Nuori hyvännäköinen mies jahtaa

Mitenhän tavallista on, että nuoret miehet haaveilevat jopa 10.v vanhemmasta naisesta? Voisko joku aiheesta innostunut tai tietävä kertoa enemmän tästä aiheesta?
Millaisia nämä jutut on? Seksiä tietysti, mutta mitä muuta mies haluaa?

Olen tosi nätti, hoikka seksikäs ja itseäni huomattavasti nuoremman näköinen.
62195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen seurustellut elämäni aikana itseäni 7 vuotta nuorempien ja 6 vuotta vanhempien kanssa. Siinäpä sitä haarukkaa. Ihmiset kypsyvät eri aikaan. Yleisesti ottaen varttuneempien naisten kanssa on helpompaa keskustella kaiken mailman juttujen lisäksi myös hieman henkevämmin elämän menosta. Elämänkokemus puhuu varttuneemmilla naisilla enemmän, kuin nuorikoilla.

Itse en kyllä ihan kymmentä vuotta ikäeroksi ottaisi. Siinä alkaa jo olla erilaisia realiteetteja mitä kumpikin hakee elämältänsä. Näin siis omasta näkökulmastani, joku toinen ei varmaan välitä vaikka olisi 20v ikäeroa..

Äänestä

Erittäin tavallinen tilanne.

Monesti itseään vanhempien naisten kanssa on helppo keskustella asioista, heillä on usein mielenkiintoisia näkökulmia.

Mies voi tuntea itsensä arvostetummaksi, kun hän on vanhemman naisen seurassa ( ikä tietyissä rajoissa, todellakin ).

Kerroit olevasi todella nätti nainen, osaako jahtaava miehesi katsoa pintaa syvemmälle ?
Sinua 20v vanhempi, fiksu mies näkisi 15 minuutissa muitakin hienoja asioita, kuin ulkonäkösi. Tottakai voi nuorempikin nähdä niitä, jos niitä on näkyäkseen.

Tässä sinun tapauksessasi voisin veikata, että kaveria kiinnostaa vain ulkonäkösi. Entäs jos olisin ns. rumempi nainen ? Aivan, tiedät itsekkin.

Äänestä
  • Jep, nätti olen ja fiksu.

    Niin Ulkonäkö ja varmasti ajatus seksistä kanssani ovat asioita miksi mies on kiinnostunut minusta. Tämä on fakta. Aivan varmasti hänenlaisensa komea mies saisi omasta ikäluokastaan kenet tahansa haluaa.

    Miten sinä muuten kiinnostut naisista? Jos on kaksi yhtä kaunista ja fiksua naista niin valitsetko itsellesi itseäsi pari vuotta nuoremman vai vanhemman naisen?

    Äänestä

rakkautta, en tiedä miksi haluan ehkä olen kyllästynyt "teineihin",kun niissä ei ole niin tunteita ja heti menevät asiaan ilman "lämmittelyjä",vastaa kiitos: [email protected]
ja kerro kiinnostuksesta ja muusta 22v.miehel ;)

Äänestä
  • Kiitos sinulle vastauksestasi, mikä muuten oli tosi yllättävä. Hyvässä mielessä siis.

    Todella positiivista lukea, että nuori mies ajattelee tuota tunne puolta ja lämmittelyä.
    Olin itse teininä varmaan aivan samanlainen kiirehtijä. Vieläkin saatan olla, mutta ehkä kommentistasi voisin oppia jotain.

    En sinänsä ole kiinnostunut sinun ikäisistäsi, mutta tähän aina törmää kun ikäisesi alkaa lähestyä.

    Ennen muuten luulin, että 8 v nuoremmat roikkuvat minun perässäni, koska luulevat minun olevan suurin piirten saman ikäinen (olen siis tosi nuoren näköinen, mutta ikäiseni oloinen). Voihan se olla, että nuorempi kiinnostuu ennen kaikkea koko yhdistelmästä eli siis nuorekkaasta ulkonäköstä ja kypsästä iästä.

    Äänestä

  • kaunis N1971 kirjoitti:

    Kiitos sinulle vastauksestasi, mikä muuten oli tosi yllättävä. Hyvässä mielessä siis.

    Todella positiivista lukea, että nuori mies ajattelee tuota tunne puolta ja lämmittelyä.
    Olin itse teininä varmaan aivan samanlainen kiirehtijä. Vieläkin saatan olla, mutta ehkä kommentistasi voisin oppia jotain.

    En sinänsä ole kiinnostunut sinun ikäisistäsi, mutta tähän aina törmää kun ikäisesi alkaa lähestyä.

    Ennen muuten luulin, että 8 v nuoremmat roikkuvat minun perässäni, koska luulevat minun olevan suurin piirten saman ikäinen (olen siis tosi nuoren näköinen, mutta ikäiseni oloinen). Voihan se olla, että nuorempi kiinnostuu ennen kaikkea koko yhdistelmästä eli siis nuorekkaasta ulkonäköstä ja kypsästä iästä.

    Naiset on kauneimmillaan siinä 16-18 vuoden iässä joten ei nää pojut oikeesti susta oo kiinnostuneita, kunhan vedättää sua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaunis N1971 kirjoitti:

Mitenhän tavallista on, että nuoret miehet haaveilevat jopa 10.v vanhemmasta naisesta? Voisko joku aiheesta innostunut tai tietävä kertoa enemmän tästä aiheesta?
Millaisia nämä jutut on? Seksiä tietysti, mutta mitä muuta mies haluaa?

Olen tosi nätti, hoikka seksikäs ja itseäni huomattavasti nuoremman näköinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu