Lestadiolaisuus on jakaantunut aika moneen joukkoon, mutta suurimmat joukot ovat esikoiset ja vanhoilliset. Vanhoillisuus on suurin jäsenmäärältään. En ymmärrä yhtä juttua eli että miten vl joukko voi olla varma, että esikoiset ovat epäuskoisia? Hekin saarnaavat syntejä anteeksi ja hekin polveutuvat Lestadiuksen ajoilta. Miksi siis ei voida ajatella, että myös esikoisuus on oikea usko, sillä periatteessa koko lestadiolaisuus Lestadiuksen aikana oli yhdenmukaista ja samaa. Eriäväisyydet tapahtuivat myöhemmin? Miksi siis ei voida ajatella, että esikoiset ja vanhoilliset, ym synninpäästöä käyttävät lestadiolaisuusryhmät olisivat kaiki oikeita. Koska kyseessä on periaatteessa yksi ryhmä, yksi joukko, joka oli yhtenäinen lestadiuksen aikoina. Kenelle jäi Pyhä Henki, kun lestadiolaisuus hajaantui? Eikö Pyhää Henkeä voi olla muillakin kuin vanhoillislestadiolaisilla, siis mm.esikoisilla??
Olen vl ja olen alkanut ajattelemaan välillä, että entä jos esikoislestadiolaisuus on se oikeampi?
Olen vl ja olen alkanut ajattelemaan välillä, että entä jos esikoislestadiolaisuus on se oikeampi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mehän tiedämme raamatun kertomuksista, että Palestiinan alueella elävät kansat ovat samasta kantaisästä Aabrahamista.
Kuitenkin siellä on levoton tilanne eikä rauhaa täydellisesti ole näköpiirissä.
Niinkauan, kun syy on toisessa, ei rauhaa tule. Heti, kun kumpikin osapuoli havaitsee: Me teemme väärin. Toivo voi viritä.
Jos kaikki lestadiolaiset huomaisivat, että me teemme väärin, kun pidämme yllä hajaannusta, olisi aivan huikeat siunaukset edessämme.
Kiitos Jumalalle jokaisesta velöjestä ja sisaresta, joka miettii näitä asioita. Minulla on ystäviä ainakin kolmessa haarassa.
Lasselle yksi kysymys: ovatko ystäväsi kaikista kolmesta vl-haarasta samalla taivastiellä ja pääsemässä omalla uskollaan taivaaseen?
Mikäli se minusta riippuu, niin pääsevät. Uskon heidän kaikkien uskovan Jeesuksen tähden itsensä autuaiksi. Näin kristillisen toivomme mukaan pääsemme perille sulasta armosta.