Reumafaktori

kipuileva konttoristi

Hei
labrakokeessa reumafaktori oli 31 ja senkka 34, viittaako tämä teidän mielestä reumaan? Sormien nivelet ovat ajoittain kipeät, sekä ranne. Muuallakin nivelissä toisinaan kipuilee. Nämä kivut tosiaankin vaihtelee, toisinaan kipuja ei ole ollenkaan, toisinaan taasen kipu vaivaa yöuntakin ja esimerkiksi sormet ovat "hipaisu-arat".

Autoimmuuni-oireita on myös, silmien ja suun kuivumista, auringon valolle herkistymistä yms.

10

8852

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei muutama

      Sitä vartenhan reumassakin tehdään lukuisia monia tutkimuksia, koska yhden tai kahden arvon ollessa koholla ei voi vielä päätellä asiaa. Nivelkipuja kun aiheuttavat monet muutkin tekijät, kuin reuma. Ja LA ei merkkaa oikeastaan mitään muuta, kuin että pienehköä tulehdusta jossainpäin on. Se kun reagoi kaikkeen tulehdukseen.

      • olgah

        Heip,
        tuon reumadiagnoosin tekeminen ei tosiaankaan ole mikään ihan simppeli juttu, siihen päädytään vasta useiden erilaisten kokeiden jälkeen. Yleensä alkuvaiheessa suljetaan pois kaikki muut mahdollisuudet, mikä ottaa aina aikansa.

        Mielestäni oireesi saattavat viitata myös reumasairauteen, joten kehoittaisin aloittamaan selvittelyt. Useinhan reuma on juuri sellainen, että välillä se oireilee ja välillä taas ei.

        Itse olen siinä vaiheessa, että kaikki muu on käytännössä suljettu pois ja odottelen pääsyä reumapolille selvityksiin. Senkka on ollut 30-50 jo pari kuukautta, HLA B27 löytyy, nivelkivut on jatkuvat päkiöissä, varpaissa, kyynerpäissä ja sormissa. Kärsivällisyyttä siis vaaditaan...

        Tartu ihmeessä asiaan ja onnea matkaan!


      • Jeba9
        olgah kirjoitti:

        Heip,
        tuon reumadiagnoosin tekeminen ei tosiaankaan ole mikään ihan simppeli juttu, siihen päädytään vasta useiden erilaisten kokeiden jälkeen. Yleensä alkuvaiheessa suljetaan pois kaikki muut mahdollisuudet, mikä ottaa aina aikansa.

        Mielestäni oireesi saattavat viitata myös reumasairauteen, joten kehoittaisin aloittamaan selvittelyt. Useinhan reuma on juuri sellainen, että välillä se oireilee ja välillä taas ei.

        Itse olen siinä vaiheessa, että kaikki muu on käytännössä suljettu pois ja odottelen pääsyä reumapolille selvityksiin. Senkka on ollut 30-50 jo pari kuukautta, HLA B27 löytyy, nivelkivut on jatkuvat päkiöissä, varpaissa, kyynerpäissä ja sormissa. Kärsivällisyyttä siis vaaditaan...

        Tartu ihmeessä asiaan ja onnea matkaan!

        Reumafaktorin pitäisi olla alle 14, eli on selvästi koholla. Tarkemman tuloksen antaa sitruliinivasta-ainetesti s-CCPAb jonka lukema tulisi olla alle 7. Loppuviimein veressä ei välttämättä näy mitään, vaikka reuma olisikin. Röntgenkuvista vasta nähdään onko vaurioita nivelissä. Vaadi hoitoa, ja kunnon kokeet, taudin etenemisen ennuste huononee jos diagnoosin ja lääkityksen saaminen viivästyy.


    • Niveltuska

      Voiko tuo reumafaktori nousta ajan myötä? Itselläni laaja-alaiset nivelkivut ja oli rf koholla jonkin verran muutama vuosi sitten.

    • mummikin

      Minulla kunto on romahtanut vuodessa ja nyt syksyllä diagnosoitiin aktiivinen seropositiiivinen nivelreuma. Ihan tähän asti minua on pidetty vain nivelrikkopotilaana, kun kipuja on lähinnä vain polvissa, joissa on vaikeat nivelrikot. Reumafaktori on minulla 20, eli on selvästi koholla ja sitruliinivasta-ainetestissä eli s-CCPAb:ssa lukema oli yli 300 ja senkka 54. Reumaeroosiota ei kuitenkaan ollut havaittavissa, mutta lääkkeitä silti määrättiin oikein roppakaupalla.
      Vähän pelottaa nuo lääkkeiden sivuvaikutukset, kun lihasvoimat ovat kadonneet, keuhkot on heikko kohtani ja saan aina kaikki hengityselininfektiot.

    • Nivel-Niina

      Voivatko reumafaktori ja sitruliiniarvot nousta myöhemmin, jos ovat aiemmin olleet normaalit?

    • Toivotontapaus09

      Minulla noussut reumafaktori vuodessa 20-> 30.

      • Anonyymi

        Minun nousi vuodessa 37 -> 70


    • Anonyymi

      Aiheuttaako koholla oleva reumafaktori myös lihaskipuja?
      Vaiko vain nuvelkipuja.

    • Anonyymi

      Missä teitä hyvät ihmiset tutkitaan ?
      Täällä kun ei pääse kokeisiin, reumaa ei ole, kun ei ole tulehdusarvo ( crp ) koholla.
      Noin sanomalla lääkäri saa hyvin jätettyä potilaan tutkimatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      721
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      646
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      568
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      542
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe