Kysyisin...

Siivosin akvaarioni tuossa perjantaina kun olimme tulleet kahden ja ½ viikon lomalta... Oli ihan pöheköitynyt, hyvä kun kalat mahtu uimaan. No, karsin kasveja (varsinkin intianvesitähdikkiä, oli vallannut koko akvaarion) melko reilusti ja jätin vain taakse pari tiheikköä ja eteen kierteisvallisneriat ja anubias nanat. Kalat taisivat hieman järkyttyä niin rajusta mylläyksestä (kaikki köynnöstävät irti pohjasta ja uusiin paikkoihin) ja kun tilanpuute vaihtuikin äkisti niin avaraan avoveteen. Kirjaimellisesti kalpenivat kauhusta. Nyt minua huolettaakin, saavatko yhä kalvakat mustatetrani takaisin mustan värinsä? Välillä toiset ovat hieman tummempia, mutta eivät niin mustia kuin ennen siivousta. Auttaako asiaan kenties myöhempi kasvien kasvu ja suojan lisääntyminen? Kyllähän ne voisivat mennä tuonne taakse piiloon mutta uiskentelevat vain siinä edessä jossa on tilaa. Ja vielä tiedustelisin, miksi täplämonniseni viilettävät ylösalas akvaarion sivu- ja takalaseja?! Onko niillä kenties "ylimääräistä energiaa", vai?
4254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja lapposit pohjan?Meillä ainakin kalojen ravaaminen lasissa johtuu huonosta vedenlaadusta, ja akva vaatii jostakin syystä useampaa vaihtoa. Joskus myös muuten vaan voi joku olla pielessä, ja hetkellisesti sekoilevat. Kaikki karsivat kasvejaan, kyllä ne kalat siitä uintitilasta toipuvat, luulisinpas. Yli kahden viikon hoitamattomuudella on toki vaikutuksensa, kuten huomaat. En uskaltaisi itse jättää yli viikoksi:)

Äänestä
  • ...ihan normaali määrä. Vaihto oli tosin lykkäytynyt vajaalla viikolla loman vuoksi.
    Mutta jospa ne siitä toipuisi...
    Lapposin pohjan ja huuhtaisin suodattimenkin...

    Äänestä

hei!
mustamolleista en tiedä paljonkaan kun minulla ei ole sellaisia kalastossani, mutta täplämonnisten käytös viittaa kutukäytökseen eli kalat puhdistavat laseja mahdollista kutua varten.näin minun kalani ainakin tekevät ennen varsinaista kutukäytöstään.
saattavat jopa tehdä munia jotka voivat jäädä hedelmöimättömiksi mahdollisen uroksen puutteesta.
naaras ensimmäiset alaevät pyöreät , uros etummaiset alaevät suipomaiset kapeat.
toivottavasti saat mollisi kuntoo auttaisiko suolalisääminen kun eikös ne ole suolaisen veden kaloja ? kannattaa kysyä eläinkaupasta.
mukavaa kesän jatkoa sinulle.

Äänestä
  • ...vaan mustatetroja :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meri kirjoitti:

Siivosin akvaarioni tuossa perjantaina kun olimme tulleet kahden ja ½ viikon lomalta... Oli ihan pöheköitynyt, hyvä kun kalat mahtu uimaan. No, karsin kasveja (varsinkin intianvesitähdikkiä, oli vallannut koko akvaarion) melko reilusti ja jätin vain taakse pari tiheikköä ja eteen kierteisvallisneriat ja anubias nanat. Kalat taisivat hieman järkyttyä niin rajusta mylläyksestä (kaikki köynnöstävät irti pohjasta ja uusiin paikkoihin) ja kun tilanpuute vaihtuikin äkisti niin avaraan avoveteen. Kirjaimellisesti kalpenivat kauhusta. Nyt minua huolettaakin, saavatko yhä kalvakat mustatetrani takaisin mustan värinsä? Välillä toiset ovat hieman tummempia, mutta eivät niin mustia kuin ennen siivousta. Auttaako asiaan kenties myöhempi kasvien kasvu ja suojan lisääntyminen? Kyllähän ne voisivat mennä tuonne taakse piiloon mutta uiskentelevat vain siinä edessä jossa on tilaa. Ja vielä tiedustelisin, miksi täplämonniseni viilettävät ylösalas akvaarion sivu- ja takalaseja?! Onko niillä kenties "ylimääräistä energiaa", vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu