en tiedä miten alotan tai miten selitän, jotta ymmärrätte oikein!
Olemme seurustelleet noin 3 kuukautta poikaystäväni kanssa vasta, mutta alusta alkaen on ollut aivan uskomatonta, rakkautta/ ihastuminen ensisilmäyksellä:)
Hän on minua melkein kaksi vuotta nuorempi ja se näkyy ajatusmaailmoissamme kyllä todella selkeesti ( hän täyttää 18 ja minä 20 kohta) hän ei ole kumminkaan mikään kakara vaikka ikää onkin noin vähän vielä, ainoo miten erotaan on maailman näkeminen hiukan erillailla ja välillä todella suuresti. Siitä tulee isoja riitoja välillä, todella isoja.
Olemme kerran eronneet jo, koska riitelimme ja olimme niin erillaisia että se häiritsi varmaan häiritsee vieläkin kyllä..mutta hän ei pystynyt olemaan ilman minua ja minä "sorruin" palaamaan entiseen, ja otin takaisin.
Itkin eropäivänä kamalasti, mutta se siitä sitten, lopulta tuntui todelta hyvältä enkä ikävöiny, muuta kuin sitä läheisyyttä ja rakkautta.
Nyt olen miettinyt rakastanko edes häntä vai olenko hänen kanssaan vain siksi etten ole yksin ja tunnen että joku välittää minusta enemmän kun mistään muusta ja sitä ihanaa yhdessä oloa..
joka kerta kun olemme yhdessä minulle tulee olo, että olemme niin erillaisia...ajatukset, puheet, tekemiset...mitkään ei mene yksiin, tai siis tottakai jotku ja jotku sitten ei!
Minulla on erittäin hyvä olla hänen kanssaan, mutta onko se vain siksi että en osaa olla yksin, en halua.
pelkään olla yksin!
tämä kuulostaa varmaan juuri siltä miltä ei pitäisi, että suhde on tuhoon tuomittu ja emme sovi ja en haluu häntä oikeesti. juuri sitä en tarkoita!
vaikee selittää kun itsekkin aivan pyörällä päästä ja en enää jaksa, koska pää hajoo...toivon ymmärtävää ja auttavaa vastausta!
Olemme seurustelleet noin 3 kuukautta poikaystäväni kanssa vasta, mutta alusta alkaen on ollut aivan uskomatonta, rakkautta/ ihastuminen ensisilmäyksellä:)
Hän on minua melkein kaksi vuotta nuorempi ja se näkyy ajatusmaailmoissamme kyllä todella selkeesti ( hän täyttää 18 ja minä 20 kohta) hän ei ole kumminkaan mikään kakara vaikka ikää onkin noin vähän vielä, ainoo miten erotaan on maailman näkeminen hiukan erillailla ja välillä todella suuresti. Siitä tulee isoja riitoja välillä, todella isoja.
Olemme kerran eronneet jo, koska riitelimme ja olimme niin erillaisia että se häiritsi varmaan häiritsee vieläkin kyllä..mutta hän ei pystynyt olemaan ilman minua ja minä "sorruin" palaamaan entiseen, ja otin takaisin.
Itkin eropäivänä kamalasti, mutta se siitä sitten, lopulta tuntui todelta hyvältä enkä ikävöiny, muuta kuin sitä läheisyyttä ja rakkautta.
Nyt olen miettinyt rakastanko edes häntä vai olenko hänen kanssaan vain siksi etten ole yksin ja tunnen että joku välittää minusta enemmän kun mistään muusta ja sitä ihanaa yhdessä oloa..
joka kerta kun olemme yhdessä minulle tulee olo, että olemme niin erillaisia...ajatukset, puheet, tekemiset...mitkään ei mene yksiin, tai siis tottakai jotku ja jotku sitten ei!
Minulla on erittäin hyvä olla hänen kanssaan, mutta onko se vain siksi että en osaa olla yksin, en halua.
pelkään olla yksin!
tämä kuulostaa varmaan juuri siltä miltä ei pitäisi, että suhde on tuhoon tuomittu ja emme sovi ja en haluu häntä oikeesti. juuri sitä en tarkoita!
vaikee selittää kun itsekkin aivan pyörällä päästä ja en enää jaksa, koska pää hajoo...toivon ymmärtävää ja auttavaa vastausta!
Vastaukset 1
Vanhimmat
juu..tulee mieleen oma juttu, kun tapasin tytön joka on mua nuorempi, minua kun kehui hyvänäköiseksi ja että olin niin ihana ja ihmeellinen..mutta nyt on pientä ongelmma, kun hän ei tiedä mitä tekis, että haluaako vai ei ja toi ikäero ja välimatka kuulemma mietityttää..mutta tosia asia on jos toisesta niin tykkää niin ei siinä mitään esteitä ole..
Sinulle voisin neuvoa.. jos ei asiat kolaha yhteen ja jos vielä tulee isoja riitoja, niin suosittelen harkitsemaan vakavaa keskustelua asiasta, sanoa suoraan että tää ei nyt oikein toimi ja ehdottaa eroa taikka pientä taukoa..
ja jos oikein toisistanne tykkäätte niin ei siinä pitäisi isoja riitoja tulla..