Beagle

Apua asiaan...

Moikka!

Olen koko pienen ikäni (nyt 20) halunnut koiraa, mutta elämäntilanteesta johtuen se ei ole ollut mahdollista. Nyt olen kumminkin muuttanut omilleni ja koiraan hankkiminen olisi nyt mahdollista. Ainoa rotu jota olen ikinä halunnut on Beagle. Olen lukenut/opetellut niistä melko paljon tietoa ja tunnen rodun pääpiirteet melko hyvin. Ja sen rotuisen koiran ehdottomasti haluan! :) Tässä hommassa on vain pieni mutta... Asun nimittäin kerrostalo kaksiossa, eli esimerkiksi pihalla ei ole tarha mahdollisuutta. Olen itse kumminkin reipas ulkoilija ja meillä on isot metsätontit isovanhempieni ja kesämökkini läheisyydessä, joten siinä mielessä koira saisi liikuntaa, mutta yhtenä muttana on, että en varmastikkaan ikinä tulisi opettelemaan metsästyksen taitoja...
Mutta nyt kumminkin haluaisin hiemen mielipiteitä tästä hommasta... Kannattaako hankkia beaglea kerrostaloasuntoon, kaikenlisäksi jos sitä ei aio käyttää virallisena metsästyskoirana? Haluan kumminkin vain koiran parasta, jos meidän perheeseen sellainen tulee... Joten jos saisin hieman jelppiä ja mielipiteitä tässä asiassa. Kiitos! :)

Ainiin, ja jos tiedätte jotain mukavan tuntuisia kenneleitä, niin voisin huvin vuoksi käydä tutustumassa heidän kotisivuihinsa... :)

22

11775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hellu

      Kyllä beaglen voi ottaa kerrostaloon,
      kun se vain saa tarpeeksi liikuntaa.
      Tässä linkki mistä voi käydä katsomassa
      kenneleitä ja harrastus muotoja ;)

      www.beagleharrastajat.net

    • Hannah

      Kyllä beaglen voi ottaa kerrostaloon ihan hyvin. Tuosta metsästyskysymyksestä riittää kiisteltävää. Kaikki kasvattajat eivät sinulle koiraa myy jos et sitä vie metsälle, joten ota sitten ainakin paikasta jossa kasvatetaan beagleja enemmänkin näyttelypuolelle. Beaglehan on tarkoitettu alunperin metsästykseen että siinä mielessä ajattelisin uudelleen olisiko sopivampaa rotua. Beagle nauttii suunnattomasti päästessään metsään! :) eihän sinun tarvitse metsästämään ruveta, en minäkään metsästä mutta koira pääsee säännöllisesti metsään. joskus ajaa jänistä, joskus ei. Beagleharrastajien sivuilta löydät ehkä tarkoitukseesi sopivampia kasvattajia mutta tässä vielä: www.beaglejarjesto.fi

    • koiruus

      moi itelläni on 4 kuukautinen beagle en harrasta metsästystä mutta kaiken järjen mukaan beaglelle riittää se jotta pääsee juoksemaan vapaana metsässsä ota huomioon se että koiraa ei virallisesti saa pitää irti kuin metsästys aikana joten se aika jolloin metsästetään on verrattain lyhyt joten ei se sitä sano jotta metsässä tarvitsisi yhtenään juosta ja mitä tulee tuohon tarha asiaan niin oikeastaan beagle viihtyy mainiosti myös sisällä tässä pari hyvää linkkiä josta voisin harkita ottavani seuraavan beagleni.

      http://www.kotinet.com/kati.harju
      http://www.netikka.net/marja-riitta.huhta
      http://www.rhodiumbeagles.com

      • myös

        se, että koiraa ei saa metsästys- eikä minään muunakaan aikana pitää irti kuin metsästysoikeudenhaltijan luvalla=metsästysseura tai maanomistaja!

      • cat70

        se seikka että vaikkei koiraa käytetä metsällä tai ei ole metsästävästä suvusta, niin sillä kuitenkin on se metsästys verissä ja jos siellä metsässä lähtee jänis menemään niin on iso todennäköisyys, että samoin menee beagle, jos vain on irrallaan. ja sit sitä saa etsiä..

      • Kathy
        cat70 kirjoitti:

        olekaan niin. Beaglet jotka eivät ole metsästyssuvusta eivät aina välitä jäniksistä tuon taivaallista. En yleistä kumminkaan. Tosin jos siellä metsässä se jänis edestä lähtee niin ei se kauaa tallella pysy, voin vaikka vannoa. Etenkin jos on ensimmäinen "ajo". Jänis tekee ensimmäiset paluuperät ja hukka on ikuinen, niin siinä usein käy.

      • pidä paikkaansa
        cat70 kirjoitti:

        se seikka että vaikkei koiraa käytetä metsällä tai ei ole metsästävästä suvusta, niin sillä kuitenkin on se metsästys verissä ja jos siellä metsässä lähtee jänis menemään niin on iso todennäköisyys, että samoin menee beagle, jos vain on irrallaan. ja sit sitä saa etsiä..

        ja höpö höpö

      • Kathy
        pidä paikkaansa kirjoitti:

        ja höpö höpö

        Niin eli mikä ei pidä paikkaansa?

      • Piikkeli
        cat70 kirjoitti:

        se seikka että vaikkei koiraa käytetä metsällä tai ei ole metsästävästä suvusta, niin sillä kuitenkin on se metsästys verissä ja jos siellä metsässä lähtee jänis menemään niin on iso todennäköisyys, että samoin menee beagle, jos vain on irrallaan. ja sit sitä saa etsiä..

        Beagle ajaa kuitenkin pienellä alueella ja hitaasti joten ei se kovin kauaksi mene ei myöskään jänes mene kovin kaus hitaan ajovahdin takia.

      • cat70
        Piikkeli kirjoitti:

        Beagle ajaa kuitenkin pienellä alueella ja hitaasti joten ei se kovin kauaksi mene ei myöskään jänes mene kovin kaus hitaan ajovahdin takia.

        paitsi jos se lähtee rusakon perään, niin voi löytyä hyvin äkkiä 10 kilsan päästä. Tiedän kun on kokemusta.

      • Minttu
        cat70 kirjoitti:

        paitsi jos se lähtee rusakon perään, niin voi löytyä hyvin äkkiä 10 kilsan päästä. Tiedän kun on kokemusta.

        Näin voi olla, rusakothan painaa menemään tietä vaikka mihin. Se vaan että joka koira ei pysty tietä ajaa 10 km.

    • 2xbeagle

      meillä kaksi beaglea kerrostalossa, ei mikään mahdottomuus(meillä ainakaan)hyvin pärjäävät ilman metsästystä sun muita juttuja, kunhan pääsevät ulkoilemaan, se riittää meidän koirille.
      Aika paljon tuo meitin uros karkaillut mutta kyl routa porsaan kotiin ajaa =) tai nälkä viimeistään.Täällä kun noita jäniksiä on enemmän kuin laki sallii.Narttu ei välitä niistä juurikaan..Beaglet ovat ihania niin luonteeltaan kuin muutenkin.

      • rotu ei aina kerro

        Eksyinpä tänne ajokoirasivuille. Itselläni on saksanpaimenkoira. Sitä voisin suositella kelle tahansa metsästäjälle. Se on tappanut kaksi supikoiraa ja olis tappanut monta vielä enemmän ellei oltaisi revitty sitä pois mökin alta ja milloin mistäkin. Ajaa vielä veteenkin supin perässä ja aivan hölmönä. Haukkukin on sillä ensiluokkainen kun kiirii kauas. Se on tylsä koira. Lintua se ajaa ylös ja vainu on ihan älyttömän hyvä. Ketun perään se lähti just kun kettu juoksi auton edestä ja ties mitä muuta. Poroa se ajaa ja kissan nappaa eikä välitä, vaikka kissa iskee sitä naamaan. Hullu koira. Antaisin sen pois jos en rakastaisi sitä.

        Sekava tarina. Mutta tarkoitan sitä, että minkä rotuinen koira tahansa voi olla metsästyskoira. Voisin väittää, että armas saksanpaimenkoirani kärsii siitä kun ei saa metsästää. Mutta kun en metsästä niin minkäs voi. Eikä missään saksanpaimenkoiran rotumääritelmässä sanota, että ajaa supia, kettua ja jänistä ja tarvii päästä metsälle. Sitten on noita beagleja, jotka eivät aja riistaa. Ota nyt siitä selvää!

        Viestiketjun aloittajalle toivon antoisaa koiran hankintaa. Ota se koira mistä tykkäät ja minkä kans jaksat ulkoilla. Sinulle osuu joku kaveri, jonka kans opit paljon uutta eikä siinä silloin muiden mielipiteet paina.

    • ei ole beagleja

      Suosittelen lämpimästi beaglea myös ihan seurakoiraksi. Se on sosiaalinen, mukautuvainen ja ikuisen kärsivällinen kumppani. Vuosia ollut rotuna yksi amerikan suosituimmista ja nimenomaan seurakoirana. Sen paremmin seurakoirana pidetty yksilö kuin koko rotukaan ei mene pilalle siitä ettei koiraa viedä jänismetsälle. Valitettavasti Suomen rotujärjestö on kovin kummallisen kannan ottanut rodun pitämisen suhteen ja ovat onnistuneet lisäksi muutamassa vuosikymmenessä jalostamaan sosiaalisesta ystävällisestä laumakoirasta yksinajavan ärripurrin, joka ei juurikaan siedä toisia koiria eikä edes ihmisen käsittelyä.

      Näin ollen siis beaglea haluavan (siis sitä lempeää, sosiaalista, laumasieluista "ressua") kannattaa kiertää kaukaa nämä suomalaisen kasvatuksen aikaansaannokset (eli ns. kovan luokan metsästyskoirat) ja "tyytyä" rotujärjestön suunnasta väheksytympiin eli niihin kauniisiin koiriin. Paras linkki rodun monipuolisuuden ja alkuperäisen olemuksen&luonteen selvittämiseen on beagleharrastajien nettisivusto!

      • cat70

        eikä kartte edes arvailla kuka tämän edellisen viestin on kirjoittanut...
        Jo kirjoitustyylisi paljastaa sinut.

      • Minttu

        Kaikki henkilöt jotka kuuluvat beagleharrastajat-porukkaan (mitä minä tiedän) omistavat ihan näiden "suomi-piikelien" kanssa samaan kategoriaan kuuluvan beaglen. Eivät ole luonteeltaan sen kummoisempia. Eivätkä kaikki edes kauniita. ja kauniita löytyy myös beaglejärjestön piiristä.

        JA jos haluaa sitä AITOA alkuperäistä niin onko sitten beagleharrastajatkaan (jos ei beaglejärjestökään) se oikea vaihtoehto sen selvittämiseen?? alunperin beagle on laumassa ajava koira -> sitäkö ominaisuutta sitten arvostetaan beagleharrastajien piireissä?

        Et nyt tiennyt kyllä yhtään mistä puhut. Jos nimittäin luulet että metsästyssukuiset (minkä luin rivien välistä) eivät ole lempeitä, sosiaalisia jne. jne. niin väärässä olet. Täältä ainakin löytyy!

      • cat70
        Minttu kirjoitti:

        nimittäin kirjoitit tuon viestin :)

        itselläni on ollut useita beaglejä, ajavia, eikä tuota aggressiota ole tullut esille. Päinvastoin, omani ovat olleet aina ihmisystävällisiä ja toisista koirista7eläimistä kiinnostuneita. Näyttelyissä olen huomannut, että metsästävät beaglet ovat aktiivisia, iloisia ja näyttävät sen kehässäkin. Näyttelybeaglejen olemus on pääosin ollut flegmaattista, koiran ilmeestä puuttunut täysin ilo. En tosin tarkoita tällä kaikkia, olen nähnyt myös näyttelykoiria, jotka ovat olleet ilosia.

        Paras tapaus oli vuosia sitten yhdessä näyttelyssä. Paikalla oli enimmäkseen metsästäviä, mutta sitten lisäksi noin 10 häkkiä. Häkkien omistaja touhusi ja vei koiria kehiin, mutta kun piti vaihtaa koiraa ja avustaja sanoi koiran nimen, kasvattaja kysyi omalta apulaiseltaan: mikä näistä se on? Häkit eivät olleet mitenkään peitettyjä, eli päältä jo näki missä häkissä kukakin on. Kasvattaja ei vaan tunnistanut omiaan, koska apulainen vielä vastasi "se on tuo tuolla viimeisessä"...

        Tuli vaan mieleen, että miksi pitää niin paljon koiria, ettei edes tunne niitä...

      • metsästyskoira

        Mietityttää kovasti, miksi etsiä seurakoiraa rodusta, joka selvästi on tarkoitettu metsästyskäyttöön.Ymmärrän, että ihmiset ihastuvat beaglen iloiseen luonteeseen ja hurmaavaan ulkonäköön, mutta pitää ensisijaisesti muistaa että tämän rodun käyttötarkoitus on metsästys.
        Itse olin aiheen aloittajan kanssa samantyyppisessä tilanteessa koiranhankintaa pohtiessani.Halusin ehdottomasti beaglen,mutta mietitytti pystyisinkö antamaan koiralle rodunomaista aktiviteettia. Mietin asian kuitenkin, niin ettei metsästys ole negatiivinen asia, johon pitää suhtautua pakkopullana. Ajattelen metsästyksen yhtenä harrastuksena, johon koiralla on hyvät edellytykset ja josta koira sekä omistaja tulevat nauttimaan.Eikä sinne metsään tarvitse itse mennä pyssyn kanssa riehumaan jollei kiinnosta. Itse odotan innolla pojan kanssa metsällä olemista, tosin itse ilman pyssyä.Haluan nähdä, kun koira toteuttaa sille luonnollista työtä josta se nauttii,eiköhän se ole omistajallekin ilo nähdä koiransa nauttivan työstään.
        Suhtaudun varauksella näyttelylinjaisiin beagleihin. Miksi kehittää toimivasta ja kauniista käyttökoirasta seurakoira? Näkemäni näyttelylinjaiset ovat olleet suoranaisen rumia beaglejä.Liian massiivisia ja menettäneet beaglelle niin ominaiset kauniit kasvot.Beaglellä on mahdollisuus suomen oloissa harjoittaa metsästystä, mikä sen alkuperäinen käyttötarkoitus onkin ( ei enää tosin ajueena ) en siis näe syytä näyttelylinjaukselle.
        Omalla piiklellä käymme tokossa ja aloitamme lähitulevaisuudessa agilityn.Asumme kerrostalossa, jonne rotu hiljaisuutensa ansiosta sopii mainiosti.Asunnon koko ei vaikuta koiran rotuun ( tosin todella pieneen yksiöön en doggia ottaisi ihan kaikkien yleisen mukavuuden vuoksi )koska liikunta hoidetaan ulkona. Meillä osataan nätisti rauhoittua sisällä ja riehumiset riehutaan ulkona.
        Meidän poika on mitä ihmisystävällisin ja hyvin kiinnostunut muista koirista ja elikoista.Ei aggressiivisuuden hiventäkään.

      • Hemu
        metsästyskoira kirjoitti:

        Itse olen niin kauhean pitkään miettinyt, miksi ottaa metsästyskoira seurakoiraksi? Onhan tuossa satakunta muutakin rotua, joista valita seurakoira. Ja varmasti niiden joukossa on joku rotu joka vastaa lähes vastaavasti beaglen luonnetta. Kohtahan meillä ei ole enää yhtäkään ajavaa beaglea, jos niitä ruvetaan seurakoiriksi jalostamaan. Miksi näin edes tehdään? Hyvä ajokoirahan se on.

        Näyttelyitä kannatan siihen asti, kunnes ruvetaan suosimaan juuri näitä piirteitä ulkonäössä joilla ei ole metsästyskoiralle _etua_ eivätkä kuulu rotumääritelmään. Myöskin koiran, ja varsinkin beaglen, ottaminen pelkästään näyttelyitä varten, menee yli ymmärrykseni. En väitä että joku teistä näin tekisi, mutta kunhan ei tule tekemään.

        Ja seurabeagletkö ovat miellyttävämpiä, kuin metsäbeaglet? Naurettavaa. Ihan samalla tavalla molemmat voivat olla ärripurreja remmiräyhärakkeja, riippuu vain omistajasta ja sen näkemästä vaivasta koiran pentuaikana.

        Amerikoissa saattaapi olla mukavia ja hellyyttäviä seurabeagleja, mutta kantani on että sieltä ei kannata missään nimessä ottaa mallia. Ja kuten on todettu, siellä lyödään kaikki yli.

        Pidetäänhän ajokoira ajokoirana, eikö?

    • verissä...

      Beaglella on se metsästysvietti useimmiten veressä...ja jos on "metsätontti" ja pihalla irtiolomahdollisuus, niin voi olla, että sieltä ajojakin lähtee vielä joskus jos vain jäniksiä on...Useimmat kasvattajat ei edes myy beaglea muuhun kuin metsästystarkoitukseen..Sinuna en ostaisi...

    • Beaglefani

      Eli kysyt kannattaako beaglea ottaa, jos ei aio käyttää sitä metsästyskoirana. Beagle ei ole pelkkä seurakoira. Se rakastaa metsästää ja on alunperinkin tarkoitettu siihen. Jos katselet koirakirjoja löydät varmasti muitakin ihania koiria. Tsemppiä valintaan! :)

      • Minä taas: Beaglefani

        kerrostaloon beagle sopii mainiosti, sopeutuvaisuutensa ja aika pienen kokonsa vuoksi.
        Suosittelen beaglen parhaimman mahd.hyvinvoinnin vuoksi sen ottoa metsästyskoiraksi. mutta on niitä joitakin jotka ulkoiluttavat koiraa esim. metsässä paljon, eivätkä käytä metsällä.
        Aina kannattaa kuitenkin ajatella koiran käyttötarkoituksia. Ja vaikka beagle saattaa näyttää siltä että sillä on kaikki hyvin seurakoirana, mesästys on sillä verissä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4629
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      271
      2361
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2237
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe