Lueskelin tällä "palstalla" olevia viestejä, ja tuli melkein syyllinen olo siitä, kuinka hyvin meillä on mieheni ja hänen biolasten kanssa mennyt. Tilanteemme kylläkin poikkeaa siinä mielessä, että mieheni lapset asuvat äitinsä luona ja vain vierailevat yleensä joka toinen viikonloppu meidän tykönämme. Mikä on harmi, sillä haluaisimme tavata lapsia huomattavasti useammin, ja yritämmekin aina kun vain mahdollista järjestää yhteisiä hetkiä.
Haluaisimme, että lapset asuisivat kanssamme, mutta heidän äitinsä on eri mieltä (en syytä häntä siitä, että haluaa pitää lapsensa "itsellään"). Oikeusasiamieheltä kuulimme, että meidän mahdollisuutemme saada lapset luoksemme asumaan ovat minimaaliset, noin 5-10% luokkaa. Siksi päätimme olla lähtemättä oikeuteen asian suhteen, sillä prosessi saattaisi kestää useita vuosia ja lapset joutuisivat elämään epävarmuudessa sen takia. Odotamme aina innolla lomia, jolloin lapset voivat (äidistä riippuen) viettää kanssamme pitempiä aikoja kuin vain viikonlopun. Epäsopua äidin kanssa lasten vierailuista ja niiden järjestämisestä on kyllä tullut, mutta aina asiat ovat loppujen lopuksi järjestyneet. Kun lasten äiti on sitä mieltä, että tapaajavanhemman (isän) tulee suostua tapaamisiin ja niiden muutoksiin hänen (äiti) oman aikataulunsa ja menojensa mukaan. Siis niin että hän itse järjestelee aikansa kysymättä ja välittämättä meidän asioistamme mitään. Meille on vain passattava ne ajat, jotka hän päättää. Myös silloin kun on kyse jostakin yhdessä päätettävästä (yhteishuoltajuus) lasten/lapsen asiasta, esim. koulukeskustelu tms.. Silloin tulee (ja yleensä vain päivää, paria ennen) vain yhtäkkiä tieto, että ajankohta on jo sovittu, ja silloin tapahtuu tätä ja tätä riippumatta siitä pystyykö isä osallistumaan vai ei. Onko tällainen edes lain puitteissa oikein...? Nyt kun vanhin aloitti koulunkäynnin, ilmoitimmekin suoraan koululle, että toivomme heidän ottavan yhteyttä ja ilmoittavan asioista henk.koht. isälle, eikä jättävän asian ilmoittamista äidille. Näin myös nuorempien lasten päiväkodin kanssa on sovittu. Kai meillä/isällä on tällainen oikeus?
Noh, näistä "epäkohdista" huolimatta, meillä mielestäni menee hyvin. Lapset ovat maailman ihanimpia, heidän kanssaan ei ongelmia ole. Paitsi nyt tietenkin ne tavalliset pienet kiukuttelut yms., jotka ovat osa joka lapsiperheen elämää. Vaan niitähän ei voi edes ongelmiksi kutsua. Lapset tottelevat myös minua, äitipuolta, ja jakavat ilonsa ja surunsa kanssani. Tunnen olevani heille tärkeä osa läheisverkostoa, johon tukeutua. He ovat myös minun lapsiani, vaikkakaan eivät biologisesti eivätkä laillisesti. Äidiksi en heidän edellytä minua kutsuvan, ihan etunimellä vaan.
Kertokaa omia kokemuksianne!
Haluaisimme, että lapset asuisivat kanssamme, mutta heidän äitinsä on eri mieltä (en syytä häntä siitä, että haluaa pitää lapsensa "itsellään"). Oikeusasiamieheltä kuulimme, että meidän mahdollisuutemme saada lapset luoksemme asumaan ovat minimaaliset, noin 5-10% luokkaa. Siksi päätimme olla lähtemättä oikeuteen asian suhteen, sillä prosessi saattaisi kestää useita vuosia ja lapset joutuisivat elämään epävarmuudessa sen takia. Odotamme aina innolla lomia, jolloin lapset voivat (äidistä riippuen) viettää kanssamme pitempiä aikoja kuin vain viikonlopun. Epäsopua äidin kanssa lasten vierailuista ja niiden järjestämisestä on kyllä tullut, mutta aina asiat ovat loppujen lopuksi järjestyneet. Kun lasten äiti on sitä mieltä, että tapaajavanhemman (isän) tulee suostua tapaamisiin ja niiden muutoksiin hänen (äiti) oman aikataulunsa ja menojensa mukaan. Siis niin että hän itse järjestelee aikansa kysymättä ja välittämättä meidän asioistamme mitään. Meille on vain passattava ne ajat, jotka hän päättää. Myös silloin kun on kyse jostakin yhdessä päätettävästä (yhteishuoltajuus) lasten/lapsen asiasta, esim. koulukeskustelu tms.. Silloin tulee (ja yleensä vain päivää, paria ennen) vain yhtäkkiä tieto, että ajankohta on jo sovittu, ja silloin tapahtuu tätä ja tätä riippumatta siitä pystyykö isä osallistumaan vai ei. Onko tällainen edes lain puitteissa oikein...? Nyt kun vanhin aloitti koulunkäynnin, ilmoitimmekin suoraan koululle, että toivomme heidän ottavan yhteyttä ja ilmoittavan asioista henk.koht. isälle, eikä jättävän asian ilmoittamista äidille. Näin myös nuorempien lasten päiväkodin kanssa on sovittu. Kai meillä/isällä on tällainen oikeus?
Noh, näistä "epäkohdista" huolimatta, meillä mielestäni menee hyvin. Lapset ovat maailman ihanimpia, heidän kanssaan ei ongelmia ole. Paitsi nyt tietenkin ne tavalliset pienet kiukuttelut yms., jotka ovat osa joka lapsiperheen elämää. Vaan niitähän ei voi edes ongelmiksi kutsua. Lapset tottelevat myös minua, äitipuolta, ja jakavat ilonsa ja surunsa kanssani. Tunnen olevani heille tärkeä osa läheisverkostoa, johon tukeutua. He ovat myös minun lapsiani, vaikkakaan eivät biologisesti eivätkä laillisesti. Äidiksi en heidän edellytä minua kutsuvan, ihan etunimellä vaan.
Kertokaa omia kokemuksianne!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Meillä on myös etälapsia. (Ei muuten ole mitenkään poikkeava tilanne, meitä etä-äitipuolia on paljon).
Viiden vuoden yhteiselon jälkeen tuntuu, että asiat alkavat olla kohdallaan. Lapset pitävät minusta ja minä lapsista. Minulla -lapsettomana- on varmaan ollut suurin sopeutuminen tähän kuvioon. On eletty superäitipuolivaiheet, EVVK:t ja kaikki muutkin mahdolliset. Nyt on mukavan tasaista ja rauhallista.
Meillä on miehen exän kanssa ollut vähän samankaltaisia ongelmia kuin teillä. Jossain vaiheessa ex teki tapaamisten järjestymisen lähestulkoon mahdottomaksi, mikään ei koskaan sopinut. Emme suostuneet pompotukseen, pidimme pitkän tauon tapaamisissa ja jossain vaiheessa exällekin sitten alkoivat ehdottamamme ajankohdat sopia. Täysin perättömien juttujen levitteleminen meistä sekä lapsille että muillekin sen sijaan jatkuu yhä edelleen. Onneksi kukaan sellainen, kenen mielipiteellä on jotain merkitystä, ei usko exän juttuja. Edes lapset eivät usko äitinsä tarinoita.
Kysymyksistäsi sen verran, että valitettavasti tuntuu olevan niin, että lähivanhempi (varsinkin äiti) saa tehdä lähestulkoon mitä tahansa, vaikka olisikin yhteishuoltajuus. Hän voi siis sopia lasten kouluasioista koulun kanssa ihan yksinään, siihen ei kukaan puutu.
Isällä on ihan yhtäläinen oikeus saada tietoja lastensa asioista, joten on ihan hyvä juttu että olette näin koulun kanssa sopineet. Eri asia sitten on se, että tuleeko se toimimaan käytännössä. Isä joutuu todennäköisesti monet kerrat vaatimalla vaatimaan tietoja ennen kuin niitä alkaa automaattisesti tulla.
Pyhä äitiys kun tuntuu monessa asiassa jyräävän isän oikeuksien yli. Niin kuin myös lasten oikeuksien.
yrittää ottaa lapset äidiltään, siinä sitä taas nähdään, tee omat
Äidinkö ne lapset on yksin? Eihän isää tarvittu kuin siittämiseen, joten miksi hän niitä haluaisi, niinkö? Mites se isä sitten ne omat lapsensa tekee, jos lapset aina automaattisesti kuuluu äidille?
Ilmeisesti lapset ovat kuitenkin myös biologisen ISÄN omat? Vai mitä mieltä olet? Miten äiti on kehdannut ottaa lapset isältään? Ois tehnyt omat.
tehdään ne "omat", niin exä marisee että ensimmäiset lapset ovat tärkeimmät eikä niitä nyt huomioida tarpeeksi kun nyxä halusi tietysti yhteisen lapsen ihan vaan sen takia että voisi jyrätä aikaisemmat lapset ym. paskaa. Aina pitää jostain valittaa. Hankkikaa naiset ihan oma elämä!!!
Siis *te* ette soittele koululle ja päiväkotiin vaan mies soittaa.Lapset eivät ole sinun vaikka kirjoituksestasi kuultaa se että haluat omia heidät.
Toinen asia,lapset asuvat äitinsä kanssa ja ellei jotain katastrofaalista satu,he myös pysyvät äidillään.
Kolmas asia, jos haluat perheen jossa on lapsia,hanki ne ihan omat lapset.
Saattaa tulla yllätyksenä, mutta perheessä, jossa on kaksi aikuista, aikuiset keskustelevat keskenään kaikista perheen asioista ja tekevät päätöksen ko. keskustelun pohjalta. Olisi ehkä kannattanut sisäistää tämä ennen kun aloit perhettä perustamaan. Saattaisi lapsilla olla vielä ehjä koti.
Angeliqa5:n käyttämästä "pyhästä äitiydestä".
Alkuperäisenkin tapauksessa perheessä on kaksi aikuista. Tiesitkö, että normaalisti perheen aikuiset sopivat asioista keskenään?
Ja missä ihmeessä sanotaan, että lasten pitäisi aina asua äitinsä kanssa?
Ja kolmanneksi vielä sinullekin: toisten ihmisten perheet ja lasten tekemiset eivät kuulu sinulle.
Joo, mutta se akka ei ole oikeesti sen lapsen äiti! Lapsella on oma äiti, ja parempi.
Lapen asiat ei kuulu sille akalle.
Lapsen on parempi asua äitinsä kanssa, ettei toi akka manipuloi lasta äitiä vastaan, kuten näyttää tekevän, kun yrittää siepata lapset. Lue akan teksti.
Kolmanneksi, ei kuulukkaan, mutta itehän toi akka toisten juttujaan levittelee täällä toisten luettavkasi. Lapsi ei ole sen, joten sillä ei ole oikeutta puhua siitä toisten lapsesta mitään!
Siinä meillä on varsinainen käytöskukkanen! Ihminen joka nimittelee toista "akaksi" tuollaisilla perusteilla, on itse sivistymätön moukka. Katso peiliin.
tälläkertaa! Mahtuuhan näitä tusinaan kaksikymmentä...!
Valitettavasti ex - vaimon puolelta tuleva pompottelu on monen uusperheen arkea. Olisikin provo.
Ja varsinkin toisinpäin! Kyllä se niin on että nämä varanaiset pompottaa mistä sekä hänen entistä perhettään!
Niinpä niin... "Varanaiset" pompottaa :)
Sehän on tietenkin pompotusta kun ei tanssita exän pillin mukaan.
Koittakaa nyt jo hyvät ihmiset tajuta, että ex-miehenne uusi perhe ja sen asiat eivät kuulu teille pätkän vertaa.
Luulenpa, että tällaista "pompottelua" tapahtuu puolin ja toisin tapauksesta riippuen. Ja joissakin tapauksissa ei tapahdu ollenkaan. Joten eiköhän ole turha yleistää ja syytellä, kun maailma ei missään asioissa ole mustavalkoinen. Voihan myös olla niin, että väärinkäsitysten ja inhimillisten erehdysten ja muistamattomuuden vuoksi tulee kiistoja.
Meidän tapauksessa nämä väärinkäsitykset, erehdykset ja muistamattomuudet vaan ovat niin yleisiä ja jatkuvia, että todellakin tuntuu tahalliselta toiminnalta. Kuulunko minä siis pompottelevien nyxien kastiin, koska pääsen töistä joka perjantai vasta yhdeksän aikaan illalla eivätkä lapset voi tulla meille silloin aikaisemmin jos puolisonikin (lasten isä) sattuu olemaan iltavuorossa...? Biologinen äiti odottaa tällöin isän ottavan ja myös saavan pekkasvapaata töistä (itselleni se ei ole työni luonteen vuoksi mahdollista). Monesti puolisoni on sitä ottanutkin, mutta kun ei sitäkään aina myönnetä vaikka kuinka haluaisi ja tarvisi.
kumipallo, niin antaa pompottaa vaan. Siinähän sitten exä ja nyxä kilpailevat kumpi pompottaa enmmän, ja mies senkun pomppii!
Miehellähän ei tunnetusti ole omaa järkeä tai älliä yhtään, joten aina tarvitaan nainen käskemään. Voihan hitsi, kylläpä te aliarvioitte miehiänne, entisiä ja nykyisiä.
En ole missään tekemisissä mieheni ex-vaimon kanssa (7 v yhdessä).
Minulle ei ole yksinkertaisesti mitään asiaa hänelle. Enkä tunne, että minun pitäisi jotenkin tuntea hänet tai jutella hänen kanssaan.
Riittää kun kerran vuodessa näen hänet ja sanomme (tai sitten ei) päivää.
Mieheni hoitaa hänen kanssaan lapsiin liittyvät asiat.
Ex-vaimo on minulle täysin yhdentekevä.
Joten se siitä pomputtelusta.
Enkä muuten ole varanainen. Se titteli lakkasi silloin kun päätimme olla yhdessä.
..menee kivasti. Lapset ovat puolet ajasta isällänsä ja puolet äidillänsä. Eikä ole mitään hiekkalaatikkoriitoja tarvinnut tapella puolin, eikä toisin. Ainut negatiivinen mitä tulee mieleen on se, kun me myös olemme pyytäneet, että koulu informoisi molempia vanhempia esim. vanhempainilloista, niin tahtoo jompikumpi osapuoli jäädä ilman informatiota ja kun toi iskä ei aina muista kertoa, niin tulee niitä tapahtumia, että lapsi sanoo, että: tänään on muuten vanhempainilta klo se ja se...ja aina ei välttämättä se isäkään tiedä niistä vanhempainilloista, kun ei tutki sitä lapsen koulureppua samalla lailla kuin äippä. Mutta äipän onneksi iskän uusi vaimo on tunnollinen ja kunnollinen ja hän sitten monasti ilmoittaa heillepäin tulleista tiedotteista (hänen lapset samassa koulussa ja samanikäisiä kuin iskänkin lapset)
Hyvää jatkoa kaikille uusioperheille!!
Olisikin se aina nuin helppoa. Ihana lukea että jollain toi tosiaan toimii. Haluaisin että meilläkin toimisi, mut aina ei voi voittaa...
Anteeksi vain kaikille niille, jotka viestistäni provosoituivat. Mielestäni en ilmaissut perheemme todellisuutta niin, että siitä voisi kuvitella minun yleistävän ko. biologisen äidin toiminnan koskemaan kaikkia, tai edes yhtäkään muuta, hänen kanssaan samassa tilanteessa olevaa. Mutta jos (ja ilmeisesti kun) joku kirjoitukseni koki kritiikkinä itseään vastaan, niin kysymys kuuluu miksi? (Ei tarvitse vastata.)
Me-sanan käytöstä: vaikka perheestämme vain puolisoni on lasten biologinen vanhempi, käytän silti sanaa ME, koska muodostamme perheen verisiteistä riippumatta. Samalla kun olemme alkaneet puolisoni kanssa seurustelemaan, olen myös ottanut vastuulleni toimia vastuuntuntoisena, huolehtivana kasvattajana ja esimerkkinä/mallina hänen lapsilleen. Tiedostin asian jo ennen seurustelun alkamista, ja kävin mielessäni asiaa läpi monet monituiset kerrat. Puolisoni lapsillekin kerrottiin "isän uudesta tyttökaverista" vasta kun me aikuiset (puolisoni ja minä) olimme ensin täysin varmoja ja vakuuttuneita itse suhteemme vahvuudesta ja kestävyydestä. Näin siksi, ettei kävisi niin, että lapset joutuisivat luopumaan aikuisten harkitsemattomuuden takia ihmisestä, johon ovat jo kerenneet luoda kiintymyksellisen, luottamuksellisen suhteen. Tarkoitan siis sitä, jos meidät (lapset ja minut) olisi heti tutustutettu toisiimme, ja sitten olisikin käynyt niin, että puolisomme kanssa olisimmekin eronneet keskenäisten riitojen tms. takia, ja lapset olisivat jo siinä vaiheessa hyväksyneet minut, olisivat kiintyneet ja luottaneet minuun. Olisi siis voinut käydä niin, että lapset olisivat menettäneet heille jo tärkeäksi muodostuneen ihmissuhteen, ja vain meidän aikuisten ajattelemattomuuden vuoksi.
Noh, sitten tästä lasten viemisestä äidiltään...onhan äitikin tosiaan vienyt lapset isältään. Vielä kun asian on niin, että lapset asuivat ensin puolisen vuotta isänsä luona (eron jälkeen) kun äiti heidät ihan vapaa-ehtoisesti isän luokse antoi. Mutta mieli muuttui, ja tässä periaatteellisessa tasa-arvon maassa käytännössä näyttää äidin tahto olevan näissä asioissa painava. Mutta en todellakaan halua syyttää enkä ihmettele ketään vanhempaa (äitiä tai isiä) siitä, että haluaa omat lapsensa itselleen.
Ja vielä lasten omimisesta; en omi lapsia itselleni. Lapset ovat hyvin tietoisia siitä, mikä on kenenkin "asema" tässä heidän laajassa perhepiirissään ja niin on hyvä, eikä minulla tai kenelläkään muulla ole mitään syytä tai tarkoitusta tätä asetelmaa alkaa lapsille toisenlaiseksi muuttamaan. Mutta se, että olen "vain" äitipuoli, ei merkitse sitä, ettenkö voisi kokea lapsia kuin omikseni, ja ettenkö voisi ja haluaisi toimia heidän kanssaan kuten toimisin biologisesti omieni kanssa.
Kauhealta tuntuu lukea näitä joidenkin kannanottoja. Luulisi olevan onnellista lasten kannalta, että isän nykyinen vaimo ja lapset pitävät toisistaan. Ei mikään ihme, että näiden muutamien katkerien 'akkojen' liitot ovat aikoinaan hajonneet. Eikö tunnu hyvältä lähettää lapset isän luo käymään, kun tietää että heitä siellä kohdellaan rakastavasti vai olisiko parempi päinvastainen tilanne?
toiminta tapaa.. Mietin mikä tekee toisesta vanhemmasta paremman kun toisen, jos kunpikin on suhteelisen "tervejärkisiä". Lähinnä ajatuksena on se, että lapselle tilanne on äärimmäisen hankala äiti on aina äiti ja isä on aina isä olivathan he minkälaisia tahansa.. Ei ole kovinkaan reilua laittaa lasta valitsemaan puolta..
Olen huomannut kovin usein lauseen "lapsen parhaaksi" tällä palstalla.. Mikä on lapsen parhaaksi kun ex nyksät kaikki siihen soppaan lusikkansa työntävät ajavat omia etujaan.... :(. Lapsesta tulee hyvin äkkiä kiista kapula ja kyllä lapsi vaistoaa ilman sanojakin, että ilmassa on eripuraa..
Olen asunut lapsuuteni uusioperheessä että kokemusta siltä saralta on.. Oli erittäin epämieluisaa olla kahden aikuisen pelinappulana.. On pöyristyttävää luettavaa tämäkin hiltu miten kuvittelet olevasi ME, koska lapsilla on jo äiti ja isä.. Keskity sinä lähinnä suhteeseesi miehen kanssa ja anna miehesi olla isä.. Miten kummassa uuden ihmissuhteen täytyy jotenkin ruveta ottamaan vastuuta toisten lapsista se on käsittämätön asia..
Joka tapauksessa kaikille äärettömän paljon kärsivällisyyttä uusioperhe kuviossa ja kaikea hyvää valitsemallanne tiellä...
Voisitko tarjota minulle mielestäsi paremman sanan kuvaamaan minua, puolisoani ja puolisoni lapsia hänen ex-avioliitostaan...? Meinaatko, että henkilö, jolla on lapsia, voi olla "me" vain lastensa toisen biologisen vanhemman kanssa? Vai lasten asuinpaikastako riippuu milloin ollaan "me" ja milloin ei? Miten perheessä, jossa kaikki (lapset, biologinen vanhempi ja vanhempipuoli) vakituisesti asuvat samassa taloudessa...eikö silloinkaan ole oikein käyttää sanaa me?
Ja mielestäni kaikkien aikuisten, jotka lasten kanssa toimivat, olivatpa lapset kenen tahansa, tulisi ottaa vastuu lapsista. Ei vain ammattinsa, sukulaissuhteensa tms. vuoksi. Kun lapsi esimerkiksi menee kyläilemään ystävänsä luokse, niin etkö sinä itse haluaisi, että ko. ystävän vanhemmat huolehtivat myös vierailijasta eivätkä vain omasta lapsestaan? Entäpä äiti- ja isäpuolet, jotka asuvat lasten kanssa...pitäisikö heidänkin vain keskittyä puolisoonsa ja olla ottamatta vastuuta lapsista? Jättää (vai antaa?) puolison yksinään hoidettavaksi lapsista huolehtimisen, heidän kasvatuksensa jne.?
Rentoudu nyt hyvä ihminen.. Olet nyt mahdottoman puolustus kannalla sanoi sulle nyt mitä tahansa saa sinun karvat pystyyn.. Rentoa menoa ei tiukilla pivoilla pääse kun pitkälle sairaslomalle. :)
Lähinna puhun OMASTA kokemuksesta miltä on tuntunut kun niin monta ihmistä häärää mun asioiden kimpussa.. Oletko ikinä kysyny tai ajatellut jos tilanne olisi sinun lapsistasi tai sinun nuoruudestasi...
Lukiessani tämän tekstin pariin otteeseen, oivalsin tämän olevan keksittyä, ja ilmeisesti ala-ikäisen lapsen kirjoittelua, joka on liikaa viihtynyt näillä aikuisten paklstoilla. Nyt kirjoittelee omiaan yhdistäen useisiin kirjoituksiin täällä.
Tällätavalla hän elää kuvitteellista elämää lapsen tavoin, kun haluaisi jo olla iso.
Ei siis kannata lähtä tähän leikkiin mukaan, asia paisuu vaan entisestään.
Minkäslaisista tutkimustuloksista tämä päätelmä on tehty? Jos saa perusteluja udella...
Upeaa, taas syväluotaavia tutkimuksia suorittava tiedeihminen on joukossamme. Oi kiitos niin henkevästä kannan otostasi!! :D Aaaahahahhahahahahahahahahahahahahahahaaaahahahaa