En tiedä olenko masentunut "virallisesti". Jostain luin että masentuneella alakulo on voimakkainta aamuisin, itselläni lähinnä päivällä ja myöhään illalla.
Olen kauhean yksinäinen. En osaa ehkä jaksa ystävystyä ja pitää yhteyttä kuin yhteen ystävääni joka on miespuolinen...naispuoliset ystävät tuntuvat vaativan minulta liikaa.
Olen sairaslomalla eikä päivisin ole MITÄÄN tekemistä. Käyn iltalukiota ja se on erittäin hyvä asia, se tuntuu nimittäin antavan tarkoituksellisuuden tunteen.
Sairastan syömishäiriötä, mistä johtuu suuri itseinhoni ja itseluottamuksen puute ja se noiden puute vaikeuttaa elämää hyvin paljon.
Ulkoisesti asiat ovat ihan hyvin. On asunto ja olen terve ja kaikki on mahdollista ja edessä. Olen 23 v tyttö.
Silti tunnen suunnattomana painona päälläni tulevaisuuden, PITÄISI olla omakotitalo, pitäisi olla aviomies, kauniit terveet lapset, pitäisi elää täydellistä kiiltokuvaelämää. Tiedän etten koskaan yllä täydellisyyteen, joten miksi edes yrittäisin yhtään mitään.
Rakastin syvästi yhtä miestä, mutta hän ei piitannut minusta ja jätti kylmästi. Hän olisi ollut ihminen jonka kanssa olisin halunnut elää elämääni. Kaipaan häntä syvästi edelleen.
Miksi ainoa onni -tämä ihminen- vietiin minulta? Siihen en löydä kai koskaan vastausta.
Olen kauhean yksinäinen. En osaa ehkä jaksa ystävystyä ja pitää yhteyttä kuin yhteen ystävääni joka on miespuolinen...naispuoliset ystävät tuntuvat vaativan minulta liikaa.
Olen sairaslomalla eikä päivisin ole MITÄÄN tekemistä. Käyn iltalukiota ja se on erittäin hyvä asia, se tuntuu nimittäin antavan tarkoituksellisuuden tunteen.
Sairastan syömishäiriötä, mistä johtuu suuri itseinhoni ja itseluottamuksen puute ja se noiden puute vaikeuttaa elämää hyvin paljon.
Ulkoisesti asiat ovat ihan hyvin. On asunto ja olen terve ja kaikki on mahdollista ja edessä. Olen 23 v tyttö.
Silti tunnen suunnattomana painona päälläni tulevaisuuden, PITÄISI olla omakotitalo, pitäisi olla aviomies, kauniit terveet lapset, pitäisi elää täydellistä kiiltokuvaelämää. Tiedän etten koskaan yllä täydellisyyteen, joten miksi edes yrittäisin yhtään mitään.
Rakastin syvästi yhtä miestä, mutta hän ei piitannut minusta ja jätti kylmästi. Hän olisi ollut ihminen jonka kanssa olisin halunnut elää elämääni. Kaipaan häntä syvästi edelleen.
Miksi ainoa onni -tämä ihminen- vietiin minulta? Siihen en löydä kai koskaan vastausta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuo kaikki haaveilu tökkää siihen että vaadit loppujen lopuksi liikaa ja sitten kaatuu maailma niskaan ja alkaa synkkä hlvetti.
tietoa täältä http://tiedostamaton.net
Kuka sulle on tollaset paineet antanu taloista yms?Jos sulla on syömishäiriö niin sekin psyykkinen vaiva,eikö vaan?Samoin kävi mulla aikoinani että mies petti ja jätti,vieläpä kahdesti annoin sen tapahtua.Voi että mä olin rikki!En syöny en juonu,makasin ja itkin vaan.Vanhempani ja isosiskoni huolehtivat pojistani joita 2 kpl.Eka erosta on nyt kuusi vuotta aikaa,lopullisesta 2,6v.Siitä miehestä olen kyllä päässy irti mut en masennuksesta.Se asuu mussa jossain ja ajoittain ilmottelee itestään.Mullon aika vahva lääkitys siihen,mut silti välillä vajoo jonnekin pimeään.
Sun pitää ensitilassa mennä kunnon lääkärin juttusille että saat ees jotain apua.Olet nuori ja elämässä on sulle vielä paljon edessä!!!
Itte oon 37,joulukuussa 38.Etsit hyvän psykologin tai josset itse jaksa mene mielenterveystoimistoon ja kerro murheesi.Siellä ne osaa auttaa.
Olen itekin edellisenä yönä soittanu sos-palveluun,joka on kai joku liikkuva yksikkö,mut sieltä sai myös keskusteluapua.Se on kurjaa ku palvelevat puhelimet sulkee jo kaheksan yheksän aikohin.Illalla ja yöllä ne pahimmat olot ainakin mulla iskee.Eikä tää sua lohduta mut me ei todellakaan olla yksin tän sairauden kanssa.Jaksa vielä huomiseen ja sen jälkeen huomiseen jne.Ajattele yksi päivä kerrallaan,VOIMIA SULLE!!!Ja niistä lapsista,mulla on kaksi sälliä 20 ja 17vuotiaat.Ja kokemuksesta sanon ettei kiiltokuvalapsia oo olemassakaan,ainakaan oikeesta!