Sain eilen tietää että monen vuoden takainen kaverini on lestadiolainen. Ei mulla ole mitään heitä vastaan, ymmärrän kyllä, mutta tämä tyttö tosiaan oli salannut asian 9 vuotta, ei mulla ollut aavistustakaan, olin vaan joskus miettinyt että miksi se on vähän erilainen kuin "me muut". Sain hirveän kohtauksen, itkin aivan hysteerisenä, koska totta kai tollainen loukkaa, että ei kertonut, ihan kuin se olisi hävennyt sitä asiaa tai jotain.
okei, ei muuta, oli vaan helpottavaa kirjottaa tästä nyt ees jonnekin :)
okei, ei muuta, oli vaan helpottavaa kirjottaa tästä nyt ees jonnekin :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nyt siis tulee kysymykseen, kuinka syvää se ystävyys on ollut?
Luulen ymmärtäväni jotenkin tämän tilanteen. Sinä kärsit nyt hetken pettymyksen tunnetta, mutta hän on saattanut kärsiä koko ajan, kaikki vuodet.
Tietenkin on kysyttävä, miksi?
Selityksiä on ainakin yksi, jos ei enemmän.
Salaamiseen vaikuttaa toveripiirin ilmapiiri. Jos se on ollut sellainen, ettei uskoasioilla ole ollut sijaa juurikaan, hän on pelännyt tuoda sitä julki. Ehkä pelännyt pilkkaa tai suorastaan ystävyyden loppumista.
Itse olen sosiaalivammainen. En tahdo osata millään suhtautua ihmisiin luontevasti. Vapaa-aikana. Työssäollessa on ollut jonkinlainen työrooli, jolla naamarilla on ollut helpompi kohdata ihmisiä.
Uskon opetus ei anna lesatdiolaisille useinkaan kovin hyviä valmiuksia ihmisen kohtaamiseen.
Vanhemmat eivät ole osanneet, eivätkä ole osanneet opettaa.
Minua ihmetyttää Minnan reaktio, kun hänelle ei ole kerrottu kaikkea: hän saa hysteerisen itkukohtauksen.
Minusta ei ole mitään velvollisuutta kertoa kaikkia perhejuttujaan ja salaisuuksiaan ystävilleen tai kavereilleen. Varsinkaan, jos niihin liittyy ristiriitoja, kuten nuorena usein uskonasioihin liittyy.
Mahtaakohan tämä ystäväkään tietää Minnasta kaikkea, munaskuita myöten?
Jos ystävä halusi selvitellä ristiriitaisia uskonajatuksia mielessään, on ymmärrettävää, ettei hän kerro asiasta ihmiselle, jota pitää oman lestauskon kannalta ulkopuolisena ja jonka ajattelee vievän häntä vain maailmaan tilanteessa, jossa hän itse ehkä horjuu uskonnäkemystensä kanssa.
En minäkään nuorena uskonasioitani kovin paljoa ystävilleni levitellyt, koska heistä ei siinä suhteessa olisi kuitenkaan ollut mitään apua. Vaan he olisivat vain ihmetelleet.
Minun paras ystäväni ei muuten saanut mitään hysteeristä kohtausta, kun joskus, aikojen päästä sanoin hänelle olevani lestadiolainen. Taisipahan hän vain todeta kuin suurena salaisuutena ja huolestuneella naamalla, että heillä päin maalla nimitetään lestadiolaisia "hihhuleiksi". Minua huvitti: tokihan minä tiesin, että me olimme "hihhuleita", mutta ei se minua häirinnyt. Eikä sitten häntäkään. Olemme ystäviä vieläkin.
"Minusta ei ole mitään velvollisuutta kertoa kaikkia perhejuttujaan ja salaisuuksiaan ystävilleen tai kavereilleen."
lestadiolaisille "salaisuus"?
Raamattu puhuu jotakin aivan muuta.
En tiedä, miten muut lestadiolaiset ovat uskonsa kokeneet, mutta minulle se oli asia, jota en nuorena halunnut laulaa koko maailmalle. Enkä edes kavereilleni, ennen kuin tiesin, mitä halusin ja mitä olin. Lestadiolainen vai jotakin muuta.
Raamattu ei puhu lestadiolaisuudesta yhtikäs mitään. Ne menkööt kaikkeen maailmaan, joilla on jonkinlainen uskonvarmuus, ja tehkööt lähetyötä.
Minulla ei siis edelleenkään ole velvollisuutta kertoa yksityisiä asioitani muille. Inhoan muun muassa kaikenlaisia traktaattien jakajia ja saarnamiehiä, jotka pysäyttävät minut kadulla ja alkavat tiukata sieluni tilaa.
Heille näet vastaan yhtä tylysti kuin ystäväni saarnaaja-isälleen, joka oli kerran kysynyt: "Tyttäreni, oletko vielä neitsyt?" - "Ei kuulu sinulle", oli ystäväni vastannut isälleen. Hyvin vastattu. Asia ei kuulunut isälle.
On se nyt aika iso ongelma, jos pitää vakaumustaan noin paljon hävetä.
Justhan sulle kirjoitettiin että hänen vakaumuksensa ei ollut vielä selvinnyt, ja sen tähden hän ei halunnut kertoa sitä. piste.
puolustaessasi hengenheimolaisiasi, että he ovat saaneet tämän teidän oikeaoppisen kasvatuksen; heidän pitäisi olla ehkä vähän pidemmällä hengellisesti ja ehkä henkisestikin, kun ovat saaneet kylpeä ikänsä tässä "totuuden ilmapiirissä".
Sitten täällä palstalla kritisoitte ei-uskovien perheiden syntejä. Ehkä kaikilla ei ole ollut samanlaiset eväät elämään. Ehkä voisi vähän ymmärtää heitä!
Mutta jos teidän omassa porukassanne on kovinkin yleistä hävetä seurakuntaansa, miksi siihen pitää viitata kintaalla. Raamatussakin sanotaan, että jos me hävetään Jeesusta täällä, niin hänkin meitä, tullessaan omiaan noutamaan. Eli ei sekään ihan pieni asia oo, jos ei suulla tunnusteta Jeesusta...
Minusta ois hyvä miettiä, MIKS lestadiolaiset (itsekin olen törmännyt) eivät halua puhua uskostaan. Ehkä vl:suus on saanut sellaisen lahkon leiman kaikkien pilkunviilausten suhteen, että ei oo tosiaan helppo tunnustaa uskovansa niin.
Saarnaajat ovat aina varoitelleet sekä uskottomista että etenkin maailman jumalisista ystävistä. Nämä saattavat olla mukavia, mutta he eivät välttämättä ymmärrä uskonasioita samalla tavalla kuin lestadiolaiskristittyjen keskuudessa on tapana ajatella.
Kuka jaksaa kerta toisensa jälkeen selvittää vaikkapa jotakin ääliömäistä pesukonejuttua, miksi lestat ei saa muka hankkia sivuluukullista pesukonetta tai vastaavaa?
Yhtäkkiä aiemmin mukavalla kaverilla onkin nenällään ennakkoluulojen silmälasit, ja teenpä mitä hyvänsä, niin aina hän muistaa lestataustani, mikä on aika turhauttavaa. Tuntuu kuin koko hyvä ystävyys olisi jotenkin pilalla.
Ihmisellä on oikeus yksityisyyteen, jopa hyvien ystävien kesken. Minäkään en esittele päiväkirjojani ystävilleni, eikä kysymys ole siitä, että häpeäisin tekstejäni, ja sama koskee uskonasioita.
Jos joku ystävä on niin tungetteleva ja vallanhaluinen, että hän lukee päiväkirjani vaikka salaa ja häpeämättä vaatii, että minun on ystävyyden nimissä käännettävä sieluni nurin hänen kanssaan, niin ennen pitkää hän on kyllä entinen ystävä.
Nuolkoon sitten haavojaan tällainen ystävä ja kuvitelkoon, että hänen ulkopuolisuudessaan itse asiassa kysymys olikin minun häpeän tunteistani: häpesin muka kaikkia niitä asioita, joissa jätin hänet ulkopuoliseksi ja tietämättömäksi. Heh.
Elämme kristillisessä kulttuurissa, jossa kukaan ei voi välttyä kuulemasta Jeesuksesta tavalla tai toisella. Jos Pyhä Henki ei ole ystäviäni puhutellut eikä herättänyt pohtimaan perimmäisiä kysymyksiä, niin ei ole minun tehtäväni yrittää käännyttää heitä. Voin rukoilla heidän puolestaan, mutta en edes aio yrittää käännyttää.
Aivan oikeutetusti kysyt, miksi hän häpesi.
Mutta pelko hylätyksi tulemisesta siinä
liehee taustalla. Miten hän reagoi sinun itkukohtaukseesi?
Miksi se sinua kiinnostaa, S...?
Miksi se SINUA kiinnostaa, kuka kulloinkin kirjoittaa?
Tämä ei ole senssipalsta, vaan täällä keskustellaan lestadiolaisuudesta
jonka tunnen erittäin hyvin, ja sen rinnalla tunnen hyvin kristinopin. Rakas Jeesus Kristus joka minussa asuu on tietenkin kaikista tärkein, koska hänessä on kaikki täytetty. Hänessä minulla on aeka ajallinen että iankaikkinen ilo ja rauha.
Minua kiinnostaa se siksi, että kirjoittelet eri palstoilla eri nimimerkeillä.
Tunnusomaista sinulle on tuo psykologisointisi "hylätyksitulemisen pelosta", mitä tarjoilet milloin kenenkin ongelmaksi.
Siis: Kerrohan lyhyesti ja omin sanoin, mikä on ongelmasi - ihan oikeasti?
Minäkin muuten tunnen (esikois)lestadiolaisuuden erittäin hyvin, korostamatta kuitenkaan farisealaisesti kristinopintuntemustani. Pekällä tuntemuksella kun ei kovinkaan pitkälle potki.
Korjaan: "Pelkällä tuntemuksella...".
Vain minä itse tiedän missä kirjoitan, ja millä nimimerkeillä, se on kokonaan minun vastuullani, joten ole sinä täysin huoleti.
Se ei ole ongelmani, vaan iloni ja onneni että olen saanut oppia paljon elämän salaisuuksia, sekä koulutuksen, että ennen muuta oman elämäni
kautta.
Olen tänään onnellinen, täysin Kristuksessa vapaa ihminen, siksi en ole niin kateellinen etten soisi samaa onnea muillekin.
Siinä on ainut syy miksi kirjoittelen.
Kaikki on Jumalan työtä ja hänen ansiotaan, siksi nimimerkiellä joilla kirjoitan, ei ole mitään väliä.
Tarkoitus on että pelkästään asiaan keskitytään eikä ollenkaan kirjoittajaan. Aluksi kuvittelin että kirjoittaja olisi jotenkin tärkeä, nyt tiedän että kirjoittajalla ei ole väliä, vain lahjojen jakaja on tärkeä.
Kiitos sinulle rakas Jeesus sinun lahjoistasi, joita olen saanut sinulta.
menisit ny lääkäriin. Älä vaan vedä ittees hirteen.
Myönnän kyllä,että ylireagoin, mutta kyseessä olikin perjantai-ilta, "normaalissa" tilassa olisin ehkä reagoinut vähän neutraalimmin, mutta kyllä kai te nyt tajuatte, että tuollainen paljastus tulee aikamoisena järkytyksenä, mulla kun ei tosiaan ollut avistustakaan. Mietin vaan, että missä sekin viettää viikonloppunsa kun ei näy eikä kuulu. Ja nyt se sitten selvisi.
Kunnioitan kuitenkin ystävääni että hän noudattaa uskontonsa arvoja ja on ylpeä siitä, vaikka ei halunnutkaan kertoa siitä moneen vuoteen.
Nyt on sunnuntai, ja olen täysin hyväksynyt asian.
En mene hirteen :D
Ihmeellisiä ystäviä meillä on, ja olemme*