Tarvitsenko hoitoa?

Olen ihan tosissani otsikon suhteen. En oikein koskaan ole osannut sanoa, olenko oikeasti masentunut vai vaan luonteeltani peruspessimisti. Onko elämäni varrella jaksoja, joita en ole käsitellyt kunnolla ja jotka sitä käsittelyä tarvitsisi esimerkiksi terapian avulla? Osaan sanoa vain sen, että olen pitänyt itseäni onnettomana jo seitsemän vuotta.

Minua ei ylipäänsä kiinnosta intohimoisesti mikään elämässä. En ole löytänyt itselleni kunnon ammattia tai opiskellut oikeaa alaa, koska mikään ei kiinnosta tarpeeksi. Teen "duunarityötä", jotta saan vuokran yms. maksettua, mutta muuten työ tekee minut vain onnettomammaksi kuin mitä jo valmiiksi olisin.

Itkeskelen noin kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin, kun työviikko on taas alkamassa. Elämä tuntuu tyhjältä ja päämäärättömältä. Mitkään harrastuksetkaan ei piristä mieltäni. Harrastukseni ovat lähinna ajan kuluttamista varten, mutta mieli ei niistä piristy erityisemmin (lukeminen, telkku, netti, kävelyt).

Pahinta kaikista on se, että olen lähes kolmikymppisenä yksineläjä. Puolisoa en ole kyennyt löytämään menetettyäni elämäni rakkauden (?) toiselle naiselle seitsemisen vuotta sitte. Näen ko. tyypistä vieläkin "takaisin paluu" -unia.

Pohjimmiltani pidän tätä menetettyä rakkautta suurinpana syypäänä huonoon olooni. Koen että minulle ei ole olemassa toista miestä ja nämä seitsemän vuotta ovat asian jo todistaneet. Kukaan sen jälkeen ei ole edes kiinnostanut. Minusta tuntuu, että rakastan miestä aina eikä se asia voi muuttua. Minulla on elämässäni muita tärkeitä ihmisiä, lähinnä sukulaisia, mutta elämä ilman romanttista rakkautta tuntuu turhalta.

En näe pakoreittiä olotilastani. Onko tyytyminen puolittaiseen elämään vai voiko puhua masennuksesta, johon on hoitoa saatavilla?
2280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kysyt tarvitsetko hoitoa. Mielestäni hoitoa, apua, neuvoja voi lähteä ja kannattaa lähteä hakemaan jos vähänkään uskoo niitä tarvitsevansa ja jos vähänkään uskoo niistä voivansa hyötyä.

Siinä elämäsi Rakkaudessa (?) olet roikkunut jo tarpeeksi kauan. Itsekin kyseenalaistit hänen ainutlaatuisuutensa. En usko että hän sinulle olisi sopiva edes ollut. Ajattele sinäkin niin ja heitä koko tyyppi romukoppaan. Älä anna hänen pilata elämääsi.

Sinulla on koko liuta hyviä harrastuksia, mutta mielestäni ne eivät ole tarpeeksi piristäviä, seurallisia sinun tilanteeseesi. Tarvitsisit lisäksi sellaisen harrastuksen, missä tapaisit erilaisia ihmisiä, miehiä ja naisia. Se toisi vastapainoa muuhun elämääsi.

Miettisit tosissasi mitä haluaisit tehdä nykyisen työsi sijaan. Opiskelut, paikkakunnan vaihto??
En itsekään ole koskaan "tiennyt" mitä tarkalleen haluan niin että ymmärrän jos sinulla on vaikeuksia tietää.

Harmi, kun sinulla on sunnuntait itkupäiviä. Tänään olet varmaan itkenyt kaksinverroin kun ilmakin on ollut aika surkea. Eiks niin että tämä sunnuntai oli viimeinen itkupäivä?(Toisaalta eihän itkemisessä ole mitään pahaa...)
Aloita uusi elämä, hae keskusteluapua, aloita uusi harrastus, mieti erilaista työtä jos se on tarpeen....
Olet vielä nuori. Perheen ehdit perustaa vielä moneen kertaan (en tarkoita avioeroja :)), ehdit aivan hyvin löytää sen ihanan elämänkumppanin itsellesi, kunhan irrotat entisestä. Liikuttele vähän elämäsi palikoita niin huomaat että kaikki tuntuu mukavammalta.

Äänestä

Tyhjyyden tunne, tunne että olet umpikujassa ja että mikään ei kiinnosta ja virkistä sinua,itkuisuus, sekä se että olet jo noinkin kauan tuntenut itsesi "onnettomaksi" ovat kyllä aivan selkeitä masennuksen oireita. Itse vaikean masennuksen kokeneena ja siitä toipuneena tunnistan kyllä masennuksen oireet. Mene vaikka paikkakuntasi terveyskeskukseen ja sano suoraan, että sinulla on paha olo. Kerro tyhjyyden tunteesta ja siitä että että mikään ei tuota sinulle iloa ja että itkeskelet; he kyllä osaavat auttaa. Rohkeasti vain lekurin pakeille - siitä se lähtee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onneton kirjoitti:

Olen ihan tosissani otsikon suhteen. En oikein koskaan ole osannut sanoa, olenko oikeasti masentunut vai vaan luonteeltani peruspessimisti. Onko elämäni varrella jaksoja, joita en ole käsitellyt kunnolla ja jotka sitä käsittelyä tarvitsisi esimerkiksi terapian avulla? Osaan sanoa vain sen, että olen pitänyt itseäni onnettomana jo seitsemän vuotta.

Minua ei ylipäänsä kiinnosta intohimoisesti mikään elämässä. En ole löytänyt itselleni kunnon ammattia tai opiskellut oikeaa alaa, koska mikään ei kiinnosta tarpeeksi. Teen "duunarityötä", jotta saan vuokran yms. maksettua, mutta muuten työ tekee minut vain onnettomammaksi kuin mitä jo valmiiksi olisin.

Itkeskelen noin kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin, kun työviikko on taas alkamassa. Elämä tuntuu tyhjältä ja päämäärättömältä. Mitkään harrastuksetkaan ei piristä mieltäni. Harrastukseni ovat lähinna ajan kuluttamista varten, mutta mieli ei niistä piristy erityisemmin (lukeminen, telkku, netti, kävelyt).

Pahinta kaikista on se, että olen lähes kolmikymppisenä yksineläjä. Puolisoa en ole kyennyt löytämään menetettyäni elämäni rakkauden (?) toiselle naiselle seitsemisen vuotta sitte. Näen ko. tyypistä vieläkin "takaisin paluu" -unia.

Pohjimmiltani pidän tätä menetettyä rakkautta suurinpana syypäänä huonoon olooni. Koen että minulle ei ole olemassa toista miestä ja nämä seitsemän vuotta ovat asian jo todistaneet. Kukaan sen jälkeen ei ole edes kiinnostanut. Minusta tuntuu, että rakastan miestä aina eikä se asia voi muuttua. Minulla on elämässäni muita tärkeitä ihmisiä, lähinnä sukulaisia, mutta elämä ilman romanttista rakkautta tuntuu turhalta.

En näe pakoreittiä olotilastani. Onko tyytyminen puolittaiseen elämään vai voiko puhua masennuksesta, johon on hoitoa saatavilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu