Onko totta

että, kun vl:t kokoontuvat seuroihin, heillä on alussa joku ihmeellinen rituaali, jonka kaikkien pitää toistaa ennen istumaan menemistä.
Jos ei rituaalia suorita, niin kuuntelee sanan tuomiokseen.

Eli rituaali on kuulemani mukaan sellainen, että kaikkien pitää tehdä ristin merkki ilmaan, ja katsoa sen jälkeen oikealle vetäen katseen vähitellen ylös kattoon päin.

En ole ennen kuullut tällaista, mutta eräs kaverini on kuulemma käynyt kerran seuroissa ja sanoi, et näin he menettelevät.

Ja tuo kaverini sanoi, että harvat nuorista kehtaa enää tehdä sitä rituaalia, ja onkin puhuttu, että nuorista ei ole enää liikkeen jatkajiksi. He kun kuuntelevat puheet tuomiokseen.

Jos tämä on totta, liikkeellä ei ole enää pitkää tulevaisuutta, vaan ennen pitkää se loppuu. tulevaisuudessa ei ole enään, kuin tuomiokseen puheita kuulleita ihmisiä, ja heidän palkkansa on kuolema. eli eivät voi enää uskoa.
71104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ole ainakaan koskaan nähnyt/kuullut. Päin vastoin halveksuntaa ja huvittuneisuutta on herättänyt vl:n piirissä esim. ristin merkin tekeminen ehtoolliselta noustessa tai urheilija tai julkkis kaiken kansan nähden.

Äänestä
  • Eipä oo meillä lestadiolaisillakaan vara halveksia tai naureskella kenenkään uskonnonharjoittamista, olipa kyse sitten ristinmerkeistä tai virrenveisuusta.

    Äänestä

  • E.C. kirjoitti:

    Eipä oo meillä lestadiolaisillakaan vara halveksia tai naureskella kenenkään uskonnonharjoittamista, olipa kyse sitten ristinmerkeistä tai virrenveisuusta.

    ...uskonnot, kulttuurit ym. aiheuttavat luonnollisesti ihmisessä hämmästystä, ihastusta, kummastusta, pahastusta, haukotusta, itkemistä, nauramista, vaikenemista ym. ym.

    Asioiden halventaminen ja reaktiot asioihin ovat kaksi täysin eri asiaa.

    Äänestä

Ensimmäistä kertaa olen moista kuullu. Olen kuitenkin käyny lestojen seuroissa satoja kertoja.

Äänestä

Aivan asiatonta, toivottavasti moppi toimii...

Äänestä
  • Miksi pitäisi poistaa? Tokihan kysyä saa. Ei mitenkään asiaton kysymys.

    Äänestä

Tuo kyllä kuulostaa vapaamuurarien touhuilta, ei järin lestadiolaiselta. Mutta ehkäpä vl-piireissä jossain sallitaan massasta poikkeavakin käyttäytyminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias poika hesasta kirjoitti:

että, kun vl:t kokoontuvat seuroihin, heillä on alussa joku ihmeellinen rituaali, jonka kaikkien pitää toistaa ennen istumaan menemistä.
Jos ei rituaalia suorita, niin kuuntelee sanan tuomiokseen.

Eli rituaali on kuulemani mukaan sellainen, että kaikkien pitää tehdä ristin merkki ilmaan, ja katsoa sen jälkeen oikealle vetäen katseen vähitellen ylös kattoon päin.

En ole ennen kuullut tällaista, mutta eräs kaverini on kuulemma käynyt kerran seuroissa ja sanoi, et näin he menettelevät.

Ja tuo kaverini sanoi, että harvat nuorista kehtaa enää tehdä sitä rituaalia, ja onkin puhuttu, että nuorista ei ole enää liikkeen jatkajiksi. He kun kuuntelevat puheet tuomiokseen.

Jos tämä on totta, liikkeellä ei ole enää pitkää tulevaisuutta, vaan ennen pitkää se loppuu. tulevaisuudessa ei ole enään, kuin tuomiokseen puheita kuulleita ihmisiä, ja heidän palkkansa on kuolema. eli eivät voi enää uskoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu