Syksy etenee vääjäämättä, mutta vielä on kauniita kelejä. Lisää kerroksia vaatteisiin nahkatakin ja -housujen alle, niin tarkenee hyvin niin kauan, kuiin ajamaankin pystyy.
Poljen pyörävanhukseni "tulille". Kone jumputtaa iloisesti, pyörä tärähteleee mukavasti koneen harvojen lyöntien tahdissa kuin pyrkivä hevonen tiukoissa valjaksissa, joko mennään.
Istun käärmeennahkaiseen satulaan, säädän ryyppyä pienemmälle, vähitellen pois ja annan koneelle hiukan kaasua. Se mylvii iloisesti menohalujaan.
Vedän avopotan päähän ja pistän 70-luvulla hankkimani suojalasit silmille. Onneksi vielä tarkenee näin, niin ei tarvitse sulkea osaa aisteistaan tästä nautinnosta kotelon sisään :)
Kurvaan kirkuvien syysvärien reunustamalle mutkaiselle tielle. Viileä tuuli hyväilee kasvojani, tunnen "ratsuni" lievän tärinän kiertäessäni kaasua. Sulaudun maisemaan rauhallisesti liukuen, nopeuteni ei juuri taida ylittää oikean ratsun nopeutta...60-80 on juuri hyvä tälle tielle ja silmä lepää maisemassa, vaikka samalla täytyy pitää silmällä tietä edessä ja sen varsista ryntäileviä elukoita. Ne tosin yleensä pakenevat kuullessaan lähestyvän rautaratsuni "korskumisen".
Ajelen ystäväni luo, tuo hento gaselli pitkine säärineen kiipeää taakseni. Hyvä olo ja leveä hymy leviävät olemukseeni hänen puristaessaan itsensä minua vasten, jalkojensa liimautuessa tiiviisti lanteilleni. Lepuutan kättäni toisen jalkansa päällä ja annan rautahevon viedä. Ajamme tovin ja tulemme vanhalle 70-luvun tyyliselle huoltikselle. Nautimme höyryävää terassilla matalalta paistavien auringon säteiden hyväillessä punakeltaista maisemaa...
Ajattelen paljon jo kokeneena, kyllä elämä on ihanaa, juuri nyt ja tässä.
Poljen pyörävanhukseni "tulille". Kone jumputtaa iloisesti, pyörä tärähteleee mukavasti koneen harvojen lyöntien tahdissa kuin pyrkivä hevonen tiukoissa valjaksissa, joko mennään.
Istun käärmeennahkaiseen satulaan, säädän ryyppyä pienemmälle, vähitellen pois ja annan koneelle hiukan kaasua. Se mylvii iloisesti menohalujaan.
Vedän avopotan päähän ja pistän 70-luvulla hankkimani suojalasit silmille. Onneksi vielä tarkenee näin, niin ei tarvitse sulkea osaa aisteistaan tästä nautinnosta kotelon sisään :)
Kurvaan kirkuvien syysvärien reunustamalle mutkaiselle tielle. Viileä tuuli hyväilee kasvojani, tunnen "ratsuni" lievän tärinän kiertäessäni kaasua. Sulaudun maisemaan rauhallisesti liukuen, nopeuteni ei juuri taida ylittää oikean ratsun nopeutta...60-80 on juuri hyvä tälle tielle ja silmä lepää maisemassa, vaikka samalla täytyy pitää silmällä tietä edessä ja sen varsista ryntäileviä elukoita. Ne tosin yleensä pakenevat kuullessaan lähestyvän rautaratsuni "korskumisen".
Ajelen ystäväni luo, tuo hento gaselli pitkine säärineen kiipeää taakseni. Hyvä olo ja leveä hymy leviävät olemukseeni hänen puristaessaan itsensä minua vasten, jalkojensa liimautuessa tiiviisti lanteilleni. Lepuutan kättäni toisen jalkansa päällä ja annan rautahevon viedä. Ajamme tovin ja tulemme vanhalle 70-luvun tyyliselle huoltikselle. Nautimme höyryävää terassilla matalalta paistavien auringon säteiden hyväillessä punakeltaista maisemaa...
Ajattelen paljon jo kokeneena, kyllä elämä on ihanaa, juuri nyt ja tässä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Rupesi tekemään mieli moottoripyörää ! Ehkä ensi keväänä...
Hauskahan noita tunnelmapaloja on lukea. Saksasta löytyy sellainenkin koulukunta, joka aloittaa ajokauden vasta syksyllä lehtien kellastuessa. Silloin saa kuulemma ajella alppiteitä ja muita motoväyliä rauhassa itsekseen. Samat tiet kun ovat täynnä autoja ja moottoripyöriä sydänkesällä.
Itsekin ajoin tänään illansuussa lenkin. Mutta suojauduin kyllä pleksin ja kokokypärän taakse. Ja oma emäntä ei pyörän taakse istu.Mutta muuten oli aika samat fiilikset.
Hyvä meininki, aina ei tarvitse ajaa kovaa ja keula pystyssä. Vai mitä?
Mua on aina vaivannut auringonlaskuun ajaminen...ei sitten nää yhtään mitään,matalalla oleva aurinko on viheliäinen velikulta...kyllä ei sovi mulle.
Sama juttu mennentullen. Etelästä kun lähtee
aamulla ja paluu iltasella. Tosiaan välillä
toivoo vaikka vesisadetta. Laitoin visiiriin
yläosaan mustan teipin, auttoi sopivasti.
Avokypärällä ilman lippaa ajaminen onkin toinen
juttu...
... Pääaisa on että oivaltaa elämän ihanuuden. Itse ajelen SuperBikellä mutta ei sillä ole välia millä ajaa, kun löytää oikeet fiilikset ulkoilmassa moottori jalkojen välissä
viestissäsi kiteytyy eräs moottoripyöräilyn tärkeimmistä asioista: se pyörämalli/vuosimalli/väri/tyyppi ei ole niin pirun tärkeä. Paljon tärkeämpää on juuri fiilikset.
Nimenomaan noin. Ja kukin saa fiilikset omalla tavallaan. Sen takia onkin aika lapsellista yrittää väen vängällä tyrkyttää omaa tapaansa muille, jos ei muulla niin lehtien testituloksilla ja tieteellisillä analyyseillä "ajo-ominaisuuksista" jne. Fiilikset ei taida monille tulla testituloksen perusteella, vaan perstuntumalla, ja se taas riippuu hyvin paljon siitä, mitä oikeastaan kokee ja haluaa kokea. Itse olen joskus kiusannut leikillään niitä, jotka haluavat todistaa oman pyörän paremmuutta, että ajan paljon mieluummin vanhalla Jawa 353:lla kuin useimmilla uusilla pyörillä, koska sillä ajaessa mulla on paljon parempi fiilis, vaikka sitten muutaman sadan kilsan tai pidemmälläkin lenkillä. Mikä on omalla kohdalla tottakin. Tosin tuollaista ei nyt kuulu kalustoon ainakaan tällä hetkellä :)