Elämäni tökkii. Olen 25-vuotias, korkeasti koulutettu, määräaikaisessa työsuhteessa, avomies ja koira ja kaikki päälle päin hyvin. Mutta elämä tökkii.
Koen, että opiskeluaikanani olin vastuussa vain itsestäni. Nyt harteilleni on sysätty niin paljon työtehtäviä, etten enää kestä. En osaa toimia paineen alla ja tunnen epäonnistuvani koko ajan. En ole tarpeeksi huolellinen, tiedän sen itsekin.
Olen pettänyt avomiestäni kaksi vuotta sitten. Hänelle ei tapauksesta ilmeisestikään ole jäänyt traumoja, mutta minä en saa tapahtunutta mielestäni. Koen, että petin itseäni enemmän kuin miestäni. En voi koskaan antaa itselleni anteeksi tuota tapahtumaa.
Kavereita minulla on useita. En ole koskaan ollut erityisen läheinen kenellekään, enkä ole täysin avautunut kenellekään. Olen ajatellut, että vaikka mokaisin kaikessa muussa, yritän olla lojaali edes ystävilleni. Nyt läheisin ystäväni on suuttunut minulle, koska olen asettanut toisen ystäväni hänen edelleen.
Elämäni tuntuu kaatuvan päälle. Ainoa, johon voin täysin luottaa ja uskoa, on avomieheni. Kuitenkin tuntuu, että hänkään ei enää jaksa lohduttaa minua, vaan alkaa olla täynnä valitustani. En halua olla valittava paska, mutta masennus alkaa saada minusta yliotteen, enkä enää kontrolloi itseäni. Perheeni kanssa en ole koskaan ollut läheinen, joten he eivät ole huomanneet mitään muutosta. Työkaverit ja avomies ovat. Avomies sanoo, että minulla on syömishäiriö. Ok, ahmin kyllä usein makeaa, mutta en koe sitä häiriöksi.
Apua, auttakaa!
Koen, että opiskeluaikanani olin vastuussa vain itsestäni. Nyt harteilleni on sysätty niin paljon työtehtäviä, etten enää kestä. En osaa toimia paineen alla ja tunnen epäonnistuvani koko ajan. En ole tarpeeksi huolellinen, tiedän sen itsekin.
Olen pettänyt avomiestäni kaksi vuotta sitten. Hänelle ei tapauksesta ilmeisestikään ole jäänyt traumoja, mutta minä en saa tapahtunutta mielestäni. Koen, että petin itseäni enemmän kuin miestäni. En voi koskaan antaa itselleni anteeksi tuota tapahtumaa.
Kavereita minulla on useita. En ole koskaan ollut erityisen läheinen kenellekään, enkä ole täysin avautunut kenellekään. Olen ajatellut, että vaikka mokaisin kaikessa muussa, yritän olla lojaali edes ystävilleni. Nyt läheisin ystäväni on suuttunut minulle, koska olen asettanut toisen ystäväni hänen edelleen.
Elämäni tuntuu kaatuvan päälle. Ainoa, johon voin täysin luottaa ja uskoa, on avomieheni. Kuitenkin tuntuu, että hänkään ei enää jaksa lohduttaa minua, vaan alkaa olla täynnä valitustani. En halua olla valittava paska, mutta masennus alkaa saada minusta yliotteen, enkä enää kontrolloi itseäni. Perheeni kanssa en ole koskaan ollut läheinen, joten he eivät ole huomanneet mitään muutosta. Työkaverit ja avomies ovat. Avomies sanoo, että minulla on syömishäiriö. Ok, ahmin kyllä usein makeaa, mutta en koe sitä häiriöksi.
Apua, auttakaa!
Vastaukset 1
Vanhimmat
En oikeen osaa sanoa sinulle mitään... Moni asia elämässäsi on hyvin, on hyvä koulutus, hyvä avomies, ystäviä, työpaikka jne. Silti jokin ei ole hyvin.
Oletko pitkän opiskeluputken jälkeen väsähtänyt? Vaaditko itseltäsi liikaa? Oletko oma itsesi vai vedätkö roolia, joka rasittaa sinua? Suoritatko elämääsi?
Olisiko sinun tässä vaiheessa elämääsi syytä tutustua paremmin itseesi, löysättävä hieman ja mietittävä mihin suuntaan haluaisit elämässäsi suunnistaa? Pitäisikö sinun opetellla olemaan hivenen avoimemmin oma itsesi ilman mitään roolia, kuorta suojanasi? Tiedätkö mitä elämältäsi haluaisit?
Mieti miksi et ole perheesi kanssa ollut koskaan läheinen. Jokin selvästi häiritsee sinun elämääsi ja olet ikäänkuin hieman eksyksissä. Levähdä vähäsen. Anna itsellesi aikaa itsesi tutkiskeluun, asioiden selvittelyyn, elämä alkaa sen jälkeen taas sujumaan.
Näitä kysymyksiä tuli mieleeni kertomasi perusteella.