Hei, sain noin viikko sitten kasveja eräältä toiselta akvaristilta ja nyt kaloillani on alkanut ilmetä oireita. Kalat uivat kasveihin, kiviin ja pohjahiekkaan pyyhkien kylkiään. Kahdella näkyvissä harmahtavaa peitettä kyljissä. Muut kirkkaita ja puhtaita, mutta käyttäytvät samoin. Jotain pinta/ kidusloisia siis ilmeisesti. Kalat uivat ja syövät hyvin ja ovat vilkkaita, eli siinä mielessä ei hätää. Yhtään ei ole toistaiseksi kuollut.
Marssin eilen kauppaan ja ostin oireiden mukaista lääkettä, eli Mykopur Seralta. Pitäisi tehota loisiin. Tänään toinen hoitopäivä menossa. Kalat edelleen levottomia, uivat pyyhkien itseään ja alkaneet nahista jo keskenäänkin- ilmeisesti stressiä siis.
Ajattelinkin, että miten toimin jatkossa jos vaiva ei ala hellittämään. Pitäisikö kokeilla jotain muuta loislääkettä muutaman välipäivän jälkeen, vai odotella rauhassa mitä tuleman pitää? Kuinka kauan siis vie, että lääkitys tehoaa? Lääkinnän (3 vrk) jälkeenhän tulee aktiivihiilisuodatus.
Milloin aloitan normaalit vedenvaihdot ( tästä ei mainintaa ohjeissa)? Ennen lääkityksen aloittamista tein reilun vedenvaihdon, vaikka vesiarvoissa ei mitään poikkeavaa ollutkaan, eli kaikki oli niiltä osin ihan kunnossa.
Mikä olisi hyvä laajakirjoinen lääke, jos Mykopur ei auta? Mitään näkyvää ei esim. kiduksissa ole. Vai voiko tuo käytös johtua jostain muusta ongelmasta? Vesiarvot siis koko ajan ok, niitä mittailen säännöllisesti ja kaikki perustestit löytyy.
Entä kuinka kauan loiset/ bakteerit elävät akvassa. Joutuuko lääkityksiä uusimaan vai tappaako yksi kuuri vedessä ja muussa sisustuksessa elävätkin pöpöt? Meinaa mennä hermot kohta, ku ei oo ennen tämmöstä kohdalle osunu ja 16 vuotta akvaarioita pyörittäny.
Ai niin, sit vielä se suolakylpy homma- voisko siitä olla hyötyä ja mistä siihen sais tarkat ohjeet? Veden suolapitosuus, uittamisaika... Kiitti, jos joku jaksaa auttaa ja opastaa.
Poistanko saamani kasvit akvoista???
Marssin eilen kauppaan ja ostin oireiden mukaista lääkettä, eli Mykopur Seralta. Pitäisi tehota loisiin. Tänään toinen hoitopäivä menossa. Kalat edelleen levottomia, uivat pyyhkien itseään ja alkaneet nahista jo keskenäänkin- ilmeisesti stressiä siis.
Ajattelinkin, että miten toimin jatkossa jos vaiva ei ala hellittämään. Pitäisikö kokeilla jotain muuta loislääkettä muutaman välipäivän jälkeen, vai odotella rauhassa mitä tuleman pitää? Kuinka kauan siis vie, että lääkitys tehoaa? Lääkinnän (3 vrk) jälkeenhän tulee aktiivihiilisuodatus.
Milloin aloitan normaalit vedenvaihdot ( tästä ei mainintaa ohjeissa)? Ennen lääkityksen aloittamista tein reilun vedenvaihdon, vaikka vesiarvoissa ei mitään poikkeavaa ollutkaan, eli kaikki oli niiltä osin ihan kunnossa.
Mikä olisi hyvä laajakirjoinen lääke, jos Mykopur ei auta? Mitään näkyvää ei esim. kiduksissa ole. Vai voiko tuo käytös johtua jostain muusta ongelmasta? Vesiarvot siis koko ajan ok, niitä mittailen säännöllisesti ja kaikki perustestit löytyy.
Entä kuinka kauan loiset/ bakteerit elävät akvassa. Joutuuko lääkityksiä uusimaan vai tappaako yksi kuuri vedessä ja muussa sisustuksessa elävätkin pöpöt? Meinaa mennä hermot kohta, ku ei oo ennen tämmöstä kohdalle osunu ja 16 vuotta akvaarioita pyörittäny.
Ai niin, sit vielä se suolakylpy homma- voisko siitä olla hyötyä ja mistä siihen sais tarkat ohjeet? Veden suolapitosuus, uittamisaika... Kiitti, jos joku jaksaa auttaa ja opastaa.
Poistanko saamani kasvit akvoista???
Vastaukset 11
Vanhimmat
... ellet jo ole käynytkin... http://aquahoito.info/suomi/taudit/index.html
Noikin faktat olis ollu kiva tietää etukäteen ... http://aquahoito.info/suomi/taudit/index.html
Juu, tutut sivut on noi ja siellä tuli pähkäiltyä pitkä tovi, et mikä avuks. Tosta kasveihin pyyhkäilystä ja samennuksesta vaan päättelin, et jotain loista vois olla. Liikkeestä sanoivat, et toi mykopur auttas, mut on alkanu hiukan epäilyttään... Nyt on nimittäin lääkityksen aikana ilmestyny pari muullekin kalaselle vaalee laikku niskaan ja samennusta selkäevän juureen.
Kyllä toi ihosamennus juttu nyt tämän hetken oireisiin tuntus osuvan nappiin. Eli täytyy lähtee hommaan sit jotain sopivampaa lääkettä. Annan ton kuurin nyt kuitenki loppuun, ku huomenna vika annos. Onneks kalat on hyvässä kunnossa ja ajoittain ihan rauhallisiakin. Sit yhtäkkiä ne alkaa suihkia pitkin kasveja ja taas rauhottuu, ku ei vaivais mikään.
Mä en vaan käsitä mikä ton aiheutti. Vesiolot on ihan normien mukaiset, vettä vaihdetaan 5 päivän välein n. puolet, nitraatit on pysyny korkeimmillaankin n. 20 ja nitraattia ei ainaskaan ole- puhdas nolla. Vedenvaihdon teen aina lappomalla pohjan tuntumasta, eikä sieltä ihmeitä kökköjä irtoo, paitsi vähän kasvien irtonaisia jämiä.
Ainoo muutos oli noi uudet kasvit. Mut ei taida sit niistäkään johtua. Jäänee arvoitukseks, tarttee vaan yrittää hoitaa kalat kuntoon. Voishan tota veden vaihtoo tehä tovin tiuhempaan ku lääkitykset ohi, jos se sit vaikuttas myönteisesti.
Kiitos.
Huomasin kirjotusvirheen... Siis nitriitti on 0 ja nitraatti alle 20 korkeimmillaan.
Nyt on haettu toivottavasti " oikeampaa" lääkettä ja aloitan kuurin kuitenkin jo tänään. Toivottavasti nyt auttas, ku piti täältä tuppukylästä lähtee isoon maalimaan 50 km päästä hakemaan. Vedenvaihto taas tehty testit ja nyt aktiivihiilisuodatus menossa. Illalla sit alkaa uus rohtoviritys. Että eiköhän se tästä taas iloks muutu, ainakin toivossa on hyvä elää.
Huomasin kirjoitusvirheeni, siis nitraatti on alle 20 korkeimmillaan ja nitriitti on 0.
Nyt on haettu toivottavasti "oikeampi" lääke ja aloitan kuurin jo tänään. Veden vaihto tehty, nyt aktiivihiilisuodatus menossa ja illalla sit uudet rohdokset akvaan. Toivottavasti nyt auttas, ku joutu isosta maailmasta hakeen, 100 km reissu ku ei täällä tuppukylässä mitään ole. No toivossa on hyvä elää...
Kannattaa varmistaa asioita vielä tuolta ... http://www.aqua-web.org/forum/viewforum.php?f=32&sid=6f4bb6f17672b5bc0acd468eeea5c19e ... kirjautumalla sisään, apua tulee aivan varmasti ja osaavaa neuvoa oikeaan lääkitykseen ihan varmasti!!!
... http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001104&posting=22000000009930410
En sitten kopypastannut linkkiä uurestaan???
Ja hanskat hukassa. Aqua- webissäkin on tullu seikkailtua ja yritetty tietoa kerätä. Nykynen lääke on laajakirjonen ja näyttäs nyt jo alustavasti tehohtevan. Kalat ei enää säntäile läheskään niin paljon ja vaalea peite vähenemään päin. Tuntus nyt toi kuuri oikeelta.
Niin, teki serveri tenän ja väitti, et tossa mun edellisessä viestissä oli jotain vikaa ja hylkäs muka sen. Sit piti lähettää uus viesti, ku aikasempaa ei uusiks hyväksyny... Eli kertaus on opintojen äiree- tuli samat liirum laarumit sit näköjään tuplana. Eli sorry, ei ollu tarkotus jankuttaa.
Mut kiitti taas avusta, jään seuraileen tilannetta.
Nää oli tuolla viimesen linkin takana jos et siellä käynyt ...
Nyt kun kyselette mikä avuksi akvaarion tai kalaston suhteen taikka parannukseksi johonkin sairauden oireeseen, Muistakaa että on paljon helponpaa lähteä arvailemaan tai opastamaan eteenpäin jos tietoja akvaarion kunnosta tai muista hoito rutiineista on kirjoitettu juttuun mukaan.
Pelkkä "mullon kala vähän kipee" tai "mun kala kuoli kouristuksen omaisesti eilen" ei oikein kerro mitään.
- Akvaarion koko
- Kalasto
- Vesiarvot; Ph, KH, GH, NO2, NO3 (PAKOLLISET)
- Hoitorutiinit; vedenvaihdot, ruokinnat, suodatin huollot yms.
- Mitä on mielestäsi tapahtunut viime päivinä akvaariossa, kai kaikki ny joka päivä tarkkailee lemmikkiensä hyvinvointia.
Kun sitten lähdetään antamaan vihjeitä eläinten oikeanlaiseen hoitamiseen tai mahdolliseen lääkitsemiseen, EI saa ottaa pulttia jos aon mennyt joku omissa hoitomenetelmissä pieleen.
Pitää ottaa opiksi tapahtuneesta ja perehtyä lisää sekä oltava entistä tiukempi hoitorutiinien noudattamisessa.
Eli tänään nyt vika hoitopäivä tolla toisella lääkkeellä ja kalat näyttävät jo hyviltä. Enää yhdellä lievää harmautta pinnalla. Lääke on siis asiantuntevalla opastuksella valittu, ja nyt oikeaksi todettu, koska todella auttaa.
Ainoa muutos akvaariossa ja sen hoidossa olivat tosiaankin ne kasvit, jotka sinne lisäsin. Muuten hoito ja arvot olleet samanlaisia, kuin ennenkin.
Jos ne nyt välttämättä tahdot edelleen kuulla: tässäpä tulis.
Ph: n. 7,5
Gh: n. 12-13 ( tippatesti)
Kh: yli 10 ( liuska testi, joten ei aina ihan tarkka)
Nitriitti: 0
Nitraatti: n. 15- 20
Akva 100 litraa
Kaloina: platyja 2 n. 4 cm maatiaispartamonnia ( eivät kasvaessaan isommiksi jää altaaseen!)
Kierteisiä pohjahiekassa
Omenakotiloita 2 kpl ( poistettu hoidon ajaksi)
2 kupari albiinomonnista ( voivat hyvin tässäkin vedessä, eivät ole oireilleet kuten platyt)
Hoitorutiinit: Vedenvaihto kerran viikossa, yleensä 6 päivän välein. Lappoamalla pohjan tuntumasta. Lisään veteen vedenparannusaineen ja valmiin kovetusjauheen. Arvot mittaan muutamien tuntien kuluttua vedenvaihdosta, jotta kovetin ehtii liueta kunnolla. Mittaan myös viikonvarrella kerran arvot( ihan vaan tarkistaakseni).
Suodattimen puhdistan tarvittaessa, parempi pesu n. 3 viikon välein. Suodatinteho: 450 l/ tunnissa, eli pitäs kyllä olla ihan riittävä. Suodatin myös hapettaa.
Ruokinta 2 krt päivässä: Aamulla hiutaleruokaa, illalla 1 pohjanappi tai hiukan hiutaleruokaa tai yöksi kurkun, porkkanan, kesäkurpitsan siivu. Jos laitan tuoretta ruokaa illalla, otan kesäkurpitsan pois jo ennen nukkumaan menoa, koska pehmeämpää, muut kasvikset jätän aamuun asti. Näitä iltapaloja siis vaihtoehtoisesti- ei kaikkia kerralla!
Akvaario olohuoneessa, nojatuolin vieressä ja tosiaan tarkkailen kaloja JOKA PÄIVÄ, varmasti vähintään sen tunnin verran. Olen kyllä perehtynyt vuosien saatossa akvaarion hoitoon ja rutiinit ovat jämptit. Kotona olevana ihmisenä aikaa riittää hoitaa hommat kunnolla.
En ole ottanut pulttia???? missään vaiheessa, huolestunu vaan kuinka kaloille käy. Mut hyvinhän niille nyt käy, ku sai oikeet lääkkeet. Eli kaikki kalat hengissä ja hoivaan niitä niin hyvin ku voi. Joskus vaan sattuu tämmöstä- ei pidä aina heristää syyttävää sormee, kalat sairastuu joskus ja kuoleekin siinä ku ihmisetkin. Maailma on pöpöjä täynnä, eikä aina saa selville mistä joku baku on tullu.
Eri asia tietty, jos akva huonosti hoidettu, liika ruokittu/ kansoitettu, tai vesiarvot/ kalalajit vääränlaisia. Siks hyvä, että täällä neuvotaan jos joku ei tiedä akvanhoidosta tarpeeks. Kiitän ja päätän ketjun tähän, koska kaikki nyt ok.
Suodatinta ei tarvitse puhdistaa noin taajaan (ulko- vai sisäsuodatin), kerta parissa kuukaudessa riittää ellei suodatin näytä tehon hiiipumista virtauksen vähenemisenä???
Ruokinta tuntuu oklta.
voisit kokeilla Pakasteruokia; surviaista (akvakaupasta), kuorettomia sinisimpukoita ja pirkan katkoja. Meillä menee kuin häkä kalojen keuhkoihin.
GH arvokin vaikuttaa loistavalta, huvahuva.
Vettä voisit vaihtaa viikonkin välein jos siltä tuntuisi, n. puolet akvan tilavuudesta.
Hyvin päinhän tässä tosiaan taitaa asiat kääntyä, semppii!
Suodatin on sisäsuodatin, putsaan sen niin usein lähinnä siksi, että karvalehdistä irtoavat haituvat tahtovat tukkia sitä. Muuten ei niin tiuhaan tartteis. Kalat on kovia nyppiin kasveja ja kierteisetkin tahtovat niissä kiipeillä ja karvalehdistä irtoo niin helposti osia.
Kuivattua katkarapua on joskus ollutkin, mut noita pakastettuja ei oo tullu kokeiltua. Täytyy joskus koettaa maistuisko ne.
Joo, kyllä tämä tästä. Vähän vaan säikäytti. Varsinkin ku alussa ei ollu hirveesti noita ulkosia taudin merkkejä, niin meni vähän hakuammunnaks... Pääasia, et kalat parani!