psykiatriselle osastolle jos en päässyt

tuntuu, että masennun täysin enkä jaksa innostua mistään, jos en tänäkään vuonna pääse opiskelemaaan. Onko täällä ihmisiä joilla samanlaisia tuntemuksia? Ihmisiä jotka ovat jakasaneet hakea vielä seuraavanakin vuonna ja päässeet?
2274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

saa opiskelupaikan! Se on ihan totta!
Nyt tuntuu masentavalta ja surkealta mutta
muutaman vuoden päästä et edes muista kuinka monta kertaa jouduit pettymään ennen kuin tärppäsi.

Kantsiiko sun mennä psykiatriselle osastolle!
Jos oikeein vaikealta tuntuu, kantsii miettii
kävisikö avohoidon puolella juttelemassa.

Mitähän harrastuksia sulla on. niihin voisi santsata. kun opiskelee ei ole mahdollisuuksia.
mistä olet kiinnostunut. satsaa siihen.

Äänestä

Onhan se rankkaa ja ainakin minulla kotiväellä lisäksi kovat odotukset, onneksi löytyy myös tukevia ja kannustavia läheisiä, toivottavasti sinullakin. Paskat ei pitäisi välittää mitä toiset ajattelee ja sanoo, vaan luottaa vaan itseensä, yrittää kovasti ja uskoa että joskus on pakko tärpätä. Itsekin olen ehtinyt jo miettiä että onko minua vastaan jokin salaliitto kouluissa kun muka mihinkään ei pääse. Toiset taas tuntuvat pääsevän sisälle ihan vahingossa ja tuurilla, miksei minulle satu se tuuri!!!?
Kaikkein ärsyttävintä ovat koppavat matematiikkanerot jotka nauravat ja kerskuvat että "otaniemi kutsuu" kun on niiiin mahtavat paperit ettei edes tarvi nähdä vaivaa koulupaikan eteen. Kun joillekkin aloille ei vain pääse lukion menestyksellä, eikä se helpoin tie ole edes paras, minusta. Sittenpähän nauretaan paskaiset naurut niille jotka meihin eivät ole uskoneet loppuun asti, kun ollaan päästy mihin haluttiin :) Sitäpaitsi minusta on hyväkin ettei elämässä saa kaikkea turhan helpolla, uskon että se kostautuisi jossain vaiheessa kuitenkin. Siis lykkyä ja tsemppiä kaikille toivonsa menettäneille, näyttäkää että pystytte siihen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


merry kirjoitti:

tuntuu, että masennun täysin enkä jaksa innostua mistään, jos en tänäkään vuonna pääse opiskelemaaan. Onko täällä ihmisiä joilla samanlaisia tuntemuksia? Ihmisiä jotka ovat jakasaneet hakea vielä seuraavanakin vuonna ja päässeet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu