Vihastus

Paikallislehtien yleisönosastot ovat taas sivunneet kunnallispolitiikkaa sekä sen ihmeitä tekevää vaikutusta.Toistakymmentä sivua sisältävä teksti tulee sähköpostitse ja muutaman tunnin kuluttua olisi otettava kantaa esitettyyn asiaan, mikä saa varmaan asiaa suunnitelleet toteamaan rivijäsenen tiedot hyvin vajavaisiksi.
Eikö tilatoimikunta nyt ratkokaan kouluongelmia loppuun asti,koska siihen on tilattu konsultti ?
Mikä ihmeen pyhä lehmä tuo jäähalli on kaupungille? Jos muutkin palvelut ulkoistetaan, niin luulisi vapaa-ajan toimintojen kuuluvan ensimmäisiin. Eikö RTK palvelu voisi ostaa sitä vaikka edustustiloikseen ?
Vanhoja ei pitäisi muistella, mutta joku kertoi kuulleensa radiossa kaupunkineuvoksen haastattelun, jossa veronalennuksen syyksi kerrottiin se, että hallintokunnat eivät olisi hallinneet niitä isoja verotuloja ja olisivat tuhlannet ne oitis. Mutta sillä pääsi ainakin telkkariin.
0405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tutka kirjoitti:

Paikallislehtien yleisönosastot ovat taas sivunneet kunnallispolitiikkaa sekä sen ihmeitä tekevää vaikutusta.Toistakymmentä sivua sisältävä teksti tulee sähköpostitse ja muutaman tunnin kuluttua olisi otettava kantaa esitettyyn asiaan, mikä saa varmaan asiaa suunnitelleet toteamaan rivijäsenen tiedot hyvin vajavaisiksi.
Eikö tilatoimikunta nyt ratkokaan kouluongelmia loppuun asti,koska siihen on tilattu konsultti ?
Mikä ihmeen pyhä lehmä tuo jäähalli on kaupungille? Jos muutkin palvelut ulkoistetaan, niin luulisi vapaa-ajan toimintojen kuuluvan ensimmäisiin. Eikö RTK palvelu voisi ostaa sitä vaikka edustustiloikseen ?
Vanhoja ei pitäisi muistella, mutta joku kertoi kuulleensa radiossa kaupunkineuvoksen haastattelun, jossa veronalennuksen syyksi kerrottiin se, että hallintokunnat eivät olisi hallinneet niitä isoja verotuloja ja olisivat tuhlannet ne oitis. Mutta sillä pääsi ainakin telkkariin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu