Lastensuojelulaki

Vähän pidempi perustelu olisi ollut paikallaan, mutta vastaus kysymykseesi on varsin yksinkertainen. Kyse on varsin tiukaksi muotoutuneesta Lastensuojelulain 20§ tulkinnasta. On väärin väittää ettei kyseistä säännöstä noudateta oikeusasteissa, koska kyseistä pykälää takuuvarmasti sovelletaan melko usein. Huostaanoton lakkaamisen edellytyksistä on pari julkaistua hallinto-oikeuden päätöstä Kymen LO 7.5.1991 T 460 sekä Turun ja Porin LO 7.5.1997 T207/2. Jälkimmäinen löytyy ( http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/1997/19971612?search[type]=pika&search[pika]=huostaanotto lakkaaminen* ) finlexistä.

LsL 20§ ei ole mikään avoin harkintasäännös vaan siinä on useita kriteereitä joiden tulee täyttyä ennen kuin huostaanotto voidaan lopettaa. ”Lapsen etua harkittaessa on otettava huomioon sijaishuollon kestoaika, lapsen ja sijaishuoltoa antavan välillä vallitsevan suhteen laatu sekä lapsen ja hänen vanhempiensa välinen kanssakäyminen”. Jokaista kriteeriä tulee pohtia lapsen edun kannalta, lain esitöissä HE 13/1983 on 20§ kohdalla nimenomainen maininta jonka mukaan ” Kun lapsi on jo sitoutunut uuteen ympäristöönsä ja hänen kasvuolosuhteensa vakiintuneet, huostassapitoa ei voida lopettaa pelkästään sillä perusteella että lapsen huoltajien olot ovat parantuneet”.

Sen enempää menemättä sosiaalipuolen asioihin totean että yleensä lasten huostaanotoissa on kyse lasten kotona olevista vakavista ja usein pitkäaikaisista ongelmista. Tavanomainen esimerkki lienee vanhempien alkoholismi ja perheväkivalta. Lapsen edun mukaista ei lähes koskaan ole lopettaa huostaanottoa vain lyhyehkön ajan jälkeen, jos ongelmat lapsen kotona ovat edellä mainituin tavoin pitkäaikaisia. Lisäksi Lsl 22§ mahdollistaa lapsen sijoittamisen myös jommankumman vanhempansa luokse vaikka huostaanotto on voimassa.

Lisäksi kirjoituksestasi saa kuvan että joku oikeusistuin olisi velvollinen tai oikeutettu tutkimaan asian omasta aloitteestaan. Jos näin on, niin tämä on virhekäsitys, millään ”oikeusistuimella” ei Suomessa ole toimivaltaa tähän. Sosiaalihuoltolain 7 luvun mukaan valitusprosessin perustana on aina sosiaalilautakunnan oma päätös, jonka sosiaalilautakunta puolestaan on velvollinen antamaan, jos sille tehdään hakemus huostaanoton lopettamisesta. Hakemuksen voivat tehdä ex analogia Lsl 17.1§ lapsi itse, lapsen vanhemmat ja huoltajat sekä hänen kasvattajansa. Sosiaalilautakunta on se instanssi joka on velvollinen tekemään puheena olevan päätöksen myös oma-aloitteisesti jos Lsl 16§ mainitut perusteet lakkaavat. Oletan että sosiaaliviranomaiset tekevät oma-aloitteisesti huostaanoton lopettamispäätöksiä huostaanottojen kokonaismäärään nähden melko vähän ja niissä joissa asianosaiset ovat vieneet asian oikeuteen, säännöksen jo sinänsä tiukat kriteerit eivät usein täyty.

Ihmisoikeustuomioistuimen kanta on Suomen sosiaaliviranomaisten omaksumasta Lsl 20§ tulkinnasta poiketen ollut, että huostaanottoa on pidettävä väliaikaisena toimenpiteenä joka on lopetettava heti olosuhteiden salliessa. Toisaalta sekin on painottanut lapsen edun mukaista päätöksentekoa. Suomea vastaan on annettu huostaanoton lopettamista koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös K.A v. Suomi 14.1.2003. Tapauksessa oli katsottu 8 artiklaa rikotun koska viranomaiset eivät olleet ryhtyneet riittäviin toimiin perheen jälleen yhdistämiseksi.

Jos kiinnostaa voit lukea englanninkielisen päätöksen allaolevasta linkistä. Muitakin 8 artiklaan liittyviä päätöksiä Suomea vastaan on olemassa. Varsinainen ydinsisältö löytyy huostaanoton lopettamisen osalta ratkaisun kohdista 138-147. ( http://cmiskp.echr.coe.int/tkp197/view.asp?item=9&portal=hbkm&action=html&highlight=FINLAND&sessionid=4030542&skin=hudoc-en )

--------------------------------
Asian ratkaisi OTK Sami