Edeltävä osa: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=105&conference=1000000000000019&posting=22000000010900434
Sofia tuijotti ikkunasta ulos. Hän erotti hämärässä pojan, jonka liitti päivällä tapaamaansa poikaan. Sofia näki, kuinka poika avasi maalipurkin ja otti pensselin käteensä ja marssi seinän luo. Enempää sofia ei näynyt, suljettu ikkuna esti sen.
Sofia kiiruhti suoraan alakertaan ja alkoi alakerrassa etsimään ulko-ovea. Hetkeä hän ei enää muistanutkaan missä se sijaitsi. Kun hän vihdoin löysi oven ja avasi sen, pihalla ei ollut enää ketään. Pihavalot olivat palaneet ja ympärillä oli pelkkää pimeää, toisin kuin äsken. Sofia sulki oven ja horjui olohuoneen sohvalle ja nukahti ennenpitkää siihen.
Ovikello soi. Sofia raotti silmiään ja näki, kuinka Caroline harppoi ovelle. Sofia sulki silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan. "No hei kulta! " Carolinen ääni kantautui kovaa olohuoneeseen. "Shh, lapset nukkuvat," hän lisäsi. Sofia hivuttautui istumaan. Kulta? kuka se kulta on? Sofia ei edes tuntenut isäänsä eikä ajatellutkaan että hänen äidillään olisi ollut joku.
Hän havahtui kun kuuli että ulko-ovi sulkeutui. Oli myöhäistä tekeytyä nukkuvaksi, sillä Carolin oli jo ennättänyt olohuoneeseen ja tuijotti nyt häntä ihmeissään. "Sinun pitäisi olla nukkumassa," Carolin kuiskasi. Samassa hänen takaansa ilmestyi aika vanhan näköinen mies, ja sofia pani merkille että tämä näytti hyvin vaivaantuneelta. "Kuka hän on?" Sofia kysyi hiljaa ja tuijotti miestä hievahtamatta. Carolin avasi suunsa muttei saanut ääntä aikaiseksi. "hän on minun työkaverini, Kalle." Carolin änkytti sitten. Sofia tutki kumpaakin katsellaan kunnes tajusi istuvansa siinä puolialastomana ja kiiruhti sitten huoneeseensa.
Sofia oli pukeutunut ja valmiina lähtemään kouluun, kun kuuli kimakan kiljaisun ja heti perään äitinsä käskevän äänen. "Tulen" Sofia huokaisi ja juoksi alas, ja siitä pihalle. Ulkona hän kohtasi Carolinen vihaisen katseen ja Kallen ällöttävän säälivän katseen ja kuuli sitten takaansa Violetin naurun. "Katso taaksesi" violet hihitti. Sofia käännähti ympäri ja hän huomasi pian vaaleaan puuseinään punaisella kirjoitetun tekstin: "ETTE SELVIÄ TÄSTÄ" Sofia haukkoi henkeään. "E-en minä.." Hän kuiskasi hiljaa. "Sofia mitä minä olen sinulle sanonut?!" Carolinen ääni kuulosti kammottavalta. Sofia äkkäsi onnekseen Carolinen takana tööttäävän koulubussin ja kiiruhti sinne. hän näki ikkunasta viuhtovan äitinsä ja sulki silmänsä.
Hetken päästä Violet istahti hänen viereensä Bussissa. "Äiti en hyvää tykännyt, olisit mielummin lukenut kokeeseesi ja selannut sitä tietokirjaa jonka äiti osti sinulle viimeviikolla." Violet luennoi. "En minä sitä tehnyht!!!" Sofia parkaisi ja pyyhkäisi silmiään, ettei kukaan olisi huomannut kyyneleitä hänen silmissään. "Eikä minua kiinnosta kokeet. Sinä saat minun tietokirjani." Sofia tuhahti ja painoi päänsä käsiinsä. "Vau, kiitti!" Violet kiljahti tyytynäisenä.
Palattuaan koulusta Sofia tarkisti ensin, että reitti olisi selvä. Äiti ei onneksi ollut kotona. Violetkin pääsisi vasta parin tunnin kuluttua. Sofia käveli vanhaan rähjäiseen huoneeseensa ja pudotti kirjansa jälleen pöydälle, niinkuin aina koulupäivinä. Ovi avautui ja ovesta astui sisään Violet. "Mitä sinä täällä teet?" Sofia tivaisi kädet selkänsä takana. "Ei se sinulle kuulu." Violet sanoi ujosti ja jäi pitämään ovea auki Carolinelle. Hänen takaataan tuli esiin se sama kalle, joka oli tullut heille aamulla. "OStin maalia, sinä saat maalata seinän, ja sen jälkeen teet läksyt minun kanssani. Kuulustelen sinua sitten kokeeseen." Carolin ilmoitti töykeästi ja laski maalipurkit lattialle ja hieroi käsiiään yhteen. "Meillä olisi teille asiaa." Hän sanoi sitten ja hymyili sitten Kallelleen. Kallen ilmeet olivat sofiasta niin ällöttäviä, että Sofiaa yökötti. "No?" Sofia tivaisi ja istahti sängylleen. "Kalle on.. isänne." Carolin kihersi.
Sofia tuijotti ikkunasta ulos. Hän erotti hämärässä pojan, jonka liitti päivällä tapaamaansa poikaan. Sofia näki, kuinka poika avasi maalipurkin ja otti pensselin käteensä ja marssi seinän luo. Enempää sofia ei näynyt, suljettu ikkuna esti sen.
Sofia kiiruhti suoraan alakertaan ja alkoi alakerrassa etsimään ulko-ovea. Hetkeä hän ei enää muistanutkaan missä se sijaitsi. Kun hän vihdoin löysi oven ja avasi sen, pihalla ei ollut enää ketään. Pihavalot olivat palaneet ja ympärillä oli pelkkää pimeää, toisin kuin äsken. Sofia sulki oven ja horjui olohuoneen sohvalle ja nukahti ennenpitkää siihen.
Ovikello soi. Sofia raotti silmiään ja näki, kuinka Caroline harppoi ovelle. Sofia sulki silmänsä ja keskittyi kuuntelemaan. "No hei kulta! " Carolinen ääni kantautui kovaa olohuoneeseen. "Shh, lapset nukkuvat," hän lisäsi. Sofia hivuttautui istumaan. Kulta? kuka se kulta on? Sofia ei edes tuntenut isäänsä eikä ajatellutkaan että hänen äidillään olisi ollut joku.
Hän havahtui kun kuuli että ulko-ovi sulkeutui. Oli myöhäistä tekeytyä nukkuvaksi, sillä Carolin oli jo ennättänyt olohuoneeseen ja tuijotti nyt häntä ihmeissään. "Sinun pitäisi olla nukkumassa," Carolin kuiskasi. Samassa hänen takaansa ilmestyi aika vanhan näköinen mies, ja sofia pani merkille että tämä näytti hyvin vaivaantuneelta. "Kuka hän on?" Sofia kysyi hiljaa ja tuijotti miestä hievahtamatta. Carolin avasi suunsa muttei saanut ääntä aikaiseksi. "hän on minun työkaverini, Kalle." Carolin änkytti sitten. Sofia tutki kumpaakin katsellaan kunnes tajusi istuvansa siinä puolialastomana ja kiiruhti sitten huoneeseensa.
Sofia oli pukeutunut ja valmiina lähtemään kouluun, kun kuuli kimakan kiljaisun ja heti perään äitinsä käskevän äänen. "Tulen" Sofia huokaisi ja juoksi alas, ja siitä pihalle. Ulkona hän kohtasi Carolinen vihaisen katseen ja Kallen ällöttävän säälivän katseen ja kuuli sitten takaansa Violetin naurun. "Katso taaksesi" violet hihitti. Sofia käännähti ympäri ja hän huomasi pian vaaleaan puuseinään punaisella kirjoitetun tekstin: "ETTE SELVIÄ TÄSTÄ" Sofia haukkoi henkeään. "E-en minä.." Hän kuiskasi hiljaa. "Sofia mitä minä olen sinulle sanonut?!" Carolinen ääni kuulosti kammottavalta. Sofia äkkäsi onnekseen Carolinen takana tööttäävän koulubussin ja kiiruhti sinne. hän näki ikkunasta viuhtovan äitinsä ja sulki silmänsä.
Hetken päästä Violet istahti hänen viereensä Bussissa. "Äiti en hyvää tykännyt, olisit mielummin lukenut kokeeseesi ja selannut sitä tietokirjaa jonka äiti osti sinulle viimeviikolla." Violet luennoi. "En minä sitä tehnyht!!!" Sofia parkaisi ja pyyhkäisi silmiään, ettei kukaan olisi huomannut kyyneleitä hänen silmissään. "Eikä minua kiinnosta kokeet. Sinä saat minun tietokirjani." Sofia tuhahti ja painoi päänsä käsiinsä. "Vau, kiitti!" Violet kiljahti tyytynäisenä.
Palattuaan koulusta Sofia tarkisti ensin, että reitti olisi selvä. Äiti ei onneksi ollut kotona. Violetkin pääsisi vasta parin tunnin kuluttua. Sofia käveli vanhaan rähjäiseen huoneeseensa ja pudotti kirjansa jälleen pöydälle, niinkuin aina koulupäivinä. Ovi avautui ja ovesta astui sisään Violet. "Mitä sinä täällä teet?" Sofia tivaisi kädet selkänsä takana. "Ei se sinulle kuulu." Violet sanoi ujosti ja jäi pitämään ovea auki Carolinelle. Hänen takaataan tuli esiin se sama kalle, joka oli tullut heille aamulla. "OStin maalia, sinä saat maalata seinän, ja sen jälkeen teet läksyt minun kanssani. Kuulustelen sinua sitten kokeeseen." Carolin ilmoitti töykeästi ja laski maalipurkit lattialle ja hieroi käsiiään yhteen. "Meillä olisi teille asiaa." Hän sanoi sitten ja hymyili sitten Kallelleen. Kallen ilmeet olivat sofiasta niin ällöttäviä, että Sofiaa yökötti. "No?" Sofia tivaisi ja istahti sängylleen. "Kalle on.. isänne." Carolin kihersi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jatka se oli mahtava tarina!
äidinkielikin vahvistuu kun kirjoittaa tarinoita. sinussa on kirjailijan
ainesta!