Oon n. 6-vuotta miettinyt, et pitäisköhän käydä puhumassa jollekin. Ja itseasiassa kävinkin kerran työterveyslääkärillä, joka määräsi menemään omalle lääkärille, jolta olisin saanut lähetteen psykiatrille, mut en mennyt. Silloin elin huonossa suhteessa, joka ahdisti mieltä ja suhteen lopetettuani oloni parani, joten ajattelin, ettei ole tarpeen enään mennä lääkäriin. Sen jälkeen tuli läträttyä todella paljon viinan kanssa, joka sai mielini masentuneeksi. Kun aloitin uuden suhteen oloni parani taas, jolloin viinan juontikin jäi hieman vähemmälle. Reilu puoli vuotta sitten aloitin oppisopimuskoulutuksen, joka ei niinkään innostanut, mut ajattelin, et ammatti olisi kyllä hyvä saada. Se koulu ahdistaa ihan sikana! Välillä saan jotenki kummasti voimaa ja jaksan sen kanssa, mut sit taas se "innostus" lopahtaa ja tekee mieli vaan itkee. En tiedä mikä siinä ahdistaa, tehtävät, tentit ja näytöt vai huono motivaatio? Oon alusta asti ollu sillä mielellä, et ei kiinnosta, ja harmittaa, et pitiki lähtee siihen mukaan(vaikka jos siitä koulusta selviän ni olen kyllä helvetin tyytyväinen, koville tää kyllä ottaa!). En kehtaa lopettaakkaan sitä koulua, kun firma maksaa kaiken. Ajatelkaa ilmaseks saa opiskella ja palkkaakin tulee, mut silti ahistaa! Muutenkin oon yrittänyt saada uutta työpaikkaa kun ei oikein enään innosta nykyinen työ. Ns. "uus elämä" ois haaveena. Ollaan mieheni kanssa yritetty saada vuos lastakin, jota ei vaan kuulu, ja sekin tietenkin saa mielen matalaks. Stressaan tosi paljon, joka varmasti myös vaikuttaa asiaan, mut etenkin nyt ton koulun takia ei pysty olla stressaamatta. Välillä kyllä tuntuu, et on ihan sekasin ja sit tulee paha olo ja tuntuu, et alkaa pyörryttää. Välillä itkettää kaikki.
Sit joskus saan outoja "raivareita" (etenkin alkoholin vaikutuksena voin olla tosi agressiivinen, jos riitaa tulee). Komentelen muutenkin aika paljon miestäni, vaikka en haluis olla ilkee. Mielialani vaihtelee paljonkin. Enimmäkseen on ihan hyvä olla, mut sit aina tulee sellasii, et tuntuu, et masentaa ja on vaan paha olla, mut sit se saattaa taas mennä ohi jopa samana päivänä(tai sit on paha olla monta päivää).
Oon varmaan luulosairaskin...oon miettiny, et jos mul on jonkinlainen paniikkihäiriö. Säikyn helposti, pelkään pimeetä ja nykyään kun on niin paljon kaikkia raiskauksia, tappoja sun muita, ni pelkään liikkua yksin ulkona(etenkin pimeellä!).
Aika paljon vaivaa... mietiskelen asioita tosi paljon ja stressi siihen päälle, ni pää kyllä menee sekaisin! Kyl välil on NIIN loppu, et miettii vaan, et pitäisköhän hakee sairaslomaa.
Sit joskus saan outoja "raivareita" (etenkin alkoholin vaikutuksena voin olla tosi agressiivinen, jos riitaa tulee). Komentelen muutenkin aika paljon miestäni, vaikka en haluis olla ilkee. Mielialani vaihtelee paljonkin. Enimmäkseen on ihan hyvä olla, mut sit aina tulee sellasii, et tuntuu, et masentaa ja on vaan paha olla, mut sit se saattaa taas mennä ohi jopa samana päivänä(tai sit on paha olla monta päivää).
Oon varmaan luulosairaskin...oon miettiny, et jos mul on jonkinlainen paniikkihäiriö. Säikyn helposti, pelkään pimeetä ja nykyään kun on niin paljon kaikkia raiskauksia, tappoja sun muita, ni pelkään liikkua yksin ulkona(etenkin pimeellä!).
Aika paljon vaivaa... mietiskelen asioita tosi paljon ja stressi siihen päälle, ni pää kyllä menee sekaisin! Kyl välil on NIIN loppu, et miettii vaan, et pitäisköhän hakee sairaslomaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos sairaslomaa yllämainitun asian takia haet, psykiatri. Jatkossahan voit sitten käydä terapiassa psykologin luona tai terapiakoulutuksen saaneen psykiatrin luona
(Otsakkeessasi mainitsit psykologin..)
Psykologi ei voi sairaslomaa kirjoittaa, kuin ei myöskään mahdollisesti tarvittavia lääkkeitä.
Kait olet hakeutunut tutkimuksiin mitä tulee tuohon raskausasiaan?Vuosi on jo sellainen aika että jos ei ole tärpännyt niin tutkimuksiin.
Joo, ihan totta, PSYKIATRILLE, käyny pikku fiba.
Oon käyny raskauden suhteen alkututkimuksessa ja piti odotella menkkoja, et ois sit saanu varattuu ajan kunnon testeihin...mut eipäs taida tarvitakkaan...tein tänään raskaustestin ja yllätys, yllätys... TOSI IHANAA!!! Vähäks oon onnellinen =)
Kuhan vaan alkais menee hyvin, ettei tuu mitään keskenmenoja..
Suurelta osin tuo kaikki on normaalia nykynaisen elämää. Usko pois, ei se ole kellään helppoa. Nykään on nuo yhteiskunnan vaatimukset niin suuret eikä ole mahdollisuutta tehdä valintoja. Kaikki lähemmin tuntemani nyky nuoret naiset valittavat aivan samoja ongelmia. Kaikki ne jotka tunnen käyttäytyvät juuri kuten sinä. Itse olen 50v ja tunnen että vasta ikä antaa helpotusta kyseisiin oireisiin. Opiskeluaikana minäkin yritin käydä psykologilla opiskelija ter. huollossa. Yhden kerran kävin ja toista aikaa mulle ei annettu. Oireeni oli samat. Hae rentoutusta luonnosta liikkumisesta, ja mieti mikä on se mitä tykkäät tehdä eniten. Tee sitten sitä vapaa-aikana oli se sitten mikä tahansa. Itse innostuin askartelusta ja käsitöistä. Koulutukseni on toinen, mutta sain yhtäkkiä sitä kautta itselleni mukavan ammatin ja työpaikan. Epäilen, että sinä olet luova ihminen ja ettet saa tai voi toteuttaa luovuuttasi.Luovat ja taiteelliset ihmiset ovat kausiluontoisesti turhautuneita, kaipaavat vaihtelua ja hakevat alkoholista inspiraatiota. Mutta kuten sanoin ei huolta kun vaan löydät kanavan mitä kautta saat toteuttaa itseäsi.
kiitos vastauksestasi! totta puhuen tiedän itsekkin monia nuoria ja vähemmän nuoria, joiden mielialat vaihtelee. Täytyy sanoa, että liikunta on sellanen, joka todella piristää mieltä (ainakin jonkun verran) ja sitähän harrastankin aina kun kerkiää. Oli jotenkin mukava kuulla mielipide äitini ikäiseltä ihmiseltä, joka yrittää saada mua hakemaan apua. Mutta täytyy kyllä sanoa, et tänään on ollu hymy huulessa..(jos luit aiempaan viestiin vastaukseni) :)