mitä pitäis tehdä, kun en tunne itseäni lestadiolaiseksi. en usko jeesukseen. uskon silti Jumalaan tai ainakin johonkin korkeampaan voimaan. en haluaisi tuottaa vanhemmilleni sitä tuskaa kun jätä vl:t, mutta en halua myöskää teeskennellä olevani uskovainen. mikä neuvoksi
Mitä tehdä
atteri
4659
0Äänestä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lestadiolaiseksihan sinun ei tarvitse itseäsi tunteakaan, vaan Jeesuksen opetuslapseksi :)
Tietysti jos et usko Jeesukseen, se on asia erikseen. Minkä vuoksi et muuten usko häneen?
Lukaise nämä raamatunkohdat oikein ajatuksen kanssa, niistä voit saada uudenlaista näkökulmaa siihen, mikä se "korkeampi voima" on.
1. Joh. 4:7 Te rakkahimmat, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta: ja jokainen, joka rakastaa, se on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
1. Joh. 4:8 Joka ei rakasta, ei hän tunne Jumalaa; sillä Jumala on rakkaus.
1. Joh. 4:16 Ja me tunsimme ja uskoimme sen rakkauden, jolla Jumala meitä rakastaa. Jumala on rakkaus, ja joka rakkaudessa pysyy, hän pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä.
Jeesus oli siis tämän korkeamman voiman ruumiillistuma ja hän on sanonut näin
Joh. 14:21 Jolla minun käskyni ovat ja ne kätkee, se rakastaa minua: mutta joka minua rakastaa, hän rakastetaan minun Isältäni, ja minä tahdon häntä rakastaa, ja ilmoitan itseni hänelle.
Ja tässä ovat ne käskyt
Joh. 15:17 Näitä minä käsken teille, että te toinen toistanne rakastaisitte.
Jos sinusta siis tuntuu siltä, ettet halua murehduttaa vanhempiasi, sekin rakastava ajatus on jo Pyhän Hengen työtä.
Tuo rakkaus, kun sitä nurkastakaan pääsee ymmärtämään, on niin hieno asia, ettei siitä haluaisi antaa pois enää palaakaan.
Laulujen laulu 8:7 Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.
Siis jos kokee rakkautta niin on uskossa?
Tämä lyhyt kysymys vaatii pitemmän vastauksen.. :) Tässä on paljon varmasti kristinuskoa tuntevalle tuttua asiaa, mutta yritän nyt oman ymmärrykseni mukaan selittää, mistä kokonaisuudessa on kysymys.
Ihmisen kyky tuntea rakkautta edes jollain tasolla on minun ymmärtääkseni jäänne paratiisista, jossa ihminen ensimmäisen kerran lankesi syntiin, ts. pois Jumalan rakkaudesta.
Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen joutui ulos paratiisista ja Jumalan lain tunteminen tuotti kuoleman. Ihminen kun raamatun mukaan tuli tuolloin tuntemaan hyvän ja pahan, eli lain ja sen seurauksena syntyi itsekkyys, joka on rakkauden vastakohta, ts. ihminen huomasi olevansa alasti.
Tässä voisi spekuloida myös sillä, että ihminen syytti omasta virheestään käärmettä eli hän valehteli, koska itsehän hän lankesi eikä käärme ja tämän ihmisen valheen seurauksena myös koko luomakunta on kirottu, niin kuin siitä raamattu sanoo.
Ja tämä Jumalan laki puolestaan on tiivistetty raamatussa näin
Gal. 5:14 Sillä kaikki laki yhdessä sanassa täytetään, nimittäin: rakasta lähimmäistäs niinkuin itsiäs.
Ja siihen ihminen on yksinkertaisesti kykenemätön. Siitä todistavat kaikki riidat, sodat, ahneus, kateus yms. joiden poistuminen maailmasta olisi varmastikin yksiselitteisen hyvä asia jokaisen mielestä? Mutta Johannes kirjoittaa tuosta rakkaudesta näin
1. Joh. 4:10 Siinä on rakkaus, ei että me rakastimme Jumalaa, vaan että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa sovinnoksi meidän synteimme edestä.
Ja tuo sovinto oli samalla myös todiste Jumalan syyttömyydestä ihmisen kärsimykseen. Rakkaus itse kuoli syyttömänä syyllisten käsissä.
Room. 5:18 Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.
Kysymys on ainoastaan siitä, antaako ihmisen ylpeys myöten tunnustamaan, että hän on väärillä teillä yrittäessään rakkaudettomuudessa elämällä rakentaa hyvinvointia.
Jeesus sanoi, että jos ette usko häntä muuten, niin uskokaa edes hänen tekojensa vuoksi. Ne kun eivät olleet mitä tahansa tekoja, vaan kaikki rakkauden tekoja. Ei salamoita taivaalta tuhoamaan syntisiä tms. ihmeitä, vaan sairaiden parantamista. Rakkaus oli siis se parantava voima, koska se rakkaus oli täydellinen. Ihmisen kärsimysten syy on siis ainoastaan synti ja rakkaudettomuus. Ei niin, että jos sairastut tai muuten joudut kärsimään, olisit syntinen, vaan niin, että ihmiskunta kärsii ja yksilö sen mukana.
Jumalan rakkaus taas on eri asia kuin esimerkiksi sukupuolinen vetovoima, jota rakkaudeksi sanotaan. Siinähän kyse ei ole aina toisen edun etsimisestä, vaan omien halujen tyydyttämisestä.
Tosirakkaus on kuitenkin sitä, että rakastetaan suvereenisti kaikkia ihmisiä, eikä vain muutamia. Jeesus sanoi näin
Luuk. 6:32 Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä kiitos teille siitä on? sillä syntisetkin rakastavat niitä, joilta he rakastetaan.
Ja tosirakkauden olemuksesta kirjoittaa Paavali näin
1. Kor. 12:30 Onko kaikilla parantamisen lahjat? Puhuvatko kaikki moninaisilla kielillä? Taitavatko kaikki selittää?
31 Mutta noudattakaat te paraita lahjoja. Ja vielä minä teille korkiamman tien osoitan.
1. Kor. 13:1 Jos minä ihmisten ja enkelein kielillä puhuisin, ja ei minulla olisi rakkautta, niin minä olisin kuin helisevä vaski tai kilisevä kulkuinen.
2 Ja jos minä propheteerata taitaisin, ja kaikki salaisuudet tietäisin ja kaiken tiedon, ja minulla olis kaikki usko, niin että minä vuoret siirtäisin, ja ei olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi.
3 Ja jos minä kaiken tavarani kuluttaisin köyhäin ravinnoksi, ja jos minä antaisin ruumiini poltettaa, ja ei olisi minulla rakkautta, niin ei se olisi minulle mitään hyödyllinen.
4 Rakkaus on kärsivällinen ja laupias. Ei rakkaus kadehdi, ei rakkaus ole tyly, ei hän paisu:
5 Ei hän käytä itsiänsä sopimattomasti, ei omaansa etsi, ei hän vihaan syty, ei hän pahaa ajattele,
6 Ei hän vääryydestä iloitse, mutta hän iloitsee totuudesta:
7 Kaikki hän peittää, kaikki hän uskoo, kaikki hän toivoo, kaikki hän kärsii.
8 Ei rakkaus koskaan väsy; vaikka prophetiat lakkaavat, ja kielet vaikenevat, ja tieto katoo.
9 Sillä me ymmärrämme puolittain, ja propheteeraamme puolittain.
10 Mutta kuin täydellinen tulee, sitte vajaa lakkaa.
11 Kuin minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja ajattelin kuin lapsi; mutta sitte kuin minä mieheksi tulin, niin minä hylkäsin lapselliset.
12 Sillä nyt me näemme niinkuin peilistä tapauksessa, mutta silloin kasvoista kasvoihin: nyt minä tunnen puolittain, vaan silloin minä tunnen niiinkuin minä tuttu olen.
13 Mutta nyt pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämät kolme; vaan rakkaus on suurin niistä.
Ja tuon rakkauden voi ottaa vastaan vain ymmärtämällä, että on omasta puolestaan täysin kyvytön siihen, mikä on hyvää eli täydelliseen epäitsekkyyteen ja uskomalla siihen, että rakkaus on naulittu ristille, kärsinyt ja kuollut, vain sen vuoksi, että itse on paha. Se rakkaus on lahja ihmiselle, jota ei voi ansaita.
Tuossa sovintoveressä on siis anteeksiantamus ja joka saa itse oman epätäydellisyytensä anteeksi, sellainen ihminen voi toisellekin antaa näiden epätäydellisyydet anteeksi ja hyväksyä ihmiset sellaisena kuin nämä ovat.
Kol. 3:13 Ja kärsikäät toinen toistanne ja anteeksi antakaat toinen toisellenne, jos jollakin on kannetta toista vastaan; niinkuin myös Kristus teille on anteeksi antanut, niin myös tekin tehkäät.
1. Piet. 3:9 Ei kostain pahaa pahalla, eikä kirouksella kirousta, vaan paremmin siunatkaat, tietäen, että te olette kutsutut siunausta perimään.
Nämä ominaisuudet siis ovat uskon seurauksena saatuja Hengen hedelmiä, eivät ihmisen omia.
Sillä tavalla voidaan saada takaisin pala paratiisia ja päästä pois sen syntiinlankeemuksen kirouksen alta. Kysymys ei ole sen monimutkaisemmasta asiasta, mutta ihminen on niin itsekäs, että hän keksii vaikka minkälaisen verukkeen saadakseen pitää oman itsekkyytensä ja omat etunsa.