulkonäköä?
        Pitääkö sinusta joku? Mieti sitä! Enpä usko!

        Ihan o.k laulaja Pekka mielestäni on.En menisi hirveästi hehkuttelemaan,mutta en kyllä missään nimessä mollaamaankaan!!Kerran olen livenä Unelmavävyt nähnyt ja hyvin soittivat&esiintyivät!Levynkin omistan ja on sitä monta kertaa tullut kuunneltuakin:)
        Tosin bändissä on Pekkaa parempi laulaja,joka saisi laulaa enemmänkin,nimittäin Sami:)!

      • vielä lisätä
        vaan kirjoitti:

        Pekka on voittanut 2 kertaa trumpetinsoiton suomenmestaruuden, kerran kingakaraoken, suomen tähdessä tuli toiseksi (molemmissa valittiin yleisön suosikiksi), niin ja kaksi osallistumista tangoihin, molemmilla kerroilla 10 parhaan joukossa, smork-voitto.

        Mitenköhän nämä asiat voi saavuttaa, jos ei osaa laulaa tai soittaa, tai ei ole pätkääkään karismaa?

        Ai niin, unohdin! Onhan se mahdollista!

        Suomessahan keikkailee mieletön määrä ammattitaidottomia ihmisiä! Taitaa Pekka olla niistä yksi musikaalisesti taitavimmasta päästä, olematta edes artisti, soittaja vaan!

        tohon edelliseen et kyllä Pekka osaa ottaa yleisön mukaan jos yleisö sitä vaatii ja riippuuhan se ihan yleisöstä. Pekka aineskin jää tauoilla juttelemaan eikä ensimmäisenä ryntää takahuoneeseen. Ja se hymy hänellä on parasta, puhumattakaan siitä "flirtistä" minkä hän myös osaa. Livenä Pekka vetää laulut paremmin kuin levyllä. Terkut pekalle!! Tavataan taas!! :)

      • kuulia
        hymy kirjoitti:

        Ihan o.k laulaja Pekka mielestäni on.En menisi hirveästi hehkuttelemaan,mutta en kyllä missään nimessä mollaamaankaan!!Kerran olen livenä Unelmavävyt nähnyt ja hyvin soittivat&esiintyivät!Levynkin omistan ja on sitä monta kertaa tullut kuunneltuakin:)
        Tosin bändissä on Pekkaa parempi laulaja,joka saisi laulaa enemmänkin,nimittäin Sami:)!

        Olen samaa mieltä, et Samilla on parempi lauluääni.
        Ei Tomminkaan laulussa valittamista ole.

      • niilo
        kuulia kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, et Samilla on parempi lauluääni.
        Ei Tomminkaan laulussa valittamista ole.

        SAMI JYRÄÄ!!! hieno LAULAJA =)

      • Snadi
        niilo kirjoitti:

        SAMI JYRÄÄ!!! hieno LAULAJA =)

        just..kyl Pekka osaa laulaa,ja hyvinkin vielä!ja ulkonäkö:GYYYD!!!!
        et kattokaas kaverit peilii enneku avaatte suunne!!

      • vähän
        vaan kirjoitti:

        Pekka on voittanut 2 kertaa trumpetinsoiton suomenmestaruuden, kerran kingakaraoken, suomen tähdessä tuli toiseksi (molemmissa valittiin yleisön suosikiksi), niin ja kaksi osallistumista tangoihin, molemmilla kerroilla 10 parhaan joukossa, smork-voitto.

        Mitenköhän nämä asiat voi saavuttaa, jos ei osaa laulaa tai soittaa, tai ei ole pätkääkään karismaa?

        Ai niin, unohdin! Onhan se mahdollista!

        Suomessahan keikkailee mieletön määrä ammattitaidottomia ihmisiä! Taitaa Pekka olla niistä yksi musikaalisesti taitavimmasta päästä, olematta edes artisti, soittaja vaan!

        huiputat! Osallistumisia tangomarkinoiden karsintoihin useampia, ei vaan ole pärjännyt sinne seinäjoelle asti. Vai nekös vaan lasketaan? Niin pääshän se raisioon, kerran tai kaks, mutta tippui sieltä nopeasti -ainakin heikon esiintymisen takia..

        Smorkkia ei voittanut Pekka, vaan koko bändi ja sekin eri kokoonpanolla kuin nykyään.

        Soittajilta ja laulajilta, joilla ammattitaitoa pitäisi olla, vaaditaan enemmän kuin puhtaasti amatööripohjalta liikkeellä olevalta. Jotkut ovat jo ns. seppiä syntyessään, luonnonlahjakkuuksia -ja toiset sitten eivät! Ja alan uskoa siihen, että kouluttamalla ja kehittämällä itseään ei pääse kuin tiettyyn etappiin asti, loppu on sisäsyntyistä. Mutta siitä huolimatta; mene pliide Pekka laulutunneille, jos edes jotain parannusta tulisi tohon ulinaan..

      • lisää
        vähän kirjoitti:

        Otin selvää. Pekka on osallistunut tangoihin 4 kertaa. 2 kertaa päässyt raision semeihin, mutta jättänyt menemättä. 2 kertaa ollut siiten väh. 10 parhaan miehen joukossa.

        En muuten usko, että suomessa on moniakaan artisteja , jotka olisivat kouluttautuneet musiikin alalla niin paljon.

        6 vuotta konservatoriota, 4 vuotta sibelius-akatemiaa...

        Huomasin muuten, että Pekka on levyttänyt aikaisemmin, mm. kapellimestarina, klassisena laulajana ja klassisena trumpetistina. Vaikuttava!

        Mistähän levyt saisi ostettua, tietääkö kukaan?

      • ...
        lisää kirjoitti:

        http://www.netti.fi/~mils/artistit.html

      • siis

      • ruutana

        kysy pekalta,koska hän on valmistunut sibelius-akatemiasta ???? ja koska hän on siellä viimeksi suorittanut jotain opintoja ?????? =) =)

      • oikeesti niin
        ruutana kirjoitti:

        kysy pekalta,koska hän on valmistunut sibelius-akatemiasta ???? ja koska hän on siellä viimeksi suorittanut jotain opintoja ?????? =) =)

        että lääkärinkin ammattitaidon määrää se, koska hän on viimeksi opiskellu lääkiksessä? Ethän säkään osaa autolla ajaa, jos olet käyny autokoulussa 70-luvulla... HALOO, PAHVI!

      • kun ei
        oikeesti niin kirjoitti:

        että lääkärinkin ammattitaidon määrää se, koska hän on viimeksi opiskellu lääkiksessä? Ethän säkään osaa autolla ajaa, jos olet käyny autokoulussa 70-luvulla... HALOO, PAHVI!

        se onneton saanu *opiskellessaan* juurikaan suorituksia aikaiseksi, roikkui vaan kirjoilla.

      • 1998 (?)
        lisää kirjoitti:

        Otin selvää. Pekka on osallistunut tangoihin 4 kertaa. 2 kertaa päässyt raision semeihin, mutta jättänyt menemättä. 2 kertaa ollut siiten väh. 10 parhaan miehen joukossa.

        En muuten usko, että suomessa on moniakaan artisteja , jotka olisivat kouluttautuneet musiikin alalla niin paljon.

        6 vuotta konservatoriota, 4 vuotta sibelius-akatemiaa...

        Huomasin muuten, että Pekka on levyttänyt aikaisemmin, mm. kapellimestarina, klassisena laulajana ja klassisena trumpetistina. Vaikuttava!

        Mistähän levyt saisi ostettua, tietääkö kukaan?

        kun se oli raisiossa ja hävisi Dimitri S.lle jatkopaikasta, niin silloinko se ei osallistunut ollenkaan? Tai siis jätti menemättä? Just joo..

    • jjk1

      ei kai Pekka ole unelmavävyissä ollut vuosiin...

    • johanna5

      Eipä pekka ole ollut kyseisessä yhtyeessä varmaan kymmeneen vuoteen..

    • Juuuuuu

      Voi näitä kommentteja

    • Tavisäijä

      Naiset on aika tyhmiä. Fanittavat miesmuusikoita pääasiassa ulkonäön takia. Ostavat jonkun Il Divon ja muiden levyjä, koska ovat niin sliipatun näköisiä, ja ilo varmasti silmälle. Nämä heikkikoskelot ja anttituiskut eivät takuulla olisi niin suosittuja, jos olisivat rumempia, tai eivät otattaisi itsestään niin sliipattuja promokuvia. Eikö kyse ole kuitenkin pääasiassa musiikista/laulusta, eikä ulkonäöstä?

    • missäsananvapaus

      Poistetaanpa täältä viestejä tiuhaan... eikö Kaarinan lukiosta ja toimista siellä saa puhua, onko aihe tabu?

    • Kaarinattaret

      Toisista esiintyjistä ei saa kirjoittaa mitään pahaa, mutta sitten on niitä joista vuodesta toiseen kirjoitellaan esim. Nuoruuden hölmöilystä ja loput keksitään.

      • Anonyymi

        Justhan kaveri sai tuomion että oli yrittänyt polkea lukiolaistyttöjä Kaarinassa ja juottanut heille viinaa. Hieno mies.

    • AlbertEE

      Kyseisen henkilön nimen tuominen tänne esille on vastoin kaikkia sovinnaisuuden rajoja. Voitteko poistaa tuon viestin välittömästi.

    • Ihan hyvännäköinen mies. En muista kyllä tällaista miestä Tangomarkkinoilta.

    • Anonyymi

      Pekks Nebrlungilla meni seksismi Kaarina lukion opiskelijoiden kanssa överiksi, ja johti tuomioon. Häneltä puuttui opettajalta edellytettävää taito olla syömättä kuormasta. Edellinenkin em. lukion musiikinopettaja joutui eroamaan, mutta ylimääräisen pankkitilin pidodra. Kaarinan lukiossa on senaikaisen - ei nykyisen - rehtorin aikana tuuli käynyt: myös Mensan tasoinen matematiikan opettajakin joutui lakitupaan suhteestaan lukiolsityttöön ja joutui eroamaan. Hänellä oli tuomiotaustaa jo edellisestä toimitusjohtajan työstään.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe