Pistän tähän jutun, jonka kirjoitin Kairon ja Aleksandrian matkasta:
Kairo ja Aleksandria
Lähtö on tärkeä,
irrottautuminen,
se tuo mukanaan jotakin uutta,
väistämättä,
rikastuttaa.
Kun on noussut koneeseen,
ottanut ratkaisevan askeleen,
uhmannut rajojaan.
Huoneen ikkunasta näkyy palmu, sementtiaitaa, egyptiläisiä graffiteja. Pikkuautoja ja bussseja on pysäköitu molemmin puolin katua. Istun parvekkeella. Egyptiläinen aamu tuoksuu vähän liikenteelle. Ilma on "paksumpaa" näin aamullakin, mutta aamu on aamu. Joltakin parvekkeelta roikkuu iloinen pyykkivalikoima. Parvekkeen ovea ei saa lukittua. Kattojen kautta olisi mahdollista tulla hotellihuoneeseen toisesta huoneistosta. Opas sanoi, että egyptiläiset ovat harvinaisen rehellisiä. Jos kadulla kysyt tietä jonnekin, he pysäyttävät kansaa, niin kauan, että "asiantuntija" löytyy. Edelliset jäävät vierellesi odottamaan kunnes asia on hoidettu. Mikäli kadotat Visa-korttisi, se melko varmasti palautetaan hotelliin. Kukko kiekuu keskellä Kairoa. On aamutoimien aika.
Kävimme tutustumassa keskustaan. Liikenne on kaaos. Tie on Egyptissä raivattu alue, jossa ihmiset, autot, aasit, hevoset, kissat, kamelit, koirat, kulkevat edestakaisin ja poikittain. Ohittelevat mistä pääsevät. Auton äänimerkki on eniten käytetty laite moottorin lisäksi. Otin kuvasarjan bussinkuljettajasta, kun hän ajoi kolarin ja riiteli käsikähmään saakka toisen osapuolen kanssa takaa-ajettuaan tämän ensin kiinni bussillaan ja rusikoituaan kadun laitaan seisoksiin. Poliisi ( joita on paljon) selvitti tilanteen ja käski molempien riitelijöiden ajaa peltiruttuineen tiehensä. Myöhemmin kuljettaja pyyteli anteeksi välikohtausta ja osti sitten ennen matkan päätöstä ( Niilin risteilyn yhteydessä) kaikille ruusut. Matkavakuutus on Kairossa enemmän kuin tarpeeseen. Mutta jotenkin tunnelmaan tottuu, eikä osaa sitä jännittää. Sanovat, että egyptiläisiltä puuttuu itsesuojeluvaisto. Sen voi havaita esim jalankulkijoista, jotka poukkoilevat ajoneuvojen välissä kuolemaa halveksuen.
Kävelin pyramidikatua ja tutustuin egyptiläisiin. Lapset pyörivät jaloissa ja huutelivat englanninkielisiä tervehdyksiä. Kuvasin ihmisiä ja jos käsi ojentui, annoin punnan palkaksi.
Katukaupustelijoita loputtomiin, aaseja, vihanneskuormia, mansikkavuoria, lihavartaita, joita koiratkin käyvät tutkimassa,
letun- ja leiväntekijöitä, joku roikottaa verisiä kanoja molemmissa käsissään, aaseja, rähjäisiä autoja, lapsia ryysyissään, huutoja, perässäjuoksijoita, sormen heristäjiä kuvaajalle.Suurin osa ihmisistä on ystävällisiä. Illalla klo 17. 00 - 20. 00 on Ramadan kuukauden mukainen tauko kaupustelussa. Saman ramadanin tähden on alkoholi "kiven takana" ravintoloissa tai hotellissa, jopa turisteillekin. Egyptiläistä puhetta kantautuu kovaäänisistä, islamilaista messua jostakin monista Kairon moskeijoista.
Menen sivukatua niin kauas kuin uskallan. Mukanani on muutama muukin seurueen jäsen. Käytävät alkavat muuttua pimeiksi, ihmiset karummiksi, ilmeiltään ja käytökseltään, kävelemme takaisin sokkelosta, johon olemme tunkeutuneet aika pitkälle.
Kuolleiden kaupunki on kaupunginosa, kolkko paikka, hautausmaa, jossa haudatuille on rakennettu sementtielementeistä majoja. Siellä asuu kymmentuhatpäinen joukko "kirjattomia ja karjattomia" irtolaisia ja kuulemma huumekauppa rehottaa.
Ajamme tässä kolkossa kaupunginosassa. Opas sanoo, että sähkövirta on vedetty betonikoppeihin. Kadun varressa istuu ja seisoo rähjäisiä miehiä. Jollakin on suuri valkoinen kiekko kainalossa, se osoittautuu leiväksi. Ne hymyilevät ohikulkeville turisteille, jotka ojentelevat kameroitaan, tuskin sisäistävät tätä todellisuutta, ehkä aavistelevat jotakin miljööstä ja ihmisten olemuksesta.
Ajamme Anwar Sadatin muistomerkille. Näemme katsomon, jossa hänet murhattiin sotilasparaatin aikana. Komea-asuiset sotilaat vartioivat Sadatin hautaa. Sinne on tehty mahtava pyramidimainen rakennelma.Nasserin hauta on temppelimäisessä rakennuksessa. Hänen vaimonsa on haudattu sinne muutama viikko sitten. Pyhäkkömäistä tunnelmaa. Kaunis alttari koraanin pitämistä varten.
Kävelemme keskustassa puolenyön tietämissä. Kaupustelu on vilkkaimmillaan. Valtion kangaskaupasta saa halvalla 100% ista puuvillaan ja silkkiä. Myyjät " tarttuvat vaatteisiin", huutelevat suomalaisille " terve terve". Eräs väittää olevansa Eino Leino
(nuorennettu painos varmaankin). Sanoo, että hänellä on tyttöystävä Suomessa. Tietää Tampereen ja mustan makkaran, suurmiehiä, sanoo että suomalaisille ystäville hän haluaa tarjota teetä salongissaan. Hajuvesisalonki on pienehkö loukko ylemmissä kerroksissa, jonne johtavat kierreportaat. Juomme teetä, johon annetaan tuore mintunlehti. Mies jatkaa "suomalaista" linjaa, alkaa laittaa hajuvesinäytteitä ranteisiimme. On oopiumia, jasmiinia, jos mitä. Piäisi ostaa ensin isompi pullo, mutta pienempikin sopii. Sanon: " My wife likes little little bottles." Ostan jasmiinia. Ystävänikin ostaa. Mies on tyytyväinen. Ehkä pullot olisivat voineet olla suurempia, mutta hyvä näinkin. Kotimatkalla taksinkuljettaja houkuttelee meitä "samaan hintaan" pyramideille. Tuumimme, että mikäpä siinä. Taksi ei monta markkaa maksa. Suomalainen "satasen keikka" on viiden markan luokkaa. Mutta bakshees ( = on juomaraha, rikkauden murusia ) on maksettava, jos matka onnistuu turvallisesti. Sama
bakshees pitää maksaa vessapojalle, laukunkantajalle, huonepalvelijalle," resepsuunille", rahanvaihtajalle tai rammalle, joka tulee kohti, ojentaa rujoja käsiään, tai katsoo kaihisin silmin.
Taksinkuljettaja yrittää viedä meidät veljensä papyryskauppaan.
Suutumme. Halusimme hotelliin. "Otel Urubba" ( Hotelli Europa)
sanon, " We dont want pyramids with You. Our great day is tomorrow." Kuski ymmärtää. Ajamme puolen tunnin matkan hotellille hiljaisuuden vallitessa. Annan perillä juomarahapunnan. Laitan sen Ladan konepellillä olevan Koraanin päälle.
Käymme kahden päivän matkalla Aleksandriassa ( 200 km Kairosta). Montazah-palatsi on ylellinen paikka valtiovieraille. Itse kuvaan palatsin puistossa kairolaisia varakkaammilta näyttäviä nuoria. He hymyilevät, vitsailevat. Olemme samalla aaltopituudella. Kuvista tulee hyviä.
Illalla on ohjelmassa napatanssia. Tanssija istuu pöytääni.
Juttelen hänen kanssaan muutaman sanan egyptiläisestä nobel-kirjailijasta. Pieni poika esittää laulua ja intoutuu huimiin suorituksiin nuorten tanssijatyttöjen kanssa. Orkesterissa kiertää vesipiippu ja ilma on sakeanaan erilaisia suitsukkeita ja savuja. Alkoholia ei tarjota, mutta tunnelma on katossa. Viimeiset lähtevät vasta ohjelman päättyessä klo 3. 00. Itse olen poistunut vähän aikaisemmin. Napatanssija kävi vielä kysymässä olenko naimisissa. Vastasin olevani.
Käymme toisena päivänä Saharassa. Aurinko laskee siellä nopeasti kuin rautakuula. Tutustumme liittoutuneiden hautausmaahan El Alameissa ja toisen maailmansodan museoon. Pistäydymme luostarissa, jonka munkki sanoo olevansa tohtorismies. Väitellyt yrteistä. Tarjoaa sitten turisteille mahan tasapainoa säätelevää yrttiteetä. Ostan puisen koptilaisen ristin paikallisesta "trapesasta". Luostarin puutarhassa huojuvat palmut.
Englantilainen tutkija, joka löysi 20-luvulla Tutankhamonin haudan oli todellinen onnenpekka. Sai vielä valtiolta rahaa vuoden etsintöihin, kaiveli vanhaa romuläjää, löysi puolen huoneen kokoisen kulta-arkun, sen sisältä toisen, pienemmän, ja vielä kolmannen. Kolmannessa kultalaatikossa oli sitten kultainen sarkofagi ja sen sisällä pienempi, kultainen sekin. Pienemmän sisällä Tutankhamonin muumio ja maailman kauneimpana pidetty esine, kultainen kuolinnaamio.Huone on täynnä kultaesineitä. Suureen egyptiläiseen museoon on kerätty tuhansia hautalöytöjä, maalauksia, kirjoituksia jne.
Pyramideilla kiinnittyy huomio temppelien kiviin. Saumat ovat tarkkustyötä, paperiakaan ei saisi kivien väliin. Kuljemme kapeita käytäviä kuninkaan kammioon. Lähdemme oikaisemaan. Tulemmekin kuningattaren kammioon. Viimein pääsemme päivänvaloon.
Illalla pyramidit näyttäytyvät värivaloissa. Saamme seurata Shakespeare-teatterin näyttelijöiden esityksiä ja aistimme vuosituhantisen tunnelman. Aamulla on muistettava
baksheesit ja loppuun asti tingityt viimeiset matkamuistot.
Joku joutuu vielä kotimaassa parantelemaan matkalla iskenyttä Tutankhamonin kirousta, niagaramaista ripulia.
Kairo ja Aleksandria
Lähtö on tärkeä,
irrottautuminen,
se tuo mukanaan jotakin uutta,
väistämättä,
rikastuttaa.
Kun on noussut koneeseen,
ottanut ratkaisevan askeleen,
uhmannut rajojaan.
Huoneen ikkunasta näkyy palmu, sementtiaitaa, egyptiläisiä graffiteja. Pikkuautoja ja bussseja on pysäköitu molemmin puolin katua. Istun parvekkeella. Egyptiläinen aamu tuoksuu vähän liikenteelle. Ilma on "paksumpaa" näin aamullakin, mutta aamu on aamu. Joltakin parvekkeelta roikkuu iloinen pyykkivalikoima. Parvekkeen ovea ei saa lukittua. Kattojen kautta olisi mahdollista tulla hotellihuoneeseen toisesta huoneistosta. Opas sanoi, että egyptiläiset ovat harvinaisen rehellisiä. Jos kadulla kysyt tietä jonnekin, he pysäyttävät kansaa, niin kauan, että "asiantuntija" löytyy. Edelliset jäävät vierellesi odottamaan kunnes asia on hoidettu. Mikäli kadotat Visa-korttisi, se melko varmasti palautetaan hotelliin. Kukko kiekuu keskellä Kairoa. On aamutoimien aika.
Kävimme tutustumassa keskustaan. Liikenne on kaaos. Tie on Egyptissä raivattu alue, jossa ihmiset, autot, aasit, hevoset, kissat, kamelit, koirat, kulkevat edestakaisin ja poikittain. Ohittelevat mistä pääsevät. Auton äänimerkki on eniten käytetty laite moottorin lisäksi. Otin kuvasarjan bussinkuljettajasta, kun hän ajoi kolarin ja riiteli käsikähmään saakka toisen osapuolen kanssa takaa-ajettuaan tämän ensin kiinni bussillaan ja rusikoituaan kadun laitaan seisoksiin. Poliisi ( joita on paljon) selvitti tilanteen ja käski molempien riitelijöiden ajaa peltiruttuineen tiehensä. Myöhemmin kuljettaja pyyteli anteeksi välikohtausta ja osti sitten ennen matkan päätöstä ( Niilin risteilyn yhteydessä) kaikille ruusut. Matkavakuutus on Kairossa enemmän kuin tarpeeseen. Mutta jotenkin tunnelmaan tottuu, eikä osaa sitä jännittää. Sanovat, että egyptiläisiltä puuttuu itsesuojeluvaisto. Sen voi havaita esim jalankulkijoista, jotka poukkoilevat ajoneuvojen välissä kuolemaa halveksuen.
Kävelin pyramidikatua ja tutustuin egyptiläisiin. Lapset pyörivät jaloissa ja huutelivat englanninkielisiä tervehdyksiä. Kuvasin ihmisiä ja jos käsi ojentui, annoin punnan palkaksi.
Katukaupustelijoita loputtomiin, aaseja, vihanneskuormia, mansikkavuoria, lihavartaita, joita koiratkin käyvät tutkimassa,
letun- ja leiväntekijöitä, joku roikottaa verisiä kanoja molemmissa käsissään, aaseja, rähjäisiä autoja, lapsia ryysyissään, huutoja, perässäjuoksijoita, sormen heristäjiä kuvaajalle.Suurin osa ihmisistä on ystävällisiä. Illalla klo 17. 00 - 20. 00 on Ramadan kuukauden mukainen tauko kaupustelussa. Saman ramadanin tähden on alkoholi "kiven takana" ravintoloissa tai hotellissa, jopa turisteillekin. Egyptiläistä puhetta kantautuu kovaäänisistä, islamilaista messua jostakin monista Kairon moskeijoista.
Menen sivukatua niin kauas kuin uskallan. Mukanani on muutama muukin seurueen jäsen. Käytävät alkavat muuttua pimeiksi, ihmiset karummiksi, ilmeiltään ja käytökseltään, kävelemme takaisin sokkelosta, johon olemme tunkeutuneet aika pitkälle.
Kuolleiden kaupunki on kaupunginosa, kolkko paikka, hautausmaa, jossa haudatuille on rakennettu sementtielementeistä majoja. Siellä asuu kymmentuhatpäinen joukko "kirjattomia ja karjattomia" irtolaisia ja kuulemma huumekauppa rehottaa.
Ajamme tässä kolkossa kaupunginosassa. Opas sanoo, että sähkövirta on vedetty betonikoppeihin. Kadun varressa istuu ja seisoo rähjäisiä miehiä. Jollakin on suuri valkoinen kiekko kainalossa, se osoittautuu leiväksi. Ne hymyilevät ohikulkeville turisteille, jotka ojentelevat kameroitaan, tuskin sisäistävät tätä todellisuutta, ehkä aavistelevat jotakin miljööstä ja ihmisten olemuksesta.
Ajamme Anwar Sadatin muistomerkille. Näemme katsomon, jossa hänet murhattiin sotilasparaatin aikana. Komea-asuiset sotilaat vartioivat Sadatin hautaa. Sinne on tehty mahtava pyramidimainen rakennelma.Nasserin hauta on temppelimäisessä rakennuksessa. Hänen vaimonsa on haudattu sinne muutama viikko sitten. Pyhäkkömäistä tunnelmaa. Kaunis alttari koraanin pitämistä varten.
Kävelemme keskustassa puolenyön tietämissä. Kaupustelu on vilkkaimmillaan. Valtion kangaskaupasta saa halvalla 100% ista puuvillaan ja silkkiä. Myyjät " tarttuvat vaatteisiin", huutelevat suomalaisille " terve terve". Eräs väittää olevansa Eino Leino
(nuorennettu painos varmaankin). Sanoo, että hänellä on tyttöystävä Suomessa. Tietää Tampereen ja mustan makkaran, suurmiehiä, sanoo että suomalaisille ystäville hän haluaa tarjota teetä salongissaan. Hajuvesisalonki on pienehkö loukko ylemmissä kerroksissa, jonne johtavat kierreportaat. Juomme teetä, johon annetaan tuore mintunlehti. Mies jatkaa "suomalaista" linjaa, alkaa laittaa hajuvesinäytteitä ranteisiimme. On oopiumia, jasmiinia, jos mitä. Piäisi ostaa ensin isompi pullo, mutta pienempikin sopii. Sanon: " My wife likes little little bottles." Ostan jasmiinia. Ystävänikin ostaa. Mies on tyytyväinen. Ehkä pullot olisivat voineet olla suurempia, mutta hyvä näinkin. Kotimatkalla taksinkuljettaja houkuttelee meitä "samaan hintaan" pyramideille. Tuumimme, että mikäpä siinä. Taksi ei monta markkaa maksa. Suomalainen "satasen keikka" on viiden markan luokkaa. Mutta bakshees ( = on juomaraha, rikkauden murusia ) on maksettava, jos matka onnistuu turvallisesti. Sama
bakshees pitää maksaa vessapojalle, laukunkantajalle, huonepalvelijalle," resepsuunille", rahanvaihtajalle tai rammalle, joka tulee kohti, ojentaa rujoja käsiään, tai katsoo kaihisin silmin.
Taksinkuljettaja yrittää viedä meidät veljensä papyryskauppaan.
Suutumme. Halusimme hotelliin. "Otel Urubba" ( Hotelli Europa)
sanon, " We dont want pyramids with You. Our great day is tomorrow." Kuski ymmärtää. Ajamme puolen tunnin matkan hotellille hiljaisuuden vallitessa. Annan perillä juomarahapunnan. Laitan sen Ladan konepellillä olevan Koraanin päälle.
Käymme kahden päivän matkalla Aleksandriassa ( 200 km Kairosta). Montazah-palatsi on ylellinen paikka valtiovieraille. Itse kuvaan palatsin puistossa kairolaisia varakkaammilta näyttäviä nuoria. He hymyilevät, vitsailevat. Olemme samalla aaltopituudella. Kuvista tulee hyviä.
Illalla on ohjelmassa napatanssia. Tanssija istuu pöytääni.
Juttelen hänen kanssaan muutaman sanan egyptiläisestä nobel-kirjailijasta. Pieni poika esittää laulua ja intoutuu huimiin suorituksiin nuorten tanssijatyttöjen kanssa. Orkesterissa kiertää vesipiippu ja ilma on sakeanaan erilaisia suitsukkeita ja savuja. Alkoholia ei tarjota, mutta tunnelma on katossa. Viimeiset lähtevät vasta ohjelman päättyessä klo 3. 00. Itse olen poistunut vähän aikaisemmin. Napatanssija kävi vielä kysymässä olenko naimisissa. Vastasin olevani.
Käymme toisena päivänä Saharassa. Aurinko laskee siellä nopeasti kuin rautakuula. Tutustumme liittoutuneiden hautausmaahan El Alameissa ja toisen maailmansodan museoon. Pistäydymme luostarissa, jonka munkki sanoo olevansa tohtorismies. Väitellyt yrteistä. Tarjoaa sitten turisteille mahan tasapainoa säätelevää yrttiteetä. Ostan puisen koptilaisen ristin paikallisesta "trapesasta". Luostarin puutarhassa huojuvat palmut.
Englantilainen tutkija, joka löysi 20-luvulla Tutankhamonin haudan oli todellinen onnenpekka. Sai vielä valtiolta rahaa vuoden etsintöihin, kaiveli vanhaa romuläjää, löysi puolen huoneen kokoisen kulta-arkun, sen sisältä toisen, pienemmän, ja vielä kolmannen. Kolmannessa kultalaatikossa oli sitten kultainen sarkofagi ja sen sisällä pienempi, kultainen sekin. Pienemmän sisällä Tutankhamonin muumio ja maailman kauneimpana pidetty esine, kultainen kuolinnaamio.Huone on täynnä kultaesineitä. Suureen egyptiläiseen museoon on kerätty tuhansia hautalöytöjä, maalauksia, kirjoituksia jne.
Pyramideilla kiinnittyy huomio temppelien kiviin. Saumat ovat tarkkustyötä, paperiakaan ei saisi kivien väliin. Kuljemme kapeita käytäviä kuninkaan kammioon. Lähdemme oikaisemaan. Tulemmekin kuningattaren kammioon. Viimein pääsemme päivänvaloon.
Illalla pyramidit näyttäytyvät värivaloissa. Saamme seurata Shakespeare-teatterin näyttelijöiden esityksiä ja aistimme vuosituhantisen tunnelman. Aamulla on muistettava
baksheesit ja loppuun asti tingityt viimeiset matkamuistot.
Joku joutuu vielä kotimaassa parantelemaan matkalla iskenyttä Tutankhamonin kirousta, niagaramaista ripulia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oli mukava lukea juttusi Kairosta!
Olen itse lähdössä joulukuussa Egyptiin ja joulun luultavasti vietän Kairossa.
Hyvää syksyn jatkoa ja hyviä reissuja.
-Villihevonen-