kertokaa te

olisin todella kiitollinen jos joku minua fiksumpi ja kokeneempi ihminen voisi selventää minulle tämän tilanteen, ulkopuolinen kun yleensä näkee selvemminmiten asiat on...

eli siis:

itse olen 22 nainen kalat ja hänet tapasin kesällä hän 25 mies ja neitsyt(yllätys yllätys).

vietimme aivan upean kesän, hän puhui kokoajan meistä niin kuin uskoisi meidän olevan vielä monen vuoden jälkeenkin yhdessä...sellaisiakin hän sanoi: "sinun perässä vaikka maailmanääriin"...itse en omaa sellaista ajattelua vaan elän päivä kerrallaan...
emme siis seurustelleet vain tapailimme ja vietimme aikaa yhdessä tai oikeastaan olimme koko ajan yhdessä, sovimme että annetaan asioiden mennä omalla painolla. yhdessä olo jotain sellaista mitä en ole koskaan ennen kokenut, se oli aivan ihanaa aikaa. en kuitenkaan ehtinyt rakastua häneen (ehkä ihan hyvä niin) mutta tykästyn ja kiinnyin tähän ihmiseen todella paljon.

hänen menneisyyteen kuuluu 5 vuotta kestävä avoliitto joka loppui reilu puolivuotta ennen kuin me tavattiin, heillä on yhteistä omaisuutta joka ei ole viellä jaettu joten sen merkeissä he näkevät edelleen. siitä asti kun tavattiin hän oli se osapuoli joka halusi nähdä niin usein kuin mahdollista, joskus minua jopa ahdisti ja pelotti että me nähdään niin usein mutta kuitenki joka kerta kun me nähtii ja oltiin yhdessä se oli niin ihanaa että kaikki epäilyksen hävisivät. kuitenkin pulentoistakuukauden kuluttua hän muuttui jotenkin etäiseksi... ja sitten sen jälkeen kuukauden kuluttu sitten sanoi että haluaa olla minun kanssa ja että hänellä on paljon tunteita minua kohtaan mutta ei kuitenkaan tarpeeksi joten hänen mielestä se ei ole oikein minua kohtaan jos me jatketaan. joten suhteemme loppui. olin itsekin jo jonkin aikaa ennen sitä ollut sitä mieltä että se on kuivumassa kasaan mutta ilmeisesti en kuitenkaan odottanut tai en ollu tarpeeksi valmistautunut siihen sillä minä vieläkij nlisin valmis kokeilemaan uudestaan...

mutta joo, kysymys ei ole minusta vaan hänestä, sen jälkeen kun olimme "lopettaneet" suhteemme yhteyden pito on kuitenkin säilynyt satunnaisena, ja minä en ole ollut se joka on pitänyt yhteyttä vaan hän , häneltä joskus tulee sellaista viestiä että hänen on todella paha olla ja että kukaan muu paitsi minä ei voi häntä auttaa ja kun vastasin viestiin niin sieltä tuli että ei hänen pitäisi enää minulle avautua tai sitten jotain sellaista että hän on todella pahoillaan siitä mitä minulle on tehnyt mutta ei muuta voi siihen sanoa kuin että on vain niin rikki (edellisestä suhteesta olettaisin)...myöhemmin joidenkin päivien päästä hän soittaa ja kysyy mitä teen, noh minä en satu olemaan kotona vaan kaverin kanssa ja hän sitten harmistuneena sanoo että olisi halunnut minun kanssa kahville...

hm! aika sekavaa tekstiä on tullut mutta en tämän selvemmin osaa selittä kun olen itsekin aika sekaisin tässä tilanteessa.

mutta se mitä haluisin teidän minulle kertoan on se että nyt kun erostamme on vähän yli kuukausi ja emme ole sen aikana nähneet yhtään kertaa ja viimeisin yhteydenotto siis oli tämä puhelu...niin:mitä hän minusta haluaa haluaako että me palataan yhteen vai haluaako vain pitää minut omassa elämässään niin kuin varalla???
kun erosimme hän sanoi että minua parempaa naista hänelle ei ole olemassa mutta ei voi kuitenkaan olla kanssani kun ei ole tarpeeksi tunteita...

ääh turhauttavaa! jos olet lukenut loppuun olen kiitollinen siitäkin vaikka et mitään kommentoisi asiaani.
6987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sanoisin että järkevämpää on sitten ainakin toistaiseksi antaa asian olla.. jos tunteita "ei ole tarpeeksi" , niin mitä siitä sitten tulee... Ja hän ei taida olla valmis vielä uuteen, kun vanhakin tuntuu olevan käsittelemättä loppuun. Pirullisia tilanteitahan nuo, mutta kun kummatkin on valmiita, saattaa siitä kehittyä paljon parempaa..
Oletko sitä miettinyt, että eron jälkeen hänestä tuntui hyvältä että vierellä oli joku, mutta rupesiko häntä sitten ahdistamaan joku paljon vakavampi juttu?
Ja tämä hänen yhteydenottonsa.. Jos pelko iski ettei enään olisi sinuakaan...

Nämä on tosin vain minun mielipiteitäni, meistä kun ei ikinä tiedä =)

Mutta tsemppiä ja ajan kanssa!

Äänestä

Mielenkiintoinen tarina, kuin suoraan omasta elämästä.:)
Mutta tuota, tuota. Neitsyt miehet on vaikeita. Oon yrittäny yhdestä sellaisesta ottaa selvää yli kaksi vuotta, eikä muuten ole helppoa..

Tää on ainoastaan mun mielipide, joten lue tietyllä varauksella. Luulisin, että tää neitsyt-mies on läheisriippuvainen siinä määrin, kun ei ole tottunut aikoihin olemaan 'kokonaan' yksin. Hän varmasti onkin tykännyt sinusta, mutta totuus on, ettei hän ole päässyt vielä edellisestä suhteestaan yli. Hän ei ehkä vain ole käsitellyt kaikkia tuntemuksia, joita edelliseen suhteeseen ja eroon on sisältynyt.

Syy, miksi hän haluaa pitää sinuun yhteyttä on se, että hän tykkää sinusta eikä halua menettää sinua, mutta en usko, että hän haluaa palata yhteen. Tilanne on vaikea sinulle, tiedän kokemuksesta, kun et tiedä miten sinun tulisi suhtautua tähän asiaan ja häneen. Ajattelin itsekin vastaavassa tilanteessa, että toinen haluaa pitää minua ikään kuin varalla, mutta ei miehetkään sentään niin raakoja ole. Olet edelleen tärkeä hänelle.

Hänen paha olonsa ja rikkinäisyys johtuu luultavimminkin siitä, että hänellä on mielen päällään paljon käsittelemättömiä asioita (voivat liittyä ed.suhteeseen tai ylipäänsä mihin tahansa asiaan elämässä..onko perheen sisällä tapahtunut radikaaleja muutoksia tmv.). Neitsyt-mies tietää itse, että hänen tulisi käsitellä mieltä painavat asiat, mutta niinkuin itse kukin tietää, se ei ole aina niin helppoa.

Mitä tapahtuu tästä eteenpäin riippuu myös sinusta. Oletko sinä valmis sellaiseen ystävyyteen hänen kanssaan, että hän kertoo sinulle pahasta olostaan, mutta myös välittää sinusta hyvänä ystävänä? Vai onko sinusta parempi, ettette ole enää tekemisissä keskenään? Kumpikaan vaihtoehto ei mielestäni ole sen parempi tai huonompi, se riippuu siitä mitä sinä haluat.

Tsemppiä sulle!:)

Neitsyt-miehet on todella vaikeita ja (mun) analysointi on vielä pahasti kesken yli kahden vuoden jälkeenkin...:)

Äänestä

hei 20 vuotta heitin hukkaan neitsyt mihen kanssa ja sanon että jos neitsyt mies tulee lähelle sanon kylmästi bye, bye. Juuri noin teki minulle neitsyt -luotin, odotin, meille syntyi yhteinen lapsikin, ajattelin että jospa hän nyt ns. vakiintuu, ei minä hoidin lapsen ja kaiken kotona hänen piti saada ihan omaa aikaa välillä, soin sen hänelle kun hänellä oli aikas stressaava työ, olin kyllä itsekkin koko ajan töissä. nyt huomaan jälkeen päin että hoidin myös isoa miestä. joten sanon älä sinä tuhlaa kallista elämääsi, on varmasti miehiä jotka kunnioittaa ja arvostaa sinua, neitsyt mies puhuu vaan, niinkun sinullekkin saa sinut pyörryksiin eikö totta ? nyt erostani on neljä vuotta ja ajattelen että miksi heitin 20 vuotta elämästäni mieheen joka ei todellisuudessa arvostanut minua (sanoi kyllä) mutta näin jälkeen päin ajatellen ei ollut mitään tekoja. Nyt olen seurustellut vaaka miehen kanssa vuoden ja ihmettelen edelleen miksi heitin kallis arvoisen elämäni hukkaan toisen ihmisen takia, joka ei sitä todella ansainnut, mutta näinhän se on että me naiset teemme tyhmyyksiä ja huomaamme vasta kun on liian myöhästä. sanon vaan JÄTÄ taaksesi, se ei sua koskaan vihille vie eikä todella sinuun vakiinnu.

Äänestä
  • epäilin että kukaan vastaa mutta te ihanat ihmiset vastasitte, kiitos teille siitä!

    olen nyt teidän ansiota saanut jonkinlaisen käsityksen siitä mitä on meneillään ja mitä minun pitää ajatella täsät asiasta...tai noh, melkein, luulisin ainakin...

    sen näkee sitten!

    ja niin kuin joku teistä tässä aikaisemmin on kysynyt että mitä itse hänestä haluan niin en ainakaan sitä että hän häviää kokonaan elämästäni, sillä ihmisellä vaan on joku ihme kyky jolla se vaikuttaa minuun, saan hänestä paljon energiaa ja jotenkin tuntuu että se mikä memitä sitoo on paljon "syvemmällä" kuin se että mitä naisen ja miehen rakkaus on eli haluan olla ainakin kaveri.

    kiitos vielä kerran teille kaikille! kokemuksia on monia ja erilaisia sekä hyviä että pahoja.. mutta meitä on moneen junaan!

    =)

    Äänestä

  • kala tyttö kirjoitti:

    epäilin että kukaan vastaa mutta te ihanat ihmiset vastasitte, kiitos teille siitä!

    olen nyt teidän ansiota saanut jonkinlaisen käsityksen siitä mitä on meneillään ja mitä minun pitää ajatella täsät asiasta...tai noh, melkein, luulisin ainakin...

    sen näkee sitten!

    ja niin kuin joku teistä tässä aikaisemmin on kysynyt että mitä itse hänestä haluan niin en ainakaan sitä että hän häviää kokonaan elämästäni, sillä ihmisellä vaan on joku ihme kyky jolla se vaikuttaa minuun, saan hänestä paljon energiaa ja jotenkin tuntuu että se mikä memitä sitoo on paljon "syvemmällä" kuin se että mitä naisen ja miehen rakkaus on eli haluan olla ainakin kaveri.

    kiitos vielä kerran teille kaikille! kokemuksia on monia ja erilaisia sekä hyviä että pahoja.. mutta meitä on moneen junaan!

    =)

    heippa kalatyttö. Nyt kun kuukin on vaihtunut lokakuuhun on kiva kertoa jotain neitsytmiehestä.
    Olen aviossa oinas-naisen kanssa joka kaikkien horoskooppikirjojen mukaan on tuhoon tuomittu. Jokaisella parilla on ongelmansa ja hyvät hetkensä. Olen elokuun neitsyt ja minulla on paljon neitsyen "huonoja puolia", mutta myös niitä parhaita puolia. Kun neitsyen saa rakastumaan niin esteitä ja ongelmia ei ole ja jos onkin ne raivataan tieltä. (taittaa päteä jokaiseen horoskooppimerkkiin kun on rakastunut).
    Haluan vain tällä kömpelöllä tavalla sanoa, että rakkaus ei katso horoskooppimerkkiä vaan ihmistä.
    KUUNTELE SYDÄNTÄSI parhain terveisin nm67

    Äänestä

enpäs kehu vaan källään.
neitsyt nies on ollut rinnallani 8 vuotta enkä voi ikinä rakentaa suhteeseen mitään.olen jo 56 joten en ensikertaa pappia kyydissä
uskottomuudesta hän joutuu kiinni ainakin kerran vuodessa
humalassa hän kertoo aina kaiken
selvittyään ei muista mitää
on kyllä käyttänyt minua hyväkseen siis ostan ruuat ja pensat
nyt on kyllä heränny kun mun kukkaro onkii
lähden ensi viikolla etelään vapaana naisena
mies katselkoon salarakkaan ja uuden elättäjän
olen lähtenyt tästä suhteesta joka syksy aina on luvattu seitsemän hyvää ja kahdeksan kaunista
en ole enää aikoihin uskonut niihin katsonu vain mitä nyt menos
entinen akka pyörittää sitä syyttelyillä mielensä mukaan
mieluummin elän yksin ei tarvi toisesta huolta kantaa onhan koko ajan mulla ollut oma koti enkä luopuis siitä miehen takia moi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokeneet ja fiksut kirjoitti:

olisin todella kiitollinen jos joku minua fiksumpi ja kokeneempi ihminen voisi selventää minulle tämän tilanteen, ulkopuolinen kun yleensä näkee selvemminmiten asiat on...

eli siis:

itse olen 22 nainen kalat ja hänet tapasin kesällä hän 25 mies ja neitsyt(yllätys yllätys).

vietimme aivan upean kesän, hän puhui kokoajan meistä niin kuin uskoisi meidän olevan vielä monen vuoden jälkeenkin yhdessä...sellaisiakin hän sanoi: "sinun perässä vaikka maailmanääriin"...itse en omaa sellaista ajattelua vaan elän päivä kerrallaan...
emme siis seurustelleet vain tapailimme ja vietimme aikaa yhdessä tai oikeastaan olimme koko ajan yhdessä, sovimme että annetaan asioiden mennä omalla painolla. yhdessä olo jotain sellaista mitä en ole koskaan ennen kokenut, se oli aivan ihanaa aikaa. en kuitenkaan ehtinyt rakastua häneen (ehkä ihan hyvä niin) mutta tykästyn ja kiinnyin tähän ihmiseen todella paljon.

hänen menneisyyteen kuuluu 5 vuotta kestävä avoliitto joka loppui reilu puolivuotta ennen kuin me tavattiin, heillä on yhteistä omaisuutta joka ei ole viellä jaettu joten sen merkeissä he näkevät edelleen. siitä asti kun tavattiin hän oli se osapuoli joka halusi nähdä niin usein kuin mahdollista, joskus minua jopa ahdisti ja pelotti että me nähdään niin usein mutta kuitenki joka kerta kun me nähtii ja oltiin yhdessä se oli niin ihanaa että kaikki epäilyksen hävisivät. kuitenkin pulentoistakuukauden kuluttua hän muuttui jotenkin etäiseksi... ja sitten sen jälkeen kuukauden kuluttu sitten sanoi että haluaa olla minun kanssa ja että hänellä on paljon tunteita minua kohtaan mutta ei kuitenkaan tarpeeksi joten hänen mielestä se ei ole oikein minua kohtaan jos me jatketaan. joten suhteemme loppui. olin itsekin jo jonkin aikaa ennen sitä ollut sitä mieltä että se on kuivumassa kasaan mutta ilmeisesti en kuitenkaan odottanut tai en ollu tarpeeksi valmistautunut siihen sillä minä vieläkij nlisin valmis kokeilemaan uudestaan...

mutta joo, kysymys ei ole minusta vaan hänestä, sen jälkeen kun olimme "lopettaneet" suhteemme yhteyden pito on kuitenkin säilynyt satunnaisena, ja minä en ole ollut se joka on pitänyt yhteyttä vaan hän , häneltä joskus tulee sellaista viestiä että hänen on todella paha olla ja että kukaan muu paitsi minä ei voi häntä auttaa ja kun vastasin viestiin niin sieltä tuli että ei hänen pitäisi enää minulle avautua tai sitten jotain sellaista että hän on todella pahoillaan siitä mitä minulle on tehnyt mutta ei muuta voi siihen sanoa kuin että on vain niin rikki (edellisestä suhteesta olettaisin)...myöhemmin joidenkin päivien päästä hän soittaa ja kysyy mitä teen, noh minä en satu olemaan kotona vaan kaverin kanssa ja hän sitten harmistuneena sanoo että olisi halunnut minun kanssa kahville...

hm! aika sekavaa tekstiä on tullut mutta en tämän selvemmin osaa selittä kun olen itsekin aika sekaisin tässä tilanteessa.

mutta se mitä haluisin teidän minulle kertoan on se että nyt kun erostamme on vähän yli kuukausi ja emme ole sen aikana nähneet yhtään kertaa ja viimeisin yhteydenotto siis oli tämä puhelu...niin:mitä hän minusta haluaa haluaako että me palataan yhteen vai haluaako vain pitää minut omassa elämässään niin kuin varalla???
kun erosimme hän sanoi että minua parempaa naista hänelle ei ole olemassa mutta ei voi kuitenkaan olla kanssani kun ei ole tarpeeksi tunteita...

ääh turhauttavaa! jos olet lukenut loppuun olen kiitollinen siitäkin vaikka et mitään kommentoisi asiaani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu