Hyvä Chrystall

Hei Chrystall!

Mieltäni askarruttaa tällainen asia: olen tavannut miehen, jonka tunsin jo nuoruudessani ja nyt eroni jälkeen olemme tavanneet muutamia kertoja. Hän eronnut jo aikaisemmin. Luulen aina välillä, että meillä on jotakin suhteen tapaista, mutta sitten kaikki lopahtaa emmekä pidä yhteyttä. Kuitenkaan en oikein tiedä mistä tässä on oikein kysymys, kun ymmärtäisin kuitenkin, että hän välillä olisi hyvinkin kiinnostunut minusta, mutta sitten taas unohtaa. Lupaa tulla käymään, mutta sitten ei tulekaan. Mistä tässä on kysymys? Odotanko turhaan ja luonko vain omia kuvitelmia vai onko tässä oikeasti jotain? Katsoisitko minulle?
3326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä hän välittää sinusta paljonkin mutta pelkää uutta sitoutumista. Näyttäisi että hänellä on samantapainen tilanne toisenkin kanssa eikä hän oikein haluaisi luopua siitä. Tapaile häntä edelleen ja nauti siitä, mutta älä vihjaisekaan odottavasi häneltä sen enempää.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi! Jotain tuollaista aavistelinkin. Kysyisin vielä tarkennukseksi, että tuleeko tästä jutusta jotain ns. vakavampaa vai näkyykö tulevaisuudessani vielä uusia tuttavuuksia, tai siis elämänkumppania? Kiitos vielä!!

    Äänestä

  • Eltsukkeli kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi! Jotain tuollaista aavistelinkin. Kysyisin vielä tarkennukseksi, että tuleeko tästä jutusta jotain ns. vakavampaa vai näkyykö tulevaisuudessani vielä uusia tuttavuuksia, tai siis elämänkumppania? Kiitos vielä!!

    Tästä voi tulla vakavampaa, mutta tulee myös muita, joiden kanssa on edellytyksiä vakavampaan. Kun se elämäntilanne tulee kohdalle, tiedät kyllä kuinka valita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eltsukkeli kirjoitti:

Hei Chrystall!

Mieltäni askarruttaa tällainen asia: olen tavannut miehen, jonka tunsin jo nuoruudessani ja nyt eroni jälkeen olemme tavanneet muutamia kertoja. Hän eronnut jo aikaisemmin. Luulen aina välillä, että meillä on jotakin suhteen tapaista, mutta sitten kaikki lopahtaa emmekä pidä yhteyttä. Kuitenkaan en oikein tiedä mistä tässä on oikein kysymys, kun ymmärtäisin kuitenkin, että hän välillä olisi hyvinkin kiinnostunut minusta, mutta sitten taas unohtaa. Lupaa tulla käymään, mutta sitten ei tulekaan. Mistä tässä on kysymys? Odotanko turhaan ja luonko vain omia kuvitelmia vai onko tässä oikeasti jotain? Katsoisitko minulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu