Ensin neurologille menin, joka passitti minut aivojen MRI kuvaukseen. No kaikki oli kunnossa. Nyt uusi aika neurologille juttelemaan, että onko syytä mennä psykiatrille. Mitä psykiatri mahdollisesti tekee auttaakseen minua? Antaako lääkkeitä? Toivottavasti asia hoituu kuntoon, sillä tämä haittaa elämää ikävästi.
En tiedä mitä pitäisi tehdä ja mistä hakea apua, jos se kurja kallonkutistajakin alkaa kyselemään koko elämäntarinaa läpi :(
En tiedä mitä pitäisi tehdä ja mistä hakea apua, jos se kurja kallonkutistajakin alkaa kyselemään koko elämäntarinaa läpi :(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lobotomian ja sähkö shokkia parin vuoden ajan, tai noinhan sinä sen ajattelet ja lisäksi sulkaa eristykseen.
tosiasiassa saat lääkkeet joita syöt sit loppu ikäs (sama ko jos olis ollu neurologinen vika)
tarvii syödä koko ikää.
Mitäköhän noi edelliset vastaukset oli kun ainakaan minusta noissa ei ollu mitään järkeä. Sillä tosiasiassa pakko-oireet ovat psyykkinen sairaus, oire jostain asiasta joka on voinut tapahtua jo kauan aikaa sitten. Riippuu tietty henkilöstä. Niinpä ko. oireita hoitaa psykiatri, sillä hän voi määrätä niihin lääkkeet. Lääkitystä jatketaan tarpeen mukaan, pahimmissa tapauksissa lääkkeitä joutuu syömään pitkäänkin. Mutta ei ne lääkkeet ketään huonommaksi tee jos vointi vain paranee. Lääkehoidon tukemiseksi on syytä käydä juttelemassa mielenterveyshoitajan kanssa. Kun on ollut pitempään hoidossa niin on mahdollista päästä myös kelan tukemaan psykoterapiaan, joka on pitkäkestoinen ja hyvin säännöllinen hoito. Mutta apua siitä kyllä on. Millaisia oireita sinulla on?
Asettelua ja tarkistelua, eli hellat, vesihanat, lukot, valokatkaisimet tms. Ajattelu ei ole joustavaa, kun takertuu eri kohtiin ajattelussa ja toistelee sanoja päässään, että menevät perille. Onnen ja epäonnen lukuja, joiden mukaan tulee tehtyä jotain rituaaleja toisinaan. Välillä tuntuu jonkinlaista ahdistusta ja masennusta iltaisin. Asiat eivät tavallaan mene perille päässä, vaikka omin silmin olisi nähnytkin, että jokin asia on kunnossa. Sitä on vain pakko varmistaa, että onko se kunnossa vaikka selvästi näkeekin sen olevan kunnossa.
Itse en muista tai edes usko, että mikään elämäntilanne olisi näitä aikaansaanut. Näitä on pienestäpitäen ollut vähän ja iän karttuessa ovat lisääntyneet niin paljon, että hoitoa oli viimein harkittava.
Puolisollani on pahoja pakko-oireita, jotka ilmenevät esim. pakkoajatuksina, tarkisteluina ja käsienpesuna. Pahinta on aiheeton syyllisyydentunto ja asioihin takertuminen. Monenlaisia hoitoja ja juttuja tähän on jo kokeiltu, mutta vieläkin hän oireilee aika pahasti. Kannattaa siis mennä heti hoitoon, eikä aikailla, sillä jos siihen ei puutu, oireet saattavat vain pahentua. Sitten myös parantuminen pitkittyy.
Pakko-oireisuus lasketaan ahdistuneisuus-kategoriaan. Yksi syy oireiluun on se, että aivotoiminnassa on todennäköisesti jotakin välittäjäainepuutosta tai muuta vikaa. Sitä ei oikein näe millään tutkimuksilla, mutta siksi lääkkeistä on usein apua.
Hoitona pakko-oireilussa käytetään mm. lääkehoitoa ja terapiaa. Mielestäni kannattaisi yhdistää nämä, niin saisi tehoa hommaan. Terapia saisi ehkä olla kognitiivista terapiaa (oppimisterapiaa) mieluummin kuin analyyttistä, jossa ruoditaan koko elämä. Aiheesta on olemassa hyvä kirja: Edna Foa: Kerrasta poikki, vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Kirjassa on myös itsehoito-ohjeita, joilla pakko-oireita voi kokeilla hoitaa pois. Kannattaa ehdottomasti lukea se!
näin minäkin asian ajattelen. Eräällä läheisellä ihmisellä on pakko-oireita joiden johdosta hän pääsi kognitiiviseen teraspiaan. Tämä terapiamuoto on tämän tyyppiseen oireiluun tehokkain hoitomuoto. Lääkitystäkin tarjotaan, toisille auttaa toisille ei.
Kerran oireesi oikeastikin jo häiritsevät elämääsi niin hae ihmeessä apua. Itse havaitsin oireeni vasta kun oli jo liian myöhäistä. Ja nyt kökötän neljän seinän sisällä manaillen tyhmyyttäni. Käyn terapiassa, syön lääkkeitä ja olen osa-aikainen eläkeläinen. Siinä on lupaava elämänalku hieman yli parikymppiselle =/ Pakko-oireet on oikeesti sairaus ja siihen on suhtauduttava vakavasti. Tsemppiä sulle ja jaksamista syksyyn!