Jos olet isekin varattu ja ihastunut tai hullantunut jo varattuun hekilöön, mitä teet?
Oletko niin jalo ihminen ja moraalisi kunnossa, että jätät asian tähän, vaikka itse tietenkin tunnetasolla ja muutenkin kärsit (jopa riudut)?
Vai teet kaikkesi saadaksesi Hänet edes 'lainaksi' sillä riskillä, että molempien puolisot ja jopa te itse loppupeleissä tulette kärsimään, jos ja kun jokus kaikki tulee paljastumaan?
Siinäpä visainen sunnuntai-pähkinä.
Elämä on! Niin pirun vaikeaa välillä.
Oletko niin jalo ihminen ja moraalisi kunnossa, että jätät asian tähän, vaikka itse tietenkin tunnetasolla ja muutenkin kärsit (jopa riudut)?
Vai teet kaikkesi saadaksesi Hänet edes 'lainaksi' sillä riskillä, että molempien puolisot ja jopa te itse loppupeleissä tulette kärsimään, jos ja kun jokus kaikki tulee paljastumaan?
Siinäpä visainen sunnuntai-pähkinä.
Elämä on! Niin pirun vaikeaa välillä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
elikkäs tilanteessa.Tietysti tuo ensimmäinen vaihtoehto olisi se ainut oikea, mutta kun ihminen niin harvoin on epäitsekäs. Ja uskollisuus näyttää valittavasti olevan katoava luonnonvara. Itse kuitenkin pyrin unohtamaan tunteeni tätä varattua kohtaan, vaikka se onkin todella vaikeaa. Muuta en kuitenkaan voi.
En oo varma haluatko kuulla tätä, mutta kerronpa oman tarinani.
Ihastuin työkaveriini joskus viime keväänä. Tämä oli se ilmeisen normaali tarina että en uskaltanut mennä sanomaan tai edes puhumaan hänen kanssaan. Pelkäsin koko tapaamistilannetta. Toisin sanoen hän ei ollut tietoinen tästä ollenkaan. Samaan aikaan oma vuosia kestänyt suhteeni natisi normaaliin tapaan liitoksissaan. Päätimme avopuolisoni kanssa jo paljon ennen tätä ihastumistani muuttaa toiselle paikkakunnalle - useastakin eri syystä. Alkoi kesälomat ja kuvitelin että tunteeni olisivat jotenkin laantuneet ennen syksyä. Mutta voi luoja kun näin hänet lomien jälkeen uudellen - luulin kuolevani. Seuraavat viikot olivatkin melkoista tunteiden taistoa, josta en voinut luonnollisesti puhua kenellekkään. Enkä ole voinut puhua suoraan vieläkään. Ihmettelin vain että mikä tämä tunne on? En ollut eläessäni tuntenut mitään sellaista koskaan mitään kohtaan - en etenkään silloisen avopuolisoni kanssa. Samaan aikaan tiesin että tämä ihastumiseni kohde on tavoittamattomissa minulta. Pyysin häntä (melko tökerösti) treffeille ja lopputuloksen arvaattekin.
Joka tapauksessa olin jo siihen mennessä tajunnut seurustelevani TÄYSIN väärän ihmisen kanssa. En rakastanut häntä eikä meillä tulisi koskaan olemaan onnellista tulevaisuutta. Olin vain jämähtänyt vähän liian kilttinä ihmisenä epäsopivaan suhteeseen, koska se ikäänkuin kuului asiaan. Pidän hänestä todella paljon, mutta vain kaverina. Kuulostaa tosi paskamaiselta ja itserakkaalta, mutta minun mielestäni oli parempi erota viimeistään nyt. Toinen vaihtoehto olisi ollut varmaan se että eroamme 50 vuotiaina. Pidän itseäni nyt sinkkuna, vaikkakin ihan kaikki ei ole vielä selvinnyt tästä vanhasta suhteesta. Itse asiassa elämäni ei ole varmaan koskaan ollut pahemmin sekaisin kuin nyt.
Olen edelleen aivan ihastukseni pauloissa. Muutostani johtuen emme enää näe, joten se helpottaa vähän tilannetta.
Eli mitä teen jos olen johonkin ihastuntut? En tiedä mitä teenseuraavan kerran, mutta toivon että mahdollinen silloinen suhteeni on sen verran tukevampi että voin ohittaa asian ja että tunnen itseäni sen verran paremmin silloin että en edes joudu vastaavaan tilanteeseen uudelleen.
mutta jos valitsee ekan vaihtoehdon, jää ikuisesti kaivelemaan se että mitä jos olisin.....mitä olisi voinut tulla. Ja kenties sitten ryytyy loppuelämänsä huonossa suhteessa.
Vaikeita valintoja.
on ok. Jää ikuinen JOS ja JOS, mitä kenties olisi tapahtunutja sitten ryytyy hunossa (ei tyydyttävässä) parisuhteessa. Vaikka ei titenkään ole takeita uudenkaan onnistumisesta.
Vaikeita valintoja.
antautua tunteiden vietäväksi ja katsoa mitä tuleman pitää. Kerran elämässään kokea hullu ja elämää suurempi rakkaus, tapahtuipa sen jälkeen mitä tahansa. Siis silkkaa himoa ja tummaa tunnetta, kaiken järjenvievää rakkauden paloa!
Aaaahhhh!
ja nyt olis ratkaisun hetket käsillä mutta en kertakaikkiaan tiedä mitä tehdä.. ei vanha suhteeni mikään huono ole mutta en pysty antamaan itsestäni tarpeeksi kun koko ajan sellainen kaiherrus mielessä että haluanko tätä nyt varmasti loppuelämäni vai otanko jalat alle ja kokeilen miten elämä kantaa..
Elämä on tosiaan vaikeaa välillä.En tiedä uskaltaisinko tehdä "mitään",toisaalta olisi ihana kokeilla,kuinka pitkälle on valmis menemään,jos tunteiden mukaan elää.Itse olen ehdottomasti pettämistä vastaan,luottamus toista kohtaan on kaiken A ja O.Mutta,kävipä vaan kerran kesällä,että ihastuin toiseen.Mitään en ole hänen kanssa tehnyt,paitsi jutellut.Koska emme tapaa usein,luulen,että kaikki palautuu entiselleen pikkuhiljaa.Oman miehen kanssa kaikki on kohdallaan,mutta tämä toinen on välillä mielessä.
suurin osa jää vanhaan suhteeseen..
Pettämistä en tue, eli en rupea kenenkää toisen omaa havittelemaan itselleni, vaikka se ottais kuinka koville tahansa..
luulenpa että hullaantuneena haluaisin kokea tulisiko tästä ihastuksesta mitään. Olisin valmis vaikka salasuhteeseen saadakseni hänet vaikka hetkeksi ja ainakin itse kokea hellyyttä ja niin edelleen...
Olen välittänyt hänestä jo niin pitkään, että välillä melkein tuntuu että sekoan, kun en häntä saa.
Oma suhde on peestä, ollut jo ennen tätä tunnetta, enpä kai muuten näin tuntisikaan. Harmi vaan kun ei ero tällä hetkellä käytännön syistä järjesty. Ja tämä on ihan oikeasti tosiasia, erosta on keskusteltu useaan otteeseen ja olen kertonut, mitkä ovat omat tunteeni (ihastusta lukuunottamatta)
Tekosyitä... eron saat, jos sitä todella haluat.
Mutta entä jos yrittäisitkin unohtaa ihastuksesi ja satsaisit suhteeseesi, luultavasti huomaat, mikä aarre se oma miehesi oikeasti onkaan.
Nimim. kokemusta on
mutta ei ole tekosyitä. joillain on katsos elämä sellaista että asiat ei ole missään määrin yksinkertaistettavissa.
Siis jättäisin asian siihen.