Tilitän tänne jos vaikka helpottas... En tykkää itsessäni mistään; naamasta, kropasta, äänestä, vaatteista mitä ostan, en tosiaan mistään. Normi viikkoni on sellainen että käyn viisi päivää koulua ja aina koulun jälkeen katson jotain p***a leffoja ja koitan nukkua ettei tarvitsisi masennella yhtään kauempaa. Taidan olla hieman yksinäinen.
Enemmistöä ihmisistä en voi sietää, kaikki tuntuu pyörivän vain tyhjänpäiväisessä p****n jauhamisessa tai muussa vastaavassa.
Elämässäni on ollut tasan yksi ihminen josta olen välittänyt ja senkin menetin näitten itsetunto ja masennus ongelmien takia (luultavasti).
Tällä viikolla olen kysynyt itseltäni joka päivä mitä haluan elämältäni, enkä muuta ole keksinyt kuin kivuttoman ja tiedostamattoman kuoleman (turha huolia, en sitä itse ikinä tekisi). Tuntuu ettei muuta ratkaisua ole.
Tein myös tällä palstalla jonkun ehdottaman masennus testin (se suomenkielinen jossa pystyi kliksuttamaan hiirella vaihtoehdot) ja taisin saada siinä jotain 19 pojoa, vakavasti masentunut.
Mikä minua vaivaa? Kaiken pitäisi olla kunnossa mutta siltä ei todellakaan tunnu. Onko ainut ratkaisu tähän jotkut kemikaali mömmöt joita aina yritän välttää viimeiseen asti oli tarve mikä tahansa. Ajatus tällaisesta elämästä siihen asti että nukun pois ei todellakaan tunnu houkuttelevalta. Tätä on jatkunut jo 3-4 vuotta (ikäni perusteella tätä voisi luulla perus teini mielialavaihtelulta mutta sitä tämä ei todellakaan ole). Onneksi nyt on syksy, suosikki vuodenaika.
Enemmistöä ihmisistä en voi sietää, kaikki tuntuu pyörivän vain tyhjänpäiväisessä p****n jauhamisessa tai muussa vastaavassa.
Elämässäni on ollut tasan yksi ihminen josta olen välittänyt ja senkin menetin näitten itsetunto ja masennus ongelmien takia (luultavasti).
Tällä viikolla olen kysynyt itseltäni joka päivä mitä haluan elämältäni, enkä muuta ole keksinyt kuin kivuttoman ja tiedostamattoman kuoleman (turha huolia, en sitä itse ikinä tekisi). Tuntuu ettei muuta ratkaisua ole.
Tein myös tällä palstalla jonkun ehdottaman masennus testin (se suomenkielinen jossa pystyi kliksuttamaan hiirella vaihtoehdot) ja taisin saada siinä jotain 19 pojoa, vakavasti masentunut.
Mikä minua vaivaa? Kaiken pitäisi olla kunnossa mutta siltä ei todellakaan tunnu. Onko ainut ratkaisu tähän jotkut kemikaali mömmöt joita aina yritän välttää viimeiseen asti oli tarve mikä tahansa. Ajatus tällaisesta elämästä siihen asti että nukun pois ei todellakaan tunnu houkuttelevalta. Tätä on jatkunut jo 3-4 vuotta (ikäni perusteella tätä voisi luulla perus teini mielialavaihtelulta mutta sitä tämä ei todellakaan ole). Onneksi nyt on syksy, suosikki vuodenaika.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mömmöjä voi välttää viimeiseen saakka mutta kysynkin että MIKSI ?, onhan se tietenki ns alentavaa turvautua toisen apuun mutta loppujen lopuksi kysehän on sinusta, haluatko jatkaa samaa pskaa loppuun saakka vaiko tahdotko siihen muutoksen?.
On virhe jäädä odottamaan sitä muutosta, ei kukaan tule hakemaan ovelta se on itse haettava se apu.
Mitä aikaisemmassa vaiheessa pystyt hoitaan masennuksen pois niin sitä nopeemmin se paranee.
mutta jos jäät odottamaan että josko se itellään menis niin siihen saattaa mennä 20-40 vuottakin. (kuin minulla on näämmän käyny) olen kohta 40 enkä ole vielä mitään tehny elämäni eteen paitsi nukkunu... ja tietokoneella opiskellu kaikkea turhaa kuten kieliä.
Tervehdys. Kerronpa lyhykäisyydessään oman tarinani. Olen 31 v. nainen.Olen tietoisesti ja tiedostamattani kärsinyt jonkinlaisesta masennuksesta ja pitkään. Todennäköisesti vuosia. Eräänä tiistai-iltana olin tapani mukaan hukuttamassa murheitani baarissa. Alkoholi on ongelmani, eikä se todellakaan paranna masennusta, päin vastoin pahentaa.Niihin samiohin aikoihin tuli vielä ero, joka oli lopullinen niitti tilanteelleni.Oli siinä ollut jo useamman päivän ryyppyputki takana ja olo oli järkyttävä kaikin puolin. Olin jo ainakin vuoden päivät miettinyt mistä saisin apua, mutta työni vuoksi en voinut sitä mielestäni hakea paikalliselta terveysasemalta. Sinä yönä olin siinä pisteessä, että minun oli yksinkertaisesti valittava! Muuten viina olisi vienyt minut kokonaan. Soitin yöllä ystävälleni, joka varasi minulle ajan lääkäriin. Siitä käynnistyi helpottava prosessi. Menin lääkäriin ja sain purettua ainakin osan pahasta olostani. Nyt olen syönyt pari viikkoa mielialalääkkeitä, joita myös minä vastustin aikanaan. En osaa sanoa kuinka pitkä prosessi tästä alkoi, mutta nyt tuntuu siltä, että elämä voittaa eräänä päivänä. Olen sairaslomalla, joten minulla on aikaa kasata itseäni jälleen työkuntoon. Sinulle sanon, että älä enää odota! Hae apua ennenkuin on liian myöhäistä. Lääkkeet on auttamista varten, ei niitä tarvitse pelätä! Myös keskustelusta on huomattava apu. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia taistelussasi.