Tämän päivän iltalehdessä oli juttu romanialaisesta vaimosta, joka haluaa eron eläinrakkaasta miehestään, joka kulutti heidän eläkkeensä kulkukoirien ruokkimiseen. Pariskunta näki itse kirjaimellisesti nälkää.
Mies oli ruokkinut säännöllisesti yli kahtakymmentä koiraa kolmesti päivässä.
Lopulta hänen 70-vuotias vaimonsa sai tarpeekseen marttyyrin roolista ja hakee avioeroa.
Tässä jokainen voi kohdallaan miettiä, missä kulkee se eläinrakkauden raja?
Voiko uhrautua hyvän asian puolesta, ilman että joku aina jossakin kärsii?
Suomessa on saatu kulkukoiraongelma minimoitua eläinsuojeluyhdistysten ja löytöeläin kotien ansiosta.
Mutta vastaavasti on toisenlaisia ongelmia. Jos ei ole varsinaisesti kulkukoiria, on turvattomia ja huonostihoidettuja koiria. Koiria, joilla vaihtuu koti monesti elämänsä aikana.
Onko loppujen lopuksi kulkukoiran elämä sen huonompi elämä?
Mies oli ruokkinut säännöllisesti yli kahtakymmentä koiraa kolmesti päivässä.
Lopulta hänen 70-vuotias vaimonsa sai tarpeekseen marttyyrin roolista ja hakee avioeroa.
Tässä jokainen voi kohdallaan miettiä, missä kulkee se eläinrakkauden raja?
Voiko uhrautua hyvän asian puolesta, ilman että joku aina jossakin kärsii?
Suomessa on saatu kulkukoiraongelma minimoitua eläinsuojeluyhdistysten ja löytöeläin kotien ansiosta.
Mutta vastaavasti on toisenlaisia ongelmia. Jos ei ole varsinaisesti kulkukoiria, on turvattomia ja huonostihoidettuja koiria. Koiria, joilla vaihtuu koti monesti elämänsä aikana.
Onko loppujen lopuksi kulkukoiran elämä sen huonompi elämä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
No tuo menee nyt tietenki yli äyräiden tuommoinen. Pahalta tuntuu aina eläinten kärsimys, mutta kun rajalliset on keinot, eikä kaikesta tiedäkään, ennenkuin vasta liian myöhään. Soisi kuitenkin heidän, jotka ottaa jonkun eläimen varta vasten hoitaakseen, että he sitten sen oman tonttinsa hoitaisivat, vaan kun ei aina käy niin..
Koira kun esim leimautuu pienenä---
meidän hauva 10kk ja me ollaan sen VIIDES koti.
Varmaan ollut kauhean stressaavaa koiralle kun joutunut muuttamaan niin usein. Koiralla myäs paha arpi päässä, sanottiin tulleen kissalta, mutta tiedä sitten. Ei kyllä kauheesti näytä kissan tekosilta.
No nyt hauva on löytänyt oman ikuisen kodin. Ei ennään muuta meidän luota.
mutta aika rujoa että alle yks vuotias koira on käynyt läpi neljä kotia ennen kuin löysi sen oikean.
Varsinkin itse ajattelee asiaa lapsellisena, että miltä lapsista tuntuisi, jos ei olisi mitään pysyvää kotia ja turvaa.
Mutta onneksi sinun koirasi on vielä niin nuori, että unohtaa varmasti nuo kokemukset.
Jälkensä on varmaan sekin tehnyt koiraasi.
Toivotaan, että aika parantaa ne tunnepuolen haavat, joita pompottely paikasta toiseen aiheuttaa.
Ihmisten pitäisi oppia ymmärtämään, että lemmikki on kuin pikkulapsi. Se tarvitsee samalla tavalla pysyvän turvallisen kodin.