Tämä tarina on elävästä elämästä, vaikka se voi vaikuttaa huonosti ohjatulta traagis-koomiselta nyyhkyleffalta. Juoni on kyllästetty rakkaudella mutta myös epäluulolla ja onnettomilla sattumilla. Tässä ajatustenvirtaa sankarittaren pääkopasta selvittämään muutamien kohtausten taustaa. Ehkä turhaa.
Kaikki ei alkanut niin kuin luulit. En lukenut silloin näitä, en tiennyt koko systeemien olemassaolosta. Tunteeni vain pääsivät pintaan, vaikka yritin peitellä. Et siis piirittänyt minua (en ainakaan huomannut). Tein minkä tein vain omien tunteitteni (rakastumisen ja pelästymisen) pakosta ja sinun katseittesi vetämänä. Mitä olisikaan tapahtunut, jos olisin voinut jäädä silloin kerran (nyt tiedät syyn, miksen voinut) tai jos aikataulut muutoin olisivat olleet toisenlaiset?
En myöskään ollut sinulle tyly. Se oli joku muu (nyt löysin sen, luulen...?). Minä olisin vastannut kysymykseesi tulemalla luoksesi saman tien. Reipas hölmöläinen kun olen/olin (huokaus). Kirjoitin näihin ensimmäisen kerran vasta kesäloman alkamiseni tienoilla. Tunnistat jo varmaan tyylini. Lyhyesti kirjoittaminen ei oikein onnistu, paitsi...
Olen koko ajan kaivannut lähellesi. Halunnut jutella sun kanssasi, oppia tuntemaan. Vetovoimasi siinäkin on suuri. Mutta olen ujostellut, pelännyt tuppautuvani - jäinhän kerran siihen luuloon, että minä käsitin kaveruuden väärin. Siinä minun suurin virheeni. Annoin itseni ajatella, että kevyesti leikittelit kanssani. En luottanut sinuun, koska en luottanut omiin vaistojeni kertomaan siitä, minkälainen ihminen olet (lyhyesti IHANA, pitemmin haluaisin kertoa kasvotusten), enkä itseeni muutenkaan - siihen, että sinä voisit tuntea minua kohtaan jotain syvempää. Ruma ankanpoikanen sisälläni nauroi pilkkanaurua joutsenkuvitelmilleni. Tajuan nyt, kuinka epäluottamukseni on sinua loukannut. Anteeksi...
Samasta oli kyse kun (kahdesti tavallaan) yritettiin asiasta jutella. Häpeä oli kuin raskas verkko ylläni. Kuulin vain sen, mikä sopi itse itselleni langettamaani tuomioon - olen tyhmä rumilus tyrkyttämässä itseäni hänelle, joka haluaa vain olla rauhassa, ja rangaistukseen - jatkaa elämää hänen lähellään sydän sementtiin valettuna. Jälkikäteen sitten vasta mietin, mitä ET sanonut ja miksi, ja mitä ulkomuotosi olisi kenties antanut tulkita. Ja harmittelin, kun en uskaltanut kysyä (ei se ole kohteliaisuutta, se on raukkamaisuutta).
Kun sanoin, että minun on vaikea puhua niistä asioista, tarkoitin sitä. En ole kenellekään kertonut sitä, minkä sinä nappasit "ilmasta". Enkä muutenkaan ole avautunut kavereilleni muistakaan murheistani (pari poikkeusta on, toista nyt kadun). Mutta ei taakoista enempää täällä.
Totta kai kaiken yllä on leijuneet ne isot syyt. Ja olen kärsinyt, niin kuin varmasti sinäkin, sydämeni pohjasta. Eihän tämä olisi ollut näin vaikeaa, jos aika ja paikka olisi toinen.
Olenkin jo kertonut, mitä haluan. Pari lisäystä.
Haluan uskaltautua kuulemaan perimmäisen viestisi. Tahdon myös luottaa siihen, että lupauksesi pitävät (kysymys kai sitten oli mulle... joo voisin, ja jo olenkin, punastuen myönnän). Ja siihen, että oma päätökseni pitää ja selviän kaikesta väljemmille vesille. Sinun suhteesi en ole valmis antamaan periksi, vaikka niin olisi varmasti viisasta tehdä. Toivon, että löydämme ratkaisun tähän yhdessä. Ja jos niin toivot, jatkan etärakastamislinjalla joko kaveruudella (minä tarvitsisin sitä todella, toistan vielä) tai ilman. Haluan sinulle vain hyvää, itsekkyyteni sotkee välillä asioita. Rakastan sinua syvästi. Vieläkö vaaditaan todisteita?
sekavasti mutta vilpittömästi sinun
Hörhösi
PS.Joistakin "koodeistasi" olen edelleen ihan pihalla. Olen vain tarttunut niihin ja käyttänytkin niitä, vaiston ja lukemani johdattelemana. Ehkä niillekin löytyy vielä selitys.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä rakastan sinua, kyllä sinä sen tiedät. Etänä käy siihen asti kun olet paremmin valmis. Odotan, ja tarvittaessa kauan.
Kai minä sen sitten tiedän, kun suostun uskomaan... Käsittämätöntä se silti on (itkee täällä yksikseen, lemmikki on ihmeissään)...
Yritän nyt selvittää tätä sotkuani. Luulen, toivon, että puhutaan viikoista. Sen verran kirpakoita ilmoja on nyt pidellyt, mulla varmaan on pinna loppumassa, lopultakin. Monimutkaistavia asioita on ollut koko vuoden, tässä lähipiirissä, mutta näyttää, että nekin tilanteet ovat hiukan rauhoittuneet. Jää enemmän tilaa mun omille tarpeille.
Nyt kun pitkästä aikaa on tällainen hiukan järkevämpi hetki, ymmärrän sanoa itselleni ja sulle, että onkin parempi nyt etäillä toistaiseksi (vaikka ottaakin koville kun nähdään). En ehkä tule vielä edes kaveriolkapäätä hakemaan. Ei turvallista, missään mielessä (huono olen peittelemään asioita). Mutta ihana tietää, että olet siinä ja ymmärrät mua. Sinä rakkaista rakkain, sielunkumppani.
Kuules, kerro oletko nainen vai mies??
....vai kysytkö aikasi kuluksi.
Tässä ajatustenvirtaa sankarittaren pääkopasta....