Teologista pohtimista...

...välillä!

Raamattu-palstalla oli kysymys, että miksi Abrahamin piti mennä uhraamaan Iisak juuri MOORIAN vuorelle?

1. Moos. 22:2
Ja hän sanoi: ota nyt Isaak sinun ainoa poikas, jotas rakastat, ja mene Morian maalle; ja uhraa häntä siellä polttouhriksi yhdellä niistä vuorista, jonka minä sinulle sanova olen.

Samalle vuorelle rakensi kuningas Salomo Herran temppelin.

2. Aik. 3:1
Ja Salomo rupesi rakentamaan Herran huonetta Jerusalemissa, Morian vuorelle, joka Davidille hänen isällensä neuvottu oli, Davidin paikkaan, jonka hän oli valmistanut Ornanin Jebusilaisen luvaan.

Kaikkein pyhimmästä puhuttaessa Raamatussa on perusteltua olettaa puhuttavan Salomon rakentamasta temppelistä, johon Jumalan lain taulut sisältänyt liiton arkki kuljetettiin.

1 Kun. 8
1 Silloin kokosi Salomo Israelin vanhimmat, kaikki sukukuntain ylimmäiset ja isäin päämiehet Israelin lasten seasta kuningas Salomon tykö Jerusalemiin, viemään Herran liitonarkkia Davidin kaupungista, se on Zion.
6 Ja näin kantoivat papit Herran liitonarkin siallensa templin kuoriin, kaikkein pyhimpään, Kerubimin siipein alle;

Profeetoiden puhuessa temppelistä, voidaan olettaa puhuttavan Salomon rakentamasta temppelistä, ellei nimeltä toisesta temppelistä puhuta.

Jer 26
18 Hiskian, Juudan kuninkaan, aikana oli yksi propheta, nimeltä Miika, Maresasta; hän puhui kaikelle Juudan kansalle ja sanoi: näin sanoo Herra Zebaot: Zion pitää kynnettämän niinkuin pelto, ja Jerusalem pitää kiviraunioksi tuleman ja templin vuori metsän kukkulaksi.

Miika 3
12 Sentähden pitää Zion kynnettämän teidän tähtenne niinkuin pelto, ja Jerusalem pitää tuleman kiviraunioksi, ja templin vuori metsän kukkulaksi

Sakarja 6
12 Ja sano hänelle: näin sanoo Herra Zebaot: katso, yksi mies on, jonka nimi on Vesa; sillä hänen allansa pitää kasvaman, ja hän on rakentava Herran templin.
13 Ja Herran templin on hän rakentava, ja hänen pitää kunnian kantaman, istuman ja hallitseman istuimellansa, ja oleman papin istuimellansa, ja heillä pitää molemmilla rauha oleman

Profeetat puhuu temppelistä, joka hajotetaan ja temppelin paikka on metsän kukkula hajotuksen jälkeen ja sakarja puhuu temppelistä, jonka on Vesa rakentava.

Sakarja ennustaa Vesasta, joka on Jeesus ja Ilmestyskirja kertoo:

Ilm. 22:16
Minä Jesus lähetin minun enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Davidin juuri ja suku, se kirkas kointahti.

Evankelista Markus kirjoittaa, että ihmisen rakentama temppeli hajotetaan ja kolmessa päivässä rakennetaan uusi, joka on Herran temppeli, eikä ole ihmiskädellä tehty.

Mark. 14:58
Me olemme kuulleet hänen sanovan: minä tahdon tämän templin, joka käsillä tehty on, maahan jaottaa ja kolmena päivänä toisen rakentaa ylös, joka ei ole käsillä tehty

Luukas kertoo, kuinka veri on vuotanut alttarin vaiheilla. Puhuuko Luukas Salomon temppelin alttarin vaiheista?

Luuk. 11
50 Että tältä sukukunnalta pitää etsittämän kaikkein prophetain veri, joka on vuodatettu maailman alusta,
51 Abelin verestä hamaan Sakariaan vereen asti, joka hukattiin alttarin ja templin vaiheella; tosin minä sanon teille, se pitää etsittämän tältä sukukunnalta

Jeesus puhuu temppelin jaottamisesta ja uuden rakentamisesta, jonka hän rakenstaa.

Joh. 2
18 Niin vastasivat Juudalaiset ja sanoivat hänelle: mitä merkkiä sinä meille osoitat, ettäs näitä teet?
19 Jesus vastasi ja sanoi heille: jaottakaat maahan tämä templi, ja minä tahdon sen kolmantena päivänä rakentaa ylös.
20 Niin Juudalaiset sanoivat: tätä templiä on rakennettu kuusiviidettäkymmentä ajastaikaa, ja sinä rakennat sen kolmena päivänä?
21 Mutta hän sanoi ruumiinsa templistä

Johannes kirjoittaa Jeesuksen käyskentelevän temppelissä Salomon esihuoneessa. Oliko kyseessä Salomon vai jonkun muun rakentama temppeli, jossa oli Salomon esihuone? Rakensiko Herodes temppeliä?

Joh. 10
23 Ja Jesus käveli templissä Salomon esihuoneessa.

Tuhottiinko Salomon rakentama temppeli ennen Jeesuksen aikaa?

Jeesuksen ristinkuolema Golgatalla, repäisi kahtia temppelin esiripun ja avasi kaikkein pyhimmän. Minkä temppelin, Salomon, jonkun muun?

Kuvaako temppelin esiripun repeäminen temppelin jaottamista maahan?

Oliko Moorian vuori sama kuin Jeesuksen ajalla Golgataksi kutsuttu paikka?
141340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Heprealaiskirjehän valottaa aika tavalla tuota temppeli-jp:n symboliikkaa.

Salomon temppeli tuhottiin muistaakseni Babylonin pakkosiirtolaisuuden aikoihin ja Jeesuksen aikana ollut Jerusalemin temppeli oli eri, jonka senkin roomalaiset tuhosivat n. vuonna 70 JKr, jos en ihan väärin muista.

Jeesus osoitti uuden liiton temppelin paikan:

Joh. 2:19 Jesus vastasi ja sanoi heille: jaottakaat maahan tämä templi, ja minä tahdon sen kolmantena päivänä rakentaa ylös.

Mutta tuota heprealaiskirjettä voisi penkoa tähän enemmänkin, sieltä löytyy nimittäin paljon Paavalin selitystä näihin asioihin :)

Äänestä
  • ...yritin löytää vastausta liittyi siihen, että onko Moorian vuorella ja Golgatalla yhteys tai onko ne yksi ja sama paikka?

    En löytänyt vielä yhteyttä.

    Tiedätkö, rakennuttiko Herodes Jerusalemin temppelin?

    Uuden liiton temppeli on Kristuksen seurakunta(ruumis) maan päällä, jossa kaikkein Pyhin on Armoevankeliumi ja jonka äärelle käyminen ei ole vain ylimmäiselle papille tarkoitettu, vaan on kaikille avoin.

    Äänestä

  • vlm kirjoitti:

    ...yritin löytää vastausta liittyi siihen, että onko Moorian vuorella ja Golgatalla yhteys tai onko ne yksi ja sama paikka?

    En löytänyt vielä yhteyttä.

    Tiedätkö, rakennuttiko Herodes Jerusalemin temppelin?

    Uuden liiton temppeli on Kristuksen seurakunta(ruumis) maan päällä, jossa kaikkein Pyhin on Armoevankeliumi ja jonka äärelle käyminen ei ole vain ylimmäiselle papille tarkoitettu, vaan on kaikille avoin.

    Oletko seurannut viime kuukausina jonkin verran uutisoitujakin liiton arkki -löytöön liittyviä huhuja?

    Vendyl Jonesin lisäksi toinen tutkija väittää käyneensä tässä "Jeremian luolassa" ja sanoo sen olevan todellisen Golgatan alla Jerusalemin ulkopuolella.

    Jää nähtäväksi, että lienevätkö vain puheita. Mutta se, mikä minua kiinnosti tähän liittyen oli Google Earthin kanssa leikkiessäni tehty huomio, että Palestiinan alueelta löytyi kartalta kaksi Jerusalemia.

    Onkohan tämä joku kartturin virhe vai mistä mahtaa olla kysymys.. minun maantiedollani tuolle ei löydy selitystä. On nimittäin Jerusalem ja Yerushalayim, jotka ovat kuitenkin satelliittikuvissa selkeästi kaksi eri asutuskeskusta.

    Jos joku on käynyt paikan päällä tai tietää siitä jotain, niin olisi mielenkiintoista kuulla lisää.

    Google väittää, että Jeesuksen ajan temppeli, jonka jäänne itkumuuri on, olisi sijainnut yhdellä ja samalla paikalla ja että se on sama paikka, jolta Muhammedin kerrotaan nousseen taivaaseen.

    Mutta jos Salomon temppeli olisi sijainnut Moorian vuorella ja uusi temppeli Jeesuksen aikana samalla paikalla, ei sillä logiikalla silloin Golgata ja temppelivuori voi olla sama paikka.

    Sen tiedon mukaan, mitä minä löysin, Herodes tosiaan rakennutti temppelin, joka valmistui lopullisesti vasta 60 JKr.

    Äänestä

  • Blastus kirjoitti:

    ...ja siellä Profeetta Hesekielelle näytettiin näyssä suuri kaupunki, mittautettiin se ja näytettiin myös suuren kaupungin tuho.

    Jeremia 52

    Jeremia kertoo Zedekiasta, Jerusalemin kuninkaasta, joka teki pahaa Herran edessä. Herran viha oli Jerusalemin ja Juudan päällä ja Baabelin kuningas Nebukadnetsar tuli Jerusalemia vastaan ja joukkoinensa piirittivät Jerusalemin. Nebusaradan, huovinhaltia sräki Jerusalemin muurit, poltti Herran huoneen, kuninkaan huoneen ja kaikki suuret huoneet.

    Tässä on Jerusalemin hävitys ja samalla Salomon rakentaman temppelin hävitys.

    Jäljelle jäi rauniokasa Moorian vuorella.

    Äänestä

  • Blastus kirjoitti:

    Oletko seurannut viime kuukausina jonkin verran uutisoitujakin liiton arkki -löytöön liittyviä huhuja?

    Vendyl Jonesin lisäksi toinen tutkija väittää käyneensä tässä "Jeremian luolassa" ja sanoo sen olevan todellisen Golgatan alla Jerusalemin ulkopuolella.

    Jää nähtäväksi, että lienevätkö vain puheita. Mutta se, mikä minua kiinnosti tähän liittyen oli Google Earthin kanssa leikkiessäni tehty huomio, että Palestiinan alueelta löytyi kartalta kaksi Jerusalemia.

    Onkohan tämä joku kartturin virhe vai mistä mahtaa olla kysymys.. minun maantiedollani tuolle ei löydy selitystä. On nimittäin Jerusalem ja Yerushalayim, jotka ovat kuitenkin satelliittikuvissa selkeästi kaksi eri asutuskeskusta.

    Jos joku on käynyt paikan päällä tai tietää siitä jotain, niin olisi mielenkiintoista kuulla lisää.

    Google väittää, että Jeesuksen ajan temppeli, jonka jäänne itkumuuri on, olisi sijainnut yhdellä ja samalla paikalla ja että se on sama paikka, jolta Muhammedin kerrotaan nousseen taivaaseen.

    Mutta jos Salomon temppeli olisi sijainnut Moorian vuorella ja uusi temppeli Jeesuksen aikana samalla paikalla, ei sillä logiikalla silloin Golgata ja temppelivuori voi olla sama paikka.

    Sen tiedon mukaan, mitä minä löysin, Herodes tosiaan rakennutti temppelin, joka valmistui lopullisesti vasta 60 JKr.

    Se vuori, jonne liitonarkki piilotettiin, oli Nebo-vuori. Makkabealaiskirja mainitsee, että samalta vuorelta näytettiin aikoinaan Moosekselle luvattu maa. Kohta taisi olla 2 Makk. 2:5. Tuossa makkabealaiskirjeessä on myös mielenkiintoinen kohta, arkki löydetään, kun Israelin kansaa kootaan jälleen yhteen. Onko tämä lopun ajan ennustus???

    Äänestä

  • aida kirjoitti:

    Lukaisin tuon Makkabealaiskirjan kohdan. Se kuuluu näin

    2. Makk:2:5 Kuin he nyt vuoren tykö tulivat, jonka päällä Moses ollut oli, ja Herran perintömaan nähnyt, löysi Jeremia luolan, sinne hän pisti majan ja arkin ja savu-uhrin alttarin, ja peitti luolan.
    6 Mutta muutamat, jotka kanssa menivät, tahtoivat sen luolan merkitä, mutta ei taitaneet löytää.
    7 Kuin Jeremia sen ymmärsi, nuhteli hän heitä, ja sanoi: tätä paikkaa ei pidä yhdenkään ihmisen tietämän, siihen asti kuin Herra kansansa kokoo ja heille leppyy, silloin Herra heille sen kyllä ilmoittaa.
    8 Ja Herran kunnia nähdään pilvessä*, niinkuin se Moseksen aikana näkyi, ja kuin Salomo rukoili, että hän sen paikan pyhittäisi.

    Tuossa ei ollut mainintaa Nebon vuoresta, ainoastaan vuoresta, jolla Mooseskin oli? Tuolle vuorellehan Mooses kuitenkin kuoli.

    Lopun ajan ennustuksenakinhan tuota tietysti voi pitää, mutta missä merkityksessä, sitä on hankala sanoa.

    Israel kun ymmärretään monesti uuden liiton vertauskuvana samalla tavoin kuin taivaallinen Jerusalem jne..

    Paavali tosin sanoo roomalaiskirjeessä näin

    Room. 11:24 Sillä jos sinä olet luonnollisesta metsä-öljypuusta karsittu, ja olet vastoin luontoa hyvään öljypuuhun istutettu, kuinka paljon enemmin ne, jotka luonnolliset ovat, omaan öljypuuhunsa istutetaan?
    25 Sillä en minä tahdo salata teiltä, rakkaat veljet, tätä salaisuutta, (ettette itsellänne ylpeilisi,) että paatumus on puolittain Israelille tullut, siihenasti kuin pakanain täydellisyys tulis.
    26 Ja niin kaikki Israel pitää autuaaksi tuleman, niinkuin kirjoitettu on: se tulee Zionista, joka päästää ja jumalattoman menon Jakobista kääntää pois.

    Nämä profetiat, joihin Paavali viittaa, löytyvät löytyvät varmastikin eri puolilta vanhan testamentin profetioita.

    Jeesus puolestaan sanoi näin:

    Luuk. 21:27 Ja silloin heidän pitää näkemän Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kunnialla.
    28 Mutta kuin nämät rupeevat tapahtumaan, niin katsokaat, ja nostakaat päänne ylös; sillä teidän lunastuksenne silloin lähestyy.
    29 Ja hän sanoi heille vertauksen: katsokaat fikunapuuta ja kaikkia puita.
    30 Kuin ne jo puhkeevat, niin te näette ja itse teistänne ymmärrätte, että suvi on jo läsnä.
    31 Niin myös te, kuin te näette nämät tapahtuvan, tietäkäät, että Jumalan valtakunta on läsnä.

    Tässä viitataan siis Paavalin tavoin puuhun. Tässä voisi ehkä nähdä vertauskuvallisen yhteyden siihen viikunapuuhun, jonka Jeesus kirosi ja se kuihtui. Nythän Israelin valtion itsenäistymisen vuonna 48 ja sen "vakiintumisen" 90-luvun jälkipuoliskolla monet näkevät "viikunapuun puhkeamisena lehteen".

    Luuk. 21:8 Hän sanoi: katsokaat, ettei teitä petetä; sillä moni tulee minun nimeeni ja sanoo: minä se olen! aika on kyllä läsnä, älkäät kuitenkaan heitä seuratko.

    Tällä hetkellä taitaa olla yksi tunnetumpi henkilö, joka väittää olevansa Kristus..

    Itse ajattelisin niin, että nämä ennustukset tuntien huhut liiton arkin löytymisestä voivat olla lähinnä yrityksiä tahallisesti hämmentää uskonnollisia piirejä.

    Mutta mielenkiintoista joka tapauksessa :)

    Bibliastani löytyy tuosta e.m. kohdasta (2 Makk 2:5) viittaus 5 Moos.34:1 ja päin vastoin. Tuossa Mooseksen kirjan kohdassa kerrotaan Mooseksen kuolemasta näin:
    " Mooses nousi Moabin tasangolta Nebonvuorelle, Pisgan huipulle, joka on Jordanin itäpuolella vastapäätä Jerikoa. Herra näytti hänelle koko maan: Gileadin, Danin, Naftalin, Efraimin ja Manassen alueet ja koko Juudan maan läntiseen mereen saakka, Negevin sekä Jordanin alangon, sen syvänteen, joka ulottuu Jerikosta, Palmukaupungista, Soariin asti. Herra sanoi Moosekselle: "Tämä on se maa, josta olen puhunut Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja jonka olen vannonut antavani heidän jälkeläisilleen. Minä olen antanut sinun nähdä sen, mutta sinä et pääse sinne."

    Mooses, Herran palvelija, kuoli Moabin maassa, kuten Herra oli määrännyt. Herra hautasi hänet laaksoon, joka on Bet-Peorin lähellä Moabissa, mutta kukaan ei tähän päivään mennessä ole saanut tietää hänen hautansa paikkaa. Mooses oli kuollessaan sadankahdenkymmenen vuoden ikäinen, mutta hänen näkönsä ei ollut hämärtynyt ja hän oli vielä täysissä voimissaan." (tässä oli muutama ylimääräinekin jae)

    Olen itse samaa mieltä tuosta arkki-uutisoinnista ym kuin sinä.

    Äänestä

"ja uhraa häntä siellä polttouhriksi yhdellä niistä vuorista, jonka minä sinulle sanova olen. "

Miksi väitetään, että piti uhrata vain osittain?

Äänestä

Juutalaisen perimätiedon mukan Moorian vuori oli Moorian maassa, jossa Abrahamin oli uhrattava Iisak.

Samarialaisen perimätiedon mukaan Moorian vuori on Gritsimia/Gerizim-vuori.

Kristityt loivat perimätiedon, jonka mukaan Moorian vuoren sivustalla on Golgata, jossa Jesus uhrattiin ristinpuulla.

En tiedä miten asia on oikein ja tuskin sitä juuri kukaan tietää...

Aaronin vuori sen sijaan on mielenkiintoinen juttu!

Olen muutamia kertoja ollut kuulemassa maailman tunnetuimman suomalaisen tiedemiehen, Jaakko Frösenin, esitelmiä Aaronin vuoresta, ja saanut katsella diakuvia, joita hän näytti esitelmöidessään.

Frösenin johtamat kansainväliset tutkimukset ovat tärkein Vanhan Testamentin ja alkuseurakuntien argeologiaan ja Vt:n ja Ut:n tietojen muuttumiseen ja vahvistamiseen liittyvä projekti, mitä maailmassa nyt onkaan... Hän on tehnyt uskomattomia löytöjä ja nuo Raamatun kuvaamat tapahtumat muuttuvat uudella tavalla todeksi ja myös sisällöllisesti muuttuvat hieman.

Frösenin tutkimuksia voi kai googlettaa.
Tässä hänen yksi esitelmänsä:

http://www.tsv.fi/ttapaht/001/frosen.htm

Äänestä

ja tällaista toivoisi palstalla enemmänkin. Kuitenkin myös keskustelut vanhoillislestadiolaisten uskosta ja sen peruspiirteistä on teologista keskustelua. Vaikka ikäviäkin viestejä on, niin monet perustelevat vl-uskon vastaisia kantojaan Raamatulla ja samoin tekevät vl:t. Se on juuri teologista keskustelua uskosta (ei tietysti herjaaminen), jota on harjoittettu heti kristinuskon synnyttyä. Kirkolliskokouksissa mietittiin uskon perusasioita, kuten mikä pelastaa, mikä merkitys kasteella on, mikä ei kuulu kristinuskoon, mitä ovat harhaopit, kelle Jeesus antoi avaintenvallan jne. Siis ihan samaa keskustelua kuin tälläkin palstalla. Tyylissä tosin olisi monilla korjaamisen varaa.

Äänestä
  • Keskustelu kristinuskon perusteista, kriittinenkin ja erityisesti itsekriittinen, on ollut itsestäänselvää sen alusta lähtien. Mielellään myös arkisissa tilanteissa, illallis- ja aamiaispöydissä, ei pelkästään hengellisissä tilaisuuksissa.

    Aiheessa ei ole mitään sellaista, että kysymyksiä ei olisi soveliasta esittää. Päinvastoin.

    Minäkin toivoisin usemmin reipasta keskustelua juuri mainitsemistasi asioista.

    Äänestä

on aina ollut Raamatusta sellainen, että en sitä osaa ymmärtää. Joskus olen jopa ajatellut, onko se lapsista pelottava kohta. Miten Iisak sitten pelkäsi? Kyseli isältään, että missä on se uhri, ja sitten isä sitoi hänet itsensä ja oli valmis uhraamaan. Olen kuullut siitä saarnattavan, että Jumala koetteli Abrahamin kuuliaisuutta tällä käskyllä.

Miten te ymmärrätte tämän kohdan? Mikä tarkoitus tällä tapahtumalla on? Liittyykö se Jumalan ainoan pojan antamiseen uhrikaritsaksi sitten myöhemmin? Anteeksi jos kuulostaa naiivilta, mutta olen tätä useasti itsekseni pohtinut enkä ole kenenkään tätä kuullut selittävän. Vaikea kohta tämä on inhimillisesti tajuta.

Äänestä
  • ...että Aabrahamin uskoa koeteltiin ja Jumala antoi käskyn Aabrahamille uhrata Iisak.

    Aabraham meni ja teki sen, mitä ei olisi halunnut tehdä oman tahtonsa jälkeen. Aabraham uhrasi Iisakin uskon kuuliaisuudella, eikä uhrin tähden. Kuuliaisuus on enemmän kuin uhri. Iisak oli lupauksen lapsi Aabrahamille ja Saaralle, josta polveutuisi kansoja ja kuninkaat oli tuleva hänestä. Aabraham luotti Jumalan lupaukseen Iisakista, polveutuvista kansoista ja kuninkaista, vaikka ei ymmärtänyt, että miksi hänen oli mentävä uhraamaan Iisak, lupauksen lapsi.

    1. Moos. 17
    16 Sillä minä siunaan häntä, ja annan myös hänestä sinulle pojan; sillä minä siunaan hänen , ja hän on tuleva kansoiksi, ja kansain kuninkaat tulevat hänestä.

    Hebrealaiskirje selittää asiaa:

    17 Uskon kautta uhrasi Abraham Isaakin, kuin hän kiusattiin, ja uhrasi ainokaisensa, kuin hän jo oli lupaukset saanut,
    18 Josta sanottu oli: Isaakissa kutsutaan sinulle siemen,

    Kun Iisak kyseli isältään, missä on uhri, niin Aabraham vastasi:

    8 Abraham vastasi: Jumala on edeskatsova itsellensä lampaan polttouhriksi, poikani. Ja he kävivät molemmat ynnä.

    Tässä Aabraham yksinkertaisesti sanoi myös pojalleen, että jumalan kädessä on kaikki, joten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa siihen.

    12 Hän sanoi: älä satuta kättäs poikaan, älä myös hänelle mitään tee: sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, ja et ole säästänyt ainokaista poikaas minun tähteni

    Iisak ei ehkä sillä hetkellä ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta varmasti myöhemmin ymmärsi, että kuuliaisuus on enemmän kuin uhri hänellekin ja kaikkille Jumalaan luottaville ja uskoville.

    Äänestä

  • "Miten te ymmärrätte tämän kohdan? Mikä tarkoitus tällä tapahtumalla on? Liittyykö se Jumalan ainoan pojan antamiseen uhrikaritsaksi sitten myöhemmin?"

    Jumalan ainoan Pojan uhraamiseen. Abraham katseli Isakia uhratessaan esikuvallisesti uskon silmillään Jumalan uhrikaritsaa, Herraa Jeesusta, jonka Jumala kerran on uhraava kaikkien ihmisten syntien edestä kuolemaan ristinpuulla ja oli Hänet herättävä sitten kuolleista.

    Joh. 8
    56. Abraham teidän isänne iloitsi, nähdäksensä minun päiväni; hän näki sen, ja ihastui.

    Hepr. 11
    17. Uskon kautta uhrasi Abraham Isaakin, kuin hän kiusattiin, ja uhrasi ainokaisensa, kuin hän jo oli lupaukset saanut,
    18. Josta sanottu oli: Isaakissa kutsutaan sinulle siemen,
    19. Ja ajatteli, että Jumala voi kuolleistakin herättää; josta hän myös hänen niinkuin yhdessä esikuvassa jälleen sai.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vlm kirjoitti:

...välillä!

Raamattu-palstalla oli kysymys, että miksi Abrahamin piti mennä uhraamaan Iisak juuri MOORIAN vuorelle?

1. Moos. 22:2
Ja hän sanoi: ota nyt Isaak sinun ainoa poikas, jotas rakastat, ja mene Morian maalle; ja uhraa häntä siellä polttouhriksi yhdellä niistä vuorista, jonka minä sinulle sanova olen.

Samalle vuorelle rakensi kuningas Salomo Herran temppelin.

2. Aik. 3:1
Ja Salomo rupesi rakentamaan Herran huonetta Jerusalemissa, Morian vuorelle, joka Davidille hänen isällensä neuvottu oli, Davidin paikkaan, jonka hän oli valmistanut Ornanin Jebusilaisen luvaan.

Kaikkein pyhimmästä puhuttaessa Raamatussa on perusteltua olettaa puhuttavan Salomon rakentamasta temppelistä, johon Jumalan lain taulut sisältänyt liiton arkki kuljetettiin.

1 Kun. 8
1 Silloin kokosi Salomo Israelin vanhimmat, kaikki sukukuntain ylimmäiset ja isäin päämiehet Israelin lasten seasta kuningas Salomon tykö Jerusalemiin, viemään Herran liitonarkkia Davidin kaupungista, se on Zion.
6 Ja näin kantoivat papit Herran liitonarkin siallensa templin kuoriin, kaikkein pyhimpään, Kerubimin siipein alle;

Profeetoiden puhuessa temppelistä, voidaan olettaa puhuttavan Salomon rakentamasta temppelistä, ellei nimeltä toisesta temppelistä puhuta.

Jer 26
18 Hiskian, Juudan kuninkaan, aikana oli yksi propheta, nimeltä Miika, Maresasta; hän puhui kaikelle Juudan kansalle ja sanoi: näin sanoo Herra Zebaot: Zion pitää kynnettämän niinkuin pelto, ja Jerusalem pitää kiviraunioksi tuleman ja templin vuori metsän kukkulaksi.

Miika 3
12 Sentähden pitää Zion kynnettämän teidän tähtenne niinkuin pelto, ja Jerusalem pitää tuleman kiviraunioksi, ja templin vuori metsän kukkulaksi

Sakarja 6
12 Ja sano hänelle: näin sanoo Herra Zebaot: katso, yksi mies on, jonka nimi on Vesa; sillä hänen allansa pitää kasvaman, ja hän on rakentava Herran templin.
13 Ja Herran templin on hän rakentava, ja hänen pitää kunnian kantaman, istuman ja hallitseman istuimellansa, ja oleman papin istuimellansa, ja heillä pitää molemmilla rauha oleman

Profeetat puhuu temppelistä, joka hajotetaan ja temppelin paikka on metsän kukkula hajotuksen jälkeen ja sakarja puhuu temppelistä, jonka on Vesa rakentava.

Sakarja ennustaa Vesasta, joka on Jeesus ja Ilmestyskirja kertoo:

Ilm. 22:16
Minä Jesus lähetin minun enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Davidin juuri ja suku, se kirkas kointahti.

Evankelista Markus kirjoittaa, että ihmisen rakentama temppeli hajotetaan ja kolmessa päivässä rakennetaan uusi, joka on Herran temppeli, eikä ole ihmiskädellä tehty.

Mark. 14:58
Me olemme kuulleet hänen sanovan: minä tahdon tämän templin, joka käsillä tehty on, maahan jaottaa ja kolmena päivänä toisen rakentaa ylös, joka ei ole käsillä tehty

Luukas kertoo, kuinka veri on vuotanut alttarin vaiheilla. Puhuuko Luukas Salomon temppelin alttarin vaiheista?

Luuk. 11
50 Että tältä sukukunnalta pitää etsittämän kaikkein prophetain veri, joka on vuodatettu maailman alusta,
51 Abelin verestä hamaan Sakariaan vereen asti, joka hukattiin alttarin ja templin vaiheella; tosin minä sanon teille, se pitää etsittämän tältä sukukunnalta

Jeesus puhuu temppelin jaottamisesta ja uuden rakentamisesta, jonka hän rakenstaa.

Joh. 2
18 Niin vastasivat Juudalaiset ja sanoivat hänelle: mitä merkkiä sinä meille osoitat, ettäs näitä teet?
19 Jesus vastasi ja sanoi heille: jaottakaat maahan tämä templi, ja minä tahdon sen kolmantena päivänä rakentaa ylös.
20 Niin Juudalaiset sanoivat: tätä templiä on rakennettu kuusiviidettäkymmentä ajastaikaa, ja sinä rakennat sen kolmena päivänä?
21 Mutta hän sanoi ruumiinsa templistä

Johannes kirjoittaa Jeesuksen käyskentelevän temppelissä Salomon esihuoneessa. Oliko kyseessä Salomon vai jonkun muun rakentama temppeli, jossa oli Salomon esihuone? Rakensiko Herodes temppeliä?

Joh. 10
23 Ja Jesus käveli templissä Salomon esihuoneessa.

Tuhottiinko Salomon rakentama temppeli ennen Jeesuksen aikaa?

Jeesuksen ristinkuolema Golgatalla, repäisi kahtia temppelin esiripun ja avasi kaikkein pyhimmän. Minkä temppelin, Salomon, jonkun muun?

Kuvaako temppelin esiripun repeäminen temppelin jaottamista maahan?

Oliko Moorian vuori sama kuin Jeesuksen ajalla Golgataksi kutsuttu paikka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu