Nyt olisi apu tarpeen. Tiedän, ettei kaikki todellakaan ole hyvin. Ahdistaa ihan hirveästi tälläkin hetkellä vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. En vielä halua alkaa nukkumaankaan koska tiedän, etten saa unen päästä kiinni. Nukahtamisvaikeudet ovat minulle jokailtaisia. Olen aivan toivoton ongelmani suhteen, koska en osaa kertoa mikä minulla on vikana. Yleisesti vaan ahdistaa enkä jaksa iloita oikeastaan mistään. Ihmisjoukossa paniikkihäiriön oireet ovat tavallisia. Hengitys muuttuu epätasaiseksi ja raskaaksi ja välillä tuntuu etten voi edes hengittää, pelottaa että muut ihmettelevät sitä ja oireet vaan pahenevat. Muutenkin tuntuu että muut tuijottavat minua tai arvostelevat minua, itsetunto on pohjalukemissa. Ystäviä ei ole, pari kaveria kylläkin. Olen harkinnut käyntiä yleislääkärillä, mutta arveluttaa kun en itsekään osaa selkeästi sanoa mikä on vikana. Mitä ihmettä teen? Voiko lääkäri edes auttaa minua? Yliopisto-opiskelijana olen oikeutettu YTHS:n ilmaisiin yleislääkärikäynteihin, mutta en tiedä varaisinko ajan vai en. Mitä kerron ajanvarauksen syyksi? Voiko kyse olla masennuksesta vai voiko tämä olla vain jotain ahdistuneisuutta? Kertokaa mielipiteenne ja neuvokaa mitä teen! Olisin todella kiitollinen avustanne.
mitä tämä on?
neuvoton opiskelija
2346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Varaa vaan aika lääkärille. Syyksi voit sanoa masennuksen, ahdistuksen tai mitä haluat. Ei sen niin ole tarkkaa.
Koska olosi on aika kehno tarvitset apua. Älä sure jo etukäteen ettet osaisi kertoa ongelmistasi, kyllä kaikki sujuu yhteistyöllä ihan hyvin. Et ole outo kummajainen vaikka sulla on tällä hetkellä vaikeuksia.
Muista tulevaisuudessa myös syödä, ulkoilla ja liikkua säännöllisesti, ehkä nukut sitten paremmin. Ajattele itsestäsi kaikkea hyvää. Hyvää yötä, onni myötä.
Kuulostaa siltä, että olet masentunut, johon saattaa liittyä paniikkioireita. Siihen on apua saatavissa, kun vain sitä haet. Varaa siis aika lääkärille ja kerro ongelmasi. Lääkääri voi auttaa sinua. Jos hän määrää sinulle lääkkeitä, niitä kannattaa käyttää. Itse pysyn työkunnossa, kun käytän mielialalääkkeitä päivittäin. Lisäksi käyn juttelemassa asioistani mielenterveyshoitajalle. Suosittelen.