Ei minulle ainakaan. Luulisi että tällasella kolmevitosella naisella olisi ystäviä vino pino opiskeluajoilta asti, mutta ei se niin ole. Ne harvat ystävät joita on, ovat perheellisiä jo tietysti eivätkä siten liiku entiseen malliin. Tässä iässä ystävyyden solmiminen on kai vaikeampaakin kun ei ole opiskelijoiden sosiaalista verkostoa enää...
Ja kun vanhemmat ja sisarukset elävät toisessa kaupungissa, on välillä kyllä tosi yksinäinen olo. Joskus siitä saattaa nauttia, muttei 24h/vrk. Jos haluaisi rupatella chatissa joutavia, niin harva siihen pystyy, miehistä omalle kohdalleni on ainakin osunut vain rasittavia vonkaajia. En mä juuri eronneena halua uutta suhdetta, mä haluan vain ystävän.
Mutta missä ovat ne ystävät, naiset ja miehet, joiden kanssa voisi puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, käydä ulkona jnejne? Ei kai missään.
Ja kun vanhemmat ja sisarukset elävät toisessa kaupungissa, on välillä kyllä tosi yksinäinen olo. Joskus siitä saattaa nauttia, muttei 24h/vrk. Jos haluaisi rupatella chatissa joutavia, niin harva siihen pystyy, miehistä omalle kohdalleni on ainakin osunut vain rasittavia vonkaajia. En mä juuri eronneena halua uutta suhdetta, mä haluan vain ystävän.
Mutta missä ovat ne ystävät, naiset ja miehet, joiden kanssa voisi puhua kaikesta maan ja taivaan välillä, käydä ulkona jnejne? Ei kai missään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä menetä toivoasi. Miesten suhteen kyllä on vaikeaa. Miehen ja naisen välinen ystävyys ilman erotiikkaa on hankala ja herkkä juttu, mutta ei kuitenkaan täysin mahdoton. Joskus myös täysin eri ikäkausia edustavat saattavat löytää saman aaltopituuden ja viihtyä hyvin yhdessä.
Kokeilepa ilmoittautua vaikka SPR:n ystäväpalveluun, seurakuntien lähimmäistyöhön tai mene Sulasolin yhteislauluiltaan.
Siitä onko yksinäisyys voimaa vai ei, on varmaan paljolti kyse niin omasta asenteesta, kuin elämäntilanteesta.
Itse en ole pahemmin surrut yksinäisyyttä "omia polkujani" tallaillessa. Ei ole ne harvat suhteetkaan pahemmin onnea tuoneet, tai kaverit.
On todennut päässeensä paljon helpommalla, kun on ollut yksin. On voinut keskittyä siihen mikä on itselle tärkeää.
Mutta pakkohan se on alkaa myöntämään tässä vaiheessa, kun on kohta "jo" 33, että ihan kuin tästä jotain sitten kuitenkin puuttuisi.
Mutta se on varmaankin paljon seurausta tuosta, että kaverit alkavat olla kaikki perheellisiä ja heidän juttunsa ja näkemyksensä alkavat muuttua itselle kovin vieraaksi.
Työ ei enää jaksa innostaa sillä tavalla, että siihen viitsisi uppoutua, kuten ennen.
Näin lomakautena yksinäisyys ehkä alkaa tuntua selvimmin, kun alkaa miettimään lomareissua tms.
Jos et halua ottaa sitä riskiä, että päädyt jonkun epämääräisen juopon huonekaveriksi, niin saat maksaa törkeitä summia yksin matkustaessasi.
Eli ehkä se yksinäisyyden "kirous" näykyy ainakain itsellä enemmän tälläisenä käytännön asioina.
Silti ei jaksa asiaa kauheasti surra, omapa on valintani pitkälti ollut. Kun ei tule harrastettua tuota rafloissa ravaamistakaan, niin ei ole kaiketi pahemmin pelkoa tilanteen muuttumisestakaan. Tällä karulla ulkonäöllä, kun ei naisia kadulta hurmata. Muiden miesten kanssa taas ei jaksa muutenkaan aikaa viettää, kun jutut alkaa pitkästyttämään aika alta yksikön.
Kovin moni näkyy pelkäävän yksinäisyyttä vain koska pelkää muiden arvostelua.
Moni taas siksi, koska pelkää jäävänsä yksin "ikuisesti".
On muotia olla sinkku, muttei yksinäinen.
No joo, olipas taas sekavaa heti aamusta. Tästä taitaa tulla pitkä päivä...
Allekirjoittaneella höperöllä ainakin selkeesti lamaannuttava vaikutus
Niin mullakin.