Mistä

Otin eilen lääkkeellisen keskeytyksen toiset pillerit. Kivut oli sietämättömiä noin tunnin ajan. Itkin ja kiemurtelin kivusta, kunnes vuoto alkoi ja kivut hellitti. Vuotoa on tullut, mutta luulin sen olevan runsaampaakin, joten mitään hukkumis efektiä ei ole tapahtunut, vaikka niin oletin. Nyt huolettaa vain se, että kohtu ei tyhjenny kunnolla. Mistä tietää tai voi päätellä, että jotin on jäänyt? Vuoto on jo hiljentynyt, eikä kipuja ole ollut. Eilisen olin todella väsynyt ja nukuin aina kun mahdollista. Tänään ei ollut enää aamupahoinvointiakaan. Olo rupeaa olemaan aika normaali. Toivon sydämeni pohjasta, että kaikki meni ja menee hyvin, enkä joudu enää tutkimuksiin, paitsi jälki tarkastukseen, joka on kolmen viikon kuluttua. Onko jotain merkkejä mistä voin päätellä jos jotain on vialla?!? Kiitos asiallisista vastauksista jo etukäteen ja tsemppiä kaikille joilla tämä on vielä edessä!Toivon, että teillä on joku tukena varsinkin kun kivut tulee. Itse en varmaan olisi pysynyt järjissäni ilman poikaystäväni tukea ja apua.
3537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuinka pitkällä raskautesi oli? Jos se oli ihan alku viikoilla, ei vuotoa paljoa tule. Itselläni oli keskenmeno rv5 ja vuoto oli samanlaista kuin menkkojen aikaan, toinen keskenmeno rv 12 (sikiö vastasi viikkoja 7-8) ja silloin sain lääkkeet avuksi ja vuoto oli erittäin runsasta välillä, nyt sitä on kestänyt kaksi viikkoa eikä loppua näy.

Äänestä
  • Raskausviikot oli 8 2....käsittääkseni. En oikein tiedä mistä noi plussa jutut tulee, mut 8 viikolla joka tapauksessa.

    Äänestä

  • viikot kirjoitti:

    Raskausviikot oli 8 2....käsittääkseni. En oikein tiedä mistä noi plussa jutut tulee, mut 8 viikolla joka tapauksessa.

    Eli se on päiviä. Minulla keskeytyksen aikana ei tullut vuotoa juuri ollenkaan. Vain pissalla käydessä ja se on aivan normaalia. Tunsin kuitenkin kun hyytymät tulivat ulos. Vuotoa oli sen jälkeen kuin normaalisti kuukautisten aikaan ja kesti vajaat pari viikkoa. Olin itsekkin paniikissa vuodon määrää ajatellen. Sitä kun luki kauheita tarinoita niin ei voinut uskoa että selvisi niinkin helpolla. En tarkoita että abortti on helppo asia vaan kipujen ja vuotojen suhteen.
    Toivottavasti sinulla meni kaikki hyvin ja pystyt hymyillen katsomaan tulevaisuuteen :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietää? kirjoitti:

Otin eilen lääkkeellisen keskeytyksen toiset pillerit. Kivut oli sietämättömiä noin tunnin ajan. Itkin ja kiemurtelin kivusta, kunnes vuoto alkoi ja kivut hellitti. Vuotoa on tullut, mutta luulin sen olevan runsaampaakin, joten mitään hukkumis efektiä ei ole tapahtunut, vaikka niin oletin. Nyt huolettaa vain se, että kohtu ei tyhjenny kunnolla. Mistä tietää tai voi päätellä, että jotin on jäänyt? Vuoto on jo hiljentynyt, eikä kipuja ole ollut. Eilisen olin todella väsynyt ja nukuin aina kun mahdollista. Tänään ei ollut enää aamupahoinvointiakaan. Olo rupeaa olemaan aika normaali. Toivon sydämeni pohjasta, että kaikki meni ja menee hyvin, enkä joudu enää tutkimuksiin, paitsi jälki tarkastukseen, joka on kolmen viikon kuluttua. Onko jotain merkkejä mistä voin päätellä jos jotain on vialla?!? Kiitos asiallisista vastauksista jo etukäteen ja tsemppiä kaikille joilla tämä on vielä edessä!Toivon, että teillä on joku tukena varsinkin kun kivut tulee. Itse en varmaan olisi pysynyt järjissäni ilman poikaystäväni tukea ja apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu