Osaako kukaan kertoa, mitä tämä on? Olen jo kuukausikaupalla kärsinyt ihan oikeasta masennuksesta, lievästä tosin. Vasta toissapäivänä sain varattua itselleni lääkäriajan, kolmen viikon päähän. Nyt kun tiedän saavani apua, masennus on ottanut hävitäkseen. En tiedä onko tämä taas niitä parin päivän "terveempiä" jaksoja vai mitä, mutta nyt tuntuu että varasin sen ajan turhaa... olen kyllä syksyn mittaan jopa itkeskellytkin pahaa oloani, olen ollut ahdistunut, on ollut nukahtamisvaikeuksia ja paniikkihäiriön oireita, stressiä. Tuntui pahalta vielä pari päivää sitten kun varasin sen ajan, mutta nyt tuntuu kuin helpottaisi. Ei kai minun nyt kannata sitä aikaa enää peruakaan? Olen kyllä ihan ymmälläni. Monta kuukautta toivoin että saisin rohkeutta varata lääkäriajan ja nyt epäilyttää ettei minulla edes ole masennusta. Kuitenkin takana on pitkä masennusputki ja ikäviä muistoja. Pelottaa ettei se lääkärikään usko jos valitan masennusta enkä oikeasti näytäkään masentuneelta. Kuitenkin toivoisin saavani apua sopivasta lääkityksestä ja ehkä psykologiltakin. Kuuluuko normaaliin masennukseen tällaiset terveemmätkin, lyhytkestoiset jaksot?
mitäs nyt?
outoa
3350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattaa mennä, kun tuolta on tuntunut. Kyllä ne lääkärit uskovat sinua, älä pelkää. Tsemppiä!
Itselläni ainakin olen huomannut, että mieli voi olla maassa jopa monia viikkoja, mutta sitten kun jotain hiemankin positiivista tapahtuu, niin tuntuu ettei masennusta edes olisi. Toivoisin että itsekin saisin varattua lääkäri ajan. Ainut syy miksi en ole sitä vielä tehnyt on se, että haluan saada ensin elämäni kohdalleen (turhat ongelmat pois jne.) ja katsoa jatkuuko masennus vielä sen jälkeen. Pelkään lääkkeitä koska vanhemmillani on niistä koitunut enemmän ja vähemmän ongelmia, ne ovat siis viimeinen vaihtoehto, siis ennen sitä _viimeisintä_.
Itselläni olen yleensä huomannut, että pelkkä ajan varaaminen jo auttaa.