Ikäero

Olen ihastunut ja se on molemminpuoleista. Ongelmana on kuitenkin vain meidän ikäero joka on yli 16v.Mies on vanhempi. Itseäni se ei haittaa ja me molemmat haluaisimme suhteelta samaa eli ei ainoastaan seksisuhdetta. Kannattaako edes yrittää?
111368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

-sii!

Äänestä

Olen se vanhempi mies. Minulla ja kumppanillani oli lähes 9 vuotta kestänyt suhde. Ikäeromme oli yli 20 vuotta, joten taidamme voittaa teidät. Ikäero ei koko aikana vaikuttanut meihin eli emme kokeneet sillä olevan mitään merkitystä. Eikä sillä ole, jos molemmat ovat henkisesti kypsiä ihmisiä. Ympäristössä vähän ihmettelivät, mutta ajan mukaan tottuivat. Paras tapa suhtautua ympäristön reaktioihin on olla piittamatta niistä.

Tutkimusten mukaan parhaiten kestävät avioliitot, joissa kumppaneiden kesken on vähintään 10 vuoden ikäero. Nämä lienevät silloin testattuja aitoja tapauksia.

Avioerothan tulevat yleensä silloin, kun pariskunta on n. 35-47 vuotias ja lapsia on pari kappaletta. Mies lähtee hakemaan uutta. Uskoisin, että tällaista kohdallanne ei tule.

Äänestä
  • mitä sinä tältä palstalta nyt haet?

    Tilastojen mukaan sen avioeron hakee yleensä nainen, mistähän se johtunee?

    Äänestä

  • kerropas kirjoitti:

    mitä sinä tältä palstalta nyt haet?

    Tilastojen mukaan sen avioeron hakee yleensä nainen, mistähän se johtunee?

    Mistäköhän syystä nainen hakee avioeron? Kerropa se.

    Äänestä

  • Särmätyräkki kirjoitti:

    Mistäköhän syystä nainen hakee avioeron? Kerropa se.

    plösöt äijät muuten ymmärrä häippästä
    niiden nuorten naisten hyysättäviksi.

    Äänestä

  • kerropas kirjoitti:

    mitä sinä tältä palstalta nyt haet?

    Tilastojen mukaan sen avioeron hakee yleensä nainen, mistähän se johtunee?

    Mitä mieltä olette yleensä pariskuntien ikäerosta?
    Onko iso ikäero vastenmielistä? Onko se hienoa? Vai onko ikäerolla merkitystä? Montako vuotta välissä on hyväksyttävää?

    Vai onko rakkaus tärkeintä?

    Äänestä

  • Särmätyräkki kirjoitti:

    Mitä mieltä olette yleensä pariskuntien ikäerosta?
    Onko iso ikäero vastenmielistä? Onko se hienoa? Vai onko ikäerolla merkitystä? Montako vuotta välissä on hyväksyttävää?

    Vai onko rakkaus tärkeintä?

    Aloittelemme tässä yhteistä taivalta, ikäeroa meillä on 11 vuotta, mies on vanhempi. Miestä tulevaisuudessa on huolestuttanut ainoastaan se, milloinhan tulee se päivä kun minä huomaan olevani vanhan ukon kanssa yhdessä. Miksi murehtia sellaista kuitenkaan nyt, elää vain tätä hetkeä ja nauttii elämästä ja toisistaan. Ikäero meillä on tässä viimeaikoina näkynyt lähinnä miehen suurenmoisena henkisenä kypsyytenä ja kärsivällisyytenä, mihin en kyllä itse olisi "kyseisessä" tilanteessa yksin kyennyt. No se ei varmaan ole ihan tuosta iästäkään kiinni, vaan temperamentista ja luonteesta.Mutta ei tämä ikäero ainakaan huononna suhdetta, päinvastoin.Onko ikäero hienoa? Millähän tavalla, nuorempi nainen vanhempi mies jaa, no voi se miehille ollakkin.En usko että tässä meidän tapauksessa taustalla moista on. Yksinkertaisesti minä olen rakastunut ihmiseen, ihanaan mieheen, ikä on numeroita tässä tilanteessa.

    Jos olettaisimme että nainen on se nuorempi.Niin mitä sanotte siitä jos tämä nainen on esim.16 ja mies 26? Tai entäpä jos tämä nuori nainen olisikin vielä yläasteiässä?

    Äänestä

  • Jahas joku kirjoitti:

    Aloittelemme tässä yhteistä taivalta, ikäeroa meillä on 11 vuotta, mies on vanhempi. Miestä tulevaisuudessa on huolestuttanut ainoastaan se, milloinhan tulee se päivä kun minä huomaan olevani vanhan ukon kanssa yhdessä. Miksi murehtia sellaista kuitenkaan nyt, elää vain tätä hetkeä ja nauttii elämästä ja toisistaan. Ikäero meillä on tässä viimeaikoina näkynyt lähinnä miehen suurenmoisena henkisenä kypsyytenä ja kärsivällisyytenä, mihin en kyllä itse olisi "kyseisessä" tilanteessa yksin kyennyt. No se ei varmaan ole ihan tuosta iästäkään kiinni, vaan temperamentista ja luonteesta.Mutta ei tämä ikäero ainakaan huononna suhdetta, päinvastoin.Onko ikäero hienoa? Millähän tavalla, nuorempi nainen vanhempi mies jaa, no voi se miehille ollakkin.En usko että tässä meidän tapauksessa taustalla moista on. Yksinkertaisesti minä olen rakastunut ihmiseen, ihanaan mieheen, ikä on numeroita tässä tilanteessa.

    Mielenkiintoista tuo henkinen kypsyys. Joku on sanonut, että miehet ovat naisia jäljessä siinä lajissa vähintään 10 vuotta. Lisäksi monilla miehillä on tämä naisten keräilyvaihe alta 35-vuotiaana (vankka oletus). Yksitoista vuotta ei ole mikään ikäero. Kun olet 90-vuotias, on miehesi vasta 101.

    Kun omaa elämäänsäkin seurailee, niin kyllä sitä suhteita keräiltiin nuorempana. Sydänsurujakin tuli typeryyttään aiheutettua, kakara kun oli. Jo pitempään on ollut se olotila, että voi keskittyä yhteen naiseen ja elää hänen kanssaan laatuaikaa. Ainakin minulle on kirkastunut, että ei se määrä vaan laatu. Hyvä yksi ihmissuhde riittää koko elämän. Muita kokemuksia ei tarvitsisi, mutta kun sitä ei usko ennenkuin on kokenut.

    Minäkään en ole enää mikään aivan nuorityttö siis noissa numerovuosissa ;),kyllä elämänkokemusta on jo karttunut.Mutta sitä tuossa yhdessä rakkaani kanssa mietittiin, että jotenkin meistä molemmista tuntuu tämä suhde niin tuoreelta ja raikkaalta, että tuntuu kuin oisi nuorentunut vuosia. Olemme nyt irrallaan kaikista ikään liittyvistä "ole sellainen ja tällainen" sapluunoista, vain miehenä ja naisena jotka löysivät toisensa.Aiemmin esteenä olivat juuri nämä mielikuvat toisen ammatillisesta asemasta ja iästä, nimenomaan minun puolelta esteenä. Tuntui että ei tavoittanut ihmistä niiden takaa, kunnes sitten kohtalon oikusta tapasimme sattumalta, ja jotenkin ne roolit vain hävisi, oli helppo lähestyä ja ihastua ja rakastua. Mutta tuosta henkisestä kypsyydestä vielä, itse olen tempperamenttinen ja tunnepuuskissa meinaa mennä ajoittain "lapsi pesuveden mukana", kun taas hänellä on henkistä kanttia olla provosoitumatta herkästi. Tämän rauhallisuuden sanoo itse kehittyneen vuosien myötä.Ei kuulema kaikista asioista tarvitse tehdä valtapeliä enää, nk. joskus vuosia sitten on ollut.Ihana ihminen ja niin rakas minulle.

    Äänestä

Kyllä kannattaa yrittää.

Ainoa ongelmanne taitaa olla muilta saatava hyväksyntä! No siihen ei voi sanoa muuta kuin että on aina ihmisiä jotka pitävät yli 15-vuoden ikäeroa liian isona! Mutta heidän mielipiteensä ei saisi antaa haitata teidän suhdettanne.

Muista että vain kerran me tässä elämme!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

elina* kirjoitti:

Olen ihastunut ja se on molemminpuoleista. Ongelmana on kuitenkin vain meidän ikäero joka on yli 16v.Mies on vanhempi. Itseäni se ei haittaa ja me molemmat haluaisimme suhteelta samaa eli ei ainoastaan seksisuhdetta. Kannattaako edes yrittää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu