mä olen kaksonen ja huomannu viime aikoina miten vaikeata on olla suhteessa. jos ei mitään tapahdu vähään aikaan mulla on tapana tahattomasti "kehitellä" kaikenlaista draamaa. olen jo pari kertaa pitkässä suhteessa ihastun muihin ja vapaudenkaipuu on välillä suunnaton. silti en oikein osaa päättää mitä tehdä kun mieli vetää moneen suuntaan. kellään muulla kaksosella vastaavia ongelmia?
parisuhde
ongelmia
4839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kaksosen kanssa naimisissa ja voi kohta sanoa, olin.
Kyllästyin juuri noihin mainitsemiisi asioihin, eihän niitä kukaan normaali ihminen kestä. Koko ajan pitäsi olla joku sivusuhde ja flirttiä.
Kaksonen ei välittänyt perheestään kakkaakaan, kunhan vain flirtti pelasi kaikki oli hyvin.
Jos joskus vielä aloitan suhteen, se ei varmasti ole kaksonen horoskooppi merkiltään. te tapatte toisen ihmisen, sillä välipitämättömyydellä. Kun suhde tulee arkivaiheeseen, se saa ilmeisesti loppua tai ainakin rinnalle tarvii hankkia toinen.
En voi ymmärtää miksi joku voi olla niin julma kuin kaksonen on???
olen aivan samaa mieltä. en voi käsittää kuinka julma kaksonen voi olla.kun arki koittaa niin siihen siihen loppuu uskollisuus ja alkaa valehtelu. myöntäisitte edes tekonne mutta ei aina vain samaa paskaa.samassa ihmisessä asuu 2 eri henkilöä piru ja ihana kotiäiti .
huh, taas näitä "elän-elämääni-horokooppien-valossa" -ihmisiä. itse kuuleman mukaan "tyypillisenä kaksosena" en kyllä tunnista itseäni moisesta. ainoa haaveeni olisi löytää mies, sitoutua ja ennen kaikkea "uskoutua" eli olla uskollinen. kumma, kun niitä miehiä ei vain löydy!!! minä en halua pettää enkä tulla petetyksi, mutta... ensimmäistä ei ole, eikä tule tapahtumaan, jälkimmäinen tapahtuu valitettavan usein..
Kyllä..ite olen sinkku ja suhteessa ollut. Tunnen että en kestä parisuhdetta pidemmän aikaa kosk pitkästyn jos tosiaan menee rutiiniksi.
Kaksonen kaipaa koko elämän ajan aina jotain pientä säpinää että mielenkiinto pysyisi yllä!