Tervehdys kaikki asumuseron kokeneet miehet ja naiset.
Kertokaa kokemuksianne miten on onnistunut asumuseron jälkeen palaaminen vaimon ja lasten luokse?
Kertokaa kokemuksianne miten on onnistunut asumuseron jälkeen palaaminen vaimon ja lasten luokse?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo, tuli perhettä pirun ikävä - joten vonkasin itseni takaisin. Toivoen, että kaikki vielä muuttuisi hyväksi.
Tavallaan muuttuikin, sain elää lasteni arkielämää lisää kahdeksan vuotta. Aika, jota en heittäisi pois.
Siltikin, tunteita ei voi pakottaa. Ja vaimoni tunteet minua kohtaan olivat jo aikaa sitten kuolleet. Mitä enemmän yritin, sitä ahdistuneemmaksi vaimoni tuli. Hänkin koki jotenkin velvollisuudekseen rakastaa. Huono kierre. Kaksi huonosti voivaa aikuista.
Nyt ymmärrän, että tein itseäni kohtaan väärin palaamalla rakkaudettomaan liittoon. Eron tuskat ovat uudestaan edessä.
Ensin riideltiin sitten ei sitäkään, meni toisen kunnioitus, taloon astui valinpitämättömyys ja toinen mies! Ajoi käytännössä minut vittumaisuudella kahdessa viikossa pihalle, hoputti vielä kello kädessä muutomiehiä. Haki eroa ja leikki uhria, oli jo kahdeksalta aamulla raastuvan ovella hakemassa lopullista eroa. Oma elämä romahti perheen menetyksen myötä. Sekoilua, lopulta avun hakemista, seestymistä ja kypsymistä. Totesin eroprosessin olleen lähtölaukaus uuden ihanan kiinnostavan elämän alkuun. Nykyään onnellinen naitu mies ja esikoista odotetaan.
Palasin takaisin puolen vuoden asumuseron jälkeen. Lapsilla on hyvä olla kun isä on kotona. Vaimon kanssa menee nyt hyvin ja uudella ajatustavalla eletään. Ei samaa elämää kuin ennen. Keskustelun kautta toivat tunteita esiin ja mitä olemme oppineet asumuseron aikana. Keskustelu auttoi ja palasimme yhteen :-)
T: Kotona jo :-)
Muija kouluttaa sua asumuserolla ja avioerouhalla (nauraa sulle kavereiden kanssa ja keksi lisää temppuja) ja sähän istut, haukut, annat tassua ja nuolet tussua kun käsketään ja olet onnellinen typerä pikku puudeli kun takas huolitaan. Ota kirppukaulus kans mukaan kun palaat emäntäs luo!
Vittu mihin on miehet kadonneet, täällä on vain ruikuttavia balleriinoja ja "saanko mää elää kulta pliis" tyyppejä.
Miehelläni ja minulla oli lyhyt asumusero. Mieheni on irlantilainen ja, kun 1½ vuotta sitten toinen kaksosistamme kuoli ihosyöpään, emme voinneet olla samassa rakennuksessa. Joten otimme asumuseron ja itse muutin vähäksi aikaa toisen kaksosen Sandran kanssa Suomeen, mistä olen syntynyt, mutta mies tuli perässä ja nyt ollaan onnellisesti yhdessä.
Olin varma, että asumuseron jälkeen tulee avioero, mutta onneksi ei tullutkaan.