Kertokaahan te vesimiehet mikä teitä jousimiehessä viehättää? Mikä on se joka saa näillä kahdella kemian pelaamaan? -vai saako??
VESIMIEHET HOI!!!
11
3112
Vastaukset
- Wassermann
ei minua ainakaan jousimiehet viehätä. vesimiehethän sopivat astrologian mukaan parhaiten vaa'an ja kaksosten kanssa ja tietty vesimiesten. ja kokemuksesta voin sanoa että totta on!
- jousimies
eikö jousimiehet ole aikalailla samankaltaisia kuin kaksoset?
- Wassermann
jousimies kirjoitti:
eikö jousimiehet ole aikalailla samankaltaisia kuin kaksoset?
viittasin edellä lähinnä siihen ketkä sopii vesimiehelle astrologisesti parhaiten eli saman elementin (Ilman) merkit. kyllähän ne merkit saattavat toisiaan muistuttaa enemmän tai vähemmän.
- Vattukvinna
Seurustelin jousimiesmiehen kanssa ja sovittiin yhteen kuin paita ja peppu, oli ymmärrystä ja kemiaa ja kumpikin vähän boheemi luonteeltaan. Valitettavasti mies kuoli melko nuorena. Suhteemme vahvisti käsitystäni vesimiehen ja jousimiehen yhteensopivuudesta.
- Kissavesimies
Seurustelin todella lyhyen ajan jousimiehen kanssa. Hän oli tuntunut jo pikään aiemmin kemiaani sopivaksi tyypiksi. Itse asiassa hän sitten tylysti lopetti ja sanoi selitykseksi vain, että minulta oli tullut vääränlaisia lauseita... Se sitten siitä, lauserakenteista ei tullut sen enempää selityksiä. Kaveria ei sen jälkeen ole näkynyt missään.
- aquarian
Hei. Olen itse sekä aurinko - että kuumerkiltäni vesimies. Kaikki lukemani luonneanalyysit kohdallani pitävät kirjaimellisesti paikkansa. Ihmeellistä! Olen kyllä lukenut horoskooppiluonneanalyysejä muistakin merkeistä, mutta viimeistään kolmas väittämä menee metsään..
Naiseni on jousimies, olemme pitäneet yhtä kymmenisen vuotta ja välillä menee loistavasti, välillä päin pers...
Naiseni on itsenäinen individuaali, kuten minäkin. Vahvat ovat mielipiteet kummallakin ja usein menevät vielä ristiin.
Ehkäpä jutun juju onkin siinä, että naisessani on haastetta, aina ei saa pil..a vaikka kuinka yrittäisi olla hurmaava ja kohtelias (laskelmoida).
Olin joskus yhdessä "jees jees, olet oikeassa kuten tavallisesti" - naisen kanssa, ei toiminut, koska tiedän, että minäkin olen erehtyväinen ja kaipaan haastetta. - kokenut
veskari ja jousimies eivät sovi yhteen. olen nimittäin ollut erään jousimies-naisen kaa jä meidän suhteesta ei tullu mitään!!!
- vesnainen44
Juu,ei sovi.Itse olin suhteessa jouskari-mieheen ja aluksi kaikki vaikutti olevan hyvin.Kun arki astui kuvaan niin silloin selvisi,ettei me voida olla yhdessä.Hänkin vain hautoi kaikkia sanomisiani ja sitten kun tuli mitta täyteen niin pamautti kaikki kerralla.Ja vielä asioita, joilla en uskonut olleen mitään väliä.Lisäksi jouskari tuijotti jotain pientä juttua esim.kotona vaikkapa sitä,että on paperi vinossa pöydällä mutta olisi kahlannut nilkkojaan myöten pa...ssa.Pitää kai noihin vähän uskoa:)
- vesimies,n
kai se on kemiaa vai mitä luulette?ainakin mun kulta jousimiehellä on mahtava huumorintaju ja oikea duraselpupu :)melkein sanotaan samat asiat ääneen ja ajatellaan samoin..sit nauretaan yhdessä asialle;)
sit meil on toi telepatia se vasta ihmejuttu onkin...
ihanat siniset silmät ja sexikäs pepa :)se on mun jousimies ja paljon muuta... - HÄRKÄFANI
Jousimiehet aika pettäjiä ja vaeltavat minkä kerkeilevät :/
- Aquarius49
Mutta! Kemiaa on veskarin ja jouskarin välillä!! Ja telepataa on myös. olen itse todennut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692762Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt162662Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242237Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072033MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673