Vanhan kissan sopeuttaminen sisäoloihin

Hei!

Laitettiinkin yhdessä poikakaverin kanssa tuonne "annetaan"-palstalle ilmoitus Mikko-kisusta joka on nyt pulassa. Yhteydenottoja ei ole tullut ja kissan piikille vieminen surettaa kyllä todella paljon. Nyt ollaankin alettu miettiä että onko tuossa tilanteessa mitään tehtävissä.. Ongelma kun on siis se että 12-vuotta osaksi ulkokissana elänyt kissa ei suostu tekemään tarpeitaan sisälle ja jos tekee niin ei ainakaan laatikkoon. Aiemmassa kodissaan ulkokissana kisulla ei ollut koko aikaa hiekkalaatikkoa mihin tehdä tarpeitaan vaan kissa on tehnyt ne ulos.

Nyt Mikko siis huutaa pihalle ja vaikka pääseekin sinne niin pissit saattaa silti tulla minne sattuu.

Onko teillä neuvoja asiaan? Onko kissa realistisempaa ja oikeudenmukaisempaa viedä piikille vai etsiä vielä uutta kotia? (on etsitty jo monta viikkoa). Kukaan ei oikein näytä haluavan tuon ikäistä kissaa tuollaisella ongelmalla. Siksi kotia onkin etsitty pääosin maalta.

Eli apua siis kaivataan ja toivonkin pikaisia vastauksia sillä Mikolla alkaa aika käydä vähiin.
5432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei!

Surullista, että et voi pitää Mikkoa enää. Yritin etsiä sinulle osoitteita, mutta en löytänyt kuin tämän.

http://www.elainpalvelukeskus.net/

Oletko jo kysynyt paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä, voisivatko he auttaa? Ehkäpä tilanne vielä helpottaa.

Anne

Äänestä

ensin voisiko kissalla olla jokin sairaus, koska se pissailee minne sattuu? Ulkokissoilla nämä jäävät usein huomaamatta ja kissa kärsii turhaan. Sinuna käyttäisin varmuuden vuoksi kissan ensin lääkärissä. Se on pieni hinta siitä, että vaiva saattaa selvitä ja kissa säilyttää henkensä.

Kissan voisi opettaa käyttämään hiekkaa pitämällä sitä joitakin päiviä pienehkössä tilassa, esim vessassa. Tilaan laitetaan mahdollisimman monta vessalaatikkoa (ruuat tietenkin johonkin ylös tai niille oma tila kauemmas laatikoista!) ja tyhjiksi jäävät mahdolliset pissapaikat käsitellään Feliway-suihkeella (apteekista, eläinlääkäriltä n.22-27e, ei saa käyttää vessalaatikoihin). Eli kissalle ei anneta muuta vaihtoehtoa kuin käyttää laatikoita. Tilaa laajennetaan sen mukaan miten edistystä tulee. Eli kissa pitäisi saada mieltämään hiekka vessa-alustaksi. Ja ellei edistystä tule niin, itse ainakin luovuttaisin tässä vaiheessa suosiolla ja antaisin ulkokissaksi (vaikka se onkin kaikkia periaatteitani vastaan). Mutta ensin pitää yrittää kaikki mahdollinen. :)

Äänestä
  • Niin no kissa on ulkokissa ollut 12 vuotta elämästään, siksi siis varmaankin tuo ulos vonkuminen. Kissa ei valitettavasti ole minulla, vaan anopillani jolla tuskin ei ole niin kovaa suurta innostusta kokeilla kissan kanssa yhtä sun toista... Mutta yritän kyllä tuoda esille tuon Feliwaynkin.

    Äänestä

  • sannukka81 kirjoitti:

    Niin no kissa on ulkokissa ollut 12 vuotta elämästään, siksi siis varmaankin tuo ulos vonkuminen. Kissa ei valitettavasti ole minulla, vaan anopillani jolla tuskin ei ole niin kovaa suurta innostusta kokeilla kissan kanssa yhtä sun toista... Mutta yritän kyllä tuoda esille tuon Feliwaynkin.

    Googlaapa Eläinten Auttajat Ry ja kysy jos ottavat ulkokissaa uudelleen sijoitukseen. Usein nimittäin ottavat.
    Eläinten Auttajat sijaitsee Riihimäellä, jossa on paljon omakotitaloja.

    Uskoisin että monet muualla kuin kaupungeissa sijaitsevat eläinsojeluyhdistykset saattaisivat helpommin löytää omakotitalon tai maatilan, jossa kissa voisi viettää eläkepäiviään.

    Vanhempaa kissaa kannattaa useimmiten myös markkinoida vanhemmille ihmisille, jotka ymmärtävät vanhuuden mukanaan tuomat ongelmat ;)
    Pistäpä laajalevikkiseen päivälehteen ilmoitus: "12v ihana ja kaunis, lähes puhumaan oppinut, elämää nähnyt viisas ulkokissa etsii vanhempaa pariskuntaa tai yksinäistä vanhusta omakotitalolla eläkepäiviensä ratoksi".
    Älä ilmoittele netissä, sillä täällä on lähinnä vain nuoria ihmisiä, joita kiinnostaa vain vauhti. menestys ja kaiken maailman turbot.

    Äänestä

  • phoolan kirjoitti:

    Kyllä vanha ulkokissa saattaa pikku hiljaa oppia sisällekin, ei silti.
    Itse adoptoin oman kissani Hesyltä 13v ikäisenä tietämättä että se oli aiemmin ollut ulkokissa.
    Se naukui joka ilta oven edessä päästäkseen ulos. Aluksi vein sitä iltaisin lenkille kaikkina lämpimämpinä vuodenaikoina, mutta nyt olen lopettanut kissan kunnon heiketessä ulkoilun kokonaan. Ensi alkuun valjaissa ja lopulta vapaana vierellä pannan kanssa.
    Jonkin aikaa se naukui vielä ulos, mutta on lopettanut sen pikku hiljaa kokonaan.

    Tuo paikkoihin pissiminen on kyllä hankalampi juttu. Oma kissani ei ole syyllistynyt siihen, joten sen suhteen en osaa neuvoa.

    Vanhan kissan kanssa vaaditaan aina kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä muutoksiin sopeutuminen on todella hidasta ja tapahtuu vain asteittaisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sannukka81 kirjoitti:

Hei!

Laitettiinkin yhdessä poikakaverin kanssa tuonne "annetaan"-palstalle ilmoitus Mikko-kisusta joka on nyt pulassa. Yhteydenottoja ei ole tullut ja kissan piikille vieminen surettaa kyllä todella paljon. Nyt ollaankin alettu miettiä että onko tuossa tilanteessa mitään tehtävissä.. Ongelma kun on siis se että 12-vuotta osaksi ulkokissana elänyt kissa ei suostu tekemään tarpeitaan sisälle ja jos tekee niin ei ainakaan laatikkoon. Aiemmassa kodissaan ulkokissana kisulla ei ollut koko aikaa hiekkalaatikkoa mihin tehdä tarpeitaan vaan kissa on tehnyt ne ulos.

Nyt Mikko siis huutaa pihalle ja vaikka pääseekin sinne niin pissit saattaa silti tulla minne sattuu.

Onko teillä neuvoja asiaan? Onko kissa realistisempaa ja oikeudenmukaisempaa viedä piikille vai etsiä vielä uutta kotia? (on etsitty jo monta viikkoa). Kukaan ei oikein näytä haluavan tuon ikäistä kissaa tuollaisella ongelmalla. Siksi kotia onkin etsitty pääosin maalta.

Eli apua siis kaivataan ja toivonkin pikaisia vastauksia sillä Mikolla alkaa aika käydä vähiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu