Äitiydessä ja isyydessä tärkeintä ei ole ikä. Pieni lapsi ei pysty arvioimaan tai tuntemaan sitä, minkä ikäisiä hänen vanhempansa ovat. Tärkeää on lapsen joka päiväinen hyvinvointi ja se, mitä hän vaistoaa omassa elinympäristössään: hellyyttä, rakkautta, iloa, aitoa toisesta välittämistä perheessä.
Vanhemmuus on elämän yksi vaativimpia tehtäviä, etenkin kun lapselle turvataan onnellinen ja turvallinen lapsuus. Mikään 30 vuotta ei ole rajana siihen, jolloin olet kypsä vanhemmuuteen. Monet 40:setkin ovat vielä täysin kypsymättömiä, vaikka heillä olisi työpaikat ja rahaa lapsen "ylläpitämiseen". Myöskään kovin nuori, alle 18 vuotias ei voi olla kypsä vanhemmuuteen, sillä oma aikuiseksi kasvaminen ja elämän tuoma kokemus on itselläänkin vielä kesken. Ikävä kyllä näin se vaan on!!
Tärkeintä vanhemmuudessa on henkinen kypsyys ja kärsivällisyys, jota pienen lapsen kanssa arkipäivän aherruksessa tarvitaan. Älkää siis hyvät ihmiset hankkiko lasta teidän omille tarpeillenne (hoivaamisen puute yms.) vaan pyrkikää siihen, että lapsen kaikki tarpeet (läheisyys, lämpö, hellyys, läsnäolo, kiukunpurkaukset yms.) tulee turvatuksi myös niinä päivinä, kun perheen arkielämä on vaikeata! Itse olen 27 v. ja lapsia toistaiseksi ei vielä ole. Oma lapsi on minulle ja miehelleni elämämme suurin haave ja unelma. Koitamme "onneamme" kuitenkin vasta silloin, kun molemmat olemme siihen täysin valmiita. Vielä kuitenkaan ei ole se oikea hetki ja maltamme toki suurta unelmaamme odottaa...
Toivon onnellista lapsuutta kaikille Suomen lapsille ja VASTUULLISTA vanhemmuutta teille hyvät "vanhemmat"!!
Vanhemmuus on elämän yksi vaativimpia tehtäviä, etenkin kun lapselle turvataan onnellinen ja turvallinen lapsuus. Mikään 30 vuotta ei ole rajana siihen, jolloin olet kypsä vanhemmuuteen. Monet 40:setkin ovat vielä täysin kypsymättömiä, vaikka heillä olisi työpaikat ja rahaa lapsen "ylläpitämiseen". Myöskään kovin nuori, alle 18 vuotias ei voi olla kypsä vanhemmuuteen, sillä oma aikuiseksi kasvaminen ja elämän tuoma kokemus on itselläänkin vielä kesken. Ikävä kyllä näin se vaan on!!
Tärkeintä vanhemmuudessa on henkinen kypsyys ja kärsivällisyys, jota pienen lapsen kanssa arkipäivän aherruksessa tarvitaan. Älkää siis hyvät ihmiset hankkiko lasta teidän omille tarpeillenne (hoivaamisen puute yms.) vaan pyrkikää siihen, että lapsen kaikki tarpeet (läheisyys, lämpö, hellyys, läsnäolo, kiukunpurkaukset yms.) tulee turvatuksi myös niinä päivinä, kun perheen arkielämä on vaikeata! Itse olen 27 v. ja lapsia toistaiseksi ei vielä ole. Oma lapsi on minulle ja miehelleni elämämme suurin haave ja unelma. Koitamme "onneamme" kuitenkin vasta silloin, kun molemmat olemme siihen täysin valmiita. Vielä kuitenkaan ei ole se oikea hetki ja maltamme toki suurta unelmaamme odottaa...
Toivon onnellista lapsuutta kaikille Suomen lapsille ja VASTUULLISTA vanhemmuutta teille hyvät "vanhemmat"!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Totta puhut.
Näitä 15-vuotiaiden haaveita, kun lukee tällä palstalla, saada oma vauva hoivaansa, ei voi uskoa todeksi.
En ikinä haluaisi, että 15-v lapseni, joka asuu vielä kotona, haaveilisi jostain tuollaisesta. Alaikäisenä lapsen on kysyttävä vanhempiensa mielipidettä tärkeisiin asioihin ja lapsen tekeminen, jos joku on tärkeä asia. Minulla on 16 vuotias veli, joka ei saanut värjätä hiuksiaan mustiksi, koska äiti kielsi. Hän ei myöskään ole vielä sitä ekaa kertaa kokenut, onneksi.
Jos kerran hoivaamisvietti on niin suuri, ottakaa koira tai kissa ja silitelkää sitä, mutta taas vain jos vanhemmat sallivat! Ehkä kyseessä on vain vanhempia vastaan kapinoiminen tulemalla teini-iässä raskaaksi. Tyyliin; tapahtuneellehan eivät vanhemmatkaan voi enää mitään, se oli mun oma päätökseni (ja salli mun lisästä, helvetin epäkypsä päätös).
Olet täysin oikeassa, ettei ikä ole tärkeintä vanhemmuudessa, vaan lapselle luotu elinympäristö.
Yksi asia vain jäi vähän mietityttämään: milloin voi sanoa olevansa täysin valmis?
Mielestäni kukaan ei voi koskaan sanoa olevansa valmis juuri nyt, koska lapsi on aina hyvin suuri muutos. Kukaan ei voi kasvaa siihen muutokseen etukäteen, vaan siihen on kasvettava lapsen myötä. En tarkoita, että 15-vuotias olisi millään tavalla kypsä vanhemmaksi, mutta se, miten olet elänyt elämäsi siihen asti merkitsee. Jotkut kypsyvät aikaisemmin, toiset myöhemmin.
Itse olen "vasta" 19-vuotias, mieheni yhtä "vanha" ja esikoisemme olisi tarkoitus syntyä 28.9. Joidenkin mielestä olemme liian nuoria, mutta kukaan heistä ei tunne meitä. Olen kokenut elämässäni enemmän kuin monet kolmekymppiset ja tämä pikkuinen ihme, joka potkii innokkaasti sisälläni, on todella odotettu lapsi. Ei mikään vahinko. En siltikään voi sanoa olevani valmis, koska pelkään. Mutta lapsen myötä kasvan tilanteeseen ja toivottavasti huomaan pelkojeni lopulta hälvenevän.
Siis, en usko, että kukaan ensimmäistään odottava voi sanoa olevansa valmis, sillä eihän sitä koskaan tiedä, millainen lapsi lopulta on. Siihen ei voi valmistautua. Mutta hyvä alku on se, että huomaa rakastavansa lastaan enemmän kuin mitään muuta. Niin minä ainakin teen.
Onnellista odotusta kaikille. =)
mutta olet väärässä teinien kanssa ja lapsen kasvattamisen.Mulla on lapsi ja mikään ei ole mennyt pieleen.opiskelen,kaikki hyvin.ja tuun antaa ian lapselleni akiken mitä se eniten tarvitsee: rakkautta. Kyllä se muutaki tarvii mut ilman rakkautta ja välittämistä ei ole oikea äiti..
Voisitko oikolukea viestisi _aina_ ennenkuin lähetät ne? On todella rasittavaa yrittää saada selvää kaikista kirjoitusvirheitä vilisevistä teksteistäsi.
Kuinka luulet onnistuvasi haaveilemassasi oikeustieteellisessä, kun et edes osaa kirjoittaa? Vai oletko vain niin välinpitämätön, että et ole kiinnostunut meistä pulliaisista, jotka viestejäsi lukevat? Sellainen käytös ei sovi tulevalle lakimiehelle, jos tässä on siitä kysymys.