Sinä ÄITI, kumman valitsisit?

Tosi hankala sanoa, sillä lapsellani ei isää ole.

Jos välit vanhempien välillä olisivat tosi hyvässä kunnossa, tuo vuoroviikkosysteemi kuulostaisi lapsen kannalta järkevimmältä. Mutta ainakin minusta tuntuu nyt, että en kyllä pystyisi olemaan kokonaista viikkoa erossa lapsestani.

olisi ja on että en antais lastani isälleen ollenkaan, omassa tilanteessani siis..mutta kysymykseen olisi että vain jokatoinen viikonloppu isälleen..viikon ero liian pitkä..Ja mun lapselle olisi vielä vaikee kun ollaan eri paikkakunnalla,koulun käyntikään ei onnistuisi..

Valitsisin vaihtoehdon yksi.

Lapsen isä tykkää pojastaan vallan mahdottomasti,enemmän kuin kenestäkään toisesta, ja kaipa tätä kun ovat erossa toisistaan. Luulisin että hän noin 70 %:n todennäköisyydellä hakisi tämän ulos palavasta talosta.

Isoveli ( 21 v. ) ja äiti hakisivat 100 %:n varmuudella.

Mutta kun isä ja poika tapaavat, ei mene kauankaan kun isä on taas raivoissaan jostain KAUHEASTA rikoksesta johon poika syyllistyy. Hän on luonteeltaan niin äkäinen ja kärsimätön ettei hän jaksaisi olla pojan kanssa joka toista viikkoa. Poika saisi ruokaa ja lämpimät puhtaat vaatteet, ei epäilystäkään, ja hänen fyysiset tarpeensa tyytdytettäisiin viimeisen päälle. Isä ei unissaankaan lähtisi yksikseen kaljottelemaan ja jättäisi lasta itsekseen kotiin.

Mutta lapsi kärsisi joutuessaan kuulemaan jatkuvaa huutoa ja raivokohtauksia sellaisista majesteettirikoksista kuin kengännauhojen auki jättäminen, haarukan pudottaminen lattialle tai oven avaamisen yrittäminen ihan väärillä avaimilla.

Kaksi päivää on pisin aika jonka isä jaksaa olla raivoamatta lapselleen - jota hän siis ihan vilpittömästi ja tosissaan rakastaa. Mutta minkäs poika mahtaa, jos isän sydämessä kasvaa poikaan kohdistuvan rakkauden vierssä iso myrkkysieni joka pakottaa jatkuvasti loukkaamaan sitä josta eniten välittää.

Sama asia oli eromme syy. En jaksanut jatkuvaa henkistä väkivaltaa: huutamista, nimittelyä, haukkumista, uhkailua ja nolaamista - joka kohdistui minun lisäkseni myös lapsiin.

Tietty sellasilla kriteereillä että isäkin haluaa olla mukana lapsen elämässä, ja kokeen sen niin että hän SAA olla lapsensa kanssa, ei joudu. Lisäksi tietenkin koulu pitäisi olla sama ja lapsella lyhyt matka kumpaankin kotiin. Ja lapsenkin pitää olla tyytyväinen järjestelyyn.
Lyhyesti sanottuna: Mitä vaaditaan siihen että lapsella on hyvä olla? Sen minä pyrkisin toteuttamaan.

teit tästä nyt kysymyksen rahasta etkä kysymyksen lapsen edusta, se paistaa todellakin läpi...

Jos lapseni isä asuisi lähellä, ja sama hoito ja koulu kävisivät, ja kaikki osapuolet haluaisivat, valitsisin varmaan vuoroviikkovaihtoehdon. Vaikka tällä hetkellä olen sitä mieltä, että lapsen pitäisi saada päättää ja että kovin pieni menee aika sekaisin kahdesta kodista ja kaksista säännöistä... Tosin niinhän se on muissakin tapaamistavoissa.

Meillä on tällä hetkellä niin, että lapsi on kaksi päivää joka viikko isällään, yleensä joka toinen viikonloppu ja joka toisella viikolla arkisin. Onnistuu vielä, kun hän ei ole koulussa, sitten en tiedä, miten homman järjestämme, kun aloittaa koulun. (Isä siis muutti eron jälkeen toiseen kaupunkiin. Isän arkivuorolla lapsi on isän äidin hoidossa päivisin.)

Mitä tekemistä tolla elariasialla oli tämän kanssa? Tuskin kovin moni toimii lähihuoltajana elareitten takia???

Äitinä ja lähivanhempana en oikein ymmärrä kysymystäsi. Miksi sanot "ekaluokkalaisen tarpeiden kanssa", kun ilmiselvästi tarkoitat vain omia tarpeitasi? Kyllä minun mielestäni aikuisen ihmisen on sovitettava omat menonsa ja työnsä lapsen parhaaksi (vaihtoehtoja on), eikä ruveta miettimään miten lapsen sijoittaisi pois tieltä! Tietysti, jos käy kohtuullisen harvakseltaan esim. bailaamassa, on lapsen isällä velvollisuus huolehtia jälkikasvustaan silloin. Vuoroviikkosysteemiä en itse ottaisi käyttöön. Ja vaikka omat lapseni ovat epäsäännöllisesti isällään milloin viikonlopun, milloin kesälomaviikon, niin elarit hän maksaa minulle kuitenkin. Mutta rahakysymyshän tämä ei ole.
Jos paha bailausvaihe on jäänyt aikaisemmin väliin ja haluat toteuttaa sitä (tai työtäsi, mitä se sitten onkaan) nyt 'lapsellisena', niin olisikohan ollut harkinnan paikka ennen lapsen hankkimista?

Mun mielikuvitus ei helposti riitä tilanteeseen, että olisin eronnut, jos lapseni isä olisi ihan tavallinen työssäkäyvä mies (paitsi jos se onneton ois jättäny mut...)

Mutta yritän kuvitella...ihannehan olisi että lapsi viikot vuoroin molemmilla rakastavilla vanhemmilla, hankinnat yhteistuumin ja yhteisymmärryksessä jne. mutta edelleenkään en sitten kyllä ymmärtäis miks me oltais erottu... Ja kyllä mä kuitenkin haluisin nähdä lapsen päivittäin, samoin isä saisi nähdä lapsen "äitiviikolla" joka päivä halutessaan. Asua pitäis tietenkin lähellä toisiamme, että tollanen onnistuis.

jos se vain isälle sopisi.

Silloin olisi aikaa menoille / töille .

(*&*)

Ehdottomasti vaihtoehto 2!