Osaisiko joku nimetä joitain keskiajalle tai sitä edeltävälle ajalle ajoittuvia ja Irlantiin sijoittuvia historiallisia romaaneja jotka olisi vielä suomennettukin. Varsinkin irlantilaisten sodat ja taistelut viikinkien vastaan kiinnostavat. Luulisi esimerkiksi Clonrafin taistelun v 1014 olevan varsin mielenkiintoinen aihe jonka ympärille rakentaa romaani.
Historiallinen Irlanti
3
376
Vastaukset
- Hellan telttu
PIrkanmaan kirjastosta löysin ainakin yhden:
Orvokki Annala "Sulkakäärme", 900-luvun Irlanti.
Myös voisi valaista asiaa "Kelttien jumaltarut",
kirjoittaja Ella Young.
Uskoisin Ville Zilliackuksen kirjassa "Irlantia etsimässä" myös käsiteltävän haluamaasi aihetta.
Varsinainen tietokirja on tänä vuonna ilmestynyt "Keltit" by Simon James, kertoo kelttihistoriasta yleensä Brittein saarilla.
Ja vihoviimeisenä listalla on Patricia Finney "Lokkien varjo", jonka hakusanat kuvaavat historialliset romaanit - Irlanti - keltit - heimot- sodat.
Lähtisköhän näistä?Luin joskus Lokkien varjon, se kuvaa viikikiaikaa
varhaisempia vaiheita, roomalaisajoilta lähinnä.
Pohjana tarustoa (mm. palkintohärkä, Maeve-kuningatar, samvain-juhla jne.)- pek
Aniara kirjoitti:
Luin joskus Lokkien varjon, se kuvaa viikikiaikaa
varhaisempia vaiheita, roomalaisajoilta lähinnä.
Pohjana tarustoa (mm. palkintohärkä, Maeve-kuningatar, samvain-juhla jne.)Jos pystyt lukemaan englanniksi ja mukana saa olla myös fantasiaa ja mytologiaa, voit etsiä sellaisia teoksia kuin Bard - the Odyssey of the Irish, kirj. Morgan Llewellyn tai tutustua Caiseal Mórin tuotantoon. Molempia on saanut Akateemisesta pokkareina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2502239- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471329Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23768Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647