Positiivinen, iloinen ja avoin... Se oli luonnehdinta, jonka sain opiskelukaverilta. Niin, kai sitä olen kans, mut nyt tuntuu jo suurelta suoritukselta, että nousen ylös sängystä..
Miksi olen tässä tilanteessa ( 2 vuotta ahmimista ja oksentamista joka päivä) rakastan terveellistä ruokaa ja liikunta on intohimoni... Mutta ei tarvita kun yksi ylimääräinen peruna ja yhtä-äkkiä syön koko kaapin tyhjäksi ja sit lähden kauppaan ja ostan kaikkia herkkuja mitä vaan mieleen tulee... Puolet ahmin jo kotimatkalla.. Syön, oksennan, syön, oksennan... Ruoka loppuu... Vatsa tyhjä... Uusi kauppa reissu... ja sama toistuu uudestaan.. Oho... nyt on jo pakko lähteä töihin.. Ruokatunnilla ahmin niin paljon kun mahaa mahtuu ja oksennan.. Välillä otan karkkia mukaan töihin ja napsin huomaamattomasti... ja käyn oksentamassa vartin välein... Eihän sille mitään voi et kun juo paljon vettä niin neste tulee niin nopeesti läpi...
jooh.. Liikunta.. miksi se pitää suunnitella niin tarkasti et minkä jumpan käy minäkin päivänä?... Eikö riitä, että kun tekee mieli niin lähtee.. mutta ei kaikki pitää olla tarkasti kalenteriin merkittynä, että varmasti ahdistaa... ja hei, eikö mun pitäny nauttia tästä?... Ne asiat josta tykkään käännän itseäni vastaan...
Hassua on et ei pidä itteään mitenkään sairaana... ja sitä kuitenkin olen... suorastaan hullu... Peittely ja salailu alkaa jo kyllästyttää ja harhaluuloiseksi oon tullu jo pahan kerran.
Apu.. koitettu on terapiaa, mutta pariin kertaan jäi... ahdisti vaan... Nyt on leijun vaan... annan asioitten olla... Milloinkohan tuleee se viimeinen niitti..?.. Mut niin tää päivä alkanu hyvin... Ja olihan se eilinen taas se "viimeinen" kerta...
Pärjäilkää... niin minäkin yritän.
Miksi olen tässä tilanteessa ( 2 vuotta ahmimista ja oksentamista joka päivä) rakastan terveellistä ruokaa ja liikunta on intohimoni... Mutta ei tarvita kun yksi ylimääräinen peruna ja yhtä-äkkiä syön koko kaapin tyhjäksi ja sit lähden kauppaan ja ostan kaikkia herkkuja mitä vaan mieleen tulee... Puolet ahmin jo kotimatkalla.. Syön, oksennan, syön, oksennan... Ruoka loppuu... Vatsa tyhjä... Uusi kauppa reissu... ja sama toistuu uudestaan.. Oho... nyt on jo pakko lähteä töihin.. Ruokatunnilla ahmin niin paljon kun mahaa mahtuu ja oksennan.. Välillä otan karkkia mukaan töihin ja napsin huomaamattomasti... ja käyn oksentamassa vartin välein... Eihän sille mitään voi et kun juo paljon vettä niin neste tulee niin nopeesti läpi...
jooh.. Liikunta.. miksi se pitää suunnitella niin tarkasti et minkä jumpan käy minäkin päivänä?... Eikö riitä, että kun tekee mieli niin lähtee.. mutta ei kaikki pitää olla tarkasti kalenteriin merkittynä, että varmasti ahdistaa... ja hei, eikö mun pitäny nauttia tästä?... Ne asiat josta tykkään käännän itseäni vastaan...
Hassua on et ei pidä itteään mitenkään sairaana... ja sitä kuitenkin olen... suorastaan hullu... Peittely ja salailu alkaa jo kyllästyttää ja harhaluuloiseksi oon tullu jo pahan kerran.
Apu.. koitettu on terapiaa, mutta pariin kertaan jäi... ahdisti vaan... Nyt on leijun vaan... annan asioitten olla... Milloinkohan tuleee se viimeinen niitti..?.. Mut niin tää päivä alkanu hyvin... Ja olihan se eilinen taas se "viimeinen" kerta...
Pärjäilkää... niin minäkin yritän.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mulla on vähän samallaisii tunteit itestäni. Tänään aloitin aamun lenkillä ja kun tulin kotiin söin hyvän aamiaisen. Se ei vaan riittänyt vaikka ei ollu ees nälkä, söin vähän lisää ja vielä vähän lisää... ja nyt suunnittelen kokoajan kauppaan menoo... tekis mieli vähän jäätelöö. Jotenkin tuntuu, et vaikka tekis minkälaisii päätöksii, niistä on niin vaikee pitää kiinni... pitäis saada lisättyy itsehillintää!
..saattaa tulla siinä vaiheessa kun alat huomata mitä tuhoa teet salakavalsti kehollesi. Ihan alussa, eikä välttämättä monen kuukaudenkaan jälkeen vielä huomaa kaikkea. Mutta, kun huomaat että hampaasi tulevat kiillottomiksi ja läpinäkyviksi, kun hiuksia alkaa lähteä, kun sylkirauhaset alkavat jatkuvasti tulehtua, kun silmien verenpurkaumat ovat arkipäivää jne jne alat ehkä miettiä tarkemmin....
Näiden asioiden havaisteminen tuskin tuo minkäänlaista apua paranemiseen, voi olla että jopa päinvastoin. Harvemmin tästä sairaudesta pääsee irti itsekseen. "tämä oli viimeinen kerta"-lause kun taitaa olla jo niin tuttu.. Terapiaan en itsekään eniten turvautuisi, ellei taustalla ole vaikeaa masennusta tmv mikä on saattanut laukaista koko jutun.
Käynti vertaistukiryhmässä on ollut monelle suuri apu, se kun ei velvoita mihinkään, mutta saattaa auttaa paranemisen alkamiseen..
Pärjäilehän...
Ihan kuin omasta elämästäni! Itse olen tosin vasta 15-vuotias, mutta loppua ei näy. Nyt olen puolisen vuotta ahminut ja oksentanut joka päivä väh. kolme kertaa. Aiemmin sairastin anoreksiaa.
Nyt vietin vähän aikaa sitten menkkojen loppumisen vuosipäivää.
Tällaista täälläpäin... Toivottelen voimia kaikille. Joskus vaan katson itseäni peilistä ja mietin, mitä mulle tapahtui? Miksi mun tilanne on nyt tämä? Kauhulla odottelen vain päivää, jolloin joku huommaa; olenhan sentään salannut syömisongelmani kohta kaksi vuotta.
En ole aivan varma.... Olen nyt noin kuukauden oksentanut ruokaa ulos.... Ensin oksensin noin kolme kertaa viikossa... Mutta siitä sitten on alkanut tahti nousta ja nyt oksennan jo n. kaksi kertaa päivässä... Mutta siitä en juuri ole varma...:/ Kun en oksenna ahmimisesta vaan heti syönnin jälkeen juoksen vessaan ja tungen sormet kurkkuuni ja yrjöän kaiken ulos. Enkä haluaisi mitää bulimiaa sillä olenhan vasta 12. vuotias...:/ Ystäväni tietävät, mutta ei heistä ole mitään apua...:(
Voisitteko mitenkään auttaa minua??
älä päästä tota oksentelua pidemmälle, aluks se ei tunnu pahalta jos silloin tällöin oksentaa, mut sit ku siit tulee pikkuhiljaa joka päivästä, on kokoajan vaan paha olo eikä enää lopulta välitä. sä oot vielä nuori ja sä et varmasti halua mustaa mieltäsi vuodesta toiseen oksentamalla. Tiedän mistä puhun. Käyn kaupas ja ostan jotain hyvää ja päätän nyt en oksenna, mut en pysty pitää itelleni sitä lupausta ainakaan aina. Avun hakeminen on iso kynnys... myös mulle, Mutta yritetään!!!!
Olen yrittäny, mut välil ahmin niin paljo ja sitte tuntuu et pyörryn jos en pääs yrjöö, mut se ei tuu ulos ja sit tungen sormet kurkkuuni... Ja sitku saan kaiken ulos nii tuntuu "paremmalta"... Ja kun välillä oksennan niin rajusti, että kyyneleet nousee silmiin... Ei siitä et oksennan vaa siint et oksennan niin rajusti... Onks se normaalia?? En uskalla kertoa vanhemmilleni, koska pelkään et ne heivaa mut jonnee terapiaa... Ja nykyää tuntuu et mikää ei pysy sisällä... Vaan on aina pakko päästä yrjöö ja frenditkii ketkä tietää nii ne vaa alkaa heti säälii ja voivottelee nii ei niille viitti enää ees kertoo millo oksennan ja millo en...
Aina kun syön päätän et en mee oksentaa vaikka mikä ois nii en pysty pitää lupausta itelleni... Oon aatellu et pitäskö puhuu koulun terkkarille tai kuraattorille mut mitä apuu siint muka ois??
Kyl mäkin välil ahmin ihan kauheesti ja sit on pakko oksentaa, mul on vaan sen oksennuksen jälkeen ihan kauhee olo ja usein tulee pää kipeeks ja kaikenlisäks inhoon miltä mun naama näyttää sen jälkeen, täynnä veri pisteitä. Kai se on mitä enemmän sul on nestettä vatsassa sitä liukkaammin ja rajummin se tulee ulos. Mua on helpottanu, kun löysin tän keskustelupalstan ja kun oon lukenu minkälaista muilla on. Tulee sellanen olo, et ainakaan ei oo yksin tän ongelman kanssa. Täytyy myöntää, en mäkään vanhemmilleni oo ketonu... pelottaa et tulee leimatuks ja homma menee enemmän käsistä. Mut eilen tein päätöksen ja varasin ajan lääkärille, harmi vain että joudun odottamaan muutaman päivän... Ehdin vielä muuttaa mieltäni. Mutta toisaalta jos nyt meen on se ehkä alku parempaan. Mä oon pitkän aikaa halunnu kuitenkin kertoa tästä jollekkin. Jos et muuta uskalla niin netissä voi nimettömänä kirjottaa tunteistaan ja nimettömänä voi soittaa niihin eri auttaviin puhelimiin. Mä toivon sulle rohkeutta ja voimaa pyytää apua!!!
Mutta kun mulla ei oo mitään syytä jättää oksentamatta: oksennuksen jälkee ei tuu pahaa oloo, ei särje päätä ei mitään muutakaan paitti et kyyneleet nousee silmiin ja ääni kuulostaa vähä aikaa hieman omituiselt...:S Mut ei sitäkää aina... Kaverit yrittää painostaa kertoo jollee ja pakottaa syömää normaalist vaik ei se mitää auta ja aina ku kerron niille et taas oksensin nii ne vaa alkaa et hei sun pitää ryhdistäytyä!! Helppohan niitten on sanoo ku ei tiiä asiast yhtää mitää!! Oon aatellu et jos en ees kertois niille millo oksennan nii ehkä ne jättäs mut rauhaa...
Mietittekö ikinä et miten ootte tähä pisteesee tullu?? Mä aloin kelailee yks kerta ku olin käyny just oksentaas koulu ruuan ulos et en ois viel puol vuotta sitte uskonu...:/ En uskalla enää esim. koulus syyä paljoo koska pelkään et ku meen sit oksentaa et joku näkee ja menee kertoo opettajalle tai jollee muulle...:/ En voi kertoo kellee aikuiselle, koska ne roudaa mut jonnee terapiaa tai vastaavaa pakko hoitoo. Eli toisin sanoen en halu sotkee tähä aikuisii tai sit vaa pelkään... Nytki on helppo puhuu omist asioistaa koska kukaa ei tiiä kuka tääl toises pääs kertoilee... Mut sit jos jollee tutulle pitäs tost noin vaa alkaa puhuu nii ei kyl onnistuis.... Seki on varmaa yks syy miks en oo kerton kellee... No mut sun ..... kyllä kannattaa mennä sinne lääkärii, hyvä et oot uskaltan hakee apuu! Toivottasvast mäki joskus pääsen ja uskaltaudun hoitoo....
...mistä tää kaikki on alkanu, en kirjottelis täs nyt. Tai mul on ehkä pieni aavistus ja ennen ennen ku tajusin sen olin heittämäs mun monta vuotta kestäneen parisuhteen menemään. En oo tyytyväinen itseeni, vaasin itseltäni enemmän jun vaadin muilta. Se on niin helppo sanoa toiselle mitä tekee, ku et ite tekis. Mä en tiedä miks mä oksennan, koska mulle ei tuu siitä nautinnon tunnetta... mä inhoon sitä tunnetta!!! Ehkä mun on vaan pakko oksentaa ku oon ahminu itteni niin täyteen, ettei oo muuta vaihtoehtoo, ku saada jostain suunnasta elimistö toimimaan. Sillon ku oksennat, jätätkö sen jälkeen vatsan tyhjäksi vai syötkö lisää? Itselläni on sellanen että ahmin jotain makeaa tai oikeestaan ihan mitä vaan vaikka pussillisen leipää, sit ku en oo tyytyväinen mitä tuli syötyä oksennan ja syön jotain kevyttä ja terveellistä päälle.... miksei vois suoraan syödä kunnolla terveellisesti, jos joku sen osais mulle sanoa niin olisin taas vähän onnellisempi. Mä huluun voida paremmin, oon henkisesti aika rikki, ku ainoo ajatus mikä mun mielessä pyörii on mitä mä seuraavaks syön, monelta syön jne. Sun pitäis ihan ehdottomasti ymmärtää, et yksin sä et tosta selviä. Ei sun tarvii kertoo sun vanhemmille jos et haluu, mee vaik koulun terkkarille... niil on vaitiolovelvollisuus!!! Hyvä kuitenkin et purat ittees ees täällä... yksin ei oo kiva hautoo asioit.
Olen 12.v eli vielä aika nuori... Olen harkinnut koulun terkkarille puhumista ja nyt olen jo lopettanut frendeilleni kertomisen millo oksennan... Eikä niitä enää ees kiinnosta! Ne ei enää kysy vaan kai luulee et oon päässy yli tai jotaa...:/
Eikö teistä ole outoa kirjottaa mulle kun olen näin paljo nuorempi... Mun on vaa ite helpompi puhuu tääl teille keil on sama ongelma... En nimittäin tunne ketään muuta kellä olis tai ois ollu bulimia ja niil kel ei oo ollu nii ne ei ymmärrä...:/ Ootte varmaa huoman...
Kun oksennan jätän vatsan týhjäksi koska sen oksentamisen jälkee ei kauheesti te mieli syödä... Sitten taas jossaa vaihees syön ja ruuan jälkee juoksen suoraa oksentaa...
Onko teille kenellekään muute ilmestyn mitää verenpurkaumia??? Huomasin vaan yks pävä että mulla on vasemman silmän ala luomen alla piilossa vierekkäin kaksi pahaa verenpurkaumaa... Liittyykö se bulimiiaan?? Olen kertonu niistä vanhemmilleni ja faija sanoo et ne menee ohi ja häviää mut mutsi haluis käyä näyttääs niit lääkärille... Mitä mieltä ootte pitäskö mun kertoo verenpurkaumista koulun terkkarille??
Ehkä just ku oot vielä niin nuori, ni pistää mietteliääks oman ongelmankin. Mulla nää syömishäiriöt on tullu vast aikuisikään tultaes. Puhuminen helpottaa, kaikki ei vaan ymmärrä tilannetta ja alkaa liikaa kontrolloida ja puhua syömisestä. Ehkä se syöminen ja oksentaminen täs ei oo se suurin ongelma, (tai on) mut pikemminkin se mikä sen tilan sulle aiheuttaa ja miten siitä vois päästä eroon. Mä toivon et saat apuu, sä et oo yksin ton ongelman kans, etkä varmasti oo ainoo 12-vuotias joka kärsii syömishäiriöstä.
Niistä verenpurkaumista... kyl ne yleensä muutamas päiväs häviää, ainakin mulla. Se on vaan inhottavaa ku niit joutuu peitellä jo ihan itsensäkin takii.
Päivä kerrallaan!
Oon kyl itekki huoman et puhuminen auttaa, mut vaa sillo ku joku kuuntelee...:/ Eikä sillo oikee tee kauheest miel puhuu ku toinen selittää päälle tai alkaa heti puhuu pmist asioistaa tai sit vaa koko ajan puuhaa jotaa ihan muuta. Tälläst mun frendit tekee nykyää, ei niit kiinnostaa kuinka sairas mä oon...:/ Sen takii ei niille oo enää kiva puhuu... Onhan niitä ihmisii jotka on koulutettu kuuntelee ihmisii mutku ne on sit taas iha tuntemattomii ehkä se on joittenki mielest vaa hyvä mut mä tykkäisin puhuu mieluummin ihmiselle jonka itekki ees joten kuten tunnen tai sil ois samoi ongelmii ku mulkii...
Mä ooon käyny päässäni läpi eri vaihto ehtoja... Ja oon tullu siihe tuloksee et jos en jossaa vaihees uskalla kertoo jollee nii kuolen....:/ Koska oon luken jostaa et ku tarpeeks kauan oksentaa nii mahahappo alkaa pikkuhiljaa polttaa reikää ruokatorvee... Ja sitku siin on reikä nii kuolee...:/ Eli bulimia on vähä sama ku tupakka, viina tai huumeet: hiljanen ja hidas mut varma kuolema...
Tiedätkö sinä kuinka hankalaa sun kavereiden on käsitellä tätä asiaa?, tiedätkö kuinka hankalaa niille on kun ne ei ymmärrä, kun ne ei osaa auttaa,eikä ne ei tiedä mitä tekesivät...?
Bulimia on henkinen sairaus, ja jos liikaa kasaat kavereittes päälle tätä asiaa, voi olla et ne ei oo tarpeeksi vahvoja kantakseen näin raskasta asiaa... ja onhan se ehkä vähän liian paljon vaadittu nuorilta ihmisiltä... varsinkin jos niitten omatkaan asiat ei ole täysin kunnossa...
Älä suutu, mut joskus pitää ottaa monia asioita huomioon... Ja kyllä ammattiauttajia on, he ovat sinua varten
Hyvä huomio!! Nyt nolottaa kun ei oo aatellu muuta ku itteesä...:( Tuntuu pahalta frendien puolesta...
Eli mikä on pointtis?? Et pitäs jättää kertomatta frendeille, sen oon tehnykkii... Mut nyt just eilen viimeks ne oli alkan tivaa mult et etkai oo muute taas oksentan ku et oo puhun siint mitää...?? Mumisin vaan jotaa sekavaa vastaukseks ja vaihoin puheen aihetta...
Mutta kun en ole omasta mielestäni siirtänyt taakkaa kavereideni päälle... Oon vaa puhun hyvin vähä enkä muutenkaa tykkää kauheest puhuu omist asioistani...:/ Mut mun on välil pakko puhuu, ja sillo ki puhun nii vähä et vaa vähä oma taakka on pikkusen kevyempi... Tai sit välil tuun nettii vuodattaa... Mutta nyt kyllä oikeesti nolottaa... Kun ei ota kavereita huomioon...:( Mut mitäs sit ku ne alkaa kyselee et oonko oksentan vai en, nii mitä vastaan pitäskö vaa äkkii vaihtaa puheenaihetta vai kertoo niille kaikki? Tuntuu pahalta koko aika valehella niille...
Niin siis on musta hyvä et kertoo kavereille, mut et saa olettaa että se olisi jotenkin niiden vastuulla, että sinä paranisit, kaikki on susta kiinni, koska loppupelissä se on sinä joka päätät haetko apua vai et ja haluatko parantua vai et.
En oleta, että kaverini olisivat mitää ihmeen poppamiehiä, jotka minut parantaisivat... En todellakaan!! Se on itestäni kiinni...
Mutta olet varmasti itsekin huomannut, että avun hakeminen on iso kynnys... Enkä vielä ainakaan pysty sitä ylittämään... Olin yrittännyt olla ahmimatta enkä silloin olisi mennyt oksentamaan... Olin onnistunut siis etten enää oksentanut niin usein, mutta sitten taas sorruin... En tiedä mitä pelkään...
Joo, ihan kuin itse olisin kirjoittanut tuon...tosin mä olen sairastanut anoreksiavuoteni jälkeen 8 vuotta bulimiaa!!
Olen jo 26 vuotias. Minkä ikäinen mahdat olla?
Olisi kiva vaikka kirjoitella enemmänkin.
No mutta ei nyt tämän enempää.
Siunausta kaikille tovereille!!!
Mä oon 21
Aivan tasan tarkkaan kuin mä!Kaverit,parhaimmatkaan,eivät tiedä että olen ollut sairas jo 10 vuotta!Mua luonnehditaan iloiseksi,sosiaaliseksi ja empaattiseksi.Yksin ollessani itken itseni uneen ja toivon,etten heräisikään.Päivät kuluu välillä kuin horroksessa;lukuisia kauppareissuja,kiloittain karkkeja,suklaata,pitsaa...Ja osa menee suuhun jo kotimatkalla.Töissä napsin salaa karkkia ja oksentelen pitkin päivää millon missäkin.
Ihmettelen tosissani miten olen yhä hengissä!Kerran on kaliumarvot ollut niin alhaalla,että jouduin sairaalaan tiputukseen,mutta muuten yhä vaan henki pihisee...
Hei... mä oon tehny päätöksen et nyt loppu ja se on pitänyt! Yli viikko takana ja en luovuta enää ikinä!
Hienoa kuulla jonkun olevan kovasti tosissaan lopettamisen suhteen, mut älähän vajoa takaisin pönttöön jos repsahdatkin! mä oon nyt yli vuoden oksenanu tosi harvoin, mut en oo silti päässy kokonaan yli. yritän vaan aatella aina, ettei se maailma kaadu jos joskus epäonnistun, ja yritäm aina olla pidempään oksentamatta. Tsemppiä!