Mitä mieltä?

Itse olen elävä esimerkki! Tiedän miltä tuntuu kun on niin paha ahdistus ja masennus, ettei muuta ulospääsyä ole kuin kuolema. Eli tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu. Tässä lainaus jutustani, jonka kirjoitin tällä palstalla hieman aiemmin:

"Noin itse ajattelin silloin, kun sairastin vakavaa masennusta eikä siitä tuntunut olevan poispääsyä. Sairaalasta heräsin kerran jos toisenkin ja ajattelin just noin.

Mutta: minä selvisin siitä!! Oikean lääkityksen, terapian ja läheisten väsymättömällä avulla. Nyt minä kadun niiin paljon niitä itsariyrityksiä. Ja olen onnellinen siitä, että minut pelastettiin siitä joka kerta. Mullahan olisi jäänyt vielä niin paljon elämättä ja hyviä asioita kokematta."

Sinullakin on mahdollisuus selvitä. Paremmin sanottuna sinäkin tulet selviämään! Se vaatii paljon työtä ja se on hyvin raskasta, mutta sinä selviät! Mikset selviäisi kun minäkin selvisin:o)

Halaukset sinulle ja voimia tuleviin päiviin! Et ole yksin, kohtalotovereita sinulla on monta.

On sairasta tehdä itsemurha ja joskus siinä saattaa vahingossa onnistuakin. Joten jos sinulla tuollaiset ajatukset päässäsi pyörivät, hae pikaisesti apua.

Sairastako .. sinut tuomitaan jokatapauksessa sairaaksi, onko muulla väliä? Kukako tuomitsee.. se kuolemanpelkoinen massa jonka käsitys hyvästä elämästä on perhe, auto, päivätyöraadanta ja surkea eläke. Yritäkin selittää niille ratkaisuasi, eivät ne halua kuulla.

Itse yritin poispääsyä kolmesti, mutta en suunnitellusti. Enemmänkin ne kerrat oli vain hieman pidemmälle vietyä itsetuhoa. Viiltelin, poltin ja muuten vain kidutin itseäni n. 4 vuoden ajan (ja toisinaan vieläkin), kolme kertaa siis homma meni överiksi, heräilin lattialla tokkurassa ja verisenä. Muutamalle ystävälle kerroin kaunistellun version tapahtuneesta, kukaan muu ei koskaan saanut tietää. Sairaalassa olen ollut vain 3 päivää, sekin vain ahdistuksen, ei itsariyrityksen takia.

Nykyisin käyn psykoterapiassa mutta masennuslääkkeet lopetin äskettäin. Elämä sujuu ihan kivasti, ahdistuskohtauksia ym. ei ole ollut tänä vuonna ollenkaan. Silti mietin jatkuvasti kuolemaa, pyörittelen aihetta mielessäni, se ei pelota, hävetä eikä tunnu sairaalta. Tiedän että kun joskus kuolen, se tapahtuu oman käden kautta. Tällä hetkellä vain elän sellaista pysähtyneisyyden vaihetta jonka on tarkoitus valmistaa kuolemaan. Tulee vain niin katkera ja hylätty olo kun ajattelee niitä kaikkia sokeita lampaita jotka tuomitsevat tekoni sitten joskus. Minua tullaan haukkumaan itsekkääksi, katsomatta lainkaan omaan itseen. Sieltähän voisi pelon takaa löytyä itsenäisyyttä ja vapautta joiden ajatteleminen voisi koitua kuolemaksi. He eivät mieti vaan tuomitsevat, minä mietin ja mietin ja tiedän ratkaisuni oikeaksi.. silti MINÄ olen lopulta se itsekeskeinen, aivoton, tunteeton, kurja ihmisraunio.. ennenkaikkea sairas, ne korostavat.

Kun mietin kuolemaa, omaani tai muiden, tunnen vapauden iloa, en ahdistusta. Ei se ole minulle pakokeino kurjuudesta, sillä elämäni on nykyisin aika siedettävää. Tunnen vain että minua kutsutaan jonnekin kodinkaltaiseen, rauhalliseen olotilaan. Ikiuneen ja tyhjyyteen.

mutta turhaa. Masennukseen liittyvät itsemurha-ajatukset ja -yritykset, joten hoida masennus hallintaan terapialla ja sopivalla lääkityksellä. Kuin ihmeen kaupalla sen myötä poistuu tarve itsemurhaan. Lääkitys voi olla pitkäaikainen, mutta siitä on turha stressata.
Puhun 15 v kokemuksella. Ihan hyvin on mennyt jo yli 10 vuotta.
Tsemppiä.

Mä oon yrittäny itsaria vakavasti tasan kaksi kertaa. Joskus yli vuosi sitten söin lääkkeitä ja jouduin teholle. Sieltä sitten nuorten psykiatriselle, jossa jouduin olemaan melkein 4 kuukautta. Aloitin mieliala lääkityksen. Pääsin sieltä perhekotiin asumaan ja nyt kun koulu loppu niin sillon yritin taas mun parhaan kaverin kans. Viillettiin toistemme ranteet auki niin että katkesi suonet ja jänteet. Jouduttiin molemmat sairaalaan ja kirurgiseen leikkaukseen. Mä olin taas samalla nuorten psykiatrisella 2 viikkoa, en enempää koska laitoshoito ei tuntunu auttavan ja pääsin takaisin kotiin, perhekotiin, jossa mulla on todella hyvä olla. Lääkitystä lisättiin puolella. Kyllä mua vieläkin masentaa mutta osaan kuitenkin jo nauttia elämästä. Täällä on rakkaat ystävät ja kun tarkemmin ajattelee niin elämässä on vielä paljon tarjottavaa. En tiedä, jospa täällä jaksais pyöriä vielä.. Elämä kyllä opettaa, sen voi sanoo. Jos joku haluaa keskustella niin voi mailata.

Ei sairasta, en ole pitänyt itseäni enää vuosiin sairaana, vaikka vajaa vuosi onkin itsariyrityksestä ja pakkopaitakin höllättiin keväällä. Ehkä se oli loogisen ja järkevän sekä pitkällisen pohdinnan tulos.

Uskon ja toivon, että elämä voi voittaa, sen aikaa on vain jaksettava odottaa. Viime viikolla lenkillä käydessäni pitkästä aikaa haistoin jotain, tosin löyhkäävän märän mätänevän hetteikön metsässä. Ruokaankin on pikkuhiljaa ilmestynyt makua. Kyllä se vitummoista yritystä vaatii. Edelleen huomaan pohtivani onko se kaiken vaivan arvoista. Toivottavasti... samaa vanhaa en takaisin halua. Aktiivisesti kuitenkin yritän pitää ajatukset muissa asioissa. Tokihan se vie energiaa muulta.

Se on sairaalloista mielen heikkouuta ja luovuttamista mielestäni.