Koirani sanoi: vuh! ja hyppi ulko-ovea vasten. Se halusi ulos mutta minä en. Koira voitti. Vastahakoisesti sammutin television, pyyhkäisin keksinmurut sylistäni ja kaivauduin pois upottavan nojatuolini suloisesta syleilystä. Pistin koiralle kaulapannan ja vilkaisin vielä peiliin. Hitto, takapuoleni oli t a a s kasvanut ja tukasta näkyi juurikasvu. Kaivoin laatikosta kalenterin johon merkitsin ensi viikolle 'dieetti' ja 'kampaaja'. Koirani alkoi ulista ja kiiruhdin ovelle. Tuo innokas hoopo kultainennoutaja melkein kaatoi minut portaissa ja jatkoi reuhtomistaan aina läheiseen metsikköön asti.
Oli myöhäinen kesä, hämärsi, ja mesiangervon äitelä tuoksu ympäröi meidät. Päästin koiran vapaaksi, oli ilta ja kukaan tuskin häiriintyisi siitä, ja heittelin sille männynkäpyjä aikani kuluksi. Se mitä seuraavaksi tapahtui oli kuin groteski parodia kaikista niistä varoituksista ja ohjeista joita huolestuneet vanhemmat lapsilleen suoltavat koskien pimeillä kujilla liikuskelua yksin yöaikaan. Olin juuri poimimassa koirani mielestä aivan erityisen kiehtovaa käpyä, kun pensaasta loikkasi mies. Tajusin heti ettei kaikki ollut kohdallaan. Miehellä oli kyllä vaatteet päällä -siisti tummanvihreä puku ja solmio,epäilyttävää- mutta myöhäinen ajankohta sekä tietysti pusikossa piileskely ja sieltä hyppiminen saivat minut enemmän kuin varuilleen. Kutsuin koiraani joka jo tuttavallisesti haisteli vierasta. Jos en ole huomaavinanikaan häntä, ajattelin, niin ehkei hänkään huomaa minua...totisesti, miksi hän sitten poukkoilee eteeni tuolla tavoin...mutta onpa hän komea! arvokkaan ja vaikutusvaltaisen näköinen...
Ja siinä pohtiessani syntyjä syviä mies ojensi pitkän, laihan kätensä kuin silittääkseen koiraa, joka valmistautui rapsutukseen kellistämällä päätään oikeaan asentoon. Vaikkakin säikähdin, en lainkaan yllättynyt kun mies äkkiä tarrasikin koiran kaulapantaan ja i s t u i rakkaan lemmikkini päälle. Siinä vaiheessa kun hän väänsi kivusta ulvovan mutta paikalleen naulitun koiran päätä taaksepäin -krunts!, aloin kirkua niin kovaa kuin pystyin. Koira ei enää ulissut, se oli aivan hiljaa. Kauhusta lamaantuneena en voinut liikahtaa ja ennen pitkää huutokin kuivui kurkkuuni. Mies hääri rauhallisesti kuolleen lemmikkini ympärillä. Hän taputteli koiran vatsaa kuin tunnustellen, kohottautui sitten pystyyn ja asetti toisen kiiltävän kenkänsä koiran kurkulle. Hän loi minuun pitkän, tyynen ja lähes ystävällisen katseen. Jos silmistä voisi päätellä ihmisen mielentilan,väittäisin, että asialla ei ollut mikään mielipuoli vaan mies toimi täydessä ymmärryksessä ikäänkuin hänellä olisi tärkeä päämäärä. Miehen puuhat eivät tukeneet teoriaa, koska kauhistuneiden silmieni edessä hän tarttui kaksin käsin koiran päähän ja alkoi kiskoa. En kääntänyt katsettani pois mutta tukin korvani välttyäkseni kuulemasta kamalia rusahduksia ja napsahtelua joita vielä muutama minuutti sitten elossa olleen koirani ruumis päästeli.En pysty selittämään miksi vielä siinä vaiheessa seisoin ja katselin hölmönä kuinka vieras runteli pitkäaikaisen kumppanini velttoa vartaloa. Mies ähisi, laittoi viekä toisenkin jalan eläinparan kurkulle ja kiskoi, kiskoi...kiskoi. Mitä enemmän mies ponnisteli, sitä enemmän ruhon kaula venyi kunnes se muistutti enemmän gasellia kuin kultaista noutajaa. Oksensin. Mies toisti saman operaation vielä jaloille sekä hännälle ja kaivoi sitten povitaskustaan lähikaupan muovikassin. Mies sulloi lemmikkini pussiin -se mahtui järkyttävän pieneen tilaan- hymyili minulle hieman, k u m a r s i ja katosi samaan pusikkoon mistä oli tullutkin.
Kotimatkastani en muista mitään, tilanne oli ylipäätään niin absurdi etten kyennyt edes itkemään. Koko illan olin tokkurassa, kuin laskuhumalassa, osaamatta tehdä mitään järkevää- soittaa vaikkapa poliisille tai edes ystävilleni. Seuraavana aamuna pääni alkoi selvitä ja tilanteen kamaluus puski päälleni fyysisesti, kehoani kivisti joka puolelta kuin rankan urheilusuorituksen jälkeen. Hirveää oloa lievittääkseni päätin kokeilla vanhaa lääkettäni, televisiota.
Uutisissa haastateltiin paraikaa mielleyttävän näköistä vihreäpukuista miestä. Hän oli menestyvän vaatekkauppaketjun toimitusjohtaja ja lanseerannut markkinoille uuden, jättimenestykseksi povatun tuotteen. En kuullut tuotteen enkä miehen nimeä sillä minulla oli liikaa tekmistä tukehtuessani kieleeni.
Oli myöhäinen kesä, hämärsi, ja mesiangervon äitelä tuoksu ympäröi meidät. Päästin koiran vapaaksi, oli ilta ja kukaan tuskin häiriintyisi siitä, ja heittelin sille männynkäpyjä aikani kuluksi. Se mitä seuraavaksi tapahtui oli kuin groteski parodia kaikista niistä varoituksista ja ohjeista joita huolestuneet vanhemmat lapsilleen suoltavat koskien pimeillä kujilla liikuskelua yksin yöaikaan. Olin juuri poimimassa koirani mielestä aivan erityisen kiehtovaa käpyä, kun pensaasta loikkasi mies. Tajusin heti ettei kaikki ollut kohdallaan. Miehellä oli kyllä vaatteet päällä -siisti tummanvihreä puku ja solmio,epäilyttävää- mutta myöhäinen ajankohta sekä tietysti pusikossa piileskely ja sieltä hyppiminen saivat minut enemmän kuin varuilleen. Kutsuin koiraani joka jo tuttavallisesti haisteli vierasta. Jos en ole huomaavinanikaan häntä, ajattelin, niin ehkei hänkään huomaa minua...totisesti, miksi hän sitten poukkoilee eteeni tuolla tavoin...mutta onpa hän komea! arvokkaan ja vaikutusvaltaisen näköinen...
Ja siinä pohtiessani syntyjä syviä mies ojensi pitkän, laihan kätensä kuin silittääkseen koiraa, joka valmistautui rapsutukseen kellistämällä päätään oikeaan asentoon. Vaikkakin säikähdin, en lainkaan yllättynyt kun mies äkkiä tarrasikin koiran kaulapantaan ja i s t u i rakkaan lemmikkini päälle. Siinä vaiheessa kun hän väänsi kivusta ulvovan mutta paikalleen naulitun koiran päätä taaksepäin -krunts!, aloin kirkua niin kovaa kuin pystyin. Koira ei enää ulissut, se oli aivan hiljaa. Kauhusta lamaantuneena en voinut liikahtaa ja ennen pitkää huutokin kuivui kurkkuuni. Mies hääri rauhallisesti kuolleen lemmikkini ympärillä. Hän taputteli koiran vatsaa kuin tunnustellen, kohottautui sitten pystyyn ja asetti toisen kiiltävän kenkänsä koiran kurkulle. Hän loi minuun pitkän, tyynen ja lähes ystävällisen katseen. Jos silmistä voisi päätellä ihmisen mielentilan,väittäisin, että asialla ei ollut mikään mielipuoli vaan mies toimi täydessä ymmärryksessä ikäänkuin hänellä olisi tärkeä päämäärä. Miehen puuhat eivät tukeneet teoriaa, koska kauhistuneiden silmieni edessä hän tarttui kaksin käsin koiran päähän ja alkoi kiskoa. En kääntänyt katsettani pois mutta tukin korvani välttyäkseni kuulemasta kamalia rusahduksia ja napsahtelua joita vielä muutama minuutti sitten elossa olleen koirani ruumis päästeli.En pysty selittämään miksi vielä siinä vaiheessa seisoin ja katselin hölmönä kuinka vieras runteli pitkäaikaisen kumppanini velttoa vartaloa. Mies ähisi, laittoi viekä toisenkin jalan eläinparan kurkulle ja kiskoi, kiskoi...kiskoi. Mitä enemmän mies ponnisteli, sitä enemmän ruhon kaula venyi kunnes se muistutti enemmän gasellia kuin kultaista noutajaa. Oksensin. Mies toisti saman operaation vielä jaloille sekä hännälle ja kaivoi sitten povitaskustaan lähikaupan muovikassin. Mies sulloi lemmikkini pussiin -se mahtui järkyttävän pieneen tilaan- hymyili minulle hieman, k u m a r s i ja katosi samaan pusikkoon mistä oli tullutkin.
Kotimatkastani en muista mitään, tilanne oli ylipäätään niin absurdi etten kyennyt edes itkemään. Koko illan olin tokkurassa, kuin laskuhumalassa, osaamatta tehdä mitään järkevää- soittaa vaikkapa poliisille tai edes ystävilleni. Seuraavana aamuna pääni alkoi selvitä ja tilanteen kamaluus puski päälleni fyysisesti, kehoani kivisti joka puolelta kuin rankan urheilusuorituksen jälkeen. Hirveää oloa lievittääkseni päätin kokeilla vanhaa lääkettäni, televisiota.
Uutisissa haastateltiin paraikaa mielleyttävän näköistä vihreäpukuista miestä. Hän oli menestyvän vaatekkauppaketjun toimitusjohtaja ja lanseerannut markkinoille uuden, jättimenestykseksi povatun tuotteen. En kuullut tuotteen enkä miehen nimeä sillä minulla oli liikaa tekmistä tukehtuessani kieleeni.
Vastaukset 20
Vanhimmat
sä oot ihan sairas! kuka peelo kirjoittaa tollasta!
koska tykkään kirjottaa sellasta. mut eijei nyt täytyy kyl mennä!
mutta sharon! sharon! täällä on suuri idolisi elvis!
Miten tää jatkuu? Kyllä sää kirjoittaa osaat!
bravo! lisää! tollaisia juttujä tää palsta kaipaa enemmänkin! Toi oli kuin suoraan jostain kauhu filmistä! Mä oon ihan kauhu friikki!!!! Kirjota jatkoa tolle!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
juu kaikkea täältä löytää...kirjailijanALUKSI olet jäävä, et ikinä valmistu miksikään, edes vakavasti otettavaksi, hahaa!
noh. kyllähän tänne kirjottaa saa...mutta toi oli kyllä aika ala-arvosta. sujuvaa kieltä tosin
Ihan hyvä tarina, jokseenkin turhia sanoja ja pituutta. Muista aina tarinaa kirjoittaessa, että jätä ylimääräinen pois. Takapuolen leviämiset ja juurikasvut eivät tunnu lisäävän tarinaan mitään oleellista, joten moiset pois. Samoin aasinsilta: "mitä seuraavaksi tapahtui oli..." pois. Mene suoraan asiaan, äläkä kiertele.
Myös tuo sanojen p a i n o t t a m i n e n ei mielestäni toimi ihan niin hyvin, kuin olit luultavasti tarkoittanut.
Muutoin juttu on ihan sujuva ja hieman jopa mielenkiintoinen. Joku sanoi tätä kuin kauhuelokuvaksi, mitä se mielestäni ei ole laisinkaan, pikemminkin jotain unenomaista ja absurdia. Tarinan loppu kaipaisi jonkin pointin.
Hyvin menee, mutta menköön! :)
kätkinkö sen pointin muka liian hyvin,en kai? en halunnut asettaa sitä tarjottimelle...mutta pöydälle sen kyllä nostin
OKSENSIN KISSANI PÄÄLLE KUN LUIN TOTA PEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEELLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLLOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1111111111111111
kukaan edes jaksoi lukea tota loppuun asti? Se oli ylipitkä ja yrjöttävä. Rupea mieluummin vaikka murhaajaksi kuin kirjailijaksi.
olihan tuo mauton ja typerä. ja miksi se sitä koiraa venytti? iste olisin pistäny sen miehen vaikka puremaan koiralta kuonon, nenua mutustellen tunkemaan jalkansa koiran suun kautta mahaan asti ja tanssimaan letkajenkkaa. ja pyyhkimään suunsa siihen ärsyttävään kertojalehmään, kuolema läskiperseille hei!
Peeloja näkyy tämä paikka olevan täynnä, kun sinua peeloksi haukkuvat eivätkä edes ymmärtäneet mikä oli jutun pointti: "loppulause epäselvä" "miks se sitä koiraa venytti?"
Ei tarvi olla Einstein nähdäkseen mikä on loppulauseen ja koiran venyttämisen yhteys.
Tarinana ihan kiva. Kieliopissa ja rakenteessa pari fibaa. Otan tässä muutaman esimerkin.
"Koirani sanoi: vuh!"
Tuo rytmittää tekstin päässä vähemmän viksusti. Mieluummin "Vuh!" sanoi koirani, mutta vielä mieluummin ihan "Koirani haukkui ja hyppi innoissaan ulko-ovea vasten."
"takapuoleni oli t a a s kasvanut ja tukasta näkyi juurikasvu."
Turhaa murhaa.
"Oli myöhäinen kesä, hämärsi, ja mesiangervon äitelä tuoksu ympäröi meidät. Päästin koiran vapaaksi, oli ilta ja kukaan tuskin häiriintyisi siitä, ja heittelin sille männynkäpyjä aikani kuluksi."
Ensinnäkin "oli kesä" ja "oli ilta" kuulostavat liian samalta. Päässä kuuluu töks kun tuon kohdan lukee. Lisäksi, jos on jo kerrottu, että hämärtää, niin lukija käsittää automaattisesti, että on ilta. Myös toteamus "kukaan tuskin häiriintyisi siitä" on turha.
"Jos en ole huomaavinanikaan häntä, ajattelin, niin ehkei hänkään huomaa minua...totisesti, miksi hän sitten poukkoilee eteeni tuolla tavoin...mutta onpa hän komea! arvokkaan ja vaikutusvaltaisen näköinen... "
Ajatusvirta vaatisi jonkinlaisen erotteen muusta tekstistä. Tässä keskustelupaikassa eivät kursiivit toimi (niitä minä käyttäisin) joten kannattaa ehkä erottaa ajatusvirta ihan kappalejaoilla, ja lisäksi vielä sulkumerkeillä.
"aloin kirkua niin kovaa kuin pystyin. Koira ei enää ulissut, se oli aivan hiljaa."
Koska haluat tekstillä selvästi järkyttää ihmisiä, tähän kohtaan kannattaa heittää vähän lisää vettä kiukaalle. Kun niska katkeaa, se saattaa aikaansaada refleksisiä liikkeitä, jotka saavat esim. jalan kaapimaan ilmaa hetkeksi tai muuten vaan ruumiin vapisemaan. Jos kerran ällöttävyyksillä mässäillään, niin mässäillään sitten kunnolla :0D
"Seuraavana aamuna pääni alkoi selvitä ja tilanteen kamaluus puski päälleni fyysisesti, kehoani kivisti joka puolelta kuin rankan urheilusuorituksen jälkeen."
fyysisesti-sanan jälkeen mieluummin puolipiste tahi kaksoispiste.
"Hirveää oloa lievittääkseni päätin kokeilla vanhaa lääkettäni, televisiota."
Itse sanoisin "vanhaa kunnon lääkettä - televisiota". Tämä voi olla mielipidekysymys, mutta minusta tuo on tehokkaampi.
"vaatekkauppa"
turha sanoakaan mikä on vialla. (samaten kuin viimeisen lauseen "tekmistä".
Mutta tuossa parit kommentit. Jos kiinnostaa nähdä millaista tekstiä kirjoittaa henkilö, joka tykkäsi tällaisesta (sairaasta) mässäilystä, katsokaa tämän saman keskustelupaikan "Seksi"-osasto, sieltä "seksinovellit" ja sieltä "Annabelle part III".
Sanon sen verran suoraan, että tuo ei todellakaan ole mauton niin kuin 95% ko. paikan novelleista. Annabelletrilogiaa on yleisestikin ottaen kehuttu nimenomaan naisten taholta, koska tunnepuoli on vahvasti läsnä.
cf
"Koirani sanoi: vuh!" Jäi myös tökkimään mua.. =)
Muuten se oli aivan mahtava lukukokemus!
Miusta tää oli todella mielenkiintoinen ja hiton hyvin kirjoitettu, tosin en pitänyt sen sisällöstä mutta. Enivei, kyllä siulla on tulevaisuutta jos vaihat aihetta. :)
HIENOAA VSAIU VAU
Mahtavaa...
Ihan kohtuullisen sujuvaa luettavaa, pieniä töks-töks-töksähdyksiä, joista pahimpana alkulause. En ole todellakaan kauhufriikki, mutta tarina vaikutti jotenkin -hmmm- tavanomaiselta? (Siis se, että mieheen törmätään yllättävässä tilanteessa uudelleen.)
Hyvin kirjoitettu tarina herättää tunteita.
En minäkään sano, että haluaisin oikeasti nähdä mitään tuollaista, mutta tarinan luettuani minusta tuntui kuin olisin elänyt itse nuo hetket.
Se on se, mikä teidän 'hyi vittujen' pitäisi ymmärtää.
Jos joku järkyttyy tuosta tarinasta, niin se on ymmärrettävää. Teksti oli sujuvaa ja tunnelma välittyi oikein hyvin.
Te jotka haukutte nimimerkki lobotomian tekstiä, teidän pitäisi nähdä metsä puilta.
Kiitos hyytävistä hetkistä, kirjoittaja!
Jatka samaan malliin.