Auttakaa...

Kiitos viestistä ja se auttoi kun tietää että on joku jonka kanssa voisi ehkä puhua asiasta. mulla on kanssa se että en pysty lopettamaan karkin ja muun hyvän syöntiä ja syömisen jälkeen mulle tulee tosi huono omatunto. Jos syön aamupalankin niin koko päivän mulla on kauheen lihava olo. Mutta nykyään mun on syötävä, koska kaikki seuraa mun syömisiä, mun bestis, poikaystävä ja vanhemmat. Tiiviiseen tahtiin. Mun ruokahalu oli taas parempi, mutta sit mun paino laski ja nyt mulla on kauhee pelko että mun paino nousee 50kg:aan. Nyt oon 162cm/48kg. En haluais lihotan enempää ja aina kun joku käskee mun syömään mulle tulee sellanen olo että se ihminen haluaa vaan lihottaa mua ja haluu että oon lihavempi kuin se itse. Aina välillä se on paranemassa mutta siltikään en halua lihota ja aina vaan se tulee takasin. Eniten mä pelkään että mun läheiset hylkää mut sen takia että en syö ja aina ponnistelen ja aattelen että jos ei itteni niin vaikka sitten mun vanhempien, bestiksen ja poikaysävän takia. Mä oon viillelly ja ens vuoden alussa alan käymään psykiatrilla, koska mulla on ollut kaikkee muutakin juttuja tässä, mutta myös sen syömis jutun takia. Oon kouluterveydenhoitajalla käyny kanssa tän takia kun se tarkkailee mun painoo.

Minä vain kirjoitti:

Kiitos viestistä ja se auttoi kun tietää että on joku jonka kanssa voisi ehkä puhua asiasta. mulla on kanssa se että en pysty lopettamaan karkin ja muun hyvän syöntiä ja syömisen jälkeen mulle tulee tosi huono omatunto. Jos syön aamupalankin niin koko päivän mulla on kauheen lihava olo. Mutta nykyään mun on syötävä, koska kaikki seuraa mun syömisiä, mun bestis, poikaystävä ja vanhemmat. Tiiviiseen tahtiin. Mun ruokahalu oli taas parempi, mutta sit mun paino laski ja nyt mulla on kauhee pelko että mun paino nousee 50kg:aan. Nyt oon 162cm/48kg. En haluais lihotan enempää ja aina kun joku käskee mun syömään mulle tulee sellanen olo että se ihminen haluaa vaan lihottaa mua ja haluu että oon lihavempi kuin se itse. Aina välillä se on paranemassa mutta siltikään en halua lihota ja aina vaan se tulee takasin. Eniten mä pelkään että mun läheiset hylkää mut sen takia että en syö ja aina ponnistelen ja aattelen että jos ei itteni niin vaikka sitten mun vanhempien, bestiksen ja poikaysävän takia. Mä oon viillelly ja ens vuoden alussa alan käymään psykiatrilla, koska mulla on ollut kaikkee muutakin juttuja tässä, mutta myös sen syömis jutun takia. Oon kouluterveydenhoitajalla käyny kanssa tän takia kun se tarkkailee mun painoo.

joo mulla on kans toi et tuntuu et kaikki vahtii syömist vaik söisin kuinka normaalisti. Jos jätän esim. margariinin pois leivän päältä niin kaikki sisarukset alkaa selittää: "taas sä oot dietil jne.." äiti yrittää tuputtaa kaikkee herkkui jne... Se ei oo todellakaan kivaa! Tuntuu ettei saa tehdä mitään rauhassa. Kaverikin aina kyselee mun syömistavoista. Mun paino vaihtelee laidasta laitaan. Viimeksi tänään sorruin taas ahmimaan, rankan viikon päätteeksi. Ja nyt taas oksettaa kun menin pettämään itseni. Yksi aamu painoin 47,5kg (viimeksi varmaa puoli vuotta sitten painanut sen verran), ja nyt painan varmaan liki 50kg. Huomenna taaas pakko yrittää syödä mahd. vähän. Kuulostaa niin naurettavalta ja sitähän se onkin, mutta en voi sille mitään että syömisestä on tullut minulle arkipäivän jatkuva helvetillinen kierre, josta ei eroon pääse.
Haluaisin kysyä sulta, että oletko tyytyväinen ulkonäköösi. Oletko mielestäsi lihava vai miksi haluat laihtua? Mä voin rehellisesti sanoa, että inhoan kroppaani. Varsinkin jalkojani. Vatsan saa joskus litteäksi ja silloin olen siihen ihan tyytyväinen, mutta jalat ovat pelkkää löllyvää läskiä, ja vähän lihastakin. Rasvaimu olis jees. Mut joo. Äh en mä tie mitä mun pitäis tehä. Haluaisin laihtua pysyvästi! Mutta ei mulla oo siihen yksin motivaatiota. :( Tuntuu et olis tän asian kans aivan yksin, itseäni vastaan taistelen.

tiedän kyllä kirjoitti:

joo mulla on kans toi et tuntuu et kaikki vahtii syömist vaik söisin kuinka normaalisti. Jos jätän esim. margariinin pois leivän päältä niin kaikki sisarukset alkaa selittää: "taas sä oot dietil jne.." äiti yrittää tuputtaa kaikkee herkkui jne... Se ei oo todellakaan kivaa! Tuntuu ettei saa tehdä mitään rauhassa. Kaverikin aina kyselee mun syömistavoista. Mun paino vaihtelee laidasta laitaan. Viimeksi tänään sorruin taas ahmimaan, rankan viikon päätteeksi. Ja nyt taas oksettaa kun menin pettämään itseni. Yksi aamu painoin 47,5kg (viimeksi varmaa puoli vuotta sitten painanut sen verran), ja nyt painan varmaan liki 50kg. Huomenna taaas pakko yrittää syödä mahd. vähän. Kuulostaa niin naurettavalta ja sitähän se onkin, mutta en voi sille mitään että syömisestä on tullut minulle arkipäivän jatkuva helvetillinen kierre, josta ei eroon pääse.
Haluaisin kysyä sulta, että oletko tyytyväinen ulkonäköösi. Oletko mielestäsi lihava vai miksi haluat laihtua? Mä voin rehellisesti sanoa, että inhoan kroppaani. Varsinkin jalkojani. Vatsan saa joskus litteäksi ja silloin olen siihen ihan tyytyväinen, mutta jalat ovat pelkkää löllyvää läskiä, ja vähän lihastakin. Rasvaimu olis jees. Mut joo. Äh en mä tie mitä mun pitäis tehä. Haluaisin laihtua pysyvästi! Mutta ei mulla oo siihen yksin motivaatiota. :( Tuntuu et olis tän asian kans aivan yksin, itseäni vastaan taistelen.

Mä en ole tyytyväinen ulkonäkööni. Joskus tuntuu että mä oon ihan ok, mut sit taas seuraavana päivänä mulla on tosi läski olo jne jne. Selitän aina mun bestikselle ja poikaystävälle että mä oon ruma, mutta en voi sanoo että oon läski koska ne sais raivarin. Ne ei edes enää jaksa kuunnella kun haukun itteeni enkä oo tyytyväinen ulkonäkööni, sit ne vaan sanoo että voisinks mä olla edes yhen päivän niin etten haukkus itteeni. Mä en oikeestaan edes tiedä miks haluisin olla laihempi ja mä tiedän ihan hyvin et mun ei tarvis olla ja että mä saisin painaa yli 50kg mutta se on vaan mulle niin kauheen vaikee sulattaa sitä enkä halua et mun paino nousee 50kg. Kesällä mä laihduin leirillä kun siä oli pahaa ruokaa. Olin sillon 161,5cm ja 46kg, sillon mä olin tyytyväinen iteeni enkä olis halunnu lihota, mut sit se vaan nousi 48kg. Yhessä vaiheessa mä painoin yli 50kg (siitä on jo aikaa) ja se teki mulle pahaa. Kaikki muut oli ylpeitä musta ja niiden mielestä oli hienoo että mä olin lihonu, mutta mulle se oli järkytys. En edes tiedä missä vaiheessa mun paino sitten taas laski, mut se tuntu sit taas paremmalta. Välillä tuntuu ettei mun tarvii laihtua, mut välillä haluun laihtua ja aattelen että painasinpa mä sen ja sen verran.